Hän takoi. Hän takoi, koska hän ei halunnut ajatella. Hän takoi, koska hän ei halunnut levätä. Hän takoi koska se oli ainoa asia minkä hän hallitsi. Metallin kalke metallia vasten oli rauhoittava ja ennen kaikkea, äänekäs. Mutta miekka oli jo saanut muotonsa, se oli täydellinen tarkoitustansa varten. Hän ei enää voinut takoa vaan laski vasaran vastentahtoisesti alas. Aivan kuten aina, heidän äänensä kuului jälleen. Hän oli helvetissä, hän oli varma siitä. Mutta hänen riivaajansa olivat hänen päässään. Heidän tuhannet yhtäaikaiset kuiskaukset alkoivat kuulua koko ajan kovemmin vasaran kalkkeen viimeisienkin kaikujen kaikotessa..
"tapanetuhoanemurskaanelävistänemurhaane.."
Hän upotti kuumuudesta hohtavan miekan veteen ja yritti kajota ajatuksiinsa, yrittäen pitää sielunsa kasassa vihaisten äänten legioonaa vastaan. Mutta hän oli ollut täällä niin kauan ja ne olivat vieneet häneltä niin paljon. Hänen nimensä, hänen vaimonsa kasvot, hänen lapsuutensa, ne olivat vieneet häneltä kaikki nämä. Mutta hän edelleen muisti kuinka hän seisoi muurilla ja katseli hilpari kädessään vihollisen leiritulia yön etäisyydessä. Niin.. hänet värvättiin. Oli sota. Hän muisti kuinka hän kaatui alas muurilta. Miksi hän oli täällä? Hän ei ollut ikinä tappanut ketään, hän oli ollut seitsemälle uskollinen. Miksi he heittivät hänet tähän helvettiin? Niiden kanssa?
"nyljenelyönevuodatanejauhaneviilläne.."
Muta terä oli kylmennyt ja uusi miekka oli melkein valmis. Hän saisi aloittaa uuden aseen, saisi mahdollisuuden vaimentaa ne. Mutta hän tunsi kuinka mestari oli tullut paikalle. Oliko jo mennyt niin paljon aikaa? Mestari katosi häneen hymyillen, selvästi ylpeänä ja sanoi jälleen kerran sen kauhean käskyn; "Lepää". Hänen raajoihin koski pitkästä työstä, mutta hän ei halunnut levätä. Mutta hän ei voinut olla tottelematta mestaria.
Hän vajosi lattialle ja asetti päänsä alasinta vasten. Hän asetti kätensä "korvilleen" mutta turhaan. Ne tiesivät että hän oli avuton. Ahjon äänet kaikkosivat hänen ympäriltään ja hänellä ei ollut mitään, ei mitään mihinkä keskittyä, ei mitään millä siirtää tietoisuutensa pois niiden ulottuvilta. Hän sulki silmänsä ja koko maailmassa ei ollut muuta kuin hän ja ne. Ja niiden äänet, lukemattomien suiden loputon kuiskaus nousi hänen sielunsa korviin äärettömäksi huudoksi, vihan maailmankaikkeudeksi.
"TAPANEMURSKAANELÄVISTÄNETUHOANEREVINEKIDUTANESILVONE.."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti