Viesti

Merrix d’Cannith istui toimistossaan, lukien päivän raportteja rutiininomaisesti. Monet hänen agenteistaan kirjoittelivat hänelle turhankin tiheään ja turhan paljon, luultavasti yrittäen näyttää tärkeämmiltä kuin oikeasti ovat. Hän oli jo tottunut lukemaan heidän kirjallisten ripulien tuotosten rivien välistä ydinasiat jo parissa sekunnissa. Normaalisti tämmöinen lähes tahallinen hänen aikansa tuhlaus saisi Merrixin varsin ärsyyntyneeksi, mutta tänään oli ollut hyvä päivä. Hän uhrasi vielä yhden katseen puneiselle jalokivelle ennenkuin jatkoi jälleen raporttien parissa.

Yllättäen hän tunsi kuinka hänen huoneensa suojaloitsut aktivoitiovat. Joku oli lähettänyt häntä kohti loitsun. Hänen päivänsä näköjään parani hetki hetkeltä, pieni magian harjoittelu olisi juuri sopiva tekosyy jättää raporttien lukemisen johonkin myöhempään ajankohtaan. Merrix levitti tietoisuutensa ja alkoi tutkia häneen lähetyttyä loitsua, joka oli jäänyt kiini suojaloitsuihin kuin itikka hämähäkin verkkoon. Tämä oli.. omituista. Se vaikutti yksinkertaiselta viestiltä, lähetettynä vieläkin yksinkertaisemmalla rituaallilla. Hän tutki loitsun varovasti, epäillen josko se olisi hyvin naamoitu ansa.

Mutta ei, se tosiaankin oli pelkkä ”Lähetys”, mitätön rituaali jonka jo kisällivelhot pystyivät oppimaan. Sen avulla pystyi lähettämään lyhyen viestin jollekkin toverilleen, missä tahansa he sattuivat olemaankin. Merrix pohitkin raivoissaan kuka hänen tuttavistaan olisi vaivaituanut ottamaan häneen yhteyttä moisella.. tempulla. Jos hän olisi ollut tekemessä jotain mielenkiintoisempaa, hän olis jopa saattanut loukkaantua moisestä häiriöstä. Mutta nyt lyhytsanaisen viestin kuuleminen olisi hyvä vastapaino raskaille raporteille.

”Gamin murhattu. Sisäpuolelta. Kaarti hyödytön. Tarvitsen luotettavia, mutta ulkopuolisia selvittämään asiaa. Voimakkaita, murhaajalla on.. lahjoja. Nopeasti, ennenkuin juttu leviää. Pyydän. Muista kisälliaikamme. anteeksi viestitapa nopein.”

Heh, täsmälleen 25 sanaa, juuri niin paljon kuin rituaali sallii. Lähettäjä oli näköjään Zavien, hänen kisälliakojen ystävä . Onatarin nimeen, hän ei ollut nähnyt häntä sitten Throneholdin sopimuksen solvimisen jälkeen. Hän varmaan edelleenkin mätäni Kennrunin sivutalon johdossa. Siellä onkin ollut hiljaista, ei mitään löytöjä eikä edes raportteja. Razel olikin ainoa velho siellä jolla oli vähänkään visiota ja hän sattui kaatumaan sodassa, tuomiten koko jumalten hylkäämän paikan junnaamaan paikallaan. Eikö ne tosiiankaan edes onnistuneet postamaan sitä kaartin kapteenia kuvioista? Hyödytöntä porukkaa.

Hmm.. Zavien ei ehkä ollut hyödyllisin kontakti, mutta hän oli hyvällä tuulella. Ja hän tosiaankin muisti heidän kisälliaikansa. Saikohan Tarmod ikinä selville kuka oikein uudellenohjeilmoi hänen koiransa nylkyttämään lekturin koipea? Ehkäpä hän laittaisi jonkun agenttinsa asialle? Ei nillä näköjään mitään muutakaan raknetavaa tekemistä ollut. Merrix kuitenkin antoi nostalgian lipua ohitse ja alkoi pohtia kenet hän oikein lähettäisi Kennrunniin. Hän pohti talon jäseniä täällä Sharnissa. Monta nimeä tuli hänen mieleensä, mutta ei. Hän tarvitsisi kaikkia heitä täällä, varsinkin nyt kun se kivi löydettiin.

Niin.. Se kivi. Hän voisi lähettää ne kiven löytäjät. Niillä tuntui olevan jonkinlaisia lahjoja säilyä hengissä ja heitä pitää muutenkin pitää silmällä. Kyllä.. he sopivat täydellisesti. Tänään oli tosiaan hyvä päivä.