Lendar seisoi jälleen tornitaloa kiertävän kävelykadun kaiteella katsoen alas, syvyyksiin, odottaen ilma-alusta. Näkyvyys oli heikko, katua tai alempia siltoja ei erottanut. Vilkaisu taivaalle paljasti syyn pimeyteen, synkkääkin synkemmät pilvet peittivät Sharnin kaupungin alleen. Katse kääntyi jälleen alaspäin hakien ja etsien ilma-alusta, sitä ei näkynyt vieläkään, kaukaa kaikui jälleen kaupungin kellot kertoen ajankulumisesta.
Vihdoinkin ilma-alus näytti lähestyvän, valmistautuen tulevaan Lendar vilkaisi vielä ympärilleen pysähtyen katsomaan taakseen silmät ihmetyksestä suurentuen, Rautasilmä seisoi siinä aivan kosketusetäisyydellä surumielinen ilme kasvoillaan, puhuen jotakin. Oliko Rautasilmä muka seissyt siinä aivan kokoajan, ja puhuen vielä, jokin vei kuitenkin äänen. Lendar kuuli kyllä myrskypilvien pauhun ja kaupungin hälinän mutta Rautasilmän puhetta ei kuulunut.
Kääntäen katseensa takaisin odottamaansa ilma-alus kohteeseensa, Lendar näki sen olevan kohdalla ja hyppäsi kohti alempana kulkevaa alusta. Nyt Lendar kuuli ensimmäisen kerran Rautasilmän monotonisen mutta rauhallisen ja rauhoittavan äänen "Minä itse en osaa tai voi auttaa sinua, mutta Valon Temppelistä apu voi löytyä myös sinulle!"
Lendarin katse etsi ilma-alusta pimeydestä "Mihin se hävisi, minne se katosi?" Vauhti tuntui kiihtyvän ja pimeys väistyi hänen edestään ja näytti kiertyvän hänen ympärilleen, selässä tuntui kihelmöintiä, tatuointi tuntui taas sykkivän. Näkyvyys suoraan alaspäin parani pimeyden väistyessä, mutta se ei lohduttanut sillä se mitä näkyi, se ei ollut Sharn, se ei ollut kaupunki ollenkaan. Etäisyys näytti kasvavan vauhdin kasvaessa, eikä mitään pohjaa näyttänyt olevan, tai oli siellä jotakin kun tarkemmin katsoi, siellä oli vastassa jokin synkkyyttä ja pimeyttä sykkivä varjo, epämääräinen massa mustuutta joka muuntui ja siitä ojentui tummia lonkeroita kohti Lendaria aivan kuin valmistautuen ottamaan vastaan ja syleilyyn. Koko tämän ajan Rautasilmän sanat olivat kaikuneet varjoisista seinistä, nyt sanojen yli kuului toinen monen äänen yhteen ääneen lausuma "Tervetuloa takaisin lapsukainen! Tuhlaajatyttö palaa takaisin, pitkin mustan veren tietä." Pohja tuntui lähestyvän yhä kiihtyvällä nopeudella, eikä mikään mitä Lendar teki näyttänyt auttavan, tatuointi hehkui ja sykki yhä vahvemmin kuin eläen omaa elämäänsä... Viimein Lendar saavutti mustan syvyyden iskeytyen siihen ja upoten siihen, sen mustuuden tunkeutuessa kaikkialle Lendarin kehoon, neniin ja suuhun... Lendar taisteli mutta kaikesta taistelusta ja rimpuilusta huolimatta tunne oli kuin Lendar hukkuisi.
Lendar haukkoi henkeään havahtuessaan katsomaan Skadar Thuursteinia, Skadarista katse hakeutui muihin tuttuihin asioihin. Shifter näytti olevan väsynyt, tuoksu oli vahva aivan kuin hän olisi ollut juhlimassa pidemmän kaavan mukaan. Skadar katseli Lendaria tutkien "Taisit nukahtaa ja taisi olla melkoinen uni? Haukoit henkeäsi ja koetit saada henkeä aivan kuin hukkuisit ja itkit samalla." Skadar istahti alas "No mitä asiaa sinulla on? Samanlaista rahakasta keikkaa ei ole nyt tiedossa mutta ehkä me jotakin sinun taidoillesi vielä löydämme." Skadar katsoi käsiään ennenkuin jatkoi "Mutta mitä asiaa sinulla oikein oli?"
Lendar ravisteli itsensä takaisin todellisuuteen, se oli ollut unta. Hän oli istunut Thief's Dagger nimisen tavernan takahuoneessa odottamassa Skadarin saapumista ja näköjään olikin sitten torkahtanut ja nähnyt unta. "Siihen keikkaan liittyen tuliknkin ja se oli ensimmäinen ja samalla viimeinen sellainen minulle! Se oli virhe, valtava erehdys enkä toista sitä enää!" Lendar nousi ylös, kasvot suuttumuksesta kivettyneinä, silmät palaen katsoen samalla Skadaria silmiin "Muista se! Niitä keikkoja en ota vastaan. Areenalla voin kyllä taistella mutta muuten minä en ole käytettävissä näissä hämäräperäisen epämääräissä keikoissa!" Lendar tunsi kuinka vatsassa pyöri ja taverna tuntui olevan liikkeessä mutta siitä huolimatta Lendar asteli käytävääpitkin kohti ulko-ovea...
Skadar katsoi pieni hymynpoikanen huulillaan ja nyökkäsi Lendarin poistuessa "Muistan kyllä..." kuului ensin ääneen ja hetken perästä, Lendarin ollessa hiukan kauempana Skadar puki ajatuksensa sanoiksi ja jatkoi vielä hiljaisella äänellä "...mutta katsotaan miten tyttären käy..."
Lendar asteli nopeaan tahtiin ulos, hän voi pahoin. Tämmöistä ei ollut koskaan ollut, mitä tämä oikein oli? Tavernan ulkopuolella Lendar putosi polvilleen ja antoi ylen, oksennus purskahti katukiveykselle. Lätäkkö laajeni maassa Lendarin kasvojen edessä, vapisevin jaloin Lendar nousi ylös ja katsoi eteensä. Suussa tuntui oksennuksen makua mutta se mikä kiinnitti Lendarin huomion oli oksennus itsessään, se oli mustaa limamaista ainetta... Oliko se äskeinen sittenkään pelkkää unta?
...Ehkä minun pitää käydä keskustelemassa Valon temppelillä, selvittämässä ja etsimässä vastauksia, jos sellaisia on? Minä en luovuta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti