Peli jatkuu

Into ei ole laimentunut vaikka tämä blogi on tänä syksynä ollutkin hiljaisempi kuin aiemmin. Kuten edellisistä kirjoituksista voi päätellä, olen ollut pelaajana viime kerroilla mutta ajatukset pelinjohtamiseen liittyen eivät koskaan jätä minua pitkäksi aikaa. Harmittavasti olemme tässä DnD pelissä keskellä kahden viikon taukoa joka johtuu todellisen elämän asettamista vaatimuksista. Kerron tässä hiukan taustaa missä mennään niille jotka seuraavat kampanjaamme pelkästään tämän blogin välityksellä.

Hahmot ovat tällä hetkellä tasoilla 10 ja 11 joka tarkoittaa uuden sivun kääntämistä Dungeons and Dragonsin neljännessä laitoksessa. Unolmo, Lendar, Avvil ovat Sharnissa tunnettu lohikäärmeen surmaajina ja Nentirlaaksossa he ovat Harkenwoldin puollustajia. Avvil ja Unolmo ovat taloiltaan saaneet ohjeet Tharashkin ja Cannithin yhteisen enklaavin perustamisesta Nentirlaaksoon. Apunaan heillä on Valontuoja joka aiemmin tunnettiin Rautasilmänä (paladin joka oli aiemmin cleric) sekä pelaamani Korppi joka on Brelandin kuninkaan vakooja sen läntisillä rajamailla. Enklaavin perustaminen onkin seuraavissa seikkailuissa mukana samalla kun sekä marghos että minä olemme varanneet erinäisen määrän haasteita hahmoille tässä laaksossa.

Gardmoorin luostarin hulluus odottaa pelaajia jos ja kun marghosin asettamista seuraavista haasteista selvitään. Soturinainen Lendar on matkustanut vuorille, ja on huhujen mestarina toisessa luostarissa samalla kun hänen puheilleen pyrkivät sekä vanhat örkkidruidit että taivaallisten jumalten edustajat. Eikä painajaisunet vieläkään ole päästäneet Lendaria otteestaan. Itse asiassa ne ovat pahentuneet entisestään. Eikä Ajatuskaan ole Lendaria ja muuta seuruetta unohtanut.

Välinäytös: Pikkupiru

Danaxhamun lensi täysin äänettömästi avonaisesta ikkunasta sisään ja lähestyi kuolemattoman olennon kärsivällisyydellä raskaan tammipöydän ääressä kirjaa lukevaa eladriniä. Cannithin huoneen kirjasto oli muutoin tyhjä. Oli yö.

Danaxhamun käytti taikuuttaan, hän oli näkymätön ja äänetön, ja hänen kieroutunut sielunsa hyrisi kun hän lähestyi eladriniä. Hän mietti myrkkypistemensä käyttämistä tähän. Eladrin oli lähettänyt hänet muutamaa tuntia aikaisemmin suorittamaan tehtäväänsä kuin minkäkin vähäisen palvelijan.

- Mitä näit Danaxhamun? eladrin kysyi vaivautumatta edes kohottamaan katsettaan kirjasta.

Saastainen velho, paholainen kirosi mielessään. - Herrani, he eivät löytäneet Olentoa.

- Olento ei ole enää kaupungissa, Inias Ilithian virkkoi ja katsoi vihdoin paholaista silmiin. Danaxhamun muuttui taas näkyväksi ja laskeutui pöydälle vilkaisten samalla kirjoja mitä eladrin kerännyt pöydälle.

- He päihittivät Deneithin vartiat, jotka vartioivat ir'Tainin varastoa. Ja murtautuivat naapuriin, missä oli Orienien salakuljettajien varasto. Seurueen uusi jäsen, Avvil, onnistui piilottamaan Orionin varastosta löytämiään laittomia myrkkyjä Deneithin suurhiisivartioiden taskuihin. Kaiken kaikkiaan nolo ilta Deneithille. Orion ja ir'Tain selvisivät vähemmin vaurioin.

Eladrin hymyili. Danaxhamun oli ollut hänelle hyödyllinen tiedonlähde. Pikkupiru oli ollut vangittuna Ashurtan hautaholviin kuten Olentokin, ja Unolmo ystävineen oli vapauttanut myös hänet tuhansien vuosien jälkeen.

Välinäytös: Cannith

- Sisään, Inias Ilithian sanoi.

Ovi avautui ja kärsimättömän näköinen selvästi korkeasyntyinen ihminen astui sisään heti sotataotun henkivartiansa jäljessä. Toinen sotataottu sulki oven heidän perässään ja jäi ulkopuolelle vartioon.

Iättömän näköinen eladrin istui nojatuolissa takkatulen loisteessa, kunnes käänsi hitaasti katseensa Cannithin huoneen korkea-arvoisen jäsenen, Sharnin enklaavia johtavan Merrix d'Cannith puoleen.

- Herrani, eladrin sanoi tavalla, joka sai Merrixin entistä ärtyneemmäksi. Vaikka ei ollut epäselvyyttä, että Inias Ilithian oli Cannithin huoneen palvelija - palkollinen vailla lohikäärmemerkkiä ja virallista asemaa - hän onnistui aina kohottamaan itsensä muiden yläpuolelle olipa toinen sitten lohikäärmemerkityn talon paroni tai ihmisvaltakunnan kuningas.

Merrix kuitenkin kätki ärtymyksensä ja käveli ikkunan ääreen. Hän katseli hyvän tovin synkkää Sharnin Lohikäärmetornien välissä riehuvaa syysmyrskyä.

- Mikä tuo sinut Sharniin? hän kysyi lopulta suoraan.

Inias Ilithian hymyili hetken itsekseen ennen kuin vastasi. - Eräs suojattini on joutunut vaikeuksiin joista ei ehkä selviä omin neuvoin.

- Se äpäräkö? Unolmo? Merrix tuijotti suoraan eladriniin, mutta tämä ei vastannut hänen katseeseensa.

- Kuka hän oikein on? Merrix tiukkasi.

- Herrani. Valitettavasti en voi kertoa teille, eladrin virkkoi rauhallisesti.

- Miksi? Merrix karjaisi viimein tukahdetun vihansa julki.

- Paroni Starrin d'Cannithin käskystä, herrani.

- Paroni Starrin d'Cannith on ollut kuolleena neljä vuotta!

- Se, arvon Merrix d'Cannith, ei vähennä mitenkään hänen käskynsä merkitystä. Paronin käsky on voimassa niin pitkään kunnes d'Cannith saa valittua uuden paronin.

Merrix d'Cannith pakotti itsensä kääntämään katseensa takaisin myrksyyn ja huomasi puristavansa molempia käsiään tuskallisen lujasti nyrkkiin.

Unolmo fundeeraa

Ja edelleen pohdintaa edellisestä pelikerrasta (kannattaa lukea Mikon teksti ensin):

”Tiesin kaverin kuuluvan jonkinlaiseen kulttiin - suoraan sanottuna, uskonasiat eivät ole minua kyynistä koskaan koskettaneet henkilökohtaisella tasolla. Eihän piruun kukaan voi luottaa mutta mitä vaaraakaan mokomasta on? Velhot ovat kautta aikojen käyttäneet näitä olentoja hyödykseen, kuten kuka tahansa salaisten taiteiden historiaan tutustunut tietäisi. Olenhan varma että sopimuksesta oltaisiin päästy yhteisymmärrykseen sillä kaikki valtithan olivat käsissäni.

Kävimme onnettoman kommelluksemme jälkeen Rautasilmän kanssa pitkällisen keskustelun pahuuden luonteesta, siitä miten hyvä ja paha määritellään ja myöskin siitä mitä jumalat ovat... Älkäämme myöskään unohtako että pilkkasin häntä lopulta mitä kurjimmalla tavalla. Hän otti vihani vastaan stoalaisittain ylpeällä hiljaisuudella.Itse en ole asiasta ylpeä. Minun täytyy oppia hallitsemaan tunteeni paremmin. Keskustelumme aikana unohdin oikeastaan tapauksen josta kaikki lähti.

Ei se minua loppujen lopuksi paljoa liikuta kulkeeko mukanani pikkupiruja vai ei. Minua vaivaa se että kone, jota Cannithin huone on siunannut omalla vapaalla tahdolla, kieltäytyy käyttämästä tuota lahjaa ja noudattaa tarkalleen satoja vuosia vanhoja uskonopin pykäliä. Jotkin liittolaiset ovat kuitenkin arvokkaampia kuin toiset. Todennäköisesti Rautasilmän kantaa asiaan ei voi muuttaa mitenkään. Rautasilmän animointiloitsu on kenties prototyyppitasoa... Hän saattaa olla ainoa laatuaan. Sen vähän mukaan mitä sota-ajan teollisuudesta tiedän, valmistettiin taottuja Cyressa sotien pitkityessä lähes kaikkiin erikoistehtäviinkin. Ehkä pystyn jäljittämään hänen tilaajansa ja valmistajansa vielä... Voihan aina olla että hän edelleen on toteuttamassa omistajansa tahtoa. Tai kenties viime aikaiset koettelemukset ovat saamassa minut vainoharhaiseksi”.

-Unolmo

Päiväkirjamerkintä 18.5.2010