- Sisään, Inias Ilithian sanoi.
Ovi avautui ja kärsimättömän näköinen selvästi korkeasyntyinen ihminen astui sisään heti sotataotun henkivartiansa jäljessä. Toinen sotataottu sulki oven heidän perässään ja jäi ulkopuolelle vartioon.
Iättömän näköinen eladrin istui nojatuolissa takkatulen loisteessa, kunnes käänsi hitaasti katseensa Cannithin huoneen korkea-arvoisen jäsenen, Sharnin enklaavia johtavan Merrix d'Cannith puoleen.
- Herrani, eladrin sanoi tavalla, joka sai Merrixin entistä ärtyneemmäksi. Vaikka ei ollut epäselvyyttä, että Inias Ilithian oli Cannithin huoneen palvelija - palkollinen vailla lohikäärmemerkkiä ja virallista asemaa - hän onnistui aina kohottamaan itsensä muiden yläpuolelle olipa toinen sitten lohikäärmemerkityn talon paroni tai ihmisvaltakunnan kuningas.
Merrix kuitenkin kätki ärtymyksensä ja käveli ikkunan ääreen. Hän katseli hyvän tovin synkkää Sharnin Lohikäärmetornien välissä riehuvaa syysmyrskyä.
- Mikä tuo sinut Sharniin? hän kysyi lopulta suoraan.
Inias Ilithian hymyili hetken itsekseen ennen kuin vastasi. - Eräs suojattini on joutunut vaikeuksiin joista ei ehkä selviä omin neuvoin.
- Se äpäräkö? Unolmo? Merrix tuijotti suoraan eladriniin, mutta tämä ei vastannut hänen katseeseensa.
- Kuka hän oikein on? Merrix tiukkasi.
- Herrani. Valitettavasti en voi kertoa teille, eladrin virkkoi rauhallisesti.
- Miksi? Merrix karjaisi viimein tukahdetun vihansa julki.
- Paroni Starrin d'Cannithin käskystä, herrani.
- Paroni Starrin d'Cannith on ollut kuolleena neljä vuotta!
- Se, arvon Merrix d'Cannith, ei vähennä mitenkään hänen käskynsä merkitystä. Paronin käsky on voimassa niin pitkään kunnes d'Cannith saa valittua uuden paronin.
Merrix d'Cannith pakotti itsensä kääntämään katseensa takaisin myrksyyn ja huomasi puristavansa molempia käsiään tuskallisen lujasti nyrkkiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti