Kohtaaminen

Zagrim seisoi kapakan ovella ja huokaisi syvään. Nimikyltissä luki "Haltian Mielipaha" ja siinä oli kieltemättä varsin huvittava kuva penkin alle sammuneesta haltiasta. Selkeä kääpiöiden paikka. Sulattamosta oltiin sanottu että Karak löytyisi täältä ja hän tarvitsi tietoja. Toivottavasti hän olisi siellä yksin. Zagrim siisti partansa ja avasi oven. Syvällä ja vakavalla äänellä lausutut kääpiökieliset sanat kaikuivat hänen korviinsa. Karakin ääni.

"Juokaamme vielä kerran klaaniveljiemme muistolle, ja katukaamme tekemäämme virhettä. Muistakaa.."

Voimakas tuulenvire nousi ja paikautti oven kapakan ulkoseinää vasten äänekkäästi. Karak keskeytti hartauksensa ja kymmenet kiviparrat kohottivat päänsä ja kääntyivät katsomaan häntä. Ei perkele. No, "ei katseet tapa" sanoi Kord kun meduusoja pieksi. Zagrim nyökkäsi salin päässä seisovalle Karakille ja sulki raskaan tammioven. Hän tunsi kääpiöiden katseiden polttavan reikiä hänen selkäänsä kun ovi vihelsi tuulta vasten. Hän kuuli heikkoja kuiskauksia ja epätietoisimmatkin saivat tovereiltaan selville kuka hän oli. Zara'Zagan, sana jolla oli monta merkitystä: "klaaniton", "petturi", "epäkelpo", "esi-isän häpeä". Onneksi Karak alkoi jatkaa puhettaan ja hiljalleen päät kääntyivät takaisin hartaukseen.

Zagrim löysi mukavan nurkan mihin nojailla. Hän kuunteli syrjäkorvalla Karakin puhetta ja tarkkaili häntä kuuntelevia Kivipartoja. Osa kääntyi välillä katsomaan häntä vihaisesti mutta Zagrim oli jo oppinut elämään tämän kanssa ja palautti yhtä tuiman katseen takaisin. Karak alkoi lopetella puhettaan ja Moradinin pappi otti hänen paikkansa ja aloitti syvän ja synkän laulun. Laulu niille jotka kuolivat syyvydessä. Karak tuli hienovaraisesti hänen luokseen ja sanoi: "mennään pihalle".

Ulkona tuuli kovaa, mutta Zagrim oli aina pitänyt tuulesta. Se kertoi vapaudesta, mahdollisuuksista. Mitään näistä ei löydy niistä luolista mihin ne kiviparrat olivat näköjään kuolleet. Kun he saivat oven kiinni, Karak viimeinkin rikkoi hiljaisuuden.

Karak: "Aikamoinen sisääntulo."
Zagrim: "Tiedän. Ja me molemmat tiedämme että huomisissa huhuissa kerrotaan että minä tulin paikalle humalassa ja että olisin sylkenyt sen Moradinin papin kasvoille."
Karak: "Aika varmasti. Se oli muuten Dragan. Se pappi siis."
Zagrim: "Dragan? Älä vedä minua parrasta, se nuorikko oli pelkkä initiaatti kun viimeksi näin hänet. Tuskin tiesi Moradinin lasten nimet silloin."
Karak: "Siitä on neljä vuotta. Se oli ennen.."
Zagrim: "Niin tosiaan. Aika tosiaan lentää näissä minun nykyisissä hommissa."

Karak huomioi huonon vitsin pienellä hymähdyksellä ja jatkoi keskustelua

Karak: "Isä muuten haluaisi nähdä sinut. Hänen partansa alkaa olla jo aika harmaa ja hän haluaisi nähdä nuorimman poikansa ennen kuin hän jatkaa Moradinin saleihin.
Zagrim: "Sinä tiedät että en voi tehdä sitä. Häntä halveksitaan jo nyt, jos hänet nähdään minun seurassa, ne tekevät hänestäkin Zara'Zaganin. Sinäkin varmasti saat kuulla siitä jokaisen visiittini jälkeen."
Karak: "Jos et ole vielä huomannut, minä olen vanhin täällä. Heillä ei ole asiaan paljon sanomista."

Tuuli ulvoi taas ja keskeytti keskustelun. Karak antoi saman ehdotuksen joka kerta kun hän tuli käymään Kennrunnissa, mutta tällä kertaa hänen äänensävynsä oli erilainen.. Oliko isän tauti jo niin pitkällä? Mutta sitä ei voinut auttaa, lisäksi hänellä oli töitä hoidettavana.

Zagrim: "Kuitenkin, en tullut tänne vain pelkälle perhevisiitille."
Karak: "Meillä on lasti rautaa minkä voit viedä, wyartissä on pieni pula laadukkaasta raudasta."
Zagrim: "Nyt on kyse muusta. Killan asioita. Pikkulinnut lauloi että teillä olisi sankareita jotka tarvitsisivat kyydin. Kerroppa minulle heistä."