Pelit taas pyörii - pientä välianalyysiä

Tänä keväänä peliä haitanneet tosielämän koitokset on voitettu ja pelataan taas noin kerran viikossa tahtia. Olen palannut tunkiomestarin tehtäviin ja Marghos pelaa taas Lendaria. Olemme siirtyneet Madness at Gardmore Abbey valmisseikkailuun hiukan tuunattuna ylöspäin ja kampanjaan sovitettuna.

DnD Next on ollut minun seuraamisen kohteena menneenä keväänä. Julkisen betan myötä sääntöjen ensimmäisiin versiohinkin on päässyt jo tutustumaan. Olen positiivisen odottavalla kannalla tulevan version suhteen. Se mitä tällä hetkellä tehdään näyttää parhaalta mitä Dungeons & Dragons on ikinä ollut. Se mitä minä koen että tarvitaan on mahdollisuus pelata pelimekaniikan osalta yksinkertaisemmin tai monimutkaisemmin sen mukaan mikä on tarpeen pelin kannalta.

Neljäs laitos on monimutkainen - ainakin mitä encountereihin tulee. Encounterit kestää lähes aina pidempään kuin niiden toivoisin kestävän. Powerit tuovat paljon peliin taktisesti, mutta ne syövät tilaa mielikuvitukselta ja luovuudelta. Tämä korostuu ylemmillä tasoilla ainakin pelaajahahmojen osalta. Välillä se on ihan ok, mutta välillä toivoisin jotain nopeaa, yksinkertaista ja toimivaa, ja sitä DnD Next lupaa.

Toisaalta minä voisin pelinjohtajana tehdä paljon enemmän suunnittelemalla encounterit ja tuunaamalla monsut sopiviksi. Parhaiten monsuina minusta toimii Brutet ja Controllerit. Ehkä siksi, että pelaajat oppivat pikkuisen pelkäämään niitä, mutta toisaalta niiden mättäminen ei vaadi hirmuisesti aikaa. Tykkään myös Soloista ja Eliiteistä. Tärkeät NPC:t pitää olla niitä. Minioneiden suhteen fiilikset on vähän kaksijakoiset.Ainakin ne on nopeita niittää ketoon.

Meidän pelaajahahmot ovat kohtuullisessa tasapainossa keskenään. Lendar pystyy hoitamaan Defender-roolia erinomaisesti. Unolmo on todella vaarallinen välillä jos on paljon vihollisia kimpussa - niinkuin Controllerin kuuluukin olla. Avvil on kuitenkin pelottavin. Minulla on tunne että tämä tekee keskimäärin 60 pistettä damagea kierroksessa ja hyvissä kierroksissa mennään yli sadan. Jos jossain olisi äänestys jossa voisi valita mielestään tehokkaimman classin DnD 4. laitoksessa, niin minä äänestäisin Rangeria.

Lendar saapuu Fallcrestiin

Fallcrestin kaupunki näytti rauhallisemmalta kuin joki ja Nentirin koski joiden äärellä kaupunki sijaitsi. Fallcrestin porttien sisällä ja kujien varrella tapahtuvista hämärämiesten ja muiden agitaattoreiden aiheuttamista häiriöistä ei ollut tietoakaan, kaikki se kuohunta ja toiminta oli piilossa pinnan alla. Eikä tavallinen kansa näin ollen ollut mistään näistä kuohuista tietoisia, ehkä he näkivät ja kuulivat vain pienet loiskeet ja ylivuodot ja niitäkin pidettiin sitten pelkkinä huhuina tai pahimmassa tapauksessa ihan puhtaana liittoitteluna ja paskapuheena.


Auringon porottaessa pilvettömältä taivaalta, Fallcrestin kaupunki kylpi sen kirkkaassa loisteessa ja polttavassa kuumuudessa keskipäivän paahteessa näyttäen siten sen rauhallisen levolisen ja aurinkoisen julkisivun asukkailleen ja vierailleen. Täällä ei näkynyt goblineita tahi susia, tai mitään muitakaan öykkäreitä. Fallcrestin katuja asteli reippaasti kuumuudesta ja päiviä kestäneestä matkaamisen nuhjaantumisesta huolimatta Lendar, hikisen pölyisenä mutta kuitenkin hyvävointisena ja iloisena. Silmäillen tiukasti takaisin häntä tuijottavaa ja osoittelevaa kaupungin väkeä ja varsinkin perässä seuraavia leikkiviä lapsia, jotka seurasivat Lendarin kävelyä, osa nänistä lapsista matki Lendarin ryhtiä vielä tarkemmin ja kantoi lisäksi vielä isoja keppejä aivan kuten Lendar kantoi kirvestään.


"Eikö ne ole goljattisoturia ennen nähneet?" Kävi Lendarin mielessä mutta häipyi lähestulkoon samantienunohtaen kuten muutkin ulkoiset häntä seuraavat häiriötekijät, sillä hän etsi ystäviään ja huhut kertoivat Harkenwoldin sankareiden olevan Fallcrestissä "Mistähän tilasta Avvilin, Unolmon, Ravenin, Snaggan tai Rautasilm... vai Valontuoja, millä nimellä tuo tuhti uskonmies kulkeekaan nykyään, löytäisinkään? Hän oli jo saanut jonkin verran tietoja, epämääräisiä sellaisia. Valontuojaa ei kylässä ollut juurikaan näkynyt, eikä sen koomin Snaggaa mutta Raven ja Unolmo olivat liikkuneet Avvilin seurassa. Ravenista ei paljoa kukaan puhunut, huomaamaton seuralainen ja hyvätapainen sellainen. Unolmostakin oli tavernan vieraiden puheissa leivottu Lendarin yllätykseksi ilkeämielinen salamurhaaja ja murhamies jo kertaalleen, vaikka toisaalta heti perään joku toinen asiakas oli tokaissut Unolmon maineen jo puhdistuneen ja entäs sitten Avvil, häntä ylistettiin Sillan Sankariksi. Mikä ihmeen Sillan sankari?


Saamansa opastuksen mukaan Lendar asteli reippain askelin kohti yläkaupunkia, eikä kukaan lapsista seurannut enää hänen perässään. Yläkaupunki, siellä ystävykset asustelisivat, tai niin Lendaria oli opastettu tavernassa muutaman tarjotun tuopin jälkeen kun kielenkantimet olivat löystyneet, muiden huhupuheiden ohessa, eikä näillä tuntunut olevan mitään syytä valehdella tai muuten aiheuttaa ylimääräistä närää. Ehkä tavernan asiakkaat jäivät miettimään miksi hänenkaltaisensa soturi etsii väkeä, ehkä eivät, mutta se ei liikuttanut Lendaria eikä kukaan kysynyt syytä, eivät vain uskaltaneet avata suuntaan.

Enter the Pargon Path

“As you can see, my interpretation of the Prophesy was no false,” Delaxurathan said with his hissing sound.
“Indeed,” Thought answered thinking what Deluxurathan has told to him before. “This goliath woman – Lendar is the key or gate or map or whatever. She will lead us to Price. But the other too, they have more significance than I have thought before. And then there is this artifact – the Deck.”
Silence fell between the two.
“Tell me about the Deck. I have heard of it, of course. Tell me something I don’t already know.” Thought said finally.
“The Deck is what makes it hard to interpret the Prophesy.” the black dragon said. “It always had, I just didn’t realize that it is in the Nentir Valley.”
“What do you mean?” Thought raised his face and looked deep into the dragons burning eyes.
“The Deck has fooled my kin before. Some Fey say it has power over the Prophecy, but they are wrong of course, nothing has power over the Prophecy.”
Thought kept his silence, not telling the dragon where he actually would have liked to stuff the Draconic Prophesy.
“The Deck is a tool of Chaos. In some ways, it is more related to Price than to Fey who claim to have invented it. However within the proximity of the Deck the Prophesy is nearly incomprehensible.”
“We need to control the Deck then,” Thought said.
“The Devils of the Nine Hells cannot control the Deck. The Gods of the Sovereign Host nor the Dark Six can control the Deck of Many Things. It does what it does. I do not claim to know the true origin or the purpose of the Deck. When the Deck is present, as it is now, my advice is to clear the fuck off. But I do not see you as a man who backs off from the greatest Price imaginable just because an old wyrm says so.”
They both knew that Thought, with his mastery of sorcery, was one of the few individuals in the whole continent of Khorvaire that could pose deadly threat to black dragon Deluxurathan in any battlefield. With those words, from one of the most ego-centric beings in the Eberron, their alliance was sealed again.

