Enter the Pargon Path

“As you can see, my interpretation of the Prophesy was no false,” Delaxurathan said with his hissing sound.
“Indeed,” Thought answered thinking what Deluxurathan has told to him before. “This goliath woman – Lendar is the key or gate or map or whatever. She will lead us to Price. But the other too, they have more significance than I have thought before. And then there is this artifact – the Deck.”
Silence fell between the two.
“Tell me about the Deck. I have heard of it, of course. Tell me something I don’t already know.” Thought said finally.
“The Deck is what makes it hard to interpret the Prophesy.” the black dragon said. “It always had, I just didn’t realize that it is in the Nentir Valley.”
“What do you mean?” Thought raised his face and looked deep into the dragons burning eyes.
“The Deck has fooled my kin before. Some Fey say it has power over the Prophecy, but they are wrong of course, nothing has power over the Prophecy.”
Thought kept his silence, not telling the dragon where he actually would have liked to stuff the Draconic Prophesy.
“The Deck is a tool of Chaos. In some ways, it is more related to Price than to Fey who claim to have invented it. However within the proximity of the Deck the Prophesy is nearly incomprehensible.”
“We need to control the Deck then,” Thought said.
“The Devils of the Nine Hells cannot control the Deck. The Gods of the Sovereign Host nor the Dark Six can control the Deck of Many Things. It does what it does. I do not claim to know the true origin or the purpose of the Deck. When the Deck is present, as it is now, my advice is to clear the fuck off. But I do not see you as a man who backs off from the greatest Price imaginable just because an old wyrm says so.”
They both knew that Thought, with his mastery of sorcery, was one of the few individuals in the whole continent of Khorvaire that could pose deadly threat to black dragon Deluxurathan in any battlefield. With those words, from one of the most ego-centric beings in the Eberron, their alliance was sealed again.

Välinäytös: Druidi, samooja ja perintö

Alejon arvosti sammaleen pehmeyttä istuessaan kiven päällä suuren tammen alla. Tammen juuret olivat nostaneet tämän nimenomaisen kiven maan kätköistä - tapahtuma jota Alejon oli mielenkiinnolla seurannut kymmeniä vuosia.

Tämä nimenomainen puu oli Alejonille tärkeä. Se oli ensimmäinen puu, jonka kanssa hän nuorena druidina oli keskustellut. Alussa se oli sujunut kovin kehnosti, tammen kanssa keskustelu oli äärimmäisen hidasta ja juuri siksi vaikeaa nuorelle druidille. Alejonin viettäessä viikon puun luona, molemmat onnistuivat lausumaan virkkeen tai korkeintaan pari.

Viime vuosina Alejon oli ymmärtänyt puun olevan hyvin huolissaan. Hän näki sen juurista, jotka olivat koukkuraiset, haaroittuneet ja tulivat maanpinnan yläpuolelle enemmän kuin aiemmin. Alejonin jakoi tammen huolet ja hänen kasvojensa syvät juonteet muistuttivat hämmästyttävän paljon tammen juuria.

Lehvästöjen varjoista tammen alle astui samooja.

"Alejon", tämä sanoi hiukan kumartaen. Hän kantoi pitkähköä kangaskääröä kädessään.

"Harman", Alejon sanoi. "Onko tuo se?"

"Kyllä Druidi. Tämä on se - d'Karnagin perintö", hän sanoi taputtaen kangaskääröä. "Koko komeudessaan ja kaikessa hirvittävyydessään."

"Harva uskoi, että löytäisit sen."

Harman mietti hetken kuuluiko Alejon näihin harvoihin. Sitten hän sanoi jotain, joka sai juonteet Alejonin kasvoilla syvenemään entisestään.

"Löysin myös muuta. Löysin Avvilin äidin surmaajan."

Välinäytös: Olento, Edustaja ja Ajatus

Ajatus valvoi ja hymyili. Olento makasi yleellisellä tiikerintaljoin verhotulla vuoteella Edustaja jaloissaan ja hengitti viimein syvään ja rauhallisesti. Rauhoittuminen oli kestänyt pitkään. Edustaja oli väsynyt, mutta Ajatus piti hänet valveilla. Tätä he olivat odottaneet vuosia, vuosikymmeniä.

Ennustus piti paikkainsa. Olento oli herännyt.

Viides pelikerta; Tutkimustuloksia ja synkät ajat syvyyksissä!

Viides pelikerta; Tutkimustuloksia ja synkät ajat syvyyksissä

I osa Tutkimuksia ja etsintää
Lendarin katkeran gladiaattoriareenalla koetun tappion jälkeisenä päivänä sekä Unolmo että Rautasilmä päättivät lähteä jo hyvissä ajoissa tutkimaan Sharnin kirjaston antia, koettaen saada lisätietoa löydetyistä aarteista (mm tuosta Ashurtan miekasta) ja goblineiden historiasta...
Heidän osaltaan kyseinen päivä alkoi aamutuimaan, hyvissä ajoin ennen kukonlaulua ja se kului Sharnin yliopiston tiloissa, tuoreisiin kirjoituksiin tai pölyisempiin ja vähemmän käytettyihin opuksiin tutustuessa, kaivautuen yhä syvemmälle Sharnin historiaan, Goblineiden historiaan ja saaden jotakin valaistusta asiaan.

Nuka lepäili ja mietti asunnossaan, Lendarin lähtiessä alakaupunkiin tekemään omia tutkintojaan, etsien opettajaa tai kouluttajaa spiked chainin käyttöön...

Päivän päätteeksi etsintöjen tulokset olivat hedelmällisiä...
Lendar löysi House Deneithin suotuisalla avustuksella itselleen kouluttajan, salaperäinen haltija. Kokenut ja mystinen, joka sai alkavan kärhämän lakkaamaan jo pelkällä olemuksellaan.
Unolmon ja Rautasilmän tutkimukset yliopistolla tuottivat myös tulosta, historiasta löytyi kuvausta ja Ashurtan terästäkin tuli lisätietoa.

II osa Tunneleihin jälleen kerran, syvemmälle syvyyksiin Sharnin alle...

Seuraavana päivänä nelikkomme askelsi jälleen kerran kohti Sharnin alapuolisia syvyyksiä, virkeänä ja varustautuneena. Reitti alkoi muodostua tutuksi ja pääkalloista muovattu pyramidi jäi jälleen jälkeen. Alueella ei näyttänyt olevan juurikaan liikennettä, ehkä kruthigit olivat liikkuneet enemmänkin, mutta muita jälkiä ei näyttänyt olevan.

Kruthigitkin jättivät meidät rauhaan ja pääsimme, yhteisestä sopimuksesta Ashurtan hautakammion ovelle, Rautasilmä ja Nuka koettivat katsoa avaimen reiästä tilannetta miltä siellä näyttää. Rautasilmän mielestä valo oli kirkastunut ja se oli vahvempi, kun taas Nuka ei ollut aivan samaa mieltä. Tästä emme sen enempää alkaneet väittelemään, sillä tuttu ääni alkoi kuulumaan takaamme käytävästä. Aurinkotangot valaisivat sopivasti käytävää ja noita kuusijalkaisia kultakolikoita, kuten Unolmo kruthikeita kerran kutsui, oli tulossa. Niitä oli useita, isoja ja pieniä, yhden lentävän johtaessa.

Taistelu oli lyhyt, tuhoisa ja ennenkaikkea tuottoisa. Lentävä kruthik saatiin kiinni ja häkkiin, taistelun jälkeen yhteisen päätöksen tehtyämme päätimme viedä lentävän kruthikin saman tien pois jaloista, alkuun olisimme olleet sitä jättämässä Olakille, tuolle goblin papille jonka apua olimme välillä jo käyttänneet. Mutta lopulta päätimme tässä vaiheessa vielä tehdä niin että viemme suoraan yliopistolle, professorille. Joka ilostui saatuaan elävän tutkimuskohteen. Kruthikit olivat murtaneet uuden oman käytävän Ashurtan haudan ja laattahuoneen välille, tästä olivat nämä taaksemme ilmaantuneet tulleet käytävään meitä etsimään.

Tämän jälkeen palasimme alas syvyyksiin, Ashurtan hauta voisi jäädä nyt rauhaan. Laattahuoneesta johti vielä yksi ovi jota emme vielä olleet käyttäneet, oven takana oli rappukäytävä ja lyhyen tutkinnan jälkeen tulimme siihen tulokseen että siinä olisi ansa. Ovet sulkeutuisivat ja rappuset kääntyisivät ja muodostaisivat liukumäen ansan lauetessa, ja siinä rappusilla sillä hetkellä olijat saisivat elämänsä kyydin liukuessaan alaspäin. Ties mitä siellä olikaan vastassa, sillä sieltä alhaalta tuntui kuuluvan kitinää ja huminaa, mitä siellä olikaan. Kruthikeiden pesä, vai jotakin muuta? Jotakin siellä kuitenkin oli ja lisäksi himmeää valoa tuntui hohtavan jostakin sieltä kauempaa...

Ashurtan hautakammio ja hohtava muna, se olisi reittimme siis sittenkin. Edes köysi ei taitaisi auttaa jos ovikin sulkeutuisi ansan lauetessa.

Nuka jäi odottemaan käytävän varrelle, tuohon uuteen kruthikien tekemän reiän kohdalle kun muut astelivat kohti ashurtan hautakammiota. Ovi avattiin varovaisesti Rautasilmän toimesta ja kolmikko eteni varovaisesti Ashurtan hautaholvissa, tuon valtaisan munan sykkeen valaistessa huonetta. Unolmo jäi oven lähettyville kuuntelemaan jos Nuka huutaisi jotakin. Rautasilmän ja Lendarin astellessa hautaholvissa varovaisin askelin kohti suljettua ovea. Lendar jäi hiukan taka-alalle, Rautasilmän koettaessa oveen tuota aikaisemmin saatua avainta. Lukko avautui ja Rautasilmän työntäessä ovia varovaisesti auki, se näytti avautuvan lyhyeen käytävään jossa lyhyen matkan päässä näytti lähtevän raput alaspäin.

Nuka, odotellessaan valppaana tunnelin suuaukolla... Jotakin hmm askeleita, toisesta suunnasta. Huuto unolmolle että jotakin on tulossa, tämä jatkoi viestiä Lendarin ja Rautasilmän suuntaan. Jotakin tulossa.

Rautasilmä, sulki ja lukitsi oven ennenkuin lähti Lendarin kanssa juoksemaan Unolmon ohi, käytävään ja kohti Nukaa. Sieltä tuli ryhmä dragoniceja johtajanaan tonttu, nämä puhuivat jotakin outoa mongerrusta, Unolmo käänsi ja kertoi niiden puhuvan dragonicia. Ne keskustelivat vastassaan olevista, meistä. Nukan ensimmäinen nuoli kolahti yhden dranonicin panssariin, tontun kääriytyessä viittaansa ja muuttuessa näkymättömäksi.

Lendar ja Nuka etunenässä, valmiina toimimaan. Rautasilmän huutaessa taustalta väkeä odottamaan ja rauhoittumaan, aikomuksenaan hoitaa kohtaus rauhanomaisesti, Lendarin käyttäessä uhkailevaa olemustaan tukena. Ehkä tämä olisi saatu sillä selvitettyä mutta Nukan seuraava toiminto laukaisi tilanteen ruutitynnyriin heitetyn soihdun tavalla. Nuka asetteli jousensa pois ja otti miekkansa esiin, seuraavassa hetkessä Nuka olikin jo iskemässä miekoillaan edessään olevaa dragonicia, Lendarin yrittäessä toivottomasti saada Nukan pysähtymään mutta ollessaan auttamattomasti myöhässä.

Taistelu oli tiukka ja uhkaava, Nukan ja Lendarin ollessa eturintamassa, Rautasilmän ja Unolmon toimiessa takarivissä vahvistaessa. Jossakin vaiheessa taistelua Unolmo perääntyi käytävää pitkin kohti Ashurtan hautakammiota, aikomuksenaan sulkea ovi. Maaginen käsi, jonka Unolmo juuri loitsi, seurasi kantaen Rautasilmältä saatua avainta. Unolmon päästyä ovien luokse hautakammiossa välähti ja kuului valtaisa räsähdys. Koko hautakammio, käytävät täyttyivät valtavan kirkkaaseen valoon. Paineaalto työnsi Unolmoa edessään, aina takaisin Rautasilmän luokse. Koko sen matkan mitä hän oli äsken kävellyt. Paineaalto työnsi muitakin edessään. Toisia enemmän kuin toisia, mukaan lukien dragonicit.

