Ensimmäinen päiväkirjamerkintä

Seikkailumme siis alkoi 7.4.2010 hämärissä  olosuhteissa...

Spoiler varoitus: seuraava teksti sisältää viitteitä siitä mitä tapahtuu Eberron Campaign Guidessa esitellyssä seikkailussa. Jos aiot omalla porukallasi joskus pelata sitä pelaajana, parempi kun jätät tämän lukematta.

”Muisto vaikerruksesta herättää edelleen minussa voimattomuutta ja todellista pelkoa. Kaikki tuohon päivään liittyvä ei kuitenkaan ole aivan yhtä hirvittävää. Ensi kertaa elämässäni kohtasin omalla tasollani olevia ihmisiä, jotka auttoivat minua vaikeuksissani. Cyre soti tuohon aikaan avoimesti Thranea vastaan. Pieniä rajakahakoita käytiin jatkuvasti ja juuri tällaiseen kahakkaan myös saattueemme joutui kesken marssinsa. Minun oli määrä suojautua Arpien linnoitukseen ja odotella tilanteen päättymistä. Uudet toverini olivat Nuka, Rohkean oloinen tiefling, joka ei paljastanut itsestään tuolloin juuri mitään, ja Rautasilmä, itsetietoinen golem jonka kunnollisia motiiveja en epäillyt. Hän oli Cyreläinen ja suorittamassa tehtävää, joka jäi lopulta minulle epäselväksi. Mielenkiintoisia tapauksia. En ollut koskaan puhunut heidänlaistensa kanssa. Kenenpä kanssa tosin olisin tuolloin muutenkaan puhunut, nyt kun sitä ajattelee?

Linnoitus – torni paremminkin, tai sen raunio – piti sisällään yllätyksen. Mysteerin, Cyreläisen aatelismiehen ja tämän Sharnilaisen ystävän sekä pari iljetysta. Goblinoidimutantteja, jotka loisteliaalla loitsullani tietysti tainnutin heti. Mutta palatakseni mysteeriin, löysimme linnoituksen lattiasta mitä omituisimman loistavan symbolin. Taatusti maaginen, sillä ei tuntunut olevan muuta funktiota kuin voimien vieminen häneltä, joka sen päälle astui. Samasta yhteydestä löysin myös oheisen runon:

”Niin kolme kohtaa

Hävityksen reunalla

Kun maa vaikertaa”

Olen pohtinut löytämämme arvoituksen sisältöä. Se ei voi tarkoittaa mitään. Todennäköisesti se on jonkin vapaana juoksentelevan humailaisen runoilijan käsitys hauskasta pilasta. Ajatus siitä että ”kolme” olisimme me tuntuu niin käsittämättömän naiivilta että en koskaan ole edes maininnut asiasta kenellekään. Kuitenkin huomaan ajattelevani asiaa päivittäin.

Kuin tyhjästä, meitä tornille seurasi joukkueellinen epäkuolleita. Miksi ne olivat siellä, jäi täydelliseksi mysteeriksi. Nekromantikko ja muuan tummanpuhuva soturi komensivat tätä joukkiota, jonka kuitenkin saimme lyödyksi. Itse haavoituin pahasti taistelun loppuvaiheessa. Lopulta kuulin että nekromantikko oli karannut. Olen joskus miettinyt mitä hänelle tapahtui ja olen sitä mieltä että meidän olisi pitänyt jahdata tuota kuolleiden manaajaa. Vallanhalun ymmärrän. Typeryydenkin ymmärrän mutta nekromantia on aina tuntunut minulle luonnonvastaiselta”.

-Unolmo

Kamppanja starttasi Sharnista, jossa heeroksemme olivat viihteellä ja muistelemassa kolmen vuoden takaista ensikohtaamistaan. Ensimmäinen pelikerta menikin kokonaan tuossa ’muistelussa’.