Fallcrestin kaupunki näytti rauhallisemmalta kuin joki ja Nentirin koski joiden äärellä kaupunki sijaitsi. Fallcrestin porttien sisällä ja kujien varrella tapahtuvista hämärämiesten ja muiden agitaattoreiden aiheuttamista häiriöistä ei ollut tietoakaan, kaikki se kuohunta ja toiminta oli piilossa pinnan alla. Eikä tavallinen kansa näin ollen ollut mistään näistä kuohuista tietoisia, ehkä he näkivät ja kuulivat vain pienet loiskeet ja ylivuodot ja niitäkin pidettiin sitten pelkkinä huhuina tai pahimmassa tapauksessa ihan puhtaana liittoitteluna ja paskapuheena.
Auringon porottaessa pilvettömältä taivaalta, Fallcrestin kaupunki kylpi sen kirkkaassa loisteessa ja polttavassa kuumuudessa keskipäivän paahteessa näyttäen siten sen rauhallisen levolisen ja aurinkoisen julkisivun asukkailleen ja vierailleen. Täällä ei näkynyt goblineita tahi susia, tai mitään muitakaan öykkäreitä. Fallcrestin katuja asteli reippaasti kuumuudesta ja päiviä kestäneestä matkaamisen nuhjaantumisesta huolimatta Lendar, hikisen pölyisenä mutta kuitenkin hyvävointisena ja iloisena. Silmäillen tiukasti takaisin häntä tuijottavaa ja osoittelevaa kaupungin väkeä ja varsinkin perässä seuraavia leikkiviä lapsia, jotka seurasivat Lendarin kävelyä, osa nänistä lapsista matki Lendarin ryhtiä vielä tarkemmin ja kantoi lisäksi vielä isoja keppejä aivan kuten Lendar kantoi kirvestään.
"Eikö ne ole goljattisoturia ennen nähneet?" Kävi Lendarin mielessä mutta häipyi lähestulkoon samantienunohtaen kuten muutkin ulkoiset häntä seuraavat häiriötekijät, sillä hän etsi ystäviään ja huhut kertoivat Harkenwoldin sankareiden olevan Fallcrestissä "Mistähän tilasta Avvilin, Unolmon, Ravenin, Snaggan tai Rautasilm... vai Valontuoja, millä nimellä tuo tuhti uskonmies kulkeekaan nykyään, löytäisinkään? Hän oli jo saanut jonkin verran tietoja, epämääräisiä sellaisia. Valontuojaa ei kylässä ollut juurikaan näkynyt, eikä sen koomin Snaggaa mutta Raven ja Unolmo olivat liikkuneet Avvilin seurassa. Ravenista ei paljoa kukaan puhunut, huomaamaton seuralainen ja hyvätapainen sellainen. Unolmostakin oli tavernan vieraiden puheissa leivottu Lendarin yllätykseksi ilkeämielinen salamurhaaja ja murhamies jo kertaalleen, vaikka toisaalta heti perään joku toinen asiakas oli tokaissut Unolmon maineen jo puhdistuneen ja entäs sitten Avvil, häntä ylistettiin Sillan Sankariksi. Mikä ihmeen Sillan sankari?
Saamansa opastuksen mukaan Lendar asteli reippain askelin kohti yläkaupunkia, eikä kukaan lapsista seurannut enää hänen perässään. Yläkaupunki, siellä ystävykset asustelisivat, tai niin Lendaria oli opastettu tavernassa muutaman tarjotun tuopin jälkeen kun kielenkantimet olivat löystyneet, muiden huhupuheiden ohessa, eikä näillä tuntunut olevan mitään syytä valehdella tai muuten aiheuttaa ylimääräistä närää. Ehkä tavernan asiakkaat jäivät miettimään miksi hänenkaltaisensa soturi etsii väkeä, ehkä eivät, mutta se ei liikuttanut Lendaria eikä kukaan kysynyt syytä, eivät vain uskaltaneet avata suuntaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lendar. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lendar. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 23. toukokuuta 2012
perjantai 13. huhtikuuta 2012
Enter the Pargon Path
“As you can see, my interpretation of the Prophesy was no false,” Delaxurathan said with his hissing sound.
“Indeed,” Thought answered thinking what Deluxurathan has told to him before. “This goliath woman – Lendar is the key or gate or map or whatever. She will lead us to Price. But the other too, they have more significance than I have thought before. And then there is this artifact – the Deck.”
Silence fell between the two.
“Tell me about the Deck. I have heard of it, of course. Tell me something I don’t already know.” Thought said finally.
“The Deck is what makes it hard to interpret the Prophesy.” the black dragon said. “It always had, I just didn’t realize that it is in the Nentir Valley.”
“What do you mean?” Thought raised his face and looked deep into the dragons burning eyes.
“The Deck has fooled my kin before. Some Fey say it has power over the Prophecy, but they are wrong of course, nothing has power over the Prophecy.”
Thought kept his silence, not telling the dragon where he actually would have liked to stuff the Draconic Prophesy.
“The Deck is a tool of Chaos. In some ways, it is more related to Price than to Fey who claim to have invented it. However within the proximity of the Deck the Prophesy is nearly incomprehensible.”
“We need to control the Deck then,” Thought said.
“The Devils of the Nine Hells cannot control the Deck. The Gods of the Sovereign Host nor the Dark Six can control the Deck of Many Things. It does what it does. I do not claim to know the true origin or the purpose of the Deck. When the Deck is present, as it is now, my advice is to clear the fuck off. But I do not see you as a man who backs off from the greatest Price imaginable just because an old wyrm says so.”
They both knew that Thought, with his mastery of sorcery, was one of the few individuals in the whole continent of Khorvaire that could pose deadly threat to black dragon Deluxurathan in any battlefield. With those words, from one of the most ego-centric beings in the Eberron, their alliance was sealed again.
“Indeed,” Thought answered thinking what Deluxurathan has told to him before. “This goliath woman – Lendar is the key or gate or map or whatever. She will lead us to Price. But the other too, they have more significance than I have thought before. And then there is this artifact – the Deck.”
Silence fell between the two.
“Tell me about the Deck. I have heard of it, of course. Tell me something I don’t already know.” Thought said finally.
“The Deck is what makes it hard to interpret the Prophesy.” the black dragon said. “It always had, I just didn’t realize that it is in the Nentir Valley.”
“What do you mean?” Thought raised his face and looked deep into the dragons burning eyes.
“The Deck has fooled my kin before. Some Fey say it has power over the Prophecy, but they are wrong of course, nothing has power over the Prophecy.”
Thought kept his silence, not telling the dragon where he actually would have liked to stuff the Draconic Prophesy.
“The Deck is a tool of Chaos. In some ways, it is more related to Price than to Fey who claim to have invented it. However within the proximity of the Deck the Prophesy is nearly incomprehensible.”
“We need to control the Deck then,” Thought said.
“The Devils of the Nine Hells cannot control the Deck. The Gods of the Sovereign Host nor the Dark Six can control the Deck of Many Things. It does what it does. I do not claim to know the true origin or the purpose of the Deck. When the Deck is present, as it is now, my advice is to clear the fuck off. But I do not see you as a man who backs off from the greatest Price imaginable just because an old wyrm says so.”
They both knew that Thought, with his mastery of sorcery, was one of the few individuals in the whole continent of Khorvaire that could pose deadly threat to black dragon Deluxurathan in any battlefield. With those words, from one of the most ego-centric beings in the Eberron, their alliance was sealed again.
sunnuntai 27. marraskuuta 2011
Peli jatkuu
Into ei ole laimentunut vaikka tämä blogi on tänä syksynä ollutkin hiljaisempi kuin aiemmin. Kuten edellisistä kirjoituksista voi päätellä, olen ollut pelaajana viime kerroilla mutta ajatukset pelinjohtamiseen liittyen eivät koskaan jätä minua pitkäksi aikaa. Harmittavasti olemme tässä DnD pelissä keskellä kahden viikon taukoa joka johtuu todellisen elämän asettamista vaatimuksista. Kerron tässä hiukan taustaa missä mennään niille jotka seuraavat kampanjaamme pelkästään tämän blogin välityksellä.
Hahmot ovat tällä hetkellä tasoilla 10 ja 11 joka tarkoittaa uuden sivun kääntämistä Dungeons and Dragonsin neljännessä laitoksessa. Unolmo, Lendar, Avvil ovat Sharnissa tunnettu lohikäärmeen surmaajina ja Nentirlaaksossa he ovat Harkenwoldin puollustajia. Avvil ja Unolmo ovat taloiltaan saaneet ohjeet Tharashkin ja Cannithin yhteisen enklaavin perustamisesta Nentirlaaksoon. Apunaan heillä on Valontuoja joka aiemmin tunnettiin Rautasilmänä (paladin joka oli aiemmin cleric) sekä pelaamani Korppi joka on Brelandin kuninkaan vakooja sen läntisillä rajamailla. Enklaavin perustaminen onkin seuraavissa seikkailuissa mukana samalla kun sekä marghos että minä olemme varanneet erinäisen määrän haasteita hahmoille tässä laaksossa.
Gardmoorin luostarin hulluus odottaa pelaajia jos ja kun marghosin asettamista seuraavista haasteista selvitään. Soturinainen Lendar on matkustanut vuorille, ja on huhujen mestarina toisessa luostarissa samalla kun hänen puheilleen pyrkivät sekä vanhat örkkidruidit että taivaallisten jumalten edustajat. Eikä painajaisunet vieläkään ole päästäneet Lendaria otteestaan. Itse asiassa ne ovat pahentuneet entisestään. Eikä Ajatuskaan ole Lendaria ja muuta seuruetta unohtanut.
Hahmot ovat tällä hetkellä tasoilla 10 ja 11 joka tarkoittaa uuden sivun kääntämistä Dungeons and Dragonsin neljännessä laitoksessa. Unolmo, Lendar, Avvil ovat Sharnissa tunnettu lohikäärmeen surmaajina ja Nentirlaaksossa he ovat Harkenwoldin puollustajia. Avvil ja Unolmo ovat taloiltaan saaneet ohjeet Tharashkin ja Cannithin yhteisen enklaavin perustamisesta Nentirlaaksoon. Apunaan heillä on Valontuoja joka aiemmin tunnettiin Rautasilmänä (paladin joka oli aiemmin cleric) sekä pelaamani Korppi joka on Brelandin kuninkaan vakooja sen läntisillä rajamailla. Enklaavin perustaminen onkin seuraavissa seikkailuissa mukana samalla kun sekä marghos että minä olemme varanneet erinäisen määrän haasteita hahmoille tässä laaksossa.
Gardmoorin luostarin hulluus odottaa pelaajia jos ja kun marghosin asettamista seuraavista haasteista selvitään. Soturinainen Lendar on matkustanut vuorille, ja on huhujen mestarina toisessa luostarissa samalla kun hänen puheilleen pyrkivät sekä vanhat örkkidruidit että taivaallisten jumalten edustajat. Eikä painajaisunet vieläkään ole päästäneet Lendaria otteestaan. Itse asiassa ne ovat pahentuneet entisestään. Eikä Ajatuskaan ole Lendaria ja muuta seuruetta unohtanut.
maanantai 16. toukokuuta 2011
Välinäytös: Unolmon päänsärky
Loppujen lopuksi se oli kipu, mikä havahdutti Unolmon jonkinlaiseen puolihorteeseen. Kipu yhdistyi epäsäännöllisen kärrynpyörän jokaisella säännöllisellä pyörähdyksellä kuuluvaan vaimeaan tump-ääneen. Kipu johtui jomotuksesta ja kasvoi jokaisella pyörän pyörähdyksellä - aina sen aluksi Unolmon rento pää heilahti muutaman sentin korkeudelle kärrynlattiasta ja lopuksi hänen otsansa jysähti aina uudestaan kärryn lattiaan saaden aikaan tuon äänen.
Hän yökkäsi mutta ei pystynyt oksentamaan.
Hänen aistinsa tuntuivat oudon teräviltä. Hän haistoi karmean löyhkän jonka oli jo oppinut yhdistämään troglogyytteihin. Se oli hyvin vahva, mutta sen alta löytyi myös muuta: Avvilin omaleimainen haju sekä Lendarin ei ollenkaan paha tuoksu.
Myös hänen kuulonsa toimi nyt terävästi. Hän kuuli kärryä vetävän juhdan sähinän ja vieressä kävelevän ajurin kiroilun. Hän kuuli toisten mukana kulkevien troglodyyttien hajanaisen keskustelen. Heidän nimensä ja heidän odotuksensa. He puhuivat dragoniikkia, muinaista lohikäärmeiden kieltä. Oppinut Unolmo ymmärsi ja puhui sitä paremmin, kuin nämä sen äidinkielenään oppineet barbaariliskot.
Hän yökkäsi mutta ei pystynyt oksentamaan.
Hänen aistinsa tuntuivat oudon teräviltä. Hän haistoi karmean löyhkän jonka oli jo oppinut yhdistämään troglogyytteihin. Se oli hyvin vahva, mutta sen alta löytyi myös muuta: Avvilin omaleimainen haju sekä Lendarin ei ollenkaan paha tuoksu.
Myös hänen kuulonsa toimi nyt terävästi. Hän kuuli kärryä vetävän juhdan sähinän ja vieressä kävelevän ajurin kiroilun. Hän kuuli toisten mukana kulkevien troglodyyttien hajanaisen keskustelen. Heidän nimensä ja heidän odotuksensa. He puhuivat dragoniikkia, muinaista lohikäärmeiden kieltä. Oppinut Unolmo ymmärsi ja puhui sitä paremmin, kuin nämä sen äidinkielenään oppineet barbaariliskot.
torstai 5. toukokuuta 2011
Katkera herätys!!
Lendar havahtui hirvittävään lemuun, lemussa korostui mätä, märkä multa tai maa ja veri. Tai veri taisikin maistua suussa ja vaikka hän avasi silmänsä mitään ei näkynyt, kasvoja painoi jokin kalsean kova ja kylmä pinta ja jostain epämääräisestä suunnasta kuului kalseita murahduksia, ehkä keskustelua, maiskahtelua ja erinäisiä muita elämisen ääniä.
Lendar koetti liikkua vaikka se oli vaivalloista sidottuna, päästen lopulta kääntäytymään selälleen ja siitä, luultavasti seinää vasten hiukan istuvampaan asentoon. Vähän aikaa silmiä välillä avaten ja sulkien koettaen sopeutua pimeyteen, synkkä pimeys pikkuhiljaa hälveni tasaiseksi hämäräksi ja Lendar koetti nähdä ympärilleen vallitsevassa hämärässä mutta ainoa mitä hän oikeastaan näki oli se että tila vaikutti isolta tätä puolsi myös se että jokainen pieni liike tuntui kaikuvan tilassa, sieltä johti yksi käytävämäinen oviaukko hiukan paremmin valaistuun tilaan.
Hämärässä näkyi lattialla myös kaksi muuta epämääräistä mutta hämärästi tutunoloista myttyä.
Missä hän oli? Mitä oli tapahtunut? Ravistellen päätään Lendar koetti muistella, päätä jomotti ja rautainen verenmaku tuntui suussa yhäkin.
Se mitä Lendar muisti aikaisemmista tapahtumista he olivat nousseet ylösviettävää luonnonmuovaavaa käytävää ja heitä vastaan oli tullut troglolyyttejä, taisteluhan siitä oli kehkeytynyt ja tappio oli kärsitty, tai ainakin hän itse oli jäänyt vangiksi mutta oliko nuo toiset mytyt tuossa lattialla sitten Unolmo ja Avvil?
Yllättäen taistelussa noiden vahvojen troglyyttien kanssa kolmikko oli ollut helisemäss, troglyyttien onnistuessa iskuissaan ja kolmikon iskujen kilpistyessä panssariin tai tehden vain joitakin pieniä naarmuja.
"Kolmikko oli matkannut epämääräisen ajan kuolon jokea ylös, sinne he olivat pudonneet hypättyään, vuorenrinteellä sijaitsevassa linnassa tapahtuneen taistelun myötä. Kolmikko oli ladyn ja tämän apulaisten avustuksella, tai siis kuolonkiveä käsitellen Unolmo oli saanut epäsikiön yllättävänkin helposti nujerrettua. Ovien avautuessa taistelun pyörteissä, kukaan ei havainnut ison mustan lohikäärmeen ilmaantumista paikalle. Epäsikiö oli viimeisenä tekonaan nujertanut Unolmon, ja kaksikon alta oli lattia ja maa oudosti kuoriutua, säröillä ja hävitä outoon synkkään mustaan pyörteeseen johon epäsikiön ruumis katosi. Avvill auttoi Unolmon pois putoamisvaarasta, Lendar paransi tätä. Tällöin lohikäärmeenkin mukanaolo tuli selväksi, Unolmo katosi johonkin suuntaan, samoin Lady. Lohikäärme hönkäisi aiheuttaen Lendarille ja Avvilille vauriota, se ei siis ollut tullut ystävällismieliseen tapaamiseen. Avvil ja Lendar olivat syöksyneet sekasikiön perään pyörteeseen ja pudonneet epämääräisen ajan maan läpi tuossa oudossa pyörteessä..."
Muistaessaan pyörteen Lendar tunsi kylmien väreiden kulkeva kehonsa lävitse samaan aikaan kun mielessä kävi kaikki ne unet joita hän oli nähnyt ja kokenut, putoaminen kohti mustaa tyhjyyttä, vastassa beholder, vastahan he olivat sellaisen kohdanneet. Mitä hänen selässään olikaan? Se oli kartta, kartta mihin ja mitä siellä odottikaan...
...Lopulta kaksikko oli pudonnut valtaisan läsähdyksen kera virtaan, oudon synkkään maanalaiseen virtaan. Myös Unolmo putosi hetken perästä kaksikon lähettyville. Sekasikiökin oli täällä, se näytti utuiselta ja siitä näki läpi vai oliko se vihertävästä usvasta johtuvaa harhaa, vai oliko kaikki täällä oudossa virrassa utuista. Tarkemmin katsoen virrasta nousi vihertävää usvamaista utua, se tuntui kietovan kaiken vaippaansa. Lopultakin kolmikko havahtui, sekasikiö oli itsekin oudon utuinen...
Jokin hiljainen kahahdus havahdutti Lendarin, hänen katseensa koetti hakea äänenlähdettä hämärästä mutta mitään tuntunut tai näkynyt. Lopulta oviaukolla näkyi pieni liikahdus kun yksi troglyytti liikahti, se oli tarkkaillut vankeja hiljaa ja liikkumatta. Vahti vai joku muu?
..."Lopulta he olivat päättäneet jättää sekasikiön jahtaamisen, jos he olivat mananmailla, manalan virrassa niin ei kannattanut ainakaan syvemmälle mennä jos kuolleet menivät virran mukana heidän piti pyrkiä vastavirtaan. Epämääräisen virran seurannan jälkeen kolmikko törmäsi väijytysyritykseen, wraith/Wight kaksine valtavine zombie hulk apureineen koetti tehdä yllätystä. Taistelu oli alkuun nopea, wight/wraith tuhottiin holy wateria käyttäen, sillä sitä kolmikko muisti olevan mukana. Lopputaistelu eteni hyvin, pientä zombie hulkien tekemää yllätystä lukuunottamatta. Ne heräsivät uudestaan "henkiin" hetken perästä siitä kun ne oli ensin nuijittu maahan. Tämän jälkeen kolmikon haahuilu virran äärellä jatkui, epämääräisiä ääniä pieniä tapahtumia mutta ei mitään vakavampaa. Lopulta he olivat löytäneet veneen, ison sellaisen maanalaisen virran levittyä maanalaiseksi järveksi. Alus oli otettu ja sen sauvaa käyttäen he olivat päässeet järven ylitse, Avvil oli kalastanut ja hankkinut lisää evästä, lopultakin alus oli kolahtanut vastarannalle vanhaan, kuluneeseen laituriin. Siitä lähti nousemaan kuluneet, vanhat rappuset ylöspäin ja lopulta raput olivat loppuneet ja luonnonmuovaama tunneli jatkui nousua ylös. Tässä tunnelissa nämä voimakkaat ja pahanhajuiset troglolyytit sitten oli kohdattu ja karvas tappio koettu... "
Lendar koetti liikkua vaikka se oli vaivalloista sidottuna, päästen lopulta kääntäytymään selälleen ja siitä, luultavasti seinää vasten hiukan istuvampaan asentoon. Vähän aikaa silmiä välillä avaten ja sulkien koettaen sopeutua pimeyteen, synkkä pimeys pikkuhiljaa hälveni tasaiseksi hämäräksi ja Lendar koetti nähdä ympärilleen vallitsevassa hämärässä mutta ainoa mitä hän oikeastaan näki oli se että tila vaikutti isolta tätä puolsi myös se että jokainen pieni liike tuntui kaikuvan tilassa, sieltä johti yksi käytävämäinen oviaukko hiukan paremmin valaistuun tilaan.
Hämärässä näkyi lattialla myös kaksi muuta epämääräistä mutta hämärästi tutunoloista myttyä.
Missä hän oli? Mitä oli tapahtunut? Ravistellen päätään Lendar koetti muistella, päätä jomotti ja rautainen verenmaku tuntui suussa yhäkin.
Se mitä Lendar muisti aikaisemmista tapahtumista he olivat nousseet ylösviettävää luonnonmuovaavaa käytävää ja heitä vastaan oli tullut troglolyyttejä, taisteluhan siitä oli kehkeytynyt ja tappio oli kärsitty, tai ainakin hän itse oli jäänyt vangiksi mutta oliko nuo toiset mytyt tuossa lattialla sitten Unolmo ja Avvil?
Yllättäen taistelussa noiden vahvojen troglyyttien kanssa kolmikko oli ollut helisemäss, troglyyttien onnistuessa iskuissaan ja kolmikon iskujen kilpistyessä panssariin tai tehden vain joitakin pieniä naarmuja.
"Kolmikko oli matkannut epämääräisen ajan kuolon jokea ylös, sinne he olivat pudonneet hypättyään, vuorenrinteellä sijaitsevassa linnassa tapahtuneen taistelun myötä. Kolmikko oli ladyn ja tämän apulaisten avustuksella, tai siis kuolonkiveä käsitellen Unolmo oli saanut epäsikiön yllättävänkin helposti nujerrettua. Ovien avautuessa taistelun pyörteissä, kukaan ei havainnut ison mustan lohikäärmeen ilmaantumista paikalle. Epäsikiö oli viimeisenä tekonaan nujertanut Unolmon, ja kaksikon alta oli lattia ja maa oudosti kuoriutua, säröillä ja hävitä outoon synkkään mustaan pyörteeseen johon epäsikiön ruumis katosi. Avvill auttoi Unolmon pois putoamisvaarasta, Lendar paransi tätä. Tällöin lohikäärmeenkin mukanaolo tuli selväksi, Unolmo katosi johonkin suuntaan, samoin Lady. Lohikäärme hönkäisi aiheuttaen Lendarille ja Avvilille vauriota, se ei siis ollut tullut ystävällismieliseen tapaamiseen. Avvil ja Lendar olivat syöksyneet sekasikiön perään pyörteeseen ja pudonneet epämääräisen ajan maan läpi tuossa oudossa pyörteessä..."
Muistaessaan pyörteen Lendar tunsi kylmien väreiden kulkeva kehonsa lävitse samaan aikaan kun mielessä kävi kaikki ne unet joita hän oli nähnyt ja kokenut, putoaminen kohti mustaa tyhjyyttä, vastassa beholder, vastahan he olivat sellaisen kohdanneet. Mitä hänen selässään olikaan? Se oli kartta, kartta mihin ja mitä siellä odottikaan...
...Lopulta kaksikko oli pudonnut valtaisan läsähdyksen kera virtaan, oudon synkkään maanalaiseen virtaan. Myös Unolmo putosi hetken perästä kaksikon lähettyville. Sekasikiökin oli täällä, se näytti utuiselta ja siitä näki läpi vai oliko se vihertävästä usvasta johtuvaa harhaa, vai oliko kaikki täällä oudossa virrassa utuista. Tarkemmin katsoen virrasta nousi vihertävää usvamaista utua, se tuntui kietovan kaiken vaippaansa. Lopultakin kolmikko havahtui, sekasikiö oli itsekin oudon utuinen...
Jokin hiljainen kahahdus havahdutti Lendarin, hänen katseensa koetti hakea äänenlähdettä hämärästä mutta mitään tuntunut tai näkynyt. Lopulta oviaukolla näkyi pieni liikahdus kun yksi troglyytti liikahti, se oli tarkkaillut vankeja hiljaa ja liikkumatta. Vahti vai joku muu?
..."Lopulta he olivat päättäneet jättää sekasikiön jahtaamisen, jos he olivat mananmailla, manalan virrassa niin ei kannattanut ainakaan syvemmälle mennä jos kuolleet menivät virran mukana heidän piti pyrkiä vastavirtaan. Epämääräisen virran seurannan jälkeen kolmikko törmäsi väijytysyritykseen, wraith/Wight kaksine valtavine zombie hulk apureineen koetti tehdä yllätystä. Taistelu oli alkuun nopea, wight/wraith tuhottiin holy wateria käyttäen, sillä sitä kolmikko muisti olevan mukana. Lopputaistelu eteni hyvin, pientä zombie hulkien tekemää yllätystä lukuunottamatta. Ne heräsivät uudestaan "henkiin" hetken perästä siitä kun ne oli ensin nuijittu maahan. Tämän jälkeen kolmikon haahuilu virran äärellä jatkui, epämääräisiä ääniä pieniä tapahtumia mutta ei mitään vakavampaa. Lopulta he olivat löytäneet veneen, ison sellaisen maanalaisen virran levittyä maanalaiseksi järveksi. Alus oli otettu ja sen sauvaa käyttäen he olivat päässeet järven ylitse, Avvil oli kalastanut ja hankkinut lisää evästä, lopultakin alus oli kolahtanut vastarannalle vanhaan, kuluneeseen laituriin. Siitä lähti nousemaan kuluneet, vanhat rappuset ylöspäin ja lopulta raput olivat loppuneet ja luonnonmuovaama tunneli jatkui nousua ylös. Tässä tunnelissa nämä voimakkaat ja pahanhajuiset troglolyytit sitten oli kohdattu ja karvas tappio koettu... "
tiistai 19. huhtikuuta 2011
Linnan sisätiloihin uimalla, ilma-aluksessa
Keli oli erinomainen, vuorenseinämällä vaikeakulkuisen kinttupolun päässä sijaitsi linna. Linna, jonka pihalla oli yksi lyrandalin talon ilma-aluksista. Ilma-alusta ja joitakin ruumiita lukuunottamatta linnan piha näytti olevan autio ja tyhjä, mutta tarkempi tarkkailija saattoi nähdä kuinka pihan yhdessä nurkassa, kalterioven edessä olevan sänkykasan ja pensaiden suojassa seisoi kaksi lohikäärmesyntyistä.
Ne liikkuivat hiukan hermostuneesti, kärsimättömästi, katsellen välillä kalteriovien ja päärakennuksen välillä. Sankari nelikkomme oli siirtynyt kaivon kautta linnan sisätiloihin, uimalla vain vähän aikaa sitten ja nyt sisätiloista kuului jo taistlua. Mutta loppujen lopuksi ne pysyivät paikoillaan, siinä mihin heidät oli komennettu. Halu rynnätä apuun oli kyllä kova mutta kunnia piti paikoillaan. Toinen, isompi joukkio lohikäärmesyntyisiä aikoi tehdä valehyökkäyksen vuoren sisään toisen oven kautta.
Vuoren seinämään hakatun oven sulkevien kalteriovien takaa kuului pimeydestä selkeästi ääniä, lohikäärmesyntyisille tuttuja taistelusta johtuvia kahahduksia ja kilahduksia, urahduksia ja hiljaisia sähädyksiä. Lopultakin taistelun äänet hiljenivät selkeästi ja ulkona olevat lohikäärmesyntyiset tuntuivat rentoutuvan, vain hiukan.
Huuto "Ilma-alus" kuului ja pysäytti kaiken toiminnan.
Pian huudon jälkeen rakennuksesta ryntäsi ulos kääpiö soturi Zagrim, perässään puoliörkki Avvil, Goljatti Lendar ja ihminen Unolmo.
Zagrimin karjaisu "Moppi, alus lähtökuntoon" kaikui linnakkeen muureista ja hävisi vuoristoon. Kaksi lohikäärmesyntyistä komennettiin nelikon kanssa ilma-alukseen ja alus nousi ylös. Avvil ja Lendar siirtyivät jälleen harppuunan äärelle, Moppi oli ruorissa. Harppuuna, jos toinenkin ammuttiin ilmaantuneen ilma-aluksen miehistöön. Tähtäimessä oli ehkä kokonsa puolesta, valtaisa peikko joka näytti aluksella olevan.
Alusten päätyessä valtausetäisyydelle Peikko toimi nopeimmin ja hyppäsi omasta aluksestaan Zagrimin alukseen keskelle kantta, valtava harppuuna rintakehässään. Iskuja jaeltiin, Ryöväreiden aluksen kapteeni teleporttasi Lendarin ulos aluksen kannelta, tämän kuumeisesti repiessä otetta aluksen naruista. Otteen saatuaan Lendar heilautti itsensä aluksen "kölin" alta toiselle puolelle ja jäi hiukan kannen alapuolelle, ei päässyt aivan haluamaansa paikkaan. Taistelu oli tiukka, kuuma ja tulinen, uhkakuva ulottuvasta peikosta riehumassa aluksen kannella oli todellinen mutta nelikkomme sai ryövärialuksen haltuunsa tiukkojen vääntöjen jälkeen.
Ne liikkuivat hiukan hermostuneesti, kärsimättömästi, katsellen välillä kalteriovien ja päärakennuksen välillä. Sankari nelikkomme oli siirtynyt kaivon kautta linnan sisätiloihin, uimalla vain vähän aikaa sitten ja nyt sisätiloista kuului jo taistlua. Mutta loppujen lopuksi ne pysyivät paikoillaan, siinä mihin heidät oli komennettu. Halu rynnätä apuun oli kyllä kova mutta kunnia piti paikoillaan. Toinen, isompi joukkio lohikäärmesyntyisiä aikoi tehdä valehyökkäyksen vuoren sisään toisen oven kautta.
Vuoren seinämään hakatun oven sulkevien kalteriovien takaa kuului pimeydestä selkeästi ääniä, lohikäärmesyntyisille tuttuja taistelusta johtuvia kahahduksia ja kilahduksia, urahduksia ja hiljaisia sähädyksiä. Lopultakin taistelun äänet hiljenivät selkeästi ja ulkona olevat lohikäärmesyntyiset tuntuivat rentoutuvan, vain hiukan.
Huuto "Ilma-alus" kuului ja pysäytti kaiken toiminnan.
Pian huudon jälkeen rakennuksesta ryntäsi ulos kääpiö soturi Zagrim, perässään puoliörkki Avvil, Goljatti Lendar ja ihminen Unolmo.
Zagrimin karjaisu "Moppi, alus lähtökuntoon" kaikui linnakkeen muureista ja hävisi vuoristoon. Kaksi lohikäärmesyntyistä komennettiin nelikon kanssa ilma-alukseen ja alus nousi ylös. Avvil ja Lendar siirtyivät jälleen harppuunan äärelle, Moppi oli ruorissa. Harppuuna, jos toinenkin ammuttiin ilmaantuneen ilma-aluksen miehistöön. Tähtäimessä oli ehkä kokonsa puolesta, valtaisa peikko joka näytti aluksella olevan.
Alusten päätyessä valtausetäisyydelle Peikko toimi nopeimmin ja hyppäsi omasta aluksestaan Zagrimin alukseen keskelle kantta, valtava harppuuna rintakehässään. Iskuja jaeltiin, Ryöväreiden aluksen kapteeni teleporttasi Lendarin ulos aluksen kannelta, tämän kuumeisesti repiessä otetta aluksen naruista. Otteen saatuaan Lendar heilautti itsensä aluksen "kölin" alta toiselle puolelle ja jäi hiukan kannen alapuolelle, ei päässyt aivan haluamaansa paikkaan. Taistelu oli tiukka, kuuma ja tulinen, uhkakuva ulottuvasta peikosta riehumassa aluksen kannella oli todellinen mutta nelikkomme sai ryövärialuksen haltuunsa tiukkojen vääntöjen jälkeen.
perjantai 8. huhtikuuta 2011
Vuoristossa
Jokin painoi käsiä, ja jalkoja, rajoitti liikkumista, painoi eikä tuntunut hyvältä mutta oli hän nukkunut ennenkin epämukavasti eikä se haitannut. Loppujen lopuksi, se ei ollut se, mikä havahdutti Lendarin, hän alkoi kuulla ehkä kuunnella jotakin muminaa, ei vaan messuamista...
Tummat silmät rävähtivät auki, Lendar ei voinut liikuttaa raajojaan. Rimpuillen vihaisesti ja raivokkaasti mutta silti avuttomasti hän katsoi suoraan ylös, kivinen katto jota liekkien valon ja varjon leikki valaisi näytti olevan korkealla. Hän katsoi alas itseään, tai kohti jalkojaan, alastomana ja sidottuna petiin? Ei, ei petiin, jokin kovempi ja kylmempi... Sidottuna alttariin ja selällään. Epämääräisen varjomaiset hahmot liikkuivat ympärillä, liekkin loimotus ja kuumuus tuntui iholla, polttaen.
Yrittäen katsoa tarkemmin ympärilleen, rimpuillessaan, Lendar huomasi että valtaisa huone oli pimeä ja lieskojen loimotuksen ja naamioitujen hahmojen varjojen leikki huoneen seinillä ei valaissut tilannetta. Hänen omat kasvonsa oli maalattu ja lieskat nuolivat hänen kehoaan. Keho oli peitetty, valeltu jollakin tuoksuvalla aineella, parfymoidulla öljyllä. Voimakas vartalo nousi kaarelle ja lihakset jännittyivät kun Lendar riuhtoi kahleitaan vastaan, yrittäen taas vapautua. Lämpö ja myskinen tuoksu säteili, leijui hänen yllään. Hän rukoili, jotakin tuntematonta, jotakin outoa hänen itsensä ihmetellessä sanojen valuessa hänen suustaan, naamioitujen varjomaisten hahmojen lähestyessä kivipaasille sidottua naista, yksi pieni ja heiveröinen hämärässäkin selkeästi näkyvä ja oudosti liekkien valaisema hahmo astui muiden keskeltä kohti Lendaria, kaikkien muiden varjomaisten hahmojen väistäessä selkeästi sitä. Hahmo, nuori Zai ojensi kätensä kohti Lendaria ja puhui oudolla kielellä mutta rauhoittavaan sävyyn, saaden lopultakin Lendarin lopettamaan oman oudon rukoilunsa...
Lendar nousi ylös hikisenä ja huohottaen, rintakehä nousten ja laskien nopeaan tahtiin, katsoen ilma-aluksen hytin seinään ja käsissään olevaa punertavaa suurkirvestä, se oli ilmestynyt käsiin kuin tyhjästä.
Nämä lähipäivien tapahtumat olivat jo saaneet Lendarin unohtamaan temppelin, vierailut ja Zain mutta Zai näytti muistavan hänet. Vai oliko se sitä? Ehkä se oli vain unta, muisto menneestä johon hän oli Zain tuonut viimeisten tapahtumien jälkeen.
Lendar halusi muistaa ja hän halusi nähdä mutta oliko hän valmis? Zain mielestä ei, ei vielä.
Asettaen kirveen sängylle, vierelleen Lendar painoi päänsä takaisin tyynylle koettaen rauhoittua, kuunnellen ilma-alukssta kuuluvia ääniä, puisten rakenteiden natinaa ja askeleita kun joku käveli kannella. Hänellä olisi vielä pitkä ja kivien tie kuljettavanaan, mikä kartta oli hänen tatuointinsa ja miksi, mitä se tarkoitti, mitä se kuvasi, minne se ohjasi ja ketä se ohjasi.
Antaen katseensa harhailla ja lopulta lukittua hytin katossa olevaan pieneen oksanreikään, jonka hän oli edellisinä öinä löytynyt valvoessaan. Matka Sharnista tänne oli ollut sujuvaa, nyt ei ollut tullut epämiellyttäviä ongelmia. He olivat pysähtyneet kylässä, mikä se olikaan? No, oli mikä oli, ei sen väliä. Sinisen kuun majatalo oli jäänyt mieleen, ei juurikaan muut mutta he olivat saaneet tietoja lohikäärmesyntyisistä ja muista salaperäisistä hiippareista, lohikäärmemerkityistä, tarkannan talon edustajistosta ja matka oli taas jatkunut. Ilma-aluksella oli nopea ja tasaista matkustaa, kunhan oli hyvä sää.
Pimeässä Lendarin kasvoille nousi hymy, hänen muistellessaan myös harjoittelua Avvilin kanssa, heillä oli ollut hauskaa.
Seuraavaksi ilma-aluksen lohikäärmemerkattu kääpiökapteeni käänsi kokkan kohti kääpiökaupunkia, joka oli alueella se isoin paikka vaikkei pääkaupunki ollutkaan. . Kääpiökaupunki oli linnoitus, valtaisa sellainen. Kääpiökapteenin täytyi harjoitella laskeutumisia, ne ei näyttäneet olevan sen paraita puolia mutta onnistuneita kuitenkin. Kääpiöpaikassa oli muutamia mielenkiintoisia paikkoja, örkkein asuinalua ja perustuskivi, kivi kuten paikalliset sitä nimittivät. Kivi oli taverna jossa he olivat löylyttäneet paikallisia tavernatappelussa, heittohaasteessa ja pukkitappelussa. Lendar nousi istualleen ja otti ja jois kauhallisen vettä sängyn vierellä olevasta kulhosta. He olivat lähdössä seuraavana päivänä etsimään vastauksia vuoren rinteellä olevasta luostarista, se olisikin kunnon haaste mutta ehkä he saisivat niitä lohikäärmesyntyisiä avuksi. Laskeutuen jälleen makuulleen ja antaen ajatustensa harhailla hän lopulta nukahti, heräten aluksella tapahtuviin aamuaskareisiin.
Ps. tällä pelikerralla itsessään tapahtui ilma-aluksella liikkumisen lisäksi, kahdessa "kylässä" käyntiä siis ja yllättävänkin pitkä ja verinen taistelu yhtä lohikäärmemerkittyä (tarkanan talon edustajaa vastaan, joka oli toisaalta haasteellinen mutta toisaalta kuitenkin epämääräinen ja eikä niin haastava) ja lohikäärmesyntyisten löytäminen, saaminen mukaan ja rynnäkkö luostarin pihalle ja muureille. Sisäpiha, muurit ja tornit valloitettuina joukkiomme on valmiina ryntäämään sisään syvemmälle luostariin...
Tummat silmät rävähtivät auki, Lendar ei voinut liikuttaa raajojaan. Rimpuillen vihaisesti ja raivokkaasti mutta silti avuttomasti hän katsoi suoraan ylös, kivinen katto jota liekkien valon ja varjon leikki valaisi näytti olevan korkealla. Hän katsoi alas itseään, tai kohti jalkojaan, alastomana ja sidottuna petiin? Ei, ei petiin, jokin kovempi ja kylmempi... Sidottuna alttariin ja selällään. Epämääräisen varjomaiset hahmot liikkuivat ympärillä, liekkin loimotus ja kuumuus tuntui iholla, polttaen.
Yrittäen katsoa tarkemmin ympärilleen, rimpuillessaan, Lendar huomasi että valtaisa huone oli pimeä ja lieskojen loimotuksen ja naamioitujen hahmojen varjojen leikki huoneen seinillä ei valaissut tilannetta. Hänen omat kasvonsa oli maalattu ja lieskat nuolivat hänen kehoaan. Keho oli peitetty, valeltu jollakin tuoksuvalla aineella, parfymoidulla öljyllä. Voimakas vartalo nousi kaarelle ja lihakset jännittyivät kun Lendar riuhtoi kahleitaan vastaan, yrittäen taas vapautua. Lämpö ja myskinen tuoksu säteili, leijui hänen yllään. Hän rukoili, jotakin tuntematonta, jotakin outoa hänen itsensä ihmetellessä sanojen valuessa hänen suustaan, naamioitujen varjomaisten hahmojen lähestyessä kivipaasille sidottua naista, yksi pieni ja heiveröinen hämärässäkin selkeästi näkyvä ja oudosti liekkien valaisema hahmo astui muiden keskeltä kohti Lendaria, kaikkien muiden varjomaisten hahmojen väistäessä selkeästi sitä. Hahmo, nuori Zai ojensi kätensä kohti Lendaria ja puhui oudolla kielellä mutta rauhoittavaan sävyyn, saaden lopultakin Lendarin lopettamaan oman oudon rukoilunsa...
Lendar nousi ylös hikisenä ja huohottaen, rintakehä nousten ja laskien nopeaan tahtiin, katsoen ilma-aluksen hytin seinään ja käsissään olevaa punertavaa suurkirvestä, se oli ilmestynyt käsiin kuin tyhjästä.
Nämä lähipäivien tapahtumat olivat jo saaneet Lendarin unohtamaan temppelin, vierailut ja Zain mutta Zai näytti muistavan hänet. Vai oliko se sitä? Ehkä se oli vain unta, muisto menneestä johon hän oli Zain tuonut viimeisten tapahtumien jälkeen.
Lendar halusi muistaa ja hän halusi nähdä mutta oliko hän valmis? Zain mielestä ei, ei vielä.
Asettaen kirveen sängylle, vierelleen Lendar painoi päänsä takaisin tyynylle koettaen rauhoittua, kuunnellen ilma-alukssta kuuluvia ääniä, puisten rakenteiden natinaa ja askeleita kun joku käveli kannella. Hänellä olisi vielä pitkä ja kivien tie kuljettavanaan, mikä kartta oli hänen tatuointinsa ja miksi, mitä se tarkoitti, mitä se kuvasi, minne se ohjasi ja ketä se ohjasi.
Antaen katseensa harhailla ja lopulta lukittua hytin katossa olevaan pieneen oksanreikään, jonka hän oli edellisinä öinä löytynyt valvoessaan. Matka Sharnista tänne oli ollut sujuvaa, nyt ei ollut tullut epämiellyttäviä ongelmia. He olivat pysähtyneet kylässä, mikä se olikaan? No, oli mikä oli, ei sen väliä. Sinisen kuun majatalo oli jäänyt mieleen, ei juurikaan muut mutta he olivat saaneet tietoja lohikäärmesyntyisistä ja muista salaperäisistä hiippareista, lohikäärmemerkityistä, tarkannan talon edustajistosta ja matka oli taas jatkunut. Ilma-aluksella oli nopea ja tasaista matkustaa, kunhan oli hyvä sää.
Pimeässä Lendarin kasvoille nousi hymy, hänen muistellessaan myös harjoittelua Avvilin kanssa, heillä oli ollut hauskaa.
Seuraavaksi ilma-aluksen lohikäärmemerkattu kääpiökapteeni käänsi kokkan kohti kääpiökaupunkia, joka oli alueella se isoin paikka vaikkei pääkaupunki ollutkaan. . Kääpiökaupunki oli linnoitus, valtaisa sellainen. Kääpiökapteenin täytyi harjoitella laskeutumisia, ne ei näyttäneet olevan sen paraita puolia mutta onnistuneita kuitenkin. Kääpiöpaikassa oli muutamia mielenkiintoisia paikkoja, örkkein asuinalua ja perustuskivi, kivi kuten paikalliset sitä nimittivät. Kivi oli taverna jossa he olivat löylyttäneet paikallisia tavernatappelussa, heittohaasteessa ja pukkitappelussa. Lendar nousi istualleen ja otti ja jois kauhallisen vettä sängyn vierellä olevasta kulhosta. He olivat lähdössä seuraavana päivänä etsimään vastauksia vuoren rinteellä olevasta luostarista, se olisikin kunnon haaste mutta ehkä he saisivat niitä lohikäärmesyntyisiä avuksi. Laskeutuen jälleen makuulleen ja antaen ajatustensa harhailla hän lopulta nukahti, heräten aluksella tapahtuviin aamuaskareisiin.
Ps. tällä pelikerralla itsessään tapahtui ilma-aluksella liikkumisen lisäksi, kahdessa "kylässä" käyntiä siis ja yllättävänkin pitkä ja verinen taistelu yhtä lohikäärmemerkittyä (tarkanan talon edustajaa vastaan, joka oli toisaalta haasteellinen mutta toisaalta kuitenkin epämääräinen ja eikä niin haastava) ja lohikäärmesyntyisten löytäminen, saaminen mukaan ja rynnäkkö luostarin pihalle ja muureille. Sisäpiha, muurit ja tornit valloitettuina joukkiomme on valmiina ryntäämään sisään syvemmälle luostariin...
sunnuntai 20. helmikuuta 2011
Välinäytös: Valon temppelillä (osa 4)
Lendar syöksyi syvyyteen Zai vierellään. Vesi valui goljattinaisen silmistä ja hänen oli vaikea nähdä mitä kohti he olivat syöksymässä. Pimeys alla otti outoja muotoja. Nämä muodot olivat hohtavassa pimeydessä sykkiviä juonteita ja polkuja. Niissä oli jotain Lendarille hyvin tuttua. Kesti hetken ennen kuin hän ymmärsi.
"Tatuontini!" hän huusi ja katsoi kohti Zaita. Lendar viittasi kädellään syvyyteen ja pyörähti ilmavirtauksesta pari kieppiä ympäri ennen kuin onnistui taas hallitsemaan syöksynsä.
Heidän kommunikaationsa oli enemmän kuin sanoja ja Zai ymmärsi Lendarin tarkoittavan selässään olevaa tatuointia. Se oli ilmestynyt hänen selkäänsä muutamia vuosia sitten, ja sikäli kuin Lendar ymmärsi, sillä oli jotain tekemistä hänen unensa kanssa.
- Se näyttää minusta lohikäärmemerkiltä, Lendar sanoi sanattomasti.
- Ei. En usko että se on lohikäärmemerkki, Zai vastasi. - Se on jotain vanhempaa perua, jotain joka oli vuosituhansia ennen ensimmäisiä lohikäärmemerkkejä. Mutta se ei myöskään ole täysin erilainen kuin lohikäärmemerkit ovat. Siinä on voimaa, se on muuttuva - kuin elävä tatuointi.
Lendar katseli tatuoinnin kiemuroita, kun he syöksyivät yhä alemmas ja lähemmäs sitä. Kun sitä tarkasteli lähempää, siitä tuntui löytyvän yhä enemmän erilaisia polkuja ja haarautumia.
- Huomaatko tuon, Zai sanoi hänen mielessään, ja viittasi Lendarin tarkkaavaisuutta suuntautumaan yhteen juonteeseen. Se juonne tuntui sykkivän ja hohtavan kirkkaammin kuin muut. Kun Lendar keskittyi, hän yhtäkkiä näki sen kulkevan mutkitellen halki kaikkien muiden juonteiden.
"Se on kuin kartta!" Lendar henkäisi ääneen.
- Niin, mutta minne?
Sitten, täysin tyhjästä, jokin taistelijanaisen aisti huusi yhtäkkiä varoitusta, ja Lendar käännähti ympäri valtava violettia tulta leimuava kirves kädessään ja katsoi ylöspäin valmiina heilauttamaan massiivista asetta. Ylhäältä heidän päälleen syöksyi hirviö, jollaista Lendar ei ollut koskaan nähnyt, mutta jollaisesta oli kuullut. Se oli beholderi, syvyyksien pahimpia kauhuja, leijuva pallo jolla oli valtava silmä ja lonkeroita, joiden päässä oli pienempiä silmiä. Sillä oli suu joka oli täynnä pitkiä teräviä hampaita, ja sen suu avautui kun se syöksyi Lendariin päin nopeammin kuin hän ehti kirvestään liikauttaa.
- RIITTÄÄ! Zain huuto palautti heidän mediaatiohuoneeseen. Lendar oli yltä päältä hiessä. Hänen selkäänsä poltti siitä missä tatuointi oli. Hänen kirveensä, se minkä hän oli jättänyt viereiseen huoneeseen, oli hänen kädessään, mutta sen terä hohti nyt voimakkaammin kuin koskaan aiemmin.
Foultaker (Byeshk Weapon)
Weapon: Orcish Greataxe
Enhancement: +2 attack rolls and damage rolls
Critical: +2d6 damage, +2d10 damage against aberrant creatures
"Tatuontini!" hän huusi ja katsoi kohti Zaita. Lendar viittasi kädellään syvyyteen ja pyörähti ilmavirtauksesta pari kieppiä ympäri ennen kuin onnistui taas hallitsemaan syöksynsä.
Heidän kommunikaationsa oli enemmän kuin sanoja ja Zai ymmärsi Lendarin tarkoittavan selässään olevaa tatuointia. Se oli ilmestynyt hänen selkäänsä muutamia vuosia sitten, ja sikäli kuin Lendar ymmärsi, sillä oli jotain tekemistä hänen unensa kanssa.
- Se näyttää minusta lohikäärmemerkiltä, Lendar sanoi sanattomasti.
- Ei. En usko että se on lohikäärmemerkki, Zai vastasi. - Se on jotain vanhempaa perua, jotain joka oli vuosituhansia ennen ensimmäisiä lohikäärmemerkkejä. Mutta se ei myöskään ole täysin erilainen kuin lohikäärmemerkit ovat. Siinä on voimaa, se on muuttuva - kuin elävä tatuointi.
Lendar katseli tatuoinnin kiemuroita, kun he syöksyivät yhä alemmas ja lähemmäs sitä. Kun sitä tarkasteli lähempää, siitä tuntui löytyvän yhä enemmän erilaisia polkuja ja haarautumia.
- Huomaatko tuon, Zai sanoi hänen mielessään, ja viittasi Lendarin tarkkaavaisuutta suuntautumaan yhteen juonteeseen. Se juonne tuntui sykkivän ja hohtavan kirkkaammin kuin muut. Kun Lendar keskittyi, hän yhtäkkiä näki sen kulkevan mutkitellen halki kaikkien muiden juonteiden.
"Se on kuin kartta!" Lendar henkäisi ääneen.
- Niin, mutta minne?
Sitten, täysin tyhjästä, jokin taistelijanaisen aisti huusi yhtäkkiä varoitusta, ja Lendar käännähti ympäri valtava violettia tulta leimuava kirves kädessään ja katsoi ylöspäin valmiina heilauttamaan massiivista asetta. Ylhäältä heidän päälleen syöksyi hirviö, jollaista Lendar ei ollut koskaan nähnyt, mutta jollaisesta oli kuullut. Se oli beholderi, syvyyksien pahimpia kauhuja, leijuva pallo jolla oli valtava silmä ja lonkeroita, joiden päässä oli pienempiä silmiä. Sillä oli suu joka oli täynnä pitkiä teräviä hampaita, ja sen suu avautui kun se syöksyi Lendariin päin nopeammin kuin hän ehti kirvestään liikauttaa.
- RIITTÄÄ! Zain huuto palautti heidän mediaatiohuoneeseen. Lendar oli yltä päältä hiessä. Hänen selkäänsä poltti siitä missä tatuointi oli. Hänen kirveensä, se minkä hän oli jättänyt viereiseen huoneeseen, oli hänen kädessään, mutta sen terä hohti nyt voimakkaammin kuin koskaan aiemmin.
Foultaker (Byeshk Weapon)
Level 8 Uncommon
The violet-hued metal that makes up this weapon is anathema to creatures alien to the natural cosmos.
Price: 3,400 gpWeapon: Orcish Greataxe
Enhancement: +2 attack rolls and damage rolls
Critical: +2d6 damage, +2d10 damage against aberrant creatures
Power (Daily): Free Action. Trigger: You hit with an attack using the weapon. Effect: A target of the attack is dazed until the end of your next turn. An aberrant creature is also restrained and cannot teleport until the end of your next turn.
Power (Daily): Free Action. Trigger: You are surprised. The weapon is within 10 squares. Effect: The weapon teleports to your hands and you are no longer surprised.
Power (Daily): Free Action. Trigger: You are surprised. The weapon is within 10 squares. Effect: The weapon teleports to your hands and you are no longer surprised.
keskiviikko 16. helmikuuta 2011
Välinäytös: Valon temppelillä (osa 3)
Lendar seisoi kelmeän harmaan kallionkielekkeen reunalla ja kurkisti alas. Syvyydellä ei ollut pohjaa, se oli musta kuin taivas hänen yläpuolellaan, mutta vailla tähtiä ja kuita.
"Kuin maailman reunalla", hän sanoi ääneen mietteissään.
"Aivan oikean", syvä naisääni vastasi hänen vierestään. Hän katsoi ja näki Zain, tai jonkun joka oli kuin Zai, mutta vanhempi ja eikä sokea.
"Kuka sinä olet?" Lendar kysyi.
"Minä olen Zai, sokea orpo Sarlonasta", tämä sanoi hymyillen.
"Mutta sinä et ole sokea!" Lendar protestoi.
"Olen Bahalin, Cyren prinsessa", nainen jatkoi.
Lendar katsoi naista epäuskoisasti. "Minä olen kotoisin Cyrestä, mutta en muista Bahalin nimistä prinsessaa!"
"Olen Fenah, Argonnessen barbaarien huora!" nainen huusi.
Lendar perääntyi. Naisen yhtäkkiä esille purskahtanut viha oli syvempi kuin syvyys heidän vierellään.
"Olin Xen'drikissä, kun titaanit rakennuttivat palatsejansa", nainen jatkoi taas tyynenä ja rauhallisena. Sitten hän hiljeni pitkäksi aikaa.
"Tämä on unta", Lendar viimein sanoi.
Nainen hymyili.
"Se ei tee siitä vähemmän todellista."
"Kuin maailman reunalla", hän sanoi ääneen mietteissään.
"Aivan oikean", syvä naisääni vastasi hänen vierestään. Hän katsoi ja näki Zain, tai jonkun joka oli kuin Zai, mutta vanhempi ja eikä sokea.
"Kuka sinä olet?" Lendar kysyi.
"Minä olen Zai, sokea orpo Sarlonasta", tämä sanoi hymyillen.
"Mutta sinä et ole sokea!" Lendar protestoi.
"Olen Bahalin, Cyren prinsessa", nainen jatkoi.
Lendar katsoi naista epäuskoisasti. "Minä olen kotoisin Cyrestä, mutta en muista Bahalin nimistä prinsessaa!"
"Olen Fenah, Argonnessen barbaarien huora!" nainen huusi.
Lendar perääntyi. Naisen yhtäkkiä esille purskahtanut viha oli syvempi kuin syvyys heidän vierellään.
"Olin Xen'drikissä, kun titaanit rakennuttivat palatsejansa", nainen jatkoi taas tyynenä ja rauhallisena. Sitten hän hiljeni pitkäksi aikaa.
"Tämä on unta", Lendar viimein sanoi.
Nainen hymyili.
"Se ei tee siitä vähemmän todellista."
sunnuntai 13. helmikuuta 2011
Välinäytös: Valon temppelillä (osa 2)
Tyttö oli ehkä neljäntoista, korkeintaan kuudentoista vanha. Hänen silmänsä peitti valkoinen liina ja hänen vieressään seisoi palvelija - vanha ihmisnainen nimeltä Deshano. Tyttöä oli kutsuttu nimella Zai. Hän näytti ihmiseltä, mutta hänessä oli jotain hyvin outoa. Munkit jotka olivat vartioineet häntä olivat ulkopuolella. Myös temppelinvanhin, Harnoillen, oli jäänyt ulkopuolelle. Huoneessa oli kolme naista.
Lendar katseli Zaita tutkivasti, mulkoilevan Deshanon mielestä todennäköisesti tunkeilevasti. Lendar ei välittänyt siitä. Hän oli jättänyt aseensa temppelinvanhimman pyynnöstä toiseen huoneeseen.
Zai viittasi kädellään ja Deshanon siirtyi huoneen nurkkaan, istuutui tyynylle ja käänsi huomionsa neuletyöhön. Koko huone oli täynnä patjoja ja tyynyjä. Verhot peittivät sen seinät. Tila oli hyvin hiljainen ja rauhallinen. Zai istuutui tyynylle ja viittasi myös Lendarin istuutumaan.
He istuivat siinä vastakkain, he istuivat pitkään. Zai hyräili lähes äänettömästi ja heilui hitaasti edestakaisin. Lendarin valtasi outo raukeus. Jokin osa hänestä rekisteröi, että Deshano ensin sytytti suitsukkeita, joiden tuoksu hiipi hänen sisimpäänsä, ja toi sitten heille kristallipikarit, joissa oli jotain punaviinin näköistä nestettä. Lendar tarttui omaansa. Osa hänestä huusi varoitusta, mutta se osa oli hyvin pieni.
Liian pieni.
Lendar katseli Zaita tutkivasti, mulkoilevan Deshanon mielestä todennäköisesti tunkeilevasti. Lendar ei välittänyt siitä. Hän oli jättänyt aseensa temppelinvanhimman pyynnöstä toiseen huoneeseen.
Zai viittasi kädellään ja Deshanon siirtyi huoneen nurkkaan, istuutui tyynylle ja käänsi huomionsa neuletyöhön. Koko huone oli täynnä patjoja ja tyynyjä. Verhot peittivät sen seinät. Tila oli hyvin hiljainen ja rauhallinen. Zai istuutui tyynylle ja viittasi myös Lendarin istuutumaan.
He istuivat siinä vastakkain, he istuivat pitkään. Zai hyräili lähes äänettömästi ja heilui hitaasti edestakaisin. Lendarin valtasi outo raukeus. Jokin osa hänestä rekisteröi, että Deshano ensin sytytti suitsukkeita, joiden tuoksu hiipi hänen sisimpäänsä, ja toi sitten heille kristallipikarit, joissa oli jotain punaviinin näköistä nestettä. Lendar tarttui omaansa. Osa hänestä huusi varoitusta, mutta se osa oli hyvin pieni.
Liian pieni.
sunnuntai 9. tammikuuta 2011
Välinäytös: Valon temppelillä (osa 1)
Kylmät väreet levisivät Lendarin alaselästä hänen astuessaan sisään temppeliin ja nähdessään nuoren naisen, oikeastaan tytön, joka seisoi suuren salin reunalla muiden takana. Tytössä ei ollut mitään, miksi Lendarin olisi pitänyt huomata juuri hänet. Hetkeä myöhemmin jokin Lendarin tietoisten ajatusten taustalla rekisteröi suojaavan renkaan muodostavan ryhmän, joka ryhmittyi uudelleen Lendarin astuttua sisään.
Tyttö kohotti valkoiset mitään näkemättömät silmänsä goljattinaisen suuntaan. Vanha nainen tytön vieressä kietoi valkean kankaan tämän silmille, kuin loukkaantuneena Lendarin tuijotuksesta.
- Tervetuloa, sanoi vanha kalju ihmismies kumartaen Lendarille. Tämä oli ilmeisesti temppelin vanhin, josta Rautasilmä oli kertonut Lendarille. - Olemme odottaneet sinua.
Tyttö kohotti valkoiset mitään näkemättömät silmänsä goljattinaisen suuntaan. Vanha nainen tytön vieressä kietoi valkean kankaan tämän silmille, kuin loukkaantuneena Lendarin tuijotuksesta.
- Tervetuloa, sanoi vanha kalju ihmismies kumartaen Lendarille. Tämä oli ilmeisesti temppelin vanhin, josta Rautasilmä oli kertonut Lendarille. - Olemme odottaneet sinua.
sunnuntai 19. joulukuuta 2010
Lendarin päätös; Valon Temppeli kutsuu?
Lendar seisoi jälleen tornitaloa kiertävän kävelykadun kaiteella katsoen alas, syvyyksiin, odottaen ilma-alusta. Näkyvyys oli heikko, katua tai alempia siltoja ei erottanut. Vilkaisu taivaalle paljasti syyn pimeyteen, synkkääkin synkemmät pilvet peittivät Sharnin kaupungin alleen. Katse kääntyi jälleen alaspäin hakien ja etsien ilma-alusta, sitä ei näkynyt vieläkään, kaukaa kaikui jälleen kaupungin kellot kertoen ajankulumisesta.
Vihdoinkin ilma-alus näytti lähestyvän, valmistautuen tulevaan Lendar vilkaisi vielä ympärilleen pysähtyen katsomaan taakseen silmät ihmetyksestä suurentuen, Rautasilmä seisoi siinä aivan kosketusetäisyydellä surumielinen ilme kasvoillaan, puhuen jotakin. Oliko Rautasilmä muka seissyt siinä aivan kokoajan, ja puhuen vielä, jokin vei kuitenkin äänen. Lendar kuuli kyllä myrskypilvien pauhun ja kaupungin hälinän mutta Rautasilmän puhetta ei kuulunut.
Kääntäen katseensa takaisin odottamaansa ilma-alus kohteeseensa, Lendar näki sen olevan kohdalla ja hyppäsi kohti alempana kulkevaa alusta. Nyt Lendar kuuli ensimmäisen kerran Rautasilmän monotonisen mutta rauhallisen ja rauhoittavan äänen "Minä itse en osaa tai voi auttaa sinua, mutta Valon Temppelistä apu voi löytyä myös sinulle!"
Lendarin katse etsi ilma-alusta pimeydestä "Mihin se hävisi, minne se katosi?" Vauhti tuntui kiihtyvän ja pimeys väistyi hänen edestään ja näytti kiertyvän hänen ympärilleen, selässä tuntui kihelmöintiä, tatuointi tuntui taas sykkivän. Näkyvyys suoraan alaspäin parani pimeyden väistyessä, mutta se ei lohduttanut sillä se mitä näkyi, se ei ollut Sharn, se ei ollut kaupunki ollenkaan. Etäisyys näytti kasvavan vauhdin kasvaessa, eikä mitään pohjaa näyttänyt olevan, tai oli siellä jotakin kun tarkemmin katsoi, siellä oli vastassa jokin synkkyyttä ja pimeyttä sykkivä varjo, epämääräinen massa mustuutta joka muuntui ja siitä ojentui tummia lonkeroita kohti Lendaria aivan kuin valmistautuen ottamaan vastaan ja syleilyyn. Koko tämän ajan Rautasilmän sanat olivat kaikuneet varjoisista seinistä, nyt sanojen yli kuului toinen monen äänen yhteen ääneen lausuma "Tervetuloa takaisin lapsukainen! Tuhlaajatyttö palaa takaisin, pitkin mustan veren tietä." Pohja tuntui lähestyvän yhä kiihtyvällä nopeudella, eikä mikään mitä Lendar teki näyttänyt auttavan, tatuointi hehkui ja sykki yhä vahvemmin kuin eläen omaa elämäänsä... Viimein Lendar saavutti mustan syvyyden iskeytyen siihen ja upoten siihen, sen mustuuden tunkeutuessa kaikkialle Lendarin kehoon, neniin ja suuhun... Lendar taisteli mutta kaikesta taistelusta ja rimpuilusta huolimatta tunne oli kuin Lendar hukkuisi.
Lendar haukkoi henkeään havahtuessaan katsomaan Skadar Thuursteinia, Skadarista katse hakeutui muihin tuttuihin asioihin. Shifter näytti olevan väsynyt, tuoksu oli vahva aivan kuin hän olisi ollut juhlimassa pidemmän kaavan mukaan. Skadar katseli Lendaria tutkien "Taisit nukahtaa ja taisi olla melkoinen uni? Haukoit henkeäsi ja koetit saada henkeä aivan kuin hukkuisit ja itkit samalla." Skadar istahti alas "No mitä asiaa sinulla on? Samanlaista rahakasta keikkaa ei ole nyt tiedossa mutta ehkä me jotakin sinun taidoillesi vielä löydämme." Skadar katsoi käsiään ennenkuin jatkoi "Mutta mitä asiaa sinulla oikein oli?"
Lendar ravisteli itsensä takaisin todellisuuteen, se oli ollut unta. Hän oli istunut Thief's Dagger nimisen tavernan takahuoneessa odottamassa Skadarin saapumista ja näköjään olikin sitten torkahtanut ja nähnyt unta. "Siihen keikkaan liittyen tuliknkin ja se oli ensimmäinen ja samalla viimeinen sellainen minulle! Se oli virhe, valtava erehdys enkä toista sitä enää!" Lendar nousi ylös, kasvot suuttumuksesta kivettyneinä, silmät palaen katsoen samalla Skadaria silmiin "Muista se! Niitä keikkoja en ota vastaan. Areenalla voin kyllä taistella mutta muuten minä en ole käytettävissä näissä hämäräperäisen epämääräissä keikoissa!" Lendar tunsi kuinka vatsassa pyöri ja taverna tuntui olevan liikkeessä mutta siitä huolimatta Lendar asteli käytävääpitkin kohti ulko-ovea...
Skadar katsoi pieni hymynpoikanen huulillaan ja nyökkäsi Lendarin poistuessa "Muistan kyllä..." kuului ensin ääneen ja hetken perästä, Lendarin ollessa hiukan kauempana Skadar puki ajatuksensa sanoiksi ja jatkoi vielä hiljaisella äänellä "...mutta katsotaan miten tyttären käy..."
Lendar asteli nopeaan tahtiin ulos, hän voi pahoin. Tämmöistä ei ollut koskaan ollut, mitä tämä oikein oli? Tavernan ulkopuolella Lendar putosi polvilleen ja antoi ylen, oksennus purskahti katukiveykselle. Lätäkkö laajeni maassa Lendarin kasvojen edessä, vapisevin jaloin Lendar nousi ylös ja katsoi eteensä. Suussa tuntui oksennuksen makua mutta se mikä kiinnitti Lendarin huomion oli oksennus itsessään, se oli mustaa limamaista ainetta... Oliko se äskeinen sittenkään pelkkää unta?
...Ehkä minun pitää käydä keskustelemassa Valon temppelillä, selvittämässä ja etsimässä vastauksia, jos sellaisia on? Minä en luovuta!
Vihdoinkin ilma-alus näytti lähestyvän, valmistautuen tulevaan Lendar vilkaisi vielä ympärilleen pysähtyen katsomaan taakseen silmät ihmetyksestä suurentuen, Rautasilmä seisoi siinä aivan kosketusetäisyydellä surumielinen ilme kasvoillaan, puhuen jotakin. Oliko Rautasilmä muka seissyt siinä aivan kokoajan, ja puhuen vielä, jokin vei kuitenkin äänen. Lendar kuuli kyllä myrskypilvien pauhun ja kaupungin hälinän mutta Rautasilmän puhetta ei kuulunut.
Kääntäen katseensa takaisin odottamaansa ilma-alus kohteeseensa, Lendar näki sen olevan kohdalla ja hyppäsi kohti alempana kulkevaa alusta. Nyt Lendar kuuli ensimmäisen kerran Rautasilmän monotonisen mutta rauhallisen ja rauhoittavan äänen "Minä itse en osaa tai voi auttaa sinua, mutta Valon Temppelistä apu voi löytyä myös sinulle!"
Lendarin katse etsi ilma-alusta pimeydestä "Mihin se hävisi, minne se katosi?" Vauhti tuntui kiihtyvän ja pimeys väistyi hänen edestään ja näytti kiertyvän hänen ympärilleen, selässä tuntui kihelmöintiä, tatuointi tuntui taas sykkivän. Näkyvyys suoraan alaspäin parani pimeyden väistyessä, mutta se ei lohduttanut sillä se mitä näkyi, se ei ollut Sharn, se ei ollut kaupunki ollenkaan. Etäisyys näytti kasvavan vauhdin kasvaessa, eikä mitään pohjaa näyttänyt olevan, tai oli siellä jotakin kun tarkemmin katsoi, siellä oli vastassa jokin synkkyyttä ja pimeyttä sykkivä varjo, epämääräinen massa mustuutta joka muuntui ja siitä ojentui tummia lonkeroita kohti Lendaria aivan kuin valmistautuen ottamaan vastaan ja syleilyyn. Koko tämän ajan Rautasilmän sanat olivat kaikuneet varjoisista seinistä, nyt sanojen yli kuului toinen monen äänen yhteen ääneen lausuma "Tervetuloa takaisin lapsukainen! Tuhlaajatyttö palaa takaisin, pitkin mustan veren tietä." Pohja tuntui lähestyvän yhä kiihtyvällä nopeudella, eikä mikään mitä Lendar teki näyttänyt auttavan, tatuointi hehkui ja sykki yhä vahvemmin kuin eläen omaa elämäänsä... Viimein Lendar saavutti mustan syvyyden iskeytyen siihen ja upoten siihen, sen mustuuden tunkeutuessa kaikkialle Lendarin kehoon, neniin ja suuhun... Lendar taisteli mutta kaikesta taistelusta ja rimpuilusta huolimatta tunne oli kuin Lendar hukkuisi.
Lendar haukkoi henkeään havahtuessaan katsomaan Skadar Thuursteinia, Skadarista katse hakeutui muihin tuttuihin asioihin. Shifter näytti olevan väsynyt, tuoksu oli vahva aivan kuin hän olisi ollut juhlimassa pidemmän kaavan mukaan. Skadar katseli Lendaria tutkien "Taisit nukahtaa ja taisi olla melkoinen uni? Haukoit henkeäsi ja koetit saada henkeä aivan kuin hukkuisit ja itkit samalla." Skadar istahti alas "No mitä asiaa sinulla on? Samanlaista rahakasta keikkaa ei ole nyt tiedossa mutta ehkä me jotakin sinun taidoillesi vielä löydämme." Skadar katsoi käsiään ennenkuin jatkoi "Mutta mitä asiaa sinulla oikein oli?"
Lendar ravisteli itsensä takaisin todellisuuteen, se oli ollut unta. Hän oli istunut Thief's Dagger nimisen tavernan takahuoneessa odottamassa Skadarin saapumista ja näköjään olikin sitten torkahtanut ja nähnyt unta. "Siihen keikkaan liittyen tuliknkin ja se oli ensimmäinen ja samalla viimeinen sellainen minulle! Se oli virhe, valtava erehdys enkä toista sitä enää!" Lendar nousi ylös, kasvot suuttumuksesta kivettyneinä, silmät palaen katsoen samalla Skadaria silmiin "Muista se! Niitä keikkoja en ota vastaan. Areenalla voin kyllä taistella mutta muuten minä en ole käytettävissä näissä hämäräperäisen epämääräissä keikoissa!" Lendar tunsi kuinka vatsassa pyöri ja taverna tuntui olevan liikkeessä mutta siitä huolimatta Lendar asteli käytävääpitkin kohti ulko-ovea...
Skadar katsoi pieni hymynpoikanen huulillaan ja nyökkäsi Lendarin poistuessa "Muistan kyllä..." kuului ensin ääneen ja hetken perästä, Lendarin ollessa hiukan kauempana Skadar puki ajatuksensa sanoiksi ja jatkoi vielä hiljaisella äänellä "...mutta katsotaan miten tyttären käy..."
Lendar asteli nopeaan tahtiin ulos, hän voi pahoin. Tämmöistä ei ollut koskaan ollut, mitä tämä oikein oli? Tavernan ulkopuolella Lendar putosi polvilleen ja antoi ylen, oksennus purskahti katukiveykselle. Lätäkkö laajeni maassa Lendarin kasvojen edessä, vapisevin jaloin Lendar nousi ylös ja katsoi eteensä. Suussa tuntui oksennuksen makua mutta se mikä kiinnitti Lendarin huomion oli oksennus itsessään, se oli mustaa limamaista ainetta... Oliko se äskeinen sittenkään pelkkää unta?
...Ehkä minun pitää käydä keskustelemassa Valon temppelillä, selvittämässä ja etsimässä vastauksia, jos sellaisia on? Minä en luovuta!
lauantai 11. joulukuuta 2010
Snaggan polku
Nimeni on As'huug Trutaah Sna'goosh ja se on kuin merkityksetön mantra, jota hoen yhä uudestaan etten sitä unohtaisi. Muistan paremmin aiemman nimeni, joka oli Snagga, ja sen myötä muistan myös ne tapahtumat, jotka tapahtuivat ennen kuin saavuin tähän syvinpien varjojen maahan.
Vaikka vaellan varjojen maassa, polkuni on kirkkaasti valaistu, koska edessäni siintää majakka jota tämän maan asukkaat eivät näe. Se tuo mieleeni sotataotun nimeltä Rautasilmä, joka oli ystäväni. Ennen kuin kävelen polkuni loppuun, ja se, mikä minusta on jäljellä, yhtyy viimein valoon, kirjoitan muistelmani tässä viimeisessä kaupungissa jonka muureja vartioivat korpit.
Tapasin Rautasilmän ennen kuin tapasin muut. Tapasin Avvilin, jonka veri huutaa valjastettua barbaarista vihaa. Heidät tapasin ennen kuin tapasin Lendarin, jonka myös muistan ystävänäni, kaikesta huolimatta ja kaikesta johtuen. Mutta minulle tärkein oli se kun tapasin Unolmon, jonka palvelija minä olin.
Vaikka vaellan varjojen maassa, polkuni on kirkkaasti valaistu, koska edessäni siintää majakka jota tämän maan asukkaat eivät näe. Se tuo mieleeni sotataotun nimeltä Rautasilmä, joka oli ystäväni. Ennen kuin kävelen polkuni loppuun, ja se, mikä minusta on jäljellä, yhtyy viimein valoon, kirjoitan muistelmani tässä viimeisessä kaupungissa jonka muureja vartioivat korpit.
Tapasin Rautasilmän ennen kuin tapasin muut. Tapasin Avvilin, jonka veri huutaa valjastettua barbaarista vihaa. Heidät tapasin ennen kuin tapasin Lendarin, jonka myös muistan ystävänäni, kaikesta huolimatta ja kaikesta johtuen. Mutta minulle tärkein oli se kun tapasin Unolmon, jonka palvelija minä olin.
perjantai 10. joulukuuta 2010
Lendarin unet
"Ole tarkkana, hio taitojasi ja pidä aseesi kunnossa, älä anna minkään seistä tielläsi voittoon. Tämä on tapa Goljatin." Lendar muisteli vanhaa sanontaa jonka oli kuullut jostakin jossakin vaiheessa elämäänsä, Rautasilmän kanssa kouluttautumisen lomassa käyty lyhyt keskustelu ei ollut ainakaan vielä auttanut tai avannut mitään.
Mutta ajatus siitä että kävisi sittenkin Valon temppelissä, ehkäpä sittenkin. Rautasilmän suosituksesta hän voisi käydä sielä katselemassa ja ehkä myös keskustelemassa, ja ehkä siellä saisi joitakin vastauksia ja ehkä he voisivat auttaa.
Siinä oli vain aivan liikaa epävarmuutta.
Mutta näitä unia niitä vastaan ei voinut valmistautua tai taistella, ne tulivat ja menivät, nykyään ne kuitenkin tulivat aivan liian usein ja ne vain pahenivat, ne kasvoivat, ne elivät? ELIVÄT? Miten se tuli mieleen, ei kai unet kuitenkaan eläviä ole? Eihän? Aivan, kuin myös tatuointi joka joskus unessa tuntui elävän ja kasvavan, sillä tuntui olevan aivan oma tahto, Jotenkin se tuntui olevan jotakin smanlaista kuin niillä joillakin lohikäärmemerkityillä jotka joskus käyttivät voimiaan, merkkiensä kautta...
Mutta ajatus siitä että kävisi sittenkin Valon temppelissä, ehkäpä sittenkin. Rautasilmän suosituksesta hän voisi käydä sielä katselemassa ja ehkä myös keskustelemassa, ja ehkä siellä saisi joitakin vastauksia ja ehkä he voisivat auttaa.
Siinä oli vain aivan liikaa epävarmuutta.
Mutta näitä unia niitä vastaan ei voinut valmistautua tai taistella, ne tulivat ja menivät, nykyään ne kuitenkin tulivat aivan liian usein ja ne vain pahenivat, ne kasvoivat, ne elivät? ELIVÄT? Miten se tuli mieleen, ei kai unet kuitenkaan eläviä ole? Eihän? Aivan, kuin myös tatuointi joka joskus unessa tuntui elävän ja kasvavan, sillä tuntui olevan aivan oma tahto, Jotenkin se tuntui olevan jotakin smanlaista kuin niillä joillakin lohikäärmemerkityillä jotka joskus käyttivät voimiaan, merkkiensä kautta...
keskiviikko 1. joulukuuta 2010
Painajainen
Lendar heittelehti vuoteessaan. Painajainen piti häntä otteessaan tiukasti toistaen samaa kaavaa yhä uudestaan ja uudestaan. Unen varjot hiipivät pidemmiksi ja pidemmiksi. Painajaisen kuunvalossa varjot olivat kuin musta veri, joka valui kymmeninä puroina haarautuen uusiksi poluiksi hänen ihollaan.
Ilmalaivan kapteeni, mies jonka pää oli kirveellä halkaistu, töni Lendaria, nauroi ja paasasi kuin hullu saarnaaja: "Mustan veren tie, luokse hänen heidät vie."
Lendar kohotti kirveensä ja löi miestä uudelleen. Viipale tämän päästä tippui pois, mutta suu vääntyi veriseen hymyn irvikuvaan, joka avautui valtaisaan tuhathampaiseen verta syöksevään kitaan.
Ilmalaivan kapteeni, mies jonka pää oli kirveellä halkaistu, töni Lendaria, nauroi ja paasasi kuin hullu saarnaaja: "Mustan veren tie, luokse hänen heidät vie."
Lendar kohotti kirveensä ja löi miestä uudelleen. Viipale tämän päästä tippui pois, mutta suu vääntyi veriseen hymyn irvikuvaan, joka avautui valtaisaan tuhathampaiseen verta syöksevään kitaan.
perjantai 26. marraskuuta 2010
Välinäytös; Lendar Sharnin salaisuuksia kaivamassa
Lendar seisoi rakennusta kiertävän tasanteen kaiteella ja katsoi silmät siristellen alas Sharnin syvyyteen, rakennusten välissä olevat sillat katkaisivat pudotuksen epäsäännöllisen säännöllisin välimatkoin ja eri paikoissa, sen näki hämärtyvässä illassa kun ikivalojen loiste alkoi erottua hämäryyden keskeltä. Ehkä tämä veisi hänet lähemmäksi sitä tai niitä jotka olivat aiheuttaneet hänen selkäänsä koristavan tatuoinnin. No, saalis itsessään ei häntä veisi yhtään lähemmäksi mutta tätä kyseistä saalista vastaan hän saattaisi saada tietoja, vaikkakin vain pieniä tiedonmurusia joka johdattaisivat hänet oikeaan suuntaan. Hänen saamansa tiedot olivat ainakin oikeita, oikeanlainen ilma-alus oli liikkeellä ja hän oli oikeassa paikassa. Lendar tunnisti sekä sen siipien että lipun kuviot.
Rauhallisesti hengittäen Lendar valmistaui toimintaan, hänen katseensa oli seesteisen rauhallinen maskin takana, tuulen tuivertaessa hiuksia yhtäkkiä mieleen nousi ajatus kumppaneista Rautasilmä, Nuka ja Unolmo mitähän he tekevätkään tällä hetkellä ja Avvil, ehkä me kohtaamme jälleen? lyhyt, karkea murahdus kantaui kurkusta Lendarin tuntiessa palan nousevan kurkkuunsa Heidät pitää etsiä, heillä ei ole puolustajaa varsinkin, jos aikomuksena on kohdata se paennut epäsikiö mitä minäkin olin epäonnisesti vapauttamassa.
Katsoessaan lähestyvää, aivan kohta alapuolellaan kulkevaa ilma-alusta, Lendar tyhjensi mielensä ja pudottautui, ilmvirta otti hänet vastustavaan syleilyynsä mutta silti Lendar putosi hallitusti kohti ilma-alusta, tuulen tuivertaessa korvissa. Putouksen aikana Lendarin mieleen nousi tuo ensimmäinen taistelu jonka aikan hän tapasi Rautasilmän, Unolmon ja Nukan täällä Sharnissa, se oli ollut hänen ensimmäinen ilma-aluskokemus, eikä siitäkään ollut niin pitkää aikaa vielä edes kulunut, mutta silti he olivat ennättäneet kokea jo melkoisesti. Heidän elämänsä oli myllerryksessä, osa omasta tahdosta osalla sattumien sormeilun vuoksi.
Lendarin vartalo kiertyi oikeaoppisesti hänen valmistautuessaan alastuloon, kahden käden kirvese ilmaantui oikeaan käteen valmiiksi. Kova-äänisesti tömähtäen Lendar laskeutui keinauttaen ilma-alusta hiukan, ei paljoa mutta kuitenkin. Ammattimaisen kevyesti ja oikeaoppisesti hän laskeutui jalkojensa ja käden varaan ilma-aluksen kannelle pieneen kyyryasentoon.
Nopeasti Lendar nousi pystyyn ja liikkuen kohti edessään olemaan ohjaamoa, hän oli pudottautunut niin että ohjaamo ja siellä seisova, täysin yllättynyt kapteeni oli suu ihmetyksestä auki ja simät selällään. Mutta silti, kuin ihmeenkaupalla Kapteeni vältti valtaisan heilahtavan kirveen iskun kyyristessään suojaan ruorinsa taakse, isku oli hiukan korkea. Mutta seuraavaa, ylhäältä alaspäin tulevaa iskua kapteeni ei enää väistänyt, ei olisi edes ennättänytkään. Räsähtäen valtava kirves halkaisi ja läpäisi sekä kovapuisen ruorin että pehmeämmän kapteenin kallon. Kääntäen päätään Lendar näki odotetusti, kokassa olleen miehistön jäsenen tulevan juoksuaskelin suoraan kohti, heiluttaen käsissään pitkää koukkupäistä ketjua. Samanaikaisesti aluksen kannen alta ryntäsi toinen miehistön jäsen heiluttaen lyhyttä miekkaansa. Kaksikko lähestyi Kapteeninsa tappanutta uhkaavan pelottavaa hahmoa varoen, Lendar antoi kaksikon tulla hiukan lähemmäksi ennenkuin taas räjähti toimintaan, astuen lähemmäs ja pyörähtäen, heilauttaen samalla valtaisaa kirvestään laajassa kaaressa. Ketjun kanssa aseistautunut yritti torjua ketjullaan voimakasta iskuaan epäonnistuen siinä surkeasti ja kaatuen päätä lyhempänä juuri pudottamansa ketjun päälle. Isku tehosi myös miekkamieheen, viiltäen tätä hiukan alempaa mutta yhtä kaikki tappavan tehokkaasti. Laskeutumisesta tähän taistelun loppuun ei ollut mennyt aikaa juurikaan hetkeä pidempään.
Lendar mietti että oli hyvä, että oli ilta-aika muuten olisi liikaa katsojia kaupungin kävelykaduilla ja silloilla. Ilma-alus pysyi suunnassaan, ruori oli jumiutunut iskusta eikä edessä näyttänyt olevan rakennuksia tulossa lähiaikoina. Nopaesti liikkuen Lendar siirtyi aluksen kannen alle, onneksi nämä eivät ole isoja aluksia, joutuisi etsimään liikaa eikä aikaa ole hukattavaksi. No tässäkin on pieni ruuma, mutta eiköhän hänen saamansa ohjeet auttaisi asiassa, nopeasti Lendar kävi läpi ruuman ja mursi siellä olevan, yhden ainoan odottamansa laatikon. Laatikon jäännöksistä Lendar kaivoi esiin etsintänsä kohteen, puisen, koristellun rasian ja nopeasti rasia siirtyi vyötäröllä olevaan säkkiin.
Kevyet askeleet kuljettivat Lendarin nopeasti kannelle ja siitä aluksen reunalle, antaen katseensa kiertää alapuolista maisemaa, hymy nousi huulille. Ajoitus oli lähes täydellinen. Alapuolella oli tulossa kohdalle uusi rakennusten välinen silta, tällä kertaa pudotusta oli hiukan enemmän mutta rauhoittuen Lendar odotti oikeaa hetkeä ennenkuin pudottautui. Ilmavirta kasvoilla tuntui rauhoittavalta ja nopeasti pudoten Lendar laskeutui kevyesti kierähtäen sillalle.
Noustessaan seisomaan Lendar kokeili nopeasti kädellään säkkiä, se oli mukana, Olisi ikävää menettää se näin lähellä onnistumistaan ja nopeasti hänen kevyet askeleensa veivät kohti varjoja, kohti Sharnin syvyyksiä...
Rauhallisesti hengittäen Lendar valmistaui toimintaan, hänen katseensa oli seesteisen rauhallinen maskin takana, tuulen tuivertaessa hiuksia yhtäkkiä mieleen nousi ajatus kumppaneista Rautasilmä, Nuka ja Unolmo mitähän he tekevätkään tällä hetkellä ja Avvil, ehkä me kohtaamme jälleen? lyhyt, karkea murahdus kantaui kurkusta Lendarin tuntiessa palan nousevan kurkkuunsa Heidät pitää etsiä, heillä ei ole puolustajaa varsinkin, jos aikomuksena on kohdata se paennut epäsikiö mitä minäkin olin epäonnisesti vapauttamassa.
Katsoessaan lähestyvää, aivan kohta alapuolellaan kulkevaa ilma-alusta, Lendar tyhjensi mielensä ja pudottautui, ilmvirta otti hänet vastustavaan syleilyynsä mutta silti Lendar putosi hallitusti kohti ilma-alusta, tuulen tuivertaessa korvissa. Putouksen aikana Lendarin mieleen nousi tuo ensimmäinen taistelu jonka aikan hän tapasi Rautasilmän, Unolmon ja Nukan täällä Sharnissa, se oli ollut hänen ensimmäinen ilma-aluskokemus, eikä siitäkään ollut niin pitkää aikaa vielä edes kulunut, mutta silti he olivat ennättäneet kokea jo melkoisesti. Heidän elämänsä oli myllerryksessä, osa omasta tahdosta osalla sattumien sormeilun vuoksi.
Lendarin vartalo kiertyi oikeaoppisesti hänen valmistautuessaan alastuloon, kahden käden kirvese ilmaantui oikeaan käteen valmiiksi. Kova-äänisesti tömähtäen Lendar laskeutui keinauttaen ilma-alusta hiukan, ei paljoa mutta kuitenkin. Ammattimaisen kevyesti ja oikeaoppisesti hän laskeutui jalkojensa ja käden varaan ilma-aluksen kannelle pieneen kyyryasentoon.
Nopeasti Lendar nousi pystyyn ja liikkuen kohti edessään olemaan ohjaamoa, hän oli pudottautunut niin että ohjaamo ja siellä seisova, täysin yllättynyt kapteeni oli suu ihmetyksestä auki ja simät selällään. Mutta silti, kuin ihmeenkaupalla Kapteeni vältti valtaisan heilahtavan kirveen iskun kyyristessään suojaan ruorinsa taakse, isku oli hiukan korkea. Mutta seuraavaa, ylhäältä alaspäin tulevaa iskua kapteeni ei enää väistänyt, ei olisi edes ennättänytkään. Räsähtäen valtava kirves halkaisi ja läpäisi sekä kovapuisen ruorin että pehmeämmän kapteenin kallon. Kääntäen päätään Lendar näki odotetusti, kokassa olleen miehistön jäsenen tulevan juoksuaskelin suoraan kohti, heiluttaen käsissään pitkää koukkupäistä ketjua. Samanaikaisesti aluksen kannen alta ryntäsi toinen miehistön jäsen heiluttaen lyhyttä miekkaansa. Kaksikko lähestyi Kapteeninsa tappanutta uhkaavan pelottavaa hahmoa varoen, Lendar antoi kaksikon tulla hiukan lähemmäksi ennenkuin taas räjähti toimintaan, astuen lähemmäs ja pyörähtäen, heilauttaen samalla valtaisaa kirvestään laajassa kaaressa. Ketjun kanssa aseistautunut yritti torjua ketjullaan voimakasta iskuaan epäonnistuen siinä surkeasti ja kaatuen päätä lyhempänä juuri pudottamansa ketjun päälle. Isku tehosi myös miekkamieheen, viiltäen tätä hiukan alempaa mutta yhtä kaikki tappavan tehokkaasti. Laskeutumisesta tähän taistelun loppuun ei ollut mennyt aikaa juurikaan hetkeä pidempään.
Lendar mietti että oli hyvä, että oli ilta-aika muuten olisi liikaa katsojia kaupungin kävelykaduilla ja silloilla. Ilma-alus pysyi suunnassaan, ruori oli jumiutunut iskusta eikä edessä näyttänyt olevan rakennuksia tulossa lähiaikoina. Nopaesti liikkuen Lendar siirtyi aluksen kannen alle, onneksi nämä eivät ole isoja aluksia, joutuisi etsimään liikaa eikä aikaa ole hukattavaksi. No tässäkin on pieni ruuma, mutta eiköhän hänen saamansa ohjeet auttaisi asiassa, nopeasti Lendar kävi läpi ruuman ja mursi siellä olevan, yhden ainoan odottamansa laatikon. Laatikon jäännöksistä Lendar kaivoi esiin etsintänsä kohteen, puisen, koristellun rasian ja nopeasti rasia siirtyi vyötäröllä olevaan säkkiin.
Kevyet askeleet kuljettivat Lendarin nopeasti kannelle ja siitä aluksen reunalle, antaen katseensa kiertää alapuolista maisemaa, hymy nousi huulille. Ajoitus oli lähes täydellinen. Alapuolella oli tulossa kohdalle uusi rakennusten välinen silta, tällä kertaa pudotusta oli hiukan enemmän mutta rauhoittuen Lendar odotti oikeaa hetkeä ennenkuin pudottautui. Ilmavirta kasvoilla tuntui rauhoittavalta ja nopeasti pudoten Lendar laskeutui kevyesti kierähtäen sillalle.
Noustessaan seisomaan Lendar kokeili nopeasti kädellään säkkiä, se oli mukana, Olisi ikävää menettää se näin lähellä onnistumistaan ja nopeasti hänen kevyet askeleensa veivät kohti varjoja, kohti Sharnin syvyyksiä...
maanantai 25. lokakuuta 2010
Uni
Lendar tiesi että se oli unta. Se oli liian surrealistista ollakseen totta. Mutta siinä oli jotain, joka teki siitä unenakin todellisempaa kuin mikään taistelu jossa hän oli koskaan ollut. Tämä jokin täytti hänet pelolla, jonka vertaista hän ei ollut koskaan ennen tuntenut. Hän oli maan alla, valtavassa luolassa joka oli maailma maailman sisällä. Tämän maailman jokainen kivi eli niin kuin lihas on elävä. Tämä maailma sykki, se hohti valoa ja se piti ääntä joka sai hänet värisemään. Jossain kaiken tämän lihallisen epätodellisen todellisuuden tuolla puolen oli mies, jonka ympärille hänen elämänsä kietoutui. Miehen kasvoilla oli kultainen naamio.
torstai 30. syyskuuta 2010
Kiven etsintää kylässä
Lendar nojasi taistelun väsyttämänä Kuuntemppelin ulkopuolella, ulkoseinään tukeutuen, katsellen ympärillään olevia ruumiita auringonpaisteessa. Örkkejä, goblineita, hobgoblineita lojui maassa taistelun jäljiltä, näennäisesti vahingoittumattomana mutta silti kuolleina. Siinä makasi myös Rautasilmä ja Unolmokin, Nukakin lyhen matkan päässä, hiukan kauempana. Antaen katseensa kiertää aukiolla, myös uusi tuttavuus, tuo salaperäinen ihmismetsästäjäkin oli mukana hiukan syrjempänä kylläkin. Aukion toisella puolella, varjossa seisoi jokin olento. Lendar oli nähnyt vilahduksen jos toisenkin siitä, sen liikkuessa varjojen keskellä, varjoisasta piilosta toiseen. Se jokin vältteli selkeästi valoa, mutta silti siellä se oli, odottamassa hetkeään.
Venytellen käsivarsiensa särkeviä lihaksiaan, Lendar paransi otettaan uudesta riimutetusta kirvestään ja huokaisi syvään, oikaisten itsensä samalla noustessaan täyteen mittaansa. Katsoessaan ystävien ruumiita, Lendar tunsi kuinka yksinäinen kyynel nousi silmäkulmaan.
Pyyhkien kyyneleen kämmenselällään Lendar valmistautui. Hitaasti hänen vakaat askeleensa veivät tuon väsyneen taistelijan aukiolla makaavien ruumiiden ylitse kohti varjoja, kohti tuota varjoissa piileskelevää olentoa.
Astellessaan lähemmäksi, hän tunsi selkäänsä tatuoidun kuvion, tuon epämääräisen muiston jostakin unohtuneesta, ikävästä tapahtumasta, kuhisevan. Se tuntui sykkivän, elävän. Se pysäytti Lendarin. Aukion keskellä seistessään, Lendar koetti rauhoittua ja ravistaen itsensä takaisin meneillään olevaan tilanteeseen, hän tarkensi katseensa ja aistinsa pimeyteen. Siellä, pimeyden keskellä näytti olevan enemmän liikettä, enemmän kuhinaa. Keskittyessään tarkemmin varjoihin ja johonkin siellä varjoissa. Kyllä, siitä Lendar oli aivan varma varjoissa näkyi enemmän liikettä, varjo näytti olevan elävä ja jokin siellä oli innoissaa ja odotti malttamattomana taistelijan lähestymistä.
Askel askeleelta Lendar lähestyi, alati kasvavaa ja synkistyvää pimeyttä, se näytti valtaavan tilaa ympäriltään. Syövän valoa ja levittäytyvän.
Pudistaen päätään Lendar astui viimeiset askeleensa ja pysähtyi muutaman askeleen päähän varjon reunasta. Siinä Lendar seisoi, aivan kuin areenalla, valmiina ottamaan vastaan vastustajan kuin vastustajan. Hän seivoi vakaassa haara-asennossa, kahden käden kirves valmiina viiltämään sen mikä varjoista sitten ilmestyisikään.
Liike varjojen sisällä kiihtyi, mutta nyt Lendar liikeen näkemisen lisäksi myös kuuli epämääräisen äänen. Liikkeeseen liittyi myös ääni, aivan kuin jonkin jalat kopisivat maahan ja sen lisäksi jokin osa hankasi tai laahasi. Mutta tämä ei ollut se ääni mihin Lendar kiinnitti tarkemmin huomionsa, liikeestä tulevan äänen ylitse toinen ääni, se kuulosti oudolta, aivan kuin useat suut ääntelivät yhteenääneen, muristen, mutisten, ärjyen ja kuiskaillen, kaikkea tätä yhtäaikaa.
Puristaen kirvestään tiukemmin ja seisoen tukevasti Lendar valmistautui iskemään ja viiltämään. Varjo vyöryi lähemmäksi, kasvaen ja kohoten Lendarin ylle.
Lendar havahtui, Rautasilmän kysyessä jotakin ja oikaisi selkänsä, temppelin kylmä seinä painoi selässä kilven reunoja selkää vasten.
Rautasilmä toisti sanansa "Tarvitsetko hoitoa?" katsoen Lendaria kysyvä ilme kasvoillaan, jos nyt sotataotun kasvoilta voi mitään ilmeitä havaita. Lendar pudisti hiukan päätään, antaen katseensa vaeltaa temppelin aukeata edustaa hiukan poissaolevan oloisena. Siinä makasivat kuolleet goblinit, jotka kuolivat edellisessä yhteenotossa ja ystävät, he olivat kunnossa! Helpotuksen syvä huokaus pääsi Lenarin suusta Rautasilmä katsellessa Lendaria, Rautasilmä, sotataottu pappi kyseli toisten vointia normaaliin tapaansa. He olivat olleet jälleen kerran voitokkaita. Pelastettu jopa aatelinen, vaikkakin petomainen shifter, joka kertoi että oli asunut kylässä, sen viemäreissä pitkän aikaa ja jopa opastikin heitä kiven etsinnässä, joten ehkäpä kivi löytyykin täältä kylästä mutta sen on tainnut viedä jokin iso, jokin iso jolla on voimaa ja isot, terävät kynnet.
Lendar virnisti Rautasilmälle vastatessaan tälle, katseen viipyessä aukion toisella puolella varjoissa. "Ei, en kaipaa apua. Ei näistä goblineista ollut juurikaan vastusta"
Lendar katsoi ympärilleen, "Ehkäpä on parempi että siirrymme suojaan, emmekä jää tähän keskelle kaikkien nähtäväksi. Tiedä vaikka tämä yksi goblin juoksisikin karkuun ja kauas täältä. Mutta on mahdollisuus että se käy hälyttämässä muut, jos meitä nyt ei vielä ole havaittu? Meillä on nyt kaksi vaihtoehtoa, joko kuumille lähteille tai takaisin kartanolle, mutta käydään katsomassa niitä raatelujälkiä. Se kertoo jo paljon. Jos raatelujäljet ovat isot, isommat kuin kartanolla olevan liskon niin voimme mennä ensin kuumille lähteille etsimään kiveä."
Lendar ajatteli lyhyesti aamupäivän tapahtumia, he olivat nousseet viemäreistä kirjastoon. Siellä he olivat törmänneet tähän uuteen kumppaniin, pelastaen tai no auttaen ainakin, jos nyt ei suoranaisesti pelastaen, goblineiden keskeltä. Metsästäjä oli väitellyt, vaatinyt yhtä goblinia luovuttamaan hänelle salaperäisen kirjan. Taistelun tuoksissassa, metsästäjä sai kyllä kirjan itselleen, hiukan kärsineenä kylläkin.
He olivat keskustelleen lyhyesti yhteistyöstä ja maagiset nuolet takasivat että ehkäpä kaveri olisi hetken aikaa täällä kylässä heidän kumppaninsa. Kesken kaiken, huomio kiinnittyi aukealle jossa örkkijoukkio kiusoitteli goblineita. Örkit kuuluivat, kuten Lendar muisteli viillelty silmä-nimiseen palkkasoturijoukkioon ja yksi niistä viilsi haavan yhden goblinin silmän ylitse.
Kohtapuolin tuli toinen häiriö, joukkiomme havaitsi seuraajat. Kellarin kautta oli jokin seuraamassa heidän jälkiään, susi seurasi heidän hajujälkiään ohjastajansa kanssa. Susi ja ohjastaja yllätettiin ja nujerrettiin nopeassa taistelussa, niin etteivät päässeet tekemään hälytystä.
Tämän jälkeen etsimme kirjastosta jälkiä kivestä, sitä ei löytynyt mutta joitakin teoksia joista ehkä olisi hyötyä. Lyhyen etsinnän jälkeen eskustelmimme miten jatkamme ja ehdotuksia oli viemäreihin palaamista ja sitä kautta temppeleille matkaamista, tänne emme voineet jäädä enää. Sillä etsijöitä varmaan on liikkeellä. Lendar ehdotti, katsellessaan ikkunoista tyhjän kaupungin kaduille, autiolle aukiolle. He voisivat mennä suorinta tietä torin halki temppeleille, hiukan naamiointia. Rääsyjä päälle ja Unolmo kuitenkin hallitsee kieltä, jos joku tulisi vastan he vain ärisisivät ja peloittaisivat väen tieltä, Unolmon sadatellessa ja kiroillessa. Mutta ketään ei tullut, joten nelikkomme pääsi nopeasti temppelialueelle. Täällä he olivat pelastaneet tämän shifter aatelisen goblinoidi joukkion keskeltä, Kuunjumalatteren temppelistä, yksi goblin kylläkin pääsi karkuun nopeiden jalkojensa avulla.
ps. pitää muokata jos jotakin jäi mainitsematta tai tökerösti laitettua.
Venytellen käsivarsiensa särkeviä lihaksiaan, Lendar paransi otettaan uudesta riimutetusta kirvestään ja huokaisi syvään, oikaisten itsensä samalla noustessaan täyteen mittaansa. Katsoessaan ystävien ruumiita, Lendar tunsi kuinka yksinäinen kyynel nousi silmäkulmaan.
Pyyhkien kyyneleen kämmenselällään Lendar valmistautui. Hitaasti hänen vakaat askeleensa veivät tuon väsyneen taistelijan aukiolla makaavien ruumiiden ylitse kohti varjoja, kohti tuota varjoissa piileskelevää olentoa.
Astellessaan lähemmäksi, hän tunsi selkäänsä tatuoidun kuvion, tuon epämääräisen muiston jostakin unohtuneesta, ikävästä tapahtumasta, kuhisevan. Se tuntui sykkivän, elävän. Se pysäytti Lendarin. Aukion keskellä seistessään, Lendar koetti rauhoittua ja ravistaen itsensä takaisin meneillään olevaan tilanteeseen, hän tarkensi katseensa ja aistinsa pimeyteen. Siellä, pimeyden keskellä näytti olevan enemmän liikettä, enemmän kuhinaa. Keskittyessään tarkemmin varjoihin ja johonkin siellä varjoissa. Kyllä, siitä Lendar oli aivan varma varjoissa näkyi enemmän liikettä, varjo näytti olevan elävä ja jokin siellä oli innoissaa ja odotti malttamattomana taistelijan lähestymistä.
Askel askeleelta Lendar lähestyi, alati kasvavaa ja synkistyvää pimeyttä, se näytti valtaavan tilaa ympäriltään. Syövän valoa ja levittäytyvän.
Pudistaen päätään Lendar astui viimeiset askeleensa ja pysähtyi muutaman askeleen päähän varjon reunasta. Siinä Lendar seisoi, aivan kuin areenalla, valmiina ottamaan vastaan vastustajan kuin vastustajan. Hän seivoi vakaassa haara-asennossa, kahden käden kirves valmiina viiltämään sen mikä varjoista sitten ilmestyisikään.
Liike varjojen sisällä kiihtyi, mutta nyt Lendar liikeen näkemisen lisäksi myös kuuli epämääräisen äänen. Liikkeeseen liittyi myös ääni, aivan kuin jonkin jalat kopisivat maahan ja sen lisäksi jokin osa hankasi tai laahasi. Mutta tämä ei ollut se ääni mihin Lendar kiinnitti tarkemmin huomionsa, liikeestä tulevan äänen ylitse toinen ääni, se kuulosti oudolta, aivan kuin useat suut ääntelivät yhteenääneen, muristen, mutisten, ärjyen ja kuiskaillen, kaikkea tätä yhtäaikaa.
Puristaen kirvestään tiukemmin ja seisoen tukevasti Lendar valmistautui iskemään ja viiltämään. Varjo vyöryi lähemmäksi, kasvaen ja kohoten Lendarin ylle.
Lendar havahtui, Rautasilmän kysyessä jotakin ja oikaisi selkänsä, temppelin kylmä seinä painoi selässä kilven reunoja selkää vasten.
Rautasilmä toisti sanansa "Tarvitsetko hoitoa?" katsoen Lendaria kysyvä ilme kasvoillaan, jos nyt sotataotun kasvoilta voi mitään ilmeitä havaita. Lendar pudisti hiukan päätään, antaen katseensa vaeltaa temppelin aukeata edustaa hiukan poissaolevan oloisena. Siinä makasivat kuolleet goblinit, jotka kuolivat edellisessä yhteenotossa ja ystävät, he olivat kunnossa! Helpotuksen syvä huokaus pääsi Lenarin suusta Rautasilmä katsellessa Lendaria, Rautasilmä, sotataottu pappi kyseli toisten vointia normaaliin tapaansa. He olivat olleet jälleen kerran voitokkaita. Pelastettu jopa aatelinen, vaikkakin petomainen shifter, joka kertoi että oli asunut kylässä, sen viemäreissä pitkän aikaa ja jopa opastikin heitä kiven etsinnässä, joten ehkäpä kivi löytyykin täältä kylästä mutta sen on tainnut viedä jokin iso, jokin iso jolla on voimaa ja isot, terävät kynnet.
Lendar virnisti Rautasilmälle vastatessaan tälle, katseen viipyessä aukion toisella puolella varjoissa. "Ei, en kaipaa apua. Ei näistä goblineista ollut juurikaan vastusta"
Lendar katsoi ympärilleen, "Ehkäpä on parempi että siirrymme suojaan, emmekä jää tähän keskelle kaikkien nähtäväksi. Tiedä vaikka tämä yksi goblin juoksisikin karkuun ja kauas täältä. Mutta on mahdollisuus että se käy hälyttämässä muut, jos meitä nyt ei vielä ole havaittu? Meillä on nyt kaksi vaihtoehtoa, joko kuumille lähteille tai takaisin kartanolle, mutta käydään katsomassa niitä raatelujälkiä. Se kertoo jo paljon. Jos raatelujäljet ovat isot, isommat kuin kartanolla olevan liskon niin voimme mennä ensin kuumille lähteille etsimään kiveä."
Lendar ajatteli lyhyesti aamupäivän tapahtumia, he olivat nousseet viemäreistä kirjastoon. Siellä he olivat törmänneet tähän uuteen kumppaniin, pelastaen tai no auttaen ainakin, jos nyt ei suoranaisesti pelastaen, goblineiden keskeltä. Metsästäjä oli väitellyt, vaatinyt yhtä goblinia luovuttamaan hänelle salaperäisen kirjan. Taistelun tuoksissassa, metsästäjä sai kyllä kirjan itselleen, hiukan kärsineenä kylläkin.
He olivat keskustelleen lyhyesti yhteistyöstä ja maagiset nuolet takasivat että ehkäpä kaveri olisi hetken aikaa täällä kylässä heidän kumppaninsa. Kesken kaiken, huomio kiinnittyi aukealle jossa örkkijoukkio kiusoitteli goblineita. Örkit kuuluivat, kuten Lendar muisteli viillelty silmä-nimiseen palkkasoturijoukkioon ja yksi niistä viilsi haavan yhden goblinin silmän ylitse.
Kohtapuolin tuli toinen häiriö, joukkiomme havaitsi seuraajat. Kellarin kautta oli jokin seuraamassa heidän jälkiään, susi seurasi heidän hajujälkiään ohjastajansa kanssa. Susi ja ohjastaja yllätettiin ja nujerrettiin nopeassa taistelussa, niin etteivät päässeet tekemään hälytystä.
Tämän jälkeen etsimme kirjastosta jälkiä kivestä, sitä ei löytynyt mutta joitakin teoksia joista ehkä olisi hyötyä. Lyhyen etsinnän jälkeen eskustelmimme miten jatkamme ja ehdotuksia oli viemäreihin palaamista ja sitä kautta temppeleille matkaamista, tänne emme voineet jäädä enää. Sillä etsijöitä varmaan on liikkeellä. Lendar ehdotti, katsellessaan ikkunoista tyhjän kaupungin kaduille, autiolle aukiolle. He voisivat mennä suorinta tietä torin halki temppeleille, hiukan naamiointia. Rääsyjä päälle ja Unolmo kuitenkin hallitsee kieltä, jos joku tulisi vastan he vain ärisisivät ja peloittaisivat väen tieltä, Unolmon sadatellessa ja kiroillessa. Mutta ketään ei tullut, joten nelikkomme pääsi nopeasti temppelialueelle. Täällä he olivat pelastaneet tämän shifter aatelisen goblinoidi joukkion keskeltä, Kuunjumalatteren temppelistä, yksi goblin kylläkin pääsi karkuun nopeiden jalkojensa avulla.
ps. pitää muokata jos jotakin jäi mainitsematta tai tökerösti laitettua.
maanantai 27. syyskuuta 2010
Välinäytös: Hälytys
- Kyvyttömillä ääliöt! suurhiisipomo Hut-Jat huusi ja potki samalla lattialla sänkynsä vieressä makaavaa kuollutta hiisisoturia. - Etsikää jälkiä! Keitä he olivat? Mihin he menivät? Selvittäkää!
- Haluan vastauksia! hän ärjyi ja silmäili kuolleita ja tajuttomia sotureitaan, hereillään olevien yrittäessä näyttää mahdollisimman huomaamattomilta.
- Haluan kaikki hereille! Haluan että käännätte joka paikan! Haluan että tuotte minulle ruumiita!
Kesti hetken ennen kuin kukaan uskalsi häiritä suurhiisipomon jupinaksi hiljentynyttä raivoa. Sitten karvainen ja vankkarakenteinen karhuhiisijäljittäjä puhui ääneen.
- Hut-Jat, ei näytä siltä, että hyökkääjät olisivat olleet koboldeja, tai örkkejä. He ovat olleet taitavia, ehkäpä haltioita, hän sanoi mietteissään.
- Ota sotureita Makul. Ota susia. Ota niin paljon kuin tarvitset. Hut-Jat virkkoi vaarallisen hiljaisella äänellä.
- Mutta löydä heidät! hän ärjyi naama punottaen.
- Haluan vastauksia! hän ärjyi ja silmäili kuolleita ja tajuttomia sotureitaan, hereillään olevien yrittäessä näyttää mahdollisimman huomaamattomilta.
- Haluan kaikki hereille! Haluan että käännätte joka paikan! Haluan että tuotte minulle ruumiita!
Kesti hetken ennen kuin kukaan uskalsi häiritä suurhiisipomon jupinaksi hiljentynyttä raivoa. Sitten karvainen ja vankkarakenteinen karhuhiisijäljittäjä puhui ääneen.
- Hut-Jat, ei näytä siltä, että hyökkääjät olisivat olleet koboldeja, tai örkkejä. He ovat olleet taitavia, ehkäpä haltioita, hän sanoi mietteissään.
- Ota sotureita Makul. Ota susia. Ota niin paljon kuin tarvitset. Hut-Jat virkkoi vaarallisen hiljaisella äänellä.
- Mutta löydä heidät! hän ärjyi naama punottaen.
maanantai 5. heinäkuuta 2010
Lendarin unet
Nyt raotetaan hiukan Lendarin yhtä taustapiirteitä joka on jäänyt vähän vähemmälle (masked taustapiirre)
Lendar ei juurikaan muista uniaan, mutta on poikkeuksia ja poikkeuksiin liittyy yleensä naamiot ja niiden unien jälkeen Lendar herää sekavin tuntein.
Yksi sellainen on sellainen, jossa Lendar on yleensä huoneessa jossa on paljon naamioituneinta hahmoja, silti Lendar tuntee olevansa aivan yksin ja kaikkia näitä muita naamioituja hahmoja johtaa yksi tietty kalpea pitkänoloinen naamioitu hahmo, joka on aina läsnä vaikkakin taustalla.
Lendar on nähnyt hänestä unta jo vuosia aina silloin tällöin, mutta nyt tuo naamioitu kalmankalpea hahmo oli alati läsnä aina, odottaen unien reunalla. Joskus unet, joissa tämä pitkänhuiskea kalmankalpea hahmo oli mukana, olivat pelkästään sellaisia joissa oli lyhyitä kauhistuttavia välähdyksiä pidempien ja vähemmän uhkaavien unien välissä, aivan kuten salamaniskut myrskyn seassa. Toisinaan uni oli taas pidempi ja monimutkaisempi, uhkaavampi ja synkempi. Kun uni oli tällainen pidempi ja synkempi, Lendar tunsi paniikin kosketuksen joka syntyi tunteesta ettei Lendar löydä tietään ulos, tai ettei tapahtuma koskaan lopu. Tuollaisien öiden jälkeen Lendarin olo oli kuin rankan, hävityn taistelun jälkeen, hakattu ja rasittunut. Kaikki paikat kipeänä ja arkana.
Nyt kun yö jälleen saapui Sharniin, Lendar koki taas yhden noista synkemmistä unistaan...
Ensin unessa oli pitkä, kalmankalpea hahmo, hoikka ja ehkäpä ensimmäistä kertaa selkeästi erottuen, valtavan pitkä kalmankalpea hahmo ilman mitään tunnistettavaa piirrettä jonka kasvoja peitti kuvioimaton maski, naamio, joka ainoa tarkemmin hahmoteltu kohta oli sen leveästi hymyilevä punertava suu, leveä ja valtavin hampain varusteltu suu.
Ensimmäisessä unessaan Lendar käveli läpi pimeiden huoneiden ja käytävien, jossain valtavassa tutunoloisessa rakennukseessa, hän oli rauhallinen vaikka tunnelma jota Lendar tunsi oli painostava ja hätääntynyt, aivan kuin jotakin olisi väärin tai aivan kuin hän olisi menettänyt tai kadottanut jotakin tärkeää. Aina välillä Lendarin katse kääntyi taakse ja joka ainoa kerta jokin kalpea pitkänhuiskea hahmo häipyi näkökentän ulkopuolelle huolimatta Lendarin tekemistä käännöksistä tai liikkumisesta. Se jokin, uhkaavan oloinen kalpea pitkä hahmo pysytteli näkökentän ulkopuolellla, kiusoitellen ja ärsyttäen...
Kaikki oli mennyt ja edennyt näin, unet tulivat ja menivät, mutta nyt viimeisten päivien mullistavien tapahtumien jälkeen unissa tapahtui selkeä muutos synkempään suuntaan ...
Kaikki alkoi kuten ennenkin mutta yhtäkkiä tilanne ja sijainti muuttui, Lendar juoksi hengästyneenä läpi vuorten kivikkoisten kallioiden, yön pimeydessä kylmän sateen kastellessa häne n alastoman vartalon. Lendar oli alaston, hänen vartalonsa oli veren, mudan ja kylmän veden tahrima, koko selän peittämä tatuointi tuntui hohtavan oudosti. Toisessa nyrkissään Lendar puristi tiukasti kuvioimatonta, tyhjää kasvonaamiota ja toisessa hänellä oli verta tippuva taistelukirves tiukassa otteessa valmiina sivaltamaan. Märistä hiuksista valui hiuksista kasvoille nestettä, Lendar ei ollut varma oliko se verta vai vettä, muttei hän ennättänyt juuri sitä ajatellakaan.
Sillä Lendar juoksi läpi synkkien kallioiden, tuuheiden kasvien haavoittuvana ja avuttomana, peloissaan, ja pitkän kalmankalpean hahmo seuratessa Lendarin perässä..
Lendar juoksi nopeasti, todella nopeasti ja erinomaisesti, hyppien helposti vaikeampienkin esteiden ylitse, mutta silti tuo pitkänhuiskea kalmankalpea hahmo ei jäänyt jälkeen. Vaikka kuinka Lendar koetti kiriä vauhtiaan ja juosta nopeammin, hahmo pysyi helposti perässä vaikka se käveli hitain, päättäväisin askelin, pysyen helposti Lendarin jäljessä. Ja aina kun Lendar heitti hätäisen vilkaisun olkapäänsä ylitse, kauhistuksekseen hän näki kalmankalpean pitkänhuiskean hahmon saavuttavan askel askeleelta, hitaasti mutta varmasti.
Lendar juoksi juoksemistaan,
Yhdessä vaiheessa Lendar, tuntiessaan hahmon saavuttavan, pysähtyi ja kääntyi, iskien vahvasti valmiiksi verisellä kirveellään. Vertavuotava kirves upposi kalmankalpean hahmon rintaan, äänettömästi huolimatta iskun voimasta. Tuo kelmeä kalmankalpea, pitkä hahmo kaatui iskun voimasta selälleen, pysähtyen näin ja antaen Lendarille hengähdyshetken nousten kuitenkin melkoisen nopeasti jälleen kyyryyn. Eikä se näyttänyt välittävän rintakehässään ammottavasta haavasta, noustessaan yllättävän kepeästi jälleen pystyyn hymyillen, paljastaen hohtavan vaaleat, kirkkaat ja terävät hampaat. Lendar kääntyi jälleen ympäri ja jatkoi juoksuaan.
Lendar juoksi äärirajoillaan, koettaen karistaa kauhistuttavaa jahtaajaansa tuon pitkänhuiskean kalmankalpean hahmon, jonka ilkeä hymy kasvoi askel askeleelta sen lähestyessä Lendarin tatuoitua selkää jokaisen askeleen myötä. Hymyilevä suu oli kauhistuttava, se kasvoi ja venyi askel askeleelta ja se oli aivan liian valtava ja suuri hahmon päähän tai muuhun vartaloon suhteutettuna. Kalpea pitkänhuiskea hahmo lähestyi edelleen rauhallisesti kävellen, se tuli Lendarin perässä läpi sateen ja esteiden lähestyien, Lendarin tatuoitua leveää selkää. Hymyilevä hahmo käveli kävelemistään mutta silti se läheni lähenemistään ja juuri kun hahmo ojensi kalmankalpeat, luunvalkeat sormensa, tarrautuen tiukasti Lendarin paljaaseen, alastomaan olkapäähän...
...Lendar heräsi, nousten ylös huohottaen, sydän hakaten, katseen hakiessa kohdetta ja käden puristaen vilttiä,aivan kuin asetta...
... Hänen kehonsa värisi ja hän ravisteli päätään, selvittääkseen ajatuksensa ja sijaintinsa. Mutta silti ryömien taaksepäin sängynpäätyyn, kohti seinää kunnen Lendarin selkärankansa painautui seinän puita vasten. Hänn kehonsa, kasvonsa, kurkkunsa ja rintansa oli hiestä märkänä ja iholla oleva hiki, se maistui aivan veren, mudan ja vasta sataneelta vedeltä...
Ravistellen päätään Lendar muisteli äskettäisiä Sharnin alapuolisia tapahtumia, joissa hänkin oli mukana. Pitkänhuiskea unessa ollut hahmo ja tuo munasta kuoriutunut epäsikiö oli karannut jonnekin päin Sharnia ja nyt Lendar olikin yllättäen mukana jossakin ennustuksessa, tuon ylvään haltianaisen mukaan. Nukan,Unolmon ja Rautasilmän kanssa Lendar oli ottanut haasteen vastaan.
Lendar ei juurikaan muista uniaan, mutta on poikkeuksia ja poikkeuksiin liittyy yleensä naamiot ja niiden unien jälkeen Lendar herää sekavin tuntein.
Yksi sellainen on sellainen, jossa Lendar on yleensä huoneessa jossa on paljon naamioituneinta hahmoja, silti Lendar tuntee olevansa aivan yksin ja kaikkia näitä muita naamioituja hahmoja johtaa yksi tietty kalpea pitkänoloinen naamioitu hahmo, joka on aina läsnä vaikkakin taustalla.
Lendar on nähnyt hänestä unta jo vuosia aina silloin tällöin, mutta nyt tuo naamioitu kalmankalpea hahmo oli alati läsnä aina, odottaen unien reunalla. Joskus unet, joissa tämä pitkänhuiskea kalmankalpea hahmo oli mukana, olivat pelkästään sellaisia joissa oli lyhyitä kauhistuttavia välähdyksiä pidempien ja vähemmän uhkaavien unien välissä, aivan kuten salamaniskut myrskyn seassa. Toisinaan uni oli taas pidempi ja monimutkaisempi, uhkaavampi ja synkempi. Kun uni oli tällainen pidempi ja synkempi, Lendar tunsi paniikin kosketuksen joka syntyi tunteesta ettei Lendar löydä tietään ulos, tai ettei tapahtuma koskaan lopu. Tuollaisien öiden jälkeen Lendarin olo oli kuin rankan, hävityn taistelun jälkeen, hakattu ja rasittunut. Kaikki paikat kipeänä ja arkana.
Nyt kun yö jälleen saapui Sharniin, Lendar koki taas yhden noista synkemmistä unistaan...
Ensin unessa oli pitkä, kalmankalpea hahmo, hoikka ja ehkäpä ensimmäistä kertaa selkeästi erottuen, valtavan pitkä kalmankalpea hahmo ilman mitään tunnistettavaa piirrettä jonka kasvoja peitti kuvioimaton maski, naamio, joka ainoa tarkemmin hahmoteltu kohta oli sen leveästi hymyilevä punertava suu, leveä ja valtavin hampain varusteltu suu.
Ensimmäisessä unessaan Lendar käveli läpi pimeiden huoneiden ja käytävien, jossain valtavassa tutunoloisessa rakennukseessa, hän oli rauhallinen vaikka tunnelma jota Lendar tunsi oli painostava ja hätääntynyt, aivan kuin jotakin olisi väärin tai aivan kuin hän olisi menettänyt tai kadottanut jotakin tärkeää. Aina välillä Lendarin katse kääntyi taakse ja joka ainoa kerta jokin kalpea pitkänhuiskea hahmo häipyi näkökentän ulkopuolelle huolimatta Lendarin tekemistä käännöksistä tai liikkumisesta. Se jokin, uhkaavan oloinen kalpea pitkä hahmo pysytteli näkökentän ulkopuolellla, kiusoitellen ja ärsyttäen...
Kaikki oli mennyt ja edennyt näin, unet tulivat ja menivät, mutta nyt viimeisten päivien mullistavien tapahtumien jälkeen unissa tapahtui selkeä muutos synkempään suuntaan ...
Kaikki alkoi kuten ennenkin mutta yhtäkkiä tilanne ja sijainti muuttui, Lendar juoksi hengästyneenä läpi vuorten kivikkoisten kallioiden, yön pimeydessä kylmän sateen kastellessa häne n alastoman vartalon. Lendar oli alaston, hänen vartalonsa oli veren, mudan ja kylmän veden tahrima, koko selän peittämä tatuointi tuntui hohtavan oudosti. Toisessa nyrkissään Lendar puristi tiukasti kuvioimatonta, tyhjää kasvonaamiota ja toisessa hänellä oli verta tippuva taistelukirves tiukassa otteessa valmiina sivaltamaan. Märistä hiuksista valui hiuksista kasvoille nestettä, Lendar ei ollut varma oliko se verta vai vettä, muttei hän ennättänyt juuri sitä ajatellakaan.
Sillä Lendar juoksi läpi synkkien kallioiden, tuuheiden kasvien haavoittuvana ja avuttomana, peloissaan, ja pitkän kalmankalpean hahmo seuratessa Lendarin perässä..
Lendar juoksi nopeasti, todella nopeasti ja erinomaisesti, hyppien helposti vaikeampienkin esteiden ylitse, mutta silti tuo pitkänhuiskea kalmankalpea hahmo ei jäänyt jälkeen. Vaikka kuinka Lendar koetti kiriä vauhtiaan ja juosta nopeammin, hahmo pysyi helposti perässä vaikka se käveli hitain, päättäväisin askelin, pysyen helposti Lendarin jäljessä. Ja aina kun Lendar heitti hätäisen vilkaisun olkapäänsä ylitse, kauhistuksekseen hän näki kalmankalpean pitkänhuiskean hahmon saavuttavan askel askeleelta, hitaasti mutta varmasti.
Lendar juoksi juoksemistaan,
Yhdessä vaiheessa Lendar, tuntiessaan hahmon saavuttavan, pysähtyi ja kääntyi, iskien vahvasti valmiiksi verisellä kirveellään. Vertavuotava kirves upposi kalmankalpean hahmon rintaan, äänettömästi huolimatta iskun voimasta. Tuo kelmeä kalmankalpea, pitkä hahmo kaatui iskun voimasta selälleen, pysähtyen näin ja antaen Lendarille hengähdyshetken nousten kuitenkin melkoisen nopeasti jälleen kyyryyn. Eikä se näyttänyt välittävän rintakehässään ammottavasta haavasta, noustessaan yllättävän kepeästi jälleen pystyyn hymyillen, paljastaen hohtavan vaaleat, kirkkaat ja terävät hampaat. Lendar kääntyi jälleen ympäri ja jatkoi juoksuaan.
Lendar juoksi äärirajoillaan, koettaen karistaa kauhistuttavaa jahtaajaansa tuon pitkänhuiskean kalmankalpean hahmon, jonka ilkeä hymy kasvoi askel askeleelta sen lähestyessä Lendarin tatuoitua selkää jokaisen askeleen myötä. Hymyilevä suu oli kauhistuttava, se kasvoi ja venyi askel askeleelta ja se oli aivan liian valtava ja suuri hahmon päähän tai muuhun vartaloon suhteutettuna. Kalpea pitkänhuiskea hahmo lähestyi edelleen rauhallisesti kävellen, se tuli Lendarin perässä läpi sateen ja esteiden lähestyien, Lendarin tatuoitua leveää selkää. Hymyilevä hahmo käveli kävelemistään mutta silti se läheni lähenemistään ja juuri kun hahmo ojensi kalmankalpeat, luunvalkeat sormensa, tarrautuen tiukasti Lendarin paljaaseen, alastomaan olkapäähän...
...Lendar heräsi, nousten ylös huohottaen, sydän hakaten, katseen hakiessa kohdetta ja käden puristaen vilttiä,aivan kuin asetta...
... Hänen kehonsa värisi ja hän ravisteli päätään, selvittääkseen ajatuksensa ja sijaintinsa. Mutta silti ryömien taaksepäin sängynpäätyyn, kohti seinää kunnen Lendarin selkärankansa painautui seinän puita vasten. Hänn kehonsa, kasvonsa, kurkkunsa ja rintansa oli hiestä märkänä ja iholla oleva hiki, se maistui aivan veren, mudan ja vasta sataneelta vedeltä...
Ravistellen päätään Lendar muisteli äskettäisiä Sharnin alapuolisia tapahtumia, joissa hänkin oli mukana. Pitkänhuiskea unessa ollut hahmo ja tuo munasta kuoriutunut epäsikiö oli karannut jonnekin päin Sharnia ja nyt Lendar olikin yllättäen mukana jossakin ennustuksessa, tuon ylvään haltianaisen mukaan. Nukan,Unolmon ja Rautasilmän kanssa Lendar oli ottanut haasteen vastaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)