Taistelu jatkui nyt laattahuoneen puolella, Rautasilmän astellessa kohti räjähdyksen alkupistettä. Ashurtan hautaholvia. Ovien luona huoneeseen katsoessaan Rautasilmän mieli täyttyi epäilyksestä. Mikä tuo on, Kookkaampi kuin hän, yli nelimetrinen, hoikkavartaloinen aivan kuin haltia mutta kaula, se oli käärmeen kaula päätyen liskon/käärmeen päähän ja sillä oli lisäksi häntä. Tämä olento kaapi ja raapi räjähdysessä sen päälle lentänyttä vihertävää mönjää vartaloltaan, suoristuessaan hitaasti. Hetken aikaa se venytteli ja oikoi itseään, kääntyen ja lähtien askeltamaan rauhallisesti kohti Rautasilmää ja oviaukkoa. Näyttäen Rautasilmälle käsimerkein että tämän tulisi väistyä.

Rautasilmä kuitenkin lukitsi oven ja ryntäsi kohti vielä meneillään olevaa taistelua, joka näytti kääntyneen epäsuotuisaan suuntaan ajatellen dragonicia. Mutta tuon vastasyntyneen olennon seuratessa Rautasilmää, ovetkaan eivät sitä pidätelleet pitkään. ne olivat räsähtäen pirstoutuneet tämän tullessa niiden läpi. Olennon nähdessään nämä jo valmiiksi heikossa kunnossa olevat dragonicit unohtivat kuitenkin seurueemme ja asettuivat epäsikiön eteen, Rautasilmä oli lyhyesti ennättänyt saada ennen olennon saapumista että dragonicit olivat tulleet sitä varmaan tuhoamaan tai vangitsemaan Nelikkomme pysytellessä syrjässä epäsikiön raivatessa dragonicit edestään ja astellessaan kohti ulosvievää käytävää. Ryhmämme tajutessa hirvittävän virheensä... yksi dranonic jäi vielä henkiin nelikkomme seurassa ehkä voimme sovitella asiaa jotenkin... jos se onnistuu, niin tulee kysymys kenen kanssa sovittelua voi tehdä?

Välinäytös: Käännös

Unolmo tuijotti muistiinpanojaan silmät harittaen. Ongelmana oli, ettei hän tiennyt mistä säkeet alkoivat ja mitkä rivit kuuluivat mihinkin säkeisiin. Riimut olivat draconicia, mutta kieli oli syvyyden kieltä. Syvällä Ashurtan haudassa oli haudattuna suurikokoinen munamainen esine. Unolmo muisti sen hiljaisesti soivan kirkkaan sykkeen. Riimut tanssivat hänen silmissään hänen tuijottaessaan kirjaston ainoaa valonlähdettä, hänen oman sauvansa kärkeä. Entä jos säkeet menisivät näin, hän tuumi ajatuksissaan ja veti nuolia eri rivien välille symmetrisesti. Sitten hän kirjoitti tekstin puhtaaksi uudelle paperille sulkakynällään.

Syvään haudatut
Salaisuudet vanhimmat
Alle ajan, maan.

Syntyneet ovat
Ajatuksesta vieraan
Muutoksen ajan.

Sielusta valon
Ruumiista taivaan ja maan
Tahdosta pahan.

Haudattuna on
Unhoon ikiaikaiseen
Alle kaupungin.

Muutoksen aika
Taas kun saapuu uudelleen
Kuin valo kirkkain.

Niin kolme kohtaa
Hävityksen reunalla
Kun maa vaikertaa.

Vaan neljäs heille
Tien syvyyksiin näyttää
Kaikkeen löytyy syy.

Olento vieraan
Kirkkaudesta pimeyden
Syntyy uudelleen.

Ennustus-sivu lisätty

Lisäsin Ennustus-sivun. Toinen säe on kirjoitettu nykyiseen muotoon 24.4.2010 eli kuukausi sitten. Olen ollut varsin tyytyväinen "ennustajan kykyihini".

Välinäytös: Milady

Yläkaupungin tornihuoneisto oli yleellinen minkä tahansa kulttuurin mittapuun mukaan. Lohikäärmesyntyinen komentaja Berthax Xinair astui sisään jämäkästi luvan saatuaan. Hän marssi kultaisen virkistäytymiskulhon ääressä kasvojaan pesevän haltianaisen lähelle, jättäen kuitenkin kunnioittavan etäisyyden, ja laski toisen haarniskoidun polvensa ja valtavan miekkansa lattialle.

"Milady. Vartionne on asemissa." hän sanoi ääni särähtäen vanhan kurkkuvamman takia.

Nainen kääntyi katsomaan komentajaa ja hymyili lempeästi. "Toivottavasti sinun ja kohorttisi matka sujui yhtä mukavasti kuin minun", hän virkkoi pehmeästi. "Huoneisto on erinomainen. Kiitos."

Komentaja nyökkäsi. Hänen sydämmensä täyttyi ylpeydestä. "Milady, mitä käskette?"

Nainen tarkasteli hetken märkiä kämmeniään, ennen kuin pyyhki ne ja kasvonsa huolellisesti pellavapyyhkeellä.

"Järjestä minulle audienssi Sivisin huoneen enklaaviin. Ennustuksen tapahtumat ovat jo liikkeellä, merkkien mukaan neljä ovat nyt yhdessä."

"Milady, minä...", Berthaxin ääni värisi yllättävän tunnekuohun vallassa. "Minä silvon heidät palasiksi, he eivät tuota teille vaaraa!"

"Voi Berthax", nainen virkkoi lempeästi. "Sinä olet joskus niin naiivi. Ennustuksissa asiat ovat harvoin sitä miltä ne näyttävät". 

"Ja nyt, se audienssi..." hän jatkoi terävämmin.

Välinäytös: Etsintäkuulutettu

Aric Blacktree oli hermostunut. "Etsintäkuulutettu! Ne saastat!" hän jupisi itsekseen tarkastellessaan ympäristöään. Kuja oli varjoisa ja autio.

Hänen operaationsa oli epäonnistunut. Ne samat kolme kirottua inhotusta, joista hän näki pahoja unia neljän vuoden takaa, olivat estäneet hänen tuomiopäiväkonettaan tuhoamasta Dalannanin tornia. Hänen oli pakko koota itsensä, Organisaation edustaja oli tulossa tapaamaan häntä. Hän oli valmis myöntämään, että Vaikerrusdemoonin manaaminen ja lähettäminen Vaikerruksen muistopäiväjuhlaan oli ollut virhe. Se oli ajoitusvirhe, virhe jota ei olisi tapahtunut jos hän olisi saanut tuomiopäiväkoneen ajoissa valmiiksi. Silloin hän olisi voinut tuhota tornin muistopäivänä.

Yllätys oli täydellinen; hän tunsi jäätävän kylmän terän kurkullaan täsmälleen samalla hetkellä kun soinnukas naisääni kuiskasi hänen korvaansa: "Yksi liike, yksi kuolema". Aric ei liikkunut. Hänelle aika oli pysähtynyt, hän huomasi hämmästyksekseen pohtivansa vain naisen ääntä ja sen haltiakorostusta. Siinä oli jotain murhaavan kaunista. "Phiarlan?" Aric kysyi värittömällä äänellä. Nainen sähähti joitain haltiakielisiä sanoja, joita Aric ei ymmärtänyt, mutta joiden sisältö oli viha. Haltianainen oli Thurannin huoneen salamurhaaja. Aric ei tiennyt miksi oli hengissä. "Juo tämä", soinnukas ääni sanoi ja Aric tunsi pienen pullon huulillaan. "Se ei vahingoita sinua", nainen jatkoi kun Aric epäröi. Aine oli karvasta. Muutaman hetken kuluttua nainen puhui taas.

"Oletko valmistellut hyökkäyksen, joka uhkaa sitä, jota olet tullut tänne tapaamaan?"
"En", vastaus tuli hänen suustaan välittömästi ilman, että hän pystyi siihen vaikuttamaan mitenkään. Thuranni vihelsi kimeästi kaksi kertaa, sitten terä vetäytyi hänen kurkultaan ja nainen oli poissa.

Huppupäinen hahmo lähestyi. Organisaation edustaja oli tullut tapaamaan häntä. Aric Blacktree värisi.

* * * * *

Edustaja katseli kun Aric Blacktree käveli pois. Luuletko että hän tottelee? ääni kysyi hänen mielessään. En, edustaja vastasi rehellisesti ajatuksellaan. Hän on arvaamaton. Todellakin. Miksi en saanut tappaa häntä? edustaja kysyi. Hän palvelee vielä tarkoitusta, ääni vastasi. Tulkki uskoo, että hän osoittaa meille neljännen. Ja neljäs palvelee ennustuksen tarkoitusta.

Ensimmäinen päiväkirjamerkintä

Seikkailumme siis alkoi 7.4.2010 hämärissä  olosuhteissa...

Spoiler varoitus: seuraava teksti sisältää viitteitä siitä mitä tapahtuu Eberron Campaign Guidessa esitellyssä seikkailussa. Jos aiot omalla porukallasi joskus pelata sitä pelaajana, parempi kun jätät tämän lukematta.

”Muisto vaikerruksesta herättää edelleen minussa voimattomuutta ja todellista pelkoa. Kaikki tuohon päivään liittyvä ei kuitenkaan ole aivan yhtä hirvittävää. Ensi kertaa elämässäni kohtasin omalla tasollani olevia ihmisiä, jotka auttoivat minua vaikeuksissani. Cyre soti tuohon aikaan avoimesti Thranea vastaan. Pieniä rajakahakoita käytiin jatkuvasti ja juuri tällaiseen kahakkaan myös saattueemme joutui kesken marssinsa. Minun oli määrä suojautua Arpien linnoitukseen ja odotella tilanteen päättymistä. Uudet toverini olivat Nuka, Rohkean oloinen tiefling, joka ei paljastanut itsestään tuolloin juuri mitään, ja Rautasilmä, itsetietoinen golem jonka kunnollisia motiiveja en epäillyt. Hän oli Cyreläinen ja suorittamassa tehtävää, joka jäi lopulta minulle epäselväksi. Mielenkiintoisia tapauksia. En ollut koskaan puhunut heidänlaistensa kanssa. Kenenpä kanssa tosin olisin tuolloin muutenkaan puhunut, nyt kun sitä ajattelee?

Linnoitus – torni paremminkin, tai sen raunio – piti sisällään yllätyksen. Mysteerin, Cyreläisen aatelismiehen ja tämän Sharnilaisen ystävän sekä pari iljetysta. Goblinoidimutantteja, jotka loisteliaalla loitsullani tietysti tainnutin heti. Mutta palatakseni mysteeriin, löysimme linnoituksen lattiasta mitä omituisimman loistavan symbolin. Taatusti maaginen, sillä ei tuntunut olevan muuta funktiota kuin voimien vieminen häneltä, joka sen päälle astui. Samasta yhteydestä löysin myös oheisen runon:

”Niin kolme kohtaa

Hävityksen reunalla

Kun maa vaikertaa”

Olen pohtinut löytämämme arvoituksen sisältöä. Se ei voi tarkoittaa mitään. Todennäköisesti se on jonkin vapaana juoksentelevan humailaisen runoilijan käsitys hauskasta pilasta. Ajatus siitä että ”kolme” olisimme me tuntuu niin käsittämättömän naiivilta että en koskaan ole edes maininnut asiasta kenellekään. Kuitenkin huomaan ajattelevani asiaa päivittäin.

Kuin tyhjästä, meitä tornille seurasi joukkueellinen epäkuolleita. Miksi ne olivat siellä, jäi täydelliseksi mysteeriksi. Nekromantikko ja muuan tummanpuhuva soturi komensivat tätä joukkiota, jonka kuitenkin saimme lyödyksi. Itse haavoituin pahasti taistelun loppuvaiheessa. Lopulta kuulin että nekromantikko oli karannut. Olen joskus miettinyt mitä hänelle tapahtui ja olen sitä mieltä että meidän olisi pitänyt jahdata tuota kuolleiden manaajaa. Vallanhalun ymmärrän. Typeryydenkin ymmärrän mutta nekromantia on aina tuntunut minulle luonnonvastaiselta”.

-Unolmo

Kamppanja starttasi Sharnista, jossa heeroksemme olivat viihteellä ja muistelemassa kolmen vuoden takaista ensikohtaamistaan. Ensimmäinen pelikerta menikin kokonaan tuossa ’muistelussa’.