Murha! ja kokoontuminen

Kuunkiven tornin (moonstone keep) yksi yövahdeista kiersi siistissä sisävuorossaan hallia ja käytäviä, valppaus oli tiessään ja ajatukset olivat tulevassa vahdinvaihdossa.
-Vielä kaksi kierrosta ja sitten hän pääsisi nukkumaan. Mitä täällä pääsisi tapahtumaan kun ulkona oli vahdit ja kaupungissa nuo Sharnista tulleet talojen edustajat, ei niin mitään.

Noustessaan rutiininomaisesti rappuja ylös kierroksellaan, jokin kuitenkin havahdutti ja pysäytti vahdin liikkeen. Pää kääntyili ja etsi kohdetta. Hän oli kuullut jotakin, jokin ääni oli kuulunut ja herättänyt huomion, jokin normaalista poikkeava.

Puristaen keihästään tiukemmin ja vetäen miekkansa hiljaa huotrasta hän koetti hiipiä hiljaa, kiroten heti hiljaa mielessään raskasta panssariaan, yläkertaan. Tasanteelta lähti käytäviä kolmeen suuntaan ja raput ylöspäin kohti tyhjää ullakkokerrosta. Päästessään tasanteelle vahti pysähtyi hetkeksi, tasaamaan hengitystään, ihmetellen kuinka hiipiminen saattoi olla niin raskasta ja samalla kuuntelemaan. Taas se sama ääni toistui, nyt hän jo hahmotti sitä hiukan. Kurlaavan pulputtava ääni ja sen lisäksi jokin tuntui liikkuvan raahautuvan lattialla ja kaikki se ääni kuului oikeanpuoleisesta käytävästä. Varoen aiheuttamasta ääntäkään vahti liikkui niin hiljaa kuin vain osasi kohti käytävää. Ihmetellen hiukan sitä miksi käytävä oli normaalia synkempi ennenkuin tajusi, lyhdyt ja ikisoihdut olivat jostakin oudosta syystä yllättävän himmeät.

Vahti astui käytävän seinustaa pitkin valppaana ja varuillaan, koettaen kuunnella samalla tarkkaavaisesti ja havaita jos jokin liikkui käytävällä. Hiukan kauempana käytävällä oli tumma kyyristynyt hahmo toisen tumman mytyn päällä. Arvioiden tilannetta vahti teki päätöksensä, astuen keskemmälle käytävää hiljaa puristaen aseitaan tiukasti kourassaan koettaen pitää äänensä vakaana ja uhkaavana hän urahti lyhyen komennon "Liikkumatta, Fallcrestin hallitsijan nimeen" Rynnäten, miekka valmiina sivaltamaan, kohti kyyristynyttä hahmoa, hahmoa joka käänsi päätään ja nosti yllättyneen katseensa kohti vahtia.

Vahti katsoi itsekin yllättyneenä, sillä häntä tuijotti silmätysten yksi näistä Harkenwoldin sankareista, yksi vieraista neuvottelijoista Cannithin huoneen maagi. Maagi? Unolmo Cannith? Kyyristynyt Unolmo koetti perääntyä mutta liukastui hiukan, kaatuen rähmälleen, jokin kierähti Unolmon kädestä ja kieri seinustan viereen. Kuului humahdus ja maagi oli poissa, teleportti? Vahti huusi apujoukkoja "Ruumis yläkerran käytävällä, tekijä karkasi teleportilla etsikää! Sulkekaa linna!" Herättäen käytävän varrennukkujat ja varmaan vähän kauempanakin nukkuvat, katsoessaan vihdoin hiukan tarkemmin maassamakaavaa myttyä. Tunnistaen tämän yhdeksi Fallcrestin omista neuvotteljoista.
Väkeä alkoi kerääntyä oviaukkoihin ihmettelemään meteliä, raskaita juoksuaskeleita kuului käytävillä kun lisää vahteja ryhtäsi ja vahti havainnoi myös sen että käytävän ikisoihdut ja lyhdyt olivat jälleen normaalisti valaisevia. Noustessaan vahti huomasi jonkun kimaltelevan seinustalla, poimien lasikuulan (orb) varoen käteensä ja ojentaen sen vahtipäällikölleen joka juuri saapui paikalle puuskuttaen "Tämä lasikuula putosi epäillyltä, se oli se Cannithin suvun maagi. Unolmo"



Jossakin muualla Fallcrestin alueella, synkkä kellari oli tunkkainen ja himmeästi valaistu.

"Nytkö ssitten muisstetaan meidät ja tullaan meidän luokssemme kyselemään tukea?" Pienikokoinen huppupäinen puolituinen tokaisi kuivasti, räkäisten maalattialle kuuluvasti ennenkuin taas jatkoi "Enssin ajatte meidät yläkaupungissta ja Odotussten Tornilta poiss ja nyt kun joku tulee teidän kimppuunne, palatte halussta keskustella! En tiedä mitä ssinä oikein odotat meiltä Erron?"

Drow seisoi ulkoisesti rauhallisena ja tyynenä, pitäen ylitsevuotavan raivonsa sisällään aivan kuten myös kivut joita hän yhät tunsi ja kärsi viime taistelussa saamiensa ruhjeista ja viiltojen myötä. Mutta hänellä ei ollut tapana näyttää heikkouksiaan "Niin, maailma ja olosuhteet muuttuvat, joskus dramaattisemmin kuin toisinaan ja meidän on sopeuduttava." Kohauttaen hiukan laihoja olkapäitään "Mutta ymmärsin, että teilläkin olisi kana kynittävänä samaisten sankarikuvatusten kanssa. Jokin yhteenotto sillalla?" Drow antoi pienen hymypoikasen nousta kasvoilleen jatkaessaan "Mutta ei anneta menneisyyden vaivata vaan palataan asiaan, haluan nämä isot talot täältä pois. Sen jälkeen voimme jatkaa kuten ennenkin tai voimme vahvistaa toisiamme yhteistyötä tehden. Viime yönä tapahtui murha Kuunkiven tornilla (moonstone keep). Epäillyltä velholta ei ennätetty kysellä asioita koska hän, murhaaja, pääsi pakoon mutta silti jotakin jäi. Hänen esineitään ja lisäksi hänet on tunnistettu. Eräs yövahti näki hänen kasvonsa, kuten oli tarkoituskin. Tietysti eihän se ollut hän itse joka sieltä pakeni mutta häneen kaikki johtaa, apulaiseni osaa asiansa. Tämä kaikki aiheuttaa sopivasti myös eripuraa neuvottelijoiden välille ja nostaa epäilystä koko asiaa kohtaan. Sitä minä haluan, ikävä kyllä hän pääsi kyllä pakenemaan meiltä, mutta ei mitään hätää. Hän ei muista mitään. Apulaiseni ainekset pitävät siitä kyllä huolen. Apulaiseni kyllä voi auttaa teitäkin jatkossa, jos teistä on apua minulle. Hänellä on kykyjä ja taitoja joita teiltä tai minulta uupuu. Nytkin tämä velho joutuu melkoiseen pyörteeseen, apulaiseni hallitsee kyllä asiansa."

Odotusten Tornilla

Tumma hahmo tornin ylimmässä kerroksessa seisoi ikkunan ääressä mutta silti havaitsemattomissa hämärän varjoissa katsoen alas pihalle, jossa yksinäinen hahmo liikkui hitaasti ja varovaisesti kohti tornia ja sen juurella olevaa kivistä asuinrakennusta. Julma hymy karehti kalvakoilla kasvoilla katseen seuratessa kaapuun kääriytyneen hahmon liikkumista, käsi puristui ikkunankarmiin, murentaen vanhaa haurastunutta puuta.

"Ah, tulehan toki! Tule nauttimaan vieraanvaraisuudestani"
Hiljaa ja kuiskaten lausuttu tokaisu hävisi kuitenkin tuulen tuiverrukseen eikä sitä kuullut kukaan muu kun puuta kappaleita putosi maahan hahmon pyyhkäistessä kättään viittansa liepeeseen.

Tornissa tuuli tuiversi, joen ja kosken pauhu kuului niin selkeästi ylitse kaupungin heräävän melskeen. Tornin seinät olivat yhä tukevat, kivistä rakennettua laadukasta työtä, mutta puuosat eivät enää olleet alkuperäisessä kunnossa. Hahmo asteli kohti rappusia, varoen askeliaan ettei vain astuisi heikon, kärsineen puun päälle ja kokisi apurinsa kohtaloa. Rappusille päästessään tumma hahmo pysähtyi, katsoi ympärilleen aivan kuin jokin olisi huoneessa liikkunut. Olkiaan kohauttaen hän jatkoi alapäin, vaikka jokin vaivasi häntä. Kaikki ei ollut niin kuin pitäisi, ei alkuunkaan alueelle oli tullut liikaa väkeä, aivan liian paljon nuuskijoita ja erinäköisiä seikkailijoita. Kaiken lisäksi aivan liikaa oli tapahtunut sen jälkeen kun alueelle oli tullut suuret talot tunnustelemaan mahdollisia enklaavin sijoituskohteita.

Hahmon astellessa alaspäin, ajatukset kiertyivät erinäköisiin tapoihin estää enklaavin perustaminen... askeltaessaan alaspäin hän mutisi huomaamattaan itsekseen "Fallcrest ei ole enää turvallinen! Ei ole, varsinkaan silloin jos nuo isot talot saisivat todellista jalansijaa täällä. Minun täytyy järjestää jotakin, jotakin sellaista etteivät ne halua tulla tänne..."

Viimeinen uni

Oli yö. Raven istui takkatulen ääressä ja tutki välkkyvässä valossa pientä nahkakantista kirjaa jonka oli ottanut kuolleen jokirotan taskusta. Samaisen jokirotan joka oli lähes tappanut hänet. Tämä oli ollut epätavallisen taitava taistelija pikkukaupungin rosvojengin jäseneksi.

Kirjan kannet oli tehty mustasta nahkasta. Niitä koristivat kuvat ihmisistä, haltioista ja örkeistä. Vaikutti siltä että kunkin rodun arat kohdat oli merkitty kuviin. Raven avasi kirjan. Sen kansilehdellä luki yleiskielellä vanhakantaisesti kirjoitettuna 'Viimeinen uni', mutta ei kirjoittajaa. Haaleat epäselvät riimut sivun yläreunassa oli lisätty jälkikäteen kuin omistuskirjoitus. Raven ei saanut niistä selvää. Hän käänsi esille sivun jolla oli esitetty haltia. Viiva osoitti kulman missä terä pitää lyödä haltian kylkeen jotta se puhkaisisi tämän sisäelimet.

Raven hieraisi arastavaa kylkeään ja käänsi seuraavan sivun.

Pimeyttä tunnelin päässä

Viiltävä kipu haihtui yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin Ravenin vajotessa kuiluun. Turta ärtymys korvasi sen. Miten typerä kuolema! Ota turha riski, ja ota miekka sisuksiisi. Typerä loppu jota pimeys ympäröi. Lähes ivallisesti hän katseli ympärilleen etsien katseellaan valoa. Hänen silmänsä porautuivat pimeyden läpi nähden pelkän tyhjyyden. Ei valoa hänelle, mutta varjolaan oli hänellä lyhyt matka. Siinä oli jotain tyydyttävää. Hän ansaitsi sen kaiken.

Sitten kuilu kääntyi ympäri ja jokin repäisi hänet takaisin Fallcrestiin silmänräpäyksessä. Avvilin kasvot hohtivat punaista demonista valoa. Hänen kasvoilleen oli roiskunut verta.

"Ethan ilen lianor Ar'ghlin il lian Phan, Avvil", Raven mutisi tuskissaan. Jos sinä olet puoliörkki niin minä olen ihminen, Avvil.

Seuraavaksi kaupunginvartiosto oli paikalla. Avvil oli pelastanut hänen henkensä.