Emme löytäneet muuta erityisen mielenkiintoista, joten olimme valmiit jatkamaan matkaa. Mutta soturinainen Lendar oli eri mieltä. Hän ehdotti että palaisimme maan pinnalle lepämään ja kerämään lisää tarvikkeita, sillä Kruthikit kyllä varmasti tulisivat olemaan täällä huomennakin. Idea oli hyvä, sillä olimme vielä väsyineitä taistelusta noiden ötököiden kanssa. Lisäksi se antaisi minulle mahdollisuuden vierailla Olacin luona ja saada sen kirjan ja taulun käänettyä. Nämä luolat kätkivät selvästi jotain ja olisi ollut suorastaan typerää hyökätä suoraan sisään ottamatta ensin selvää asiasta. Kuinka saatoin olla niin typerä? Onneksi Harnoilen ei ollut näkemässä..
Lähdimme kuitenkin takaisin maan pinnalle omille tahoilemme. Kun muut menivät ostoksille, menin Olacin luo ja kysyin voisiko hän auttaa tekstien kanssa. Ystävällinen pappi auttoi meitä mielellään ja kivisen taulu kääntyi seuraavasti:
”Ashurta, slayer of these weaklings, keeper of the Blade of the Ashen Crown. Even in death, he is stoic and strong. The might of Xoriat has not bested him, and Hell goes with him.”
Kirja osoittautui goblin ryhmän päiväkirjaksi. Kyseinen ryhmä tutki luolia etsien Ashurtan hautaa, mutta joutui oletettavasti kruthikien kynsiin. Noilla tuholaisilla tuskin on syitä pitää uhrejaan hengissä, joten goblinit olivat luultavasti menehtyneet. Vain yksi syy lisää noiden saastojen puhdistamiseen. Jätin päiväkirjan Olacin jotta hän voisi tutkia sitä tarkemmin ja palasin temppeliin lepämään ja meditoimaan. Minun pitää tutkia valoani ja pohtia kulunutta päivää. En tulisi toistamaan virhettäni.
Kokoonuimme sovittulle paikalle huomisena aamuna ja jatkoimme matkaa syvemälle luolaan. Tunnelma oli jännittynyt kun jaoin kirjasta saadut tiedot. Oli selvää että yksikin virhe voisi tehdä meistä kaikista Kruthikien ruokaa. Menimme alas synkkiä portaita ja päädyimme suureen valaistuun saliin. Salissa oli kolme suurta soihtua ja jonkinlainen demonia esittävä patsas. Lisäksi huoneen keskellä oli syvennys, jossa oli 16 suurta laattaa asetettuna neliöksi. Jokaiseen lattaan oli kaiverettu sana, kuten ”oikea”, ”vasen”, ”tuli” ja ”helvetti”. Kun astuimme huoneeseen varoitin Unolmoa tekemestä mitään äkkinäisiä syöksyjä aarteiden perään, kuten hän oli eilen tehnyt kallo pyramidin luona. Huone vaikutti hyvinkin vaaralliselta ja yksikin väärä liike voisi tuomita meidät kaikki.
Huoneen arvoitus osoittautui yllättävän vaikeaksi. Ryhmämme kokeili varovasti useita turvalliselta vaikuttavia yhdistelmiä, kuten ”sulje ovi” tai ”avaa ovi”. Turhauidumme kun mitään ei tapahtunut ja kokeilimme vaarallisempaa yhdistelmää. Heti kun astuimme ”tuli” laatan päälle, lauma vihollisia yhtäkkiä ilmestyi huonetta valaisevista liekeistä. Ne olivat pieniä, ihmismäisiä tulesta ja magmasta muotoituneita olentoja. Emme edes ehtineet nousta laatoilta pois ennen kuin nuo tulipirut olivat kimpussamme. Vaikka ne olivatkin valottomia, niitä ohjasi jokin maaginen voima joka huokutti niitä manipuloimaan laattoja ja kutsumaan lisää kaltaisiaan olentoja painamalla ”tuli” laattaa.
Taistelu oli raivoisa, ja taistelun tuoksinnassa viholliset saivat monia muitakin laattoja painettua. Yksi laatta varmaan kutsui paikalle pienen siivekkään demonin, jolla oli lisäksi pistin. Aluksi demoni taisteli tulisten olentojen puolella, mutta lopulta muutti itsensä näkymättömäksi demonisilla voimillaan. Sitten demoni alkoi puhua meille, edelleen näkymättömänä. Se kertoi olevansa tämän salin vartija ja ehdotti meille kauppaa. Hän kuulemma antaisi meille pääsyn Ashurtan hautaan ja sen rikkauksiin, sillä hän pääsisi silloin vapaaksi häntä vangitsevasta loitsusta. En voinut uskoa kuinka helposti ystäväni kuuntelivat olennon valheita. Oliko heidän valonsa tosiaan niin heikko?
Valottamat kruthikit ja elementaalit ovat vain koneita, jotka eivät kykene tajuamaan tekojensa seurauksia. Niiden surmaaminen on harmittavaa, mutta välillä tarpeellista. Demonit ja muut pimeyden olennot ovat monta astetta kieroituneita. Niillä on valo, mutta synkkä sellainen ja ne elävät vain tuhotakseen oikeaa, hyvää valoa. Suurin osa demoneista vain tyytyy tuhomaan valon lähteitä, mutta tämä pirulainen oli vielä pahempi. Se oli ovela ja kiero, yrittäen himmentää valon mahtia valheillaan ja johtaa uhriaan valottomalle polulle käyttämällä hyväksi uhrin ahneutta.
Vaikka se on heikko demoni, se voisi vapaana saada vaikka minkälaista tuhoa aikaan korruptoimalla hyviä loistavia sieluja. Sen vapaaksi päästäminen olisi väärin. Otin aseestani paremman otteen kun pohdin miten olennon voisi parhaiten tuhota. En puhunut aikeistani, jotta olento ei tulisi turhan varovaiseksi. Ennemmin tai myöhemmin sen pitäisi tulla näkyväksi..
Aloimme pohtia syvemmin laattojen arvoitusta. Lopulta muistimme pyramidin luota löytämämme nahkapalan, johon oli kaiverettu alaspäin käännetty oikea käsi. Käytimme laattoja kyseisen vihjeen mukaan ja saimmekin salaoven avattua huoneeseen. Ennenkuin ehdimme juhlia voittoamme, kuulimme kruthikien kynsien rapinaa luolaston kiviä vasten. Tuholaiset olivat varmaan aistineet salaoven avautumisesta johtuvan rytinän. Jännittyneinä, järjestäydyimme taistelua varten. Tietenkin olimme kohdaneet samoja vihollisia aikaisemmin, mutta olimme edelleen väsyineitä tasitelusta tuliolentoja vastaan.
Saliin pusertunut kruthik lauma oli suuri ja niiden joukossa oli jopa yksi lentävä mutaatio. Taistelu oli raivoisa ja Unolo houkutteli Demonin taisteluun mukaan huomauttamalla että jos ryhmämme kuolisi, hän ei ikinä pääsisi vapaaksi. Demoni laskeutuikin alas ja tilaisuuteni oli koittanut. Saisin vain yhden mahdollisuuden tätä varten, sillä pirulainen muuttuisi heti näkymättömäksi jos se vain saisi mahdollisuuden. Keräsin kaiken mahtini ja ryntäsin pirua vastaan valon voimat puolellani. Isku oli mahtava, mutta pieni pirulainen onnistui jotenkin väistämään sen ja lentämään pois.
Miten saatoin lyödä ohi? Ehkä valolla oli jotain suunnitelmia pirulaisen varalle. Tapoimme viimeisetkin kruthikit ja onnistuimme saamaan kiinni lentävän mutaation yliopistoa varten. Emme onnistuneet pitämään sitä hengissä, mutta opistolla olisi varmasti käyttöä myös kuolleelle yksilölle. Olimme väsyneitä ja haavoittuneita, joten päätimme palata maan pinnalle. Matkalla maan pinnalle, Unolmo ja minä väittelimme demonin kohtalon puolesta. Unolmo oli koulutettu väittelyn taidoissa jo onnistui luultavasti kuulostamaan vakuuttavammalta toverieni silmissä. Minun täytyi vain toivoa että Unolmo nostaisi ahneuden verhon ja näkisi sen valottoman polun, johon demoni hänet johtaisi..
Lepäsimme taas yön ja valmistauduimme palamaan luoliin. Kävimme kuitenkin ensin Olacin luona ja kysyimme että oliko hän saanut tutkia goblien päiväkirjaa tarkemmin. Olac kertoi meille goblinien olleen Ashurathin maagisen kruunun jäljillä. Tämä ”Tuhkakruunu” oli jaettu viiteen eri palaan, jotka pantiin yhteen vain jos tilanne sitä todella vaati. Ashurta käytti aikoinaan kruunun mahtia Xoriathin epäsikiöitä vastaan ja se kuulumma antoi mahtavia voimia yli kuoleman.
Tämä artefakti kuulosti vaaralliselta ja voimakkaalta. Jos meidän pieni ryhmämme löysi tien Ashurtan kammioon, niin voisi löytää joku muukin. Pelkästään yhdellä palalla kruunua voisimme estää sen kokoamisen ja estää tuon voimakkaan artefaktin päätymisen väärin käsiin. Onneksi toverini eivät vaatinet paljon suostuttelua ja olimme pian päättäväisinä kulkemassa kohti muinaisen sankarin hautaa.
Ashurtan hauta oli karmea, seinissä oli syvennyksiä joihin oli laitettu Ashurtan uhrien jäännöksiä. Vaikka etenimme varovasti, kuulimme pian kiven rapinaa kiveä vasten Ashurtan jäännösten noustessa seisomaan. Se puhui kalmealla äänellä, haastaen meidät taisteluun. Muitakin muinaisia sotureita nousi taisteluun epäkuolleen sankarin mukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti