Sharnin tornien katveessa, varjoissa seisoo kookas panssaroitu nainen. Valtava kirves selässä, toinen pienempi roikkui vyötäröltä. Tuulenvireen nostaessa hiuksia ja paljastaen hymyilevät, ulkoilmasta ahavoituneet kasvot.
"Sharn on alkanut tuntumaan kodilta, niin oudolta kuin se tuntuukin. En osannut edes kaivata tätä, Cyren aikaan ottovanhempieni kanssa asuessani en kaivannut mitään tällaista, ei ollut kaipautta vuorille tai korkeuksiin, mutta nyt kun olen saanut täällä maistaa korkeuksia, erilaisia ihmisten ja muiden luomia, muokkaamia ja rakentamia vuoristoja, raikkaine tuulahduksineen ja möyryävinen puuskineen. Tämä tuntuu kodilta, täällä minua ei katsota kuin outoa ilmestystä. Kumma kyllä, täältä olen löytänyt uuden perheen, jos sitä nyt perheeksi voi sanoa. Ehkäpä?"
Lendarin reippaat askeleet veivät kohti laskeutumisalustaa ja hänen ilmeensä oli hiukan vakavampi, keskittyneempi.
Lohikäärmeen nahasta tulee todella tyylikäs ja näyttävä panssari, niin se Cannithin talon vanha vastaava panssariseppä lupasi. Täytyy vain jaksaa odottaa hetken aikaa sen valmistumista ja pärjätä vanhalla haarniskalla.
Hänen käsissään oli leveät, koristellut rannekkeet ja jaloissaan korkeavartiset saappaat polvisaappaat.
Muuten tällä käynnillä hankitut varusteet vaikuttaa erittäin hyvältä. Uudet siistit saappaat ja rannekkeet antaa lisää voimaa iskuihin. Mutta aika näyttää miten ne toimii käytännössä.
Alus oli näkyvissä ja väkeä näytti olevan paikalla, katsojia ja ihmettelijöitä riitti yhä. Lohikäärmeen tappajat, heidän aluksensa, siinä oli puheenaihetta riittämiin joksikin aikaa ja sitä saattoi hyödyntää tulevaisuudessa.
Kannella Avvil näytti harjoittelevan kirveillään, sotataottu perämies puuhasteli omiaan mutta ketään muuta aluksella matkustavaa tai sinne kuuluvaa ei näyttänyt olevan paikalla.
Eiköhän Avvill vielä opi hyväksi kirveenkäyttäjäksi. Voimme käydä harjoitusotteluita, niin on minullakin harjoitusvastuja, jos ei muuta niin ajankuluksi ainakin. Jokohan muut ovat palanneet hankinnoiltaan, en kai ole viimeinen? Ei tuosta oudosta sotataotusta ole mihinkään, tai aika sen näyttää mutta edellisessä kohtaamisessa olisin kyllä mielelläni vaihtanut Rautasilmän sen tilalle. Tosiaankin, Rautasilmä! Mitähän Rautasilmä puuhaa, otti ja lähti noin vain omille teilleen. Jotenkin on ikävä sitä ja sen puheita. Toisaalta, Rautasilmähän se näytti minullekin pilkahduksen valoa, katsotaan nyt sitten miten pitkälle pilkahdus riittää. Tämä häiritsee, tämä epätietoisuus häiritsee vieläkin enemmän kuin ennen tietämättömyys. Jotakin on, jotakin mihin en ole itse voinut vaikuttaa mutta joka vie ja ohjaa kuitenkin polkuani aivan kuin selkäni kuvio. Mikä se on? Se ei ole normaali tatuointi, se ei ole mikään lohikäärmemerkki. Mutta ehkä sekin paljastuu aikanaan, nyt sekin on alkanut jo paljastua. Ehkä minä vielä kohtaan ne jotka sen selkääni asettivat?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti