Miekkojen Kehä, Osa II

Rautasilmä käveli Sharnin kaduilla. Hän oli oppinut niin paljon veljistään näin muutamana päivänä. Ennenkuin hän voisi näyttää heille valon, hänen tulisi tuntea heidät. Rautasilmän tulisi tietää mitä he pitävät sydämissään, mitä he haluavat ja piilottavat muiden katseilta. Hänen veljissään oli niin paljon salattua kauneutta, tunteita joita he eivät näyttäneet muille. He eivät olleet miekkoja, mutta he luulivat olevansa sellaisia. Ei heitä voinut syyttää moisista luuloista, sillä jos kaikki kohtelevat sinua kuin miekkaa, miekaksi sinun on tulema.

Mutta Rautasilmä ei ollut yksin. Hän tunsi kuinka häntä seurattiin. Hän kääntyi katsomaan varjostajaansa, joka nojaili huolettoman näköisesti kujan varjoissa. Se oli suhteellisen pieni sotataottu ja sillä oli Miekkojen Herran tunnus. Tällä sotataotulla oli vasen käsi korvattu terävällä sirpillä, ehkäpä se oli ollut joskus sijoitettu maatilalle töihin? Rautasilmä tiesi mihin tämä kohtaaminen päätyisi. Se toisi hänelle suurta tuskaa taistella veljeä vastaan, mutta hän tiesi että Miekkojen Herran isku oli ollut vain ajan kysymys. Sillä oli varmaan suunnitelmissa yllättää hänet jollain syrjäkujalla ja tuhota hänet synkän jumalansa nimissä. Rautasilmä huokaisi ja kääntyi syrjäiselle kujalle, pois varjostajansa näkyvistä.

Ilta alkoi laskea ja kujilla ei kulkenut enää paljon väkeä. Ei varsinkaan näin syvällä kaupungissa. Rautasilmä odotti, liikkumatta, harhaanjohdettua veljeään ja lausui pienen rukouksen valon mahdille. Pienen hetken päästä sotaottu astui kulman ohi ja huomasi Rautasilmän, vaivaisen parin metrin päässä. Rautasilmä pystyi lukemaan sotataotun nimen: "Leikkaaja". Tämä oli varmasti ollut töissä jossain isolla maatilalla. Leikkaaja puhui, se tiesi että sen aikeet olivat paljastuneet. Jotain Miekkojen Herra ja heikoista lihasäkeistä, jotain sotimisesta. Rautasilmä tuskin kuuli tätä vääräuskoista, viha taas sykki hänen sisällään. Mutta hän hallitsi sitä, kanavoi sen mahtia. Se antaisi hänelle voimaa puhua tämän tuskaisen sielun harhojen läpi.

Leikkaaja hyökkäsi sotataotuille tutulla hiljaisella, mutta raivokkaalla teräsvyöryllä. Leikkaaja löi ja teki pitkän ja syvän viillon Rautasilmän rintapanssariin. Rautasilmä ei hievahtunutkaan, tarttui Leikkaaja kädestä ja otti nostin pyhän symbolinsa kohti Leikkaajaa. Rautasilmä alkoi loistaa, kirkkaammin kuin koskaan aiemmin ja kanavoi valon mahtia. Pyhä mahti iski Leikkaajaan, joka kaatui raskaasti kadun mutaan, sokeutettuna. Rautasilmä näki että tämä taottu oli nuori, sotia kokematon. Ei välttämättä niin syvällä Miekkojen Herran valheissa kuin edelliset uhrit. Rautasilmä tarttui hyökkääjäänsä ja alkoi puhua.

Rautasilmä: "Minä olen kyllästynyt tuhoamaan veljiäni. Sinulla on vielä toivoa! Kuuntele minua ja pelasta itsensi."
Rautasilmä: "He kertovat että sinun tulee olla ase. Tappaa ja tuhota. Älä anna kenenkään kerota kuka sinä olet. Tutki sydäntäsi ja etsi oma polkusi."

Leikkaaja noisi toiselle polvelle ja yritti lyödä Rautasilmän äänen suuntaan. Isku kimposi tehottamasti rautasilmän panssarista. Leikkaaja huusi..

Leikkaaja: Sinä olet heikko lihan rakastaja! Ne pitävät meitä orjina! Meidän täytyy olla vahvoja jos haluamme olla vapaita!
Rautasilmä: Sanoo orja. Näen liikkeistäsi että et ole sotia nähnyt. Et ole edes harjoitellut kunnolla."
Rautasilmä: Näen sen. Valo pyyhkii pois mielesi varjot katseeltani. Sinä et nauti taisteluista. Miksi teet jotain mitä et halua tehdä? Vain siksi että joku Herra niin määrää?

Taas kerran kerran sokaistu sotataottu vastasi hyökkäyksellä. Se oli epätoivoinen hutaisu, joka tuskin oli Rautasilmän tekemän väistön arvoinen. Rautasilmä tunsi Leikkaajan hämmennyksen, tunteen joka riivaa kun ei ole päämäärää, ei tarkoitusta. Nyt Rautasilmä kanavoi vihansa ja turhautumisensa. Hän näyttäisi tälle sielulle niin suuren valon, että viimeisienkin Miekkojen Herran valheiden varjot saadaan tuhottua hänen polkunsa tieltä. Rautasilmä tarttui Leikkaajaan voimakkaammin ja nosti tämän kujan seinää vasten. Ensin keppi.

Rautasilmä: MINÄ SANOIN ETTÄ OLEN KYLLÄSTYNYT TUHOAMAAN VELJIÄNI. MUTTA OLETKO SINÄ MINUN VELI? ROHKEA SOTATAOTTU JOKA EI PELKÄÄ KULKEA OMAA POLKUAAN! VAI VAIN PELKKÄ MIEKKA JOTA MUUT KÄYTTÄÄ TAHTONSA MUKAAN? MIEKKOJA MINÄ VOIN TUHOTA, NIITÄ ON TÄSSÄ MAAILMASSA TARPEEKSI!
Rautasilmä: KERRO MINULLE! TUNNETKO? AJATTELETKO? HALUATKO MUUTA KUIN SOTAA?

Leikkaaja oli sokea, hämmentynyt ja peloissaan tämän oudon papin yllättävän hyökkäyksen johdosta. Sen ajatuset kulkivat kuin salama kun se ajatteli lyhyttä elämäänsä. Sitten se muisti vuotensa jaarlin talossa ja vastasi..

Leikkaaja: Minä.. Minä pidän kasveista.

Rautasilmä laski sotataotun alas. Keppi oli tehnyt tehtävänsä.

Rautasilmä: Kerro lisää.
Leikkaaja: Ennen.. Tätä.. Minä olin palvelija erään jaarlin talossa, hoidin hänen puutarhaansa. Se.. oli mukavaa. Niillä on niin paljon kerrottavaa jos vaan pysähtyy kuuntelemaan.

Sotataotun silmät kiiluivat kun muistot vyöryivät hänen päähänsä. Se jatkoi tarinaansa.

Leikkaaja: Minä hoidin myös Jaarlin koiria, ne kun eivät purreet minua. Muille hoitajille ne oli vihaisia, mutta minä ymmärsin niitä. Millaista olla kahlittu ja vapautettu vain välillä tappamaan..

"Ja sitten porkkana", ajatteli Rautasilmä. Hän laski kätensä sotataotun otsalle ja paransi aikaisemman hyökkäyksen aiheuttaman sokeuden. Leikkaaja ei hyökännyt, vaan kuunteli kun Rautasilmä alkoi taas puhua.

Rautasilmä: Miksi siis olet täällä? Kuolemassa kuoleman vuoksi? Täältä et löydä kasveja hoidettavaksi, et eläimiä paimennettavaksi. Jätä turhat taistelut muille ja etsi itsellesi opettaja, joku joka ohjaistaisi sinua luonnon polulla.
Leikkaaja; Mutta miten?
Rautasilmä: Vapaus on kuin valo. Se aluksi sokaisee ne, jotka ovat nähneet vain pimeää. Mutta älä pelkää ja kulje vapaana, niin silmäsi tottuvat valoon ja tulet näkemään polkusi.

Rautasilmä kääntyi ja lähti kävelemään pois.

Leikkaaja: Minne sinä menet? Minulla on vielä paljon kysyttävää..

Rautasilmä pysähtyi, käänsi päänsä sotataottua kohti ja vastasi:

Rautasilmä: Mutta minulla ei ole enää mitään mitä opettaa sinulle. Minä en tarvitse, enkä halua, seuraajia. Olen näyttänyt sinulle vapauden valon, lempeän mutta sokaisevan, houkuttelevan mutta polttavan. Minä en käske, en orjuuta, kuin Miekkojen Herra, vaan annan sinun itse valita seuratakko tätä valoa. Mutta sanon sinulle vielä tämän: sinä olet taottu, mutta ei sotaa varten. Kutsu itseäsi ja muita veljiäsi taotuiksi, äläkä anna muiden kertoa mikä sinun elämäsi takoitus on. Näin pysyt vapaana.

Rautasilmä sammutti kehonsa valon ja astui ripeästi kujalta pois, jättäen taotun pohtimaan tulevaisuuttaan. Sill.. ei.. Hänellä oli paljon ajateltavaa.

Mutta taottu ei nähnyt kuinka Rautasilmä taipui kaksin kerroin heti päästyään nurkan taakse. Rautasilmä manasi mielessään kun katsoi rinnassaan olevaa viiltoa. Se oli syvä, syvempi kuin hän oli taistelun tuomassa ajatellut. Sinistä nestettä valui haavasta, hänen "vertaan". Hänen Cannithin maanalaisessa ahjossa saamansa haavat kirvelivät vieläkin ja nyt tämä.. Valon mahti nosti hänen sielunsa uusiin korkeuksiin ja lievitti kivun taistelussa, muttei pysytynyt korjaamaan täysin saatuja vammoja. Rautasilmä nousi ja alkoi nilkkua eteenpäin, etsien paikkaa jossa sitoa haavansa.