Enter the Pargon Path

“As you can see, my interpretation of the Prophesy was no false,” Delaxurathan said with his hissing sound.
“Indeed,” Thought answered thinking what Deluxurathan has told to him before. “This goliath woman – Lendar is the key or gate or map or whatever. She will lead us to Price. But the other too, they have more significance than I have thought before. And then there is this artifact – the Deck.”
Silence fell between the two.
“Tell me about the Deck. I have heard of it, of course. Tell me something I don’t already know.” Thought said finally.
“The Deck is what makes it hard to interpret the Prophesy.” the black dragon said. “It always had, I just didn’t realize that it is in the Nentir Valley.”
“What do you mean?” Thought raised his face and looked deep into the dragons burning eyes.
“The Deck has fooled my kin before. Some Fey say it has power over the Prophecy, but they are wrong of course, nothing has power over the Prophecy.”
Thought kept his silence, not telling the dragon where he actually would have liked to stuff the Draconic Prophesy.
“The Deck is a tool of Chaos. In some ways, it is more related to Price than to Fey who claim to have invented it. However within the proximity of the Deck the Prophesy is nearly incomprehensible.”
“We need to control the Deck then,” Thought said.
“The Devils of the Nine Hells cannot control the Deck. The Gods of the Sovereign Host nor the Dark Six can control the Deck of Many Things. It does what it does. I do not claim to know the true origin or the purpose of the Deck. When the Deck is present, as it is now, my advice is to clear the fuck off. But I do not see you as a man who backs off from the greatest Price imaginable just because an old wyrm says so.”
They both knew that Thought, with his mastery of sorcery, was one of the few individuals in the whole continent of Khorvaire that could pose deadly threat to black dragon Deluxurathan in any battlefield. With those words, from one of the most ego-centric beings in the Eberron, their alliance was sealed again.

Murha! ja kokoontuminen

Kuunkiven tornin (moonstone keep) yksi yövahdeista kiersi siistissä sisävuorossaan hallia ja käytäviä, valppaus oli tiessään ja ajatukset olivat tulevassa vahdinvaihdossa.
-Vielä kaksi kierrosta ja sitten hän pääsisi nukkumaan. Mitä täällä pääsisi tapahtumaan kun ulkona oli vahdit ja kaupungissa nuo Sharnista tulleet talojen edustajat, ei niin mitään.

Noustessaan rutiininomaisesti rappuja ylös kierroksellaan, jokin kuitenkin havahdutti ja pysäytti vahdin liikkeen. Pää kääntyili ja etsi kohdetta. Hän oli kuullut jotakin, jokin ääni oli kuulunut ja herättänyt huomion, jokin normaalista poikkeava.

Puristaen keihästään tiukemmin ja vetäen miekkansa hiljaa huotrasta hän koetti hiipiä hiljaa, kiroten heti hiljaa mielessään raskasta panssariaan, yläkertaan. Tasanteelta lähti käytäviä kolmeen suuntaan ja raput ylöspäin kohti tyhjää ullakkokerrosta. Päästessään tasanteelle vahti pysähtyi hetkeksi, tasaamaan hengitystään, ihmetellen kuinka hiipiminen saattoi olla niin raskasta ja samalla kuuntelemaan. Taas se sama ääni toistui, nyt hän jo hahmotti sitä hiukan. Kurlaavan pulputtava ääni ja sen lisäksi jokin tuntui liikkuvan raahautuvan lattialla ja kaikki se ääni kuului oikeanpuoleisesta käytävästä. Varoen aiheuttamasta ääntäkään vahti liikkui niin hiljaa kuin vain osasi kohti käytävää. Ihmetellen hiukan sitä miksi käytävä oli normaalia synkempi ennenkuin tajusi, lyhdyt ja ikisoihdut olivat jostakin oudosta syystä yllättävän himmeät.

Vahti astui käytävän seinustaa pitkin valppaana ja varuillaan, koettaen kuunnella samalla tarkkaavaisesti ja havaita jos jokin liikkui käytävällä. Hiukan kauempana käytävällä oli tumma kyyristynyt hahmo toisen tumman mytyn päällä. Arvioiden tilannetta vahti teki päätöksensä, astuen keskemmälle käytävää hiljaa puristaen aseitaan tiukasti kourassaan koettaen pitää äänensä vakaana ja uhkaavana hän urahti lyhyen komennon "Liikkumatta, Fallcrestin hallitsijan nimeen" Rynnäten, miekka valmiina sivaltamaan, kohti kyyristynyttä hahmoa, hahmoa joka käänsi päätään ja nosti yllättyneen katseensa kohti vahtia.

Vahti katsoi itsekin yllättyneenä, sillä häntä tuijotti silmätysten yksi näistä Harkenwoldin sankareista, yksi vieraista neuvottelijoista Cannithin huoneen maagi. Maagi? Unolmo Cannith? Kyyristynyt Unolmo koetti perääntyä mutta liukastui hiukan, kaatuen rähmälleen, jokin kierähti Unolmon kädestä ja kieri seinustan viereen. Kuului humahdus ja maagi oli poissa, teleportti? Vahti huusi apujoukkoja "Ruumis yläkerran käytävällä, tekijä karkasi teleportilla etsikää! Sulkekaa linna!" Herättäen käytävän varrennukkujat ja varmaan vähän kauempanakin nukkuvat, katsoessaan vihdoin hiukan tarkemmin maassamakaavaa myttyä. Tunnistaen tämän yhdeksi Fallcrestin omista neuvotteljoista.
Väkeä alkoi kerääntyä oviaukkoihin ihmettelemään meteliä, raskaita juoksuaskeleita kuului käytävillä kun lisää vahteja ryhtäsi ja vahti havainnoi myös sen että käytävän ikisoihdut ja lyhdyt olivat jälleen normaalisti valaisevia. Noustessaan vahti huomasi jonkun kimaltelevan seinustalla, poimien lasikuulan (orb) varoen käteensä ja ojentaen sen vahtipäällikölleen joka juuri saapui paikalle puuskuttaen "Tämä lasikuula putosi epäillyltä, se oli se Cannithin suvun maagi. Unolmo"



Jossakin muualla Fallcrestin alueella, synkkä kellari oli tunkkainen ja himmeästi valaistu.

"Nytkö ssitten muisstetaan meidät ja tullaan meidän luokssemme kyselemään tukea?" Pienikokoinen huppupäinen puolituinen tokaisi kuivasti, räkäisten maalattialle kuuluvasti ennenkuin taas jatkoi "Enssin ajatte meidät yläkaupungissta ja Odotussten Tornilta poiss ja nyt kun joku tulee teidän kimppuunne, palatte halussta keskustella! En tiedä mitä ssinä oikein odotat meiltä Erron?"

Drow seisoi ulkoisesti rauhallisena ja tyynenä, pitäen ylitsevuotavan raivonsa sisällään aivan kuten myös kivut joita hän yhät tunsi ja kärsi viime taistelussa saamiensa ruhjeista ja viiltojen myötä. Mutta hänellä ei ollut tapana näyttää heikkouksiaan "Niin, maailma ja olosuhteet muuttuvat, joskus dramaattisemmin kuin toisinaan ja meidän on sopeuduttava." Kohauttaen hiukan laihoja olkapäitään "Mutta ymmärsin, että teilläkin olisi kana kynittävänä samaisten sankarikuvatusten kanssa. Jokin yhteenotto sillalla?" Drow antoi pienen hymypoikasen nousta kasvoilleen jatkaessaan "Mutta ei anneta menneisyyden vaivata vaan palataan asiaan, haluan nämä isot talot täältä pois. Sen jälkeen voimme jatkaa kuten ennenkin tai voimme vahvistaa toisiamme yhteistyötä tehden. Viime yönä tapahtui murha Kuunkiven tornilla (moonstone keep). Epäillyltä velholta ei ennätetty kysellä asioita koska hän, murhaaja, pääsi pakoon mutta silti jotakin jäi. Hänen esineitään ja lisäksi hänet on tunnistettu. Eräs yövahti näki hänen kasvonsa, kuten oli tarkoituskin. Tietysti eihän se ollut hän itse joka sieltä pakeni mutta häneen kaikki johtaa, apulaiseni osaa asiansa. Tämä kaikki aiheuttaa sopivasti myös eripuraa neuvottelijoiden välille ja nostaa epäilystä koko asiaa kohtaan. Sitä minä haluan, ikävä kyllä hän pääsi kyllä pakenemaan meiltä, mutta ei mitään hätää. Hän ei muista mitään. Apulaiseni ainekset pitävät siitä kyllä huolen. Apulaiseni kyllä voi auttaa teitäkin jatkossa, jos teistä on apua minulle. Hänellä on kykyjä ja taitoja joita teiltä tai minulta uupuu. Nytkin tämä velho joutuu melkoiseen pyörteeseen, apulaiseni hallitsee kyllä asiansa."

Odotusten Tornilla

Tumma hahmo tornin ylimmässä kerroksessa seisoi ikkunan ääressä mutta silti havaitsemattomissa hämärän varjoissa katsoen alas pihalle, jossa yksinäinen hahmo liikkui hitaasti ja varovaisesti kohti tornia ja sen juurella olevaa kivistä asuinrakennusta. Julma hymy karehti kalvakoilla kasvoilla katseen seuratessa kaapuun kääriytyneen hahmon liikkumista, käsi puristui ikkunankarmiin, murentaen vanhaa haurastunutta puuta.

"Ah, tulehan toki! Tule nauttimaan vieraanvaraisuudestani"
Hiljaa ja kuiskaten lausuttu tokaisu hävisi kuitenkin tuulen tuiverrukseen eikä sitä kuullut kukaan muu kun puuta kappaleita putosi maahan hahmon pyyhkäistessä kättään viittansa liepeeseen.

Tornissa tuuli tuiversi, joen ja kosken pauhu kuului niin selkeästi ylitse kaupungin heräävän melskeen. Tornin seinät olivat yhä tukevat, kivistä rakennettua laadukasta työtä, mutta puuosat eivät enää olleet alkuperäisessä kunnossa. Hahmo asteli kohti rappusia, varoen askeliaan ettei vain astuisi heikon, kärsineen puun päälle ja kokisi apurinsa kohtaloa. Rappusille päästessään tumma hahmo pysähtyi, katsoi ympärilleen aivan kuin jokin olisi huoneessa liikkunut. Olkiaan kohauttaen hän jatkoi alapäin, vaikka jokin vaivasi häntä. Kaikki ei ollut niin kuin pitäisi, ei alkuunkaan alueelle oli tullut liikaa väkeä, aivan liian paljon nuuskijoita ja erinäköisiä seikkailijoita. Kaiken lisäksi aivan liikaa oli tapahtunut sen jälkeen kun alueelle oli tullut suuret talot tunnustelemaan mahdollisia enklaavin sijoituskohteita.

Hahmon astellessa alaspäin, ajatukset kiertyivät erinäköisiin tapoihin estää enklaavin perustaminen... askeltaessaan alaspäin hän mutisi huomaamattaan itsekseen "Fallcrest ei ole enää turvallinen! Ei ole, varsinkaan silloin jos nuo isot talot saisivat todellista jalansijaa täällä. Minun täytyy järjestää jotakin, jotakin sellaista etteivät ne halua tulla tänne..."

Viimeinen uni

Oli yö. Raven istui takkatulen ääressä ja tutki välkkyvässä valossa pientä nahkakantista kirjaa jonka oli ottanut kuolleen jokirotan taskusta. Samaisen jokirotan joka oli lähes tappanut hänet. Tämä oli ollut epätavallisen taitava taistelija pikkukaupungin rosvojengin jäseneksi.

Kirjan kannet oli tehty mustasta nahkasta. Niitä koristivat kuvat ihmisistä, haltioista ja örkeistä. Vaikutti siltä että kunkin rodun arat kohdat oli merkitty kuviin. Raven avasi kirjan. Sen kansilehdellä luki yleiskielellä vanhakantaisesti kirjoitettuna 'Viimeinen uni', mutta ei kirjoittajaa. Haaleat epäselvät riimut sivun yläreunassa oli lisätty jälkikäteen kuin omistuskirjoitus. Raven ei saanut niistä selvää. Hän käänsi esille sivun jolla oli esitetty haltia. Viiva osoitti kulman missä terä pitää lyödä haltian kylkeen jotta se puhkaisisi tämän sisäelimet.

Raven hieraisi arastavaa kylkeään ja käänsi seuraavan sivun.

Pimeyttä tunnelin päässä

Viiltävä kipu haihtui yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin Ravenin vajotessa kuiluun. Turta ärtymys korvasi sen. Miten typerä kuolema! Ota turha riski, ja ota miekka sisuksiisi. Typerä loppu jota pimeys ympäröi. Lähes ivallisesti hän katseli ympärilleen etsien katseellaan valoa. Hänen silmänsä porautuivat pimeyden läpi nähden pelkän tyhjyyden. Ei valoa hänelle, mutta varjolaan oli hänellä lyhyt matka. Siinä oli jotain tyydyttävää. Hän ansaitsi sen kaiken.

Sitten kuilu kääntyi ympäri ja jokin repäisi hänet takaisin Fallcrestiin silmänräpäyksessä. Avvilin kasvot hohtivat punaista demonista valoa. Hänen kasvoilleen oli roiskunut verta.

"Ethan ilen lianor Ar'ghlin il lian Phan, Avvil", Raven mutisi tuskissaan. Jos sinä olet puoliörkki niin minä olen ihminen, Avvil.

Seuraavaksi kaupunginvartiosto oli paikalla. Avvil oli pelastanut hänen henkensä.

Fallcrest ja jokirotat

Kellari oli tunkkaisen kostea ja hämärä, vaikka muutama tarkoin aseteltu lyhty koetti valaista avaraa tilaa vaikkakin heikolla, tai tarkoin suunnitellulla menestyksellä. Kellarissa tuoksui pääasiallisesti multa ja kostea maa-aines, niiden lisäksi jokin muukin tuoksu tuntui nenässä, jokin hiukan rikinkatkuisen pistävä ja metallinen tuoksu, joka pisti kokemattomien silmät ja nenän vuotamaan.

Tilaan ahtautununeista henkilöistä yksi istui rennosti, hiukan syrjässä ja sopivasti lyhtyjen valaiseman alueen saavuttamattomissa varjoissa laatikon päällä, muiden seistessä hermostuneesti ympäriinsä kellaria.
Tämä pienikokoien istuva hahmo oli kääriytynyt tummaan hupulliseen viittaan, käsissään hän pyöritteli terävää tikaria. Puhuessaan hänen äänensä oli hiljainen mutta silti se oli viiltävän teräksinen, uhkaava kuin kädessä pyörivä tikari.

"Sselvittäkää nyt äkkiä, kuka ja mikä ryhmittymä usskaltaa käydä kimppuumme. Meiltä menee maine, joss asia leviää pidemmälle tai menetämme lissää miehiä."

Muut ympärillä nyökyttelivät ja myöntelivät murahdellen kuka mitäkin, selkeää vastausta kenenkään suusta ei tullut, kaikkien katse harhaili puhujan ja lattialla verilammikossa lojuvan ruumiin välillä. Yksi hahmoista rykäisi varovaisesti ennen aloittamistaan epäröiden "Tor, minä kuulin että kaksikko kuuluu Harkenwoldin pelastajiin ja sankareihin ja ne ovat tulossa tänne Fallcrestiin oikein isojen sukujen voimalla, neuvottelut on kuulema käynnissä. Habebin ja muiden hoitaneen kirveenheiluttajan, sanoivat olevan Taraskin huoneen jäsen. Muitakin taloja, kuten Cannith on mukana, mutta muista ei vielä ole tarkempaa tietoa."

Tikarin hypnoottinen pyörivä liike pysähtyi kuin seinään, nyrkki sulkeutui tiukasti sen kahvan ympärille.
"Kirveenheiluttaja! Minäkin tiedän ssen kaksikon. Vastahan ne taisivat Fallcressstiin tulla. Odottakaa ja pysytelkää rauhassa, jatketaan toimintaa kuten ennenkin mutta koetatte välttää niitä. Kutsun kyllä teidät kasssaan kun aika on kyniä kana josss toinenkin ja paissstaa ne kunnon roihuissssa. Voitte nyt poistua, mutta tossssiaankin älkää koettako niitä yksssin hoitaa, hankimme vaikka sssitten apua niiltä kultisssteilta. Tiedän niisssstä asssian jos toisssenkin, eikä nekään varmaan halua ylimääräisssiä ssssilmiä alueelle urkkimaan niiden toimintaa,"


* * * * * * * *

PJ:n kommentti:
Kaksikko Avvil ja Raven aloittivat Fallcrestissä kaupunkiin tutustumista pieni kahakka jokirottien siltamaksuista ja näin ollen ansaiten kokemusta 1650 per nenä. Eli saman määrän saa sitten Unolmo, Valontuoja ja Lendarkin. Pysyvät sopivasti mukana.

Dramatis personæn puolelle lisätty tietoa parista henkilöstä, otettu ne tähän perään. Eivät vielä ehkä niin vaikuttavia tai pitkä-ikäisiä:

Sherir (natural, humanoid [human])
Vanha sokea yrtti- ja kukkakauppias Fallcrestissä, joka asuu Odotusten Tornin saarella kasvattaen kasvejaan ja kukkiaan.

Tor (?[?])
Fallcrestin kaupungin pahantekijät, konnat joita Tor johtaa. Nimi paljastui kovistellessa erästä kiinnijäänyttä nuorta taskuvarasta, sen enempää ei tietoa herunutkaan vielä.

Teldorthan (natural, humanoid [dwarf])
Teldorthanin aseen kauppias ja omistaja, kääpiö, seppä. Fallcrestin alakaupungissa toimiva Kääpiöseppä, jolla yhteyksiä myös Hammerfastiin, no kellä kääpiöllä alueella ei olisi (Selvisi ainakin sen verran, että tuo/tuottaa sieltä kääpiöolutta, pienissä määrissä vain, mutta kuitenkin)

Keto (natural, humanoid [halfling])
Kiertävä esiintyjä, bardi johon Avvil ja Raven törmäsivät Nentirs innissä. Tuli juttelemaan ja tarjoamaan juomaa Avvilin esityksen jälkeen.

The lost brother

A baby was crying. She awoke a tiny moment before the younger sister knocked at her door. She was not accustomed to being woken in the middle of the night, but this did not sway her. At most it made her uneasy, as she knew there was something very unusual going on.

"Your holiness, I'm sorry to wake you, but we have an important guest. I'm sorry, but I didn't know what to do". She could hear alarm in the girl's voice and told her to leave. She would not be long. Sister Maelin had been mistress of Green leaf orphanage for four years now. She had been a sworn sister of the order for two decades now, but she was a practical woman, rather than a spiritual one. She preferred to use her time helping the children find their way in life. That was her prayer, a prayer in service, she often told herself.

It did not take long for her to robe herself and in moments she was heading down the stairs to the main hall where a young man - a magician apparently - was awaiting with a crying child wrapped up in his lap. "What is the meaning of this?" Maelin asked in a demanding voice, as she descended the stairs.

The mage looked at her, smiling, as she came down. "I wish to place this unfortunate individual, my son apparent, in your custody", he said with a enthuastistic look in his eyes. "Much promise in this one". Sister Maelin looked at the young man sceptically. She told the younger sister, who was on call, to wake a wetnurse. "The child is famished, can you not see?", after a moment of hesitation she asked: "We do not get visitors from a guildhouse often. Again, I ask, what is the meaning of this?"

Before she understood what was happening, the magician took a quick step closer and gave the babe to her arms. At the same time he spoke: "For the following ten years I will bring you fifty gold coins every month to maintain this boy's nourishment and education. I will check up on him every time I deliver you payment. He will be brought up as any other child in your establishment, though later he may require additional attention. Is this clear to you?"

She was not taken aback. She'd dealt with men like him before, or so she thought. There was nothing exceptional in the baby as far as she could tell, a scrawny, feeble thing he was. Maelin turned her look back upon the young man, who was still smiling in a most irritating way. She felt appalled by his presence, though this was a rare show of honesty on behalf of a mage of the house of Cannith. She imagined most such children would not be looked after in such fashion. Fifty gold pieces a month was something that gave her pause, though. The church could rarely give such stable support to her establishment. "A bastard then? May I have the pleasure of telling him his parent's names when he is of age".

"Never you mind about that, sister. Just raise him up good and obedient". With that said, the mage took from uder his robe a small bag, which he tossed at the reception table. A small clink took off the bag and with it the mage turned way and started walking back towards the door.

"What shall we call him, sir?" She asked abruptly.

He looked back at her and she could not be sure what the young magician was thinking, his eyes perplexed and full of pity. He stood there for a moment, then said: "Do you know elvish, sister..? The babe is our kind is he not? Call him Edaen. Let him have a chance to be a human child". And with that the mage strode off without another look back.