Kohti parempaa peliä

Viime aikoina on tullut liiaksi mietittyä niitä piirteitä DnD nelosen pelimekaniikassa jotka mielestäni eivät tee pelistä sellaista kuin toivon. Liiaksi sen takia, että roolipelin (ainakin tämän minun vetämän roolipelin) parantamisessa pelimekaniikan muuttaminen voi ratkaista vain pienen osan ongelmista. Mitä sitten pitäisi muuttaa? Tietysti sitä osuutta pelissä mitä ei käsitellä pelimekaniikan keinoin.

Palataan kuitenkin hiukan taaksepäin ja mietitään mikä on ongelma ja mikä on tavoitetila. Pelimme on periaatteessa täysin toimivaa ja varsin viihdyttävää. Siinä on jotain sellaisia hetkiä joita toivoisi olevan vähemmän ja joitain hetkiä joita toivoisi olevan enemmän. Lisäämällä hyvää ja vähentämällä huonoa voi varmasti päästä siihen intensiiviseen pelikokemukseen jota itse tavoittelen.

Huonoja asioita ovat juonen kannalta turhat taistelut, pelitilanteessa muista asioista kuin pelin juonen kannalta keskeisten asioiden puiminen (sen voi tehdä myöhemminkin) ja pelinjohtajana minun huono valmistautuminen peliin.

Parhaita hetkiä The Souls Lost kampanjassa ovat mielestäni olleet, eivätkä nämä ole sitten missään järjestyksessä vaikka ensimmäinen onkin paras. :)

• Avvilin perintö - jossa kävi ilmi että Avvil ei olekaan puoliörkki vaan se örkkipuoli onkin demoonista verta. Tällöin juoni ja hahmo yhtyivät suureksi draamaksi. Hänen äitinsä ei ollut hänen äitinsä eikä hänen isänsä hänen isänsä. Tämä on jotain jonka olin päättänyt jo kauan aikaisemmin. Avvil paljastui olevansa itse se mitä vihasi ja metsästi. Uskon että kaikki nauttivat tästä vaikka se onkin pelinjohtaja erittäin voimakasta puuttumista pelihahmon taustaan jota periaatteessa hallinnoi pelaaja.
• Near-death experience. Kun koko seurueesta meinasi tulla vainajia jo ihan kampanjan alkuvaiheessa limakuution sisällä. Homman mahdollisti virheellisesti tulkitut säännöt (kumulatiivinen ongoing-damage). Ainoa kerta tässä kampanjassa kun muutamat taisivat epäonnistua death-saving-throws kolme kertaa.
• Lendarin tausta. Se ei ole ollut viime aikoina esillä, mutta se on pitkään valmisteltu mm. monessa unessa jotka on kirjoitettu tähän blogiin. Tässä on syvyyttä tulossa samalla tavoin kuin Avvilin perinnössä.
• Lohikäärme! Taistelu ilmalaivassa sinistä lohikäärmettä vastaan oli hyvin intensiivinen ja jäi hyvin mieleen. 
• Rautasilmä/Valontuoja. Tässä pelaaja haki erittäin voimakkaasti hahmolle syvyyttä ja mielestäni hyvin onnistuneesti. Harmi ettei Mikko ole enää mukana. Harmi myös etten omalla pelinjohtamisella syventänyt Rautasilmä/Valontuojaa yhtä paljoin kuin esim. Avvilia tai Lendaria.

Näiden lisäksi on kyllä paljon muitakin. Pidän edelleen kovasti omista hahmoistani Snagasta ja myös Ravenista vaikka molempiin/ja itseeni niitä luodessa/pelatessa olen myös tyytymätön.  Mikon vetämä seikkailu missä kohdattiin sotataottu titaani, ja tietysti Markon drowt ja seikkailut Nentir-laaksossa. Se miten Avvil värväsi kykloopit taistelemaan Rautarinkuloita vastaan. Unolmo, miten hän tekee välillä yllättäviä ratkaisuja ja toisinaan ratkaisee taistelut muutamalla loitsulla.

Unolmo on ollut myös pelinjohtallisen erityispaneutumisen väliinputoaja. Cannithin huoneen nuori vesa, joka ei ole noussut siihen suuruuteen jota toivoisin näkeväni. Juonellisesti hänen taustaa ei ole juurikaan käsitelty. Inias Ilithian on ollut mukana. Cannith on talona ollut vahvasti mukana.Mutta mitään merkittävää ei ole paljastunut. Unolmo vaatii minulta ponnistuksia.

Palataan takaisin kysymykseen mitä pitäisi muuttaa. Uskon siis että se mitä eniten pitäisi muuttaa on se osuus peliä missä pelimekaniikka ei näyttele merkittävää osaa. Nostan esille seuraavat kehityskohteet. Nämä on tärkeysjärjestyksessä.

• Pelaajahahmojen taustan ja piirteiden hyödyntäminen juonessa. Vahvasti uskon siihen lähestymiseen että pelaajalla pitää olla taustassaan sellaisia asoita mistä pelinjohtaja tietää mutta mistä pelaaja itse ei tiedä. Kysymys onkin tässä niiden tuomisesta mukaan juoneen. Sama pätee myös niihin asioihin joita pelaaja tuo hahmoonsa mukaan. Minun pelinjohtajana pitää huomioida nämä aivan yhtä tärkeinä.
• Ei-pelaajahahmojen sekä juonellisten sosiaalisten tilanteiden laadun parantaminen ja lisääminen. Tässä kohtaa minä olen korkeintaan keskinkertainen. Valmistelen nämä asiat yleensä puutteellisesti ja otan näitä kohtauksia liian vähän peliin. Tämän tyyppisen pelaamisen osuus sessioajasta voisi olla 1/3 - 1/2. Tähän liittyy vahvasti paitsi juoni, myös seuraava kohta.
• Tunnelman rakentaminen kerronnallisesti mm. ympäristöstä (sää, maasto, ei-pelaajahahmot ja monsterit...) ja pelaajahahmojen kuviteltavissa olevista psyykkisistä tiloista. Tämä koskee kaikkia pelisession aikana olevia tilanteita (combat, exploration). Melko vähällä vaivalla saisi mukaan näitä elementtejä syventämään tilannetta. Yritän tehdä sitä jonkun verran - mutta se on enemmän D20 heitto jossa tulos 1 tarkoittaa todella pahaa myrskyä ja 20 unelmailmaa. Vika on siinä, että lisään sen satunnaisena elementtinä kun minun pitäisi enemmän miettiä sellaisia asioita kuin että onko kääpiöllä jonka pelaajat kohtaavat ilkeän näköinen arpi ikään kuin hänen kurkkunsa olisi joskus leikattu tai että kapakan edessä on sateen jäljiltä valtava mutalammikko.
• Juoni. Se minne haluan pelin viedä, ei ne encounterit jotka on mainittu valmisseikkailussa.Vaatii panostusta minulta. Jos en tee sitä, en usko että olen kovin tyytyväinen.

Tällaisia ajatuksia tällä kertaa. Kommentteja otan mielelläni vastaan.

Pelaajana pelaamisesta

Olen taas vaihteeksi pelaajana kun marghos vetää peliä. Minulle on vaikeampi olla pelaajana kuin pelinjohtajana. Pelaajana olen melko kokematon. Mietin tuossa eräänä päivänä omia pelaajahahmojani vuosien varrelta. Kolme nousi mieleen: ensimmäinen, minä ja minun kaaoslordini.

Ensimmäinen oli haltiabardi. Pelasimme silloin armeijassa ja suurin osa peleistä oli ystäväni Mikan kanssa vedettyjä sooloseikkailuja Rolemasterilla. Haltiabardi oli nimeltään muistaakseni Haldir, Sormusten herrasta lainattuna. Haldir sai nuolen otsaansa juuri kun vaivalloisen pelaamisen jälkeen oli päässyt toiselle tasolle. Nahkakypärä ei suojannut. Rolemasterin parasta antia - ihanat kriittisen osuman taulukot - koituivat kohtaloksi. Se oli A tai B sarakkeesta. Hyvä heitto.

Sitten olin minä. Systeeminä Immortal jossa siis pelasin itseäni sen jälkeen kun olin tajunnut että olen kuolematon. Ensimmäisiin tapahtumiin liittyi Helvetin enkeleitä ja Helsinki. Se oli ehkä parasta peliä mitä olen pelannut.

Sitten oli kaaoslordi. Tämä kuoli mutta heräsi vampyyrinä. Defensive bonus oli jossain vaiheessa yli 200 - systeeminä siis jälleen Rolemaster. Kaaoslordi oli ainoa meidän hahmoista joka taisteli Creatures and Treasures II:n Sithi-demonia vastaan eikä edes kuollut.

Tänä syksynä tein uuden hahmon vaikka pidinkin Snaggasta. Oli kaksi syytä miksi halusin tehdä uuden hahmon. Ensinnä minä pelaan harvoin ja siksi haluan pelata itselleni "täydellisellä hahmolla". Toinen syy on sitten se miksi Snagga ei ollut minulle täydellinen: minusta tuntui että jos pelaan Snaggaa "oikein" niin silloin hän vetäytyy tietyissa sosiaalisissa tilanteissa palvelijan rooliin kun taas itse haluan että hahmoni käyttäytyisi niissä tilanteissa hyvinkin eri lailla. Oikeasti syitä on varmaan muitakin. Ihan varmasti etsin jonkinlaista alter egoa - henkilöä jollainen haluaisin olla toisessa elämässä. Ja ihan yhtä yhtä varmasti uudessa hahmossani Korpissa on paljon samaa kuin Snaggassa.

Korppi on haltia kuten Haldir, ja myös hahmo joka on kotonaan sosiaalisissa tilanteissa. Harkitsin itse asiassa bardin tekemistä - mutta tämän luokan kyvyt (D&D 4E Powers) eivät ole sellaiset joita haen täydelliseltä hahmoltani. Korppi on salamurhaaja/vakooja (Assassin, Executioner-build, Heroes of Shadow). Haltia joka on elänyt niin pitkään Shadowfellissä että häntä on vaikea ajatella enää normaalina haltiana. Kaikkein hankalinta oli keksiä syy miksi tämä tuppautuisi ja ennen kaikkea miksi tämä hyväksyttäisiin seurueen jäseneksi. Syy löytyi yhdessä marghosin kanssa seurueen toimeksiantajan ja liittolaisen Brelannin kapteeni Kalaesin kautta. Korppi on ns. Pimeä lyhty (Dark lantern) - Brelannin kruunun vakooja ja salamurhaaja. Olen melkein varma että todellisuus on paljon monimutkaisempi, mutta se pysyköön vielä hämäränä - koska se on sitä myös minulle. Korpin taustan voit lukea tältä sivulta (kirjoitettu harjoituksen vuoksi englanniksi).

Sitten takaisin todellisuuteen. En osaa vielä pelata Korpilla. Muut ovat tämän saaneet huomata kun minun vuoro tulee - minulla ei ole usein hajuakaan mitä tekisin. Mutta minä opettelen. Tiedän jo että tarvitsen ki-fokuksen, koska peliteknisesti saan sen bonuksen hyödynnettyä kaikissa hyökkäyksissä. Silloin pääsen paremmin hyödyntämään kaikkia erilaisia aseita mitä Korpilla jo on ja mitä aion tälle hankkia. Silloin minun ei tarvitse miettiä että en hyökkää puhallusputkella koska saan maagisella tikarilla heittämällä paremman osumismahdollisuuden. Roolipelitasolla tuollaisia ei tarvitse miettiä - mutta D&D 4E on myös taktinen taistelupeli ja siinä pitää miettiä myös nuo asiat.

Yksi niistä jutuista mistä pidän Korpissa eniten on tämän adaptoituvuus erilaisiin tilanteisiin. Hän on valepukujen mestari. Haluan nähdä Korpin haltia-aatelisena, piraattina ja nunnana. Ja en niinkään Korpin vaan itseni kannalta toivon että näitä tilanteita tulee riittävästi.

Ennen kuin tulee nuoli otsaan.

Välinäytös: Harken, Graywall ja Sharn

"Herrani", sanoi kersantti jonka punaisessa asetakissa oli kultareunustainen musta ympyrä.

Nazin Redthorinin katse viipyili kapeasta ikkunasta avautuvassa syksyisessä maisemassa.

"Jäikö heistä ketään henkiin? Haluasin kuulustella jotakuta", Nazin sanoi viimein ilkeästi virnistäen ja käänsi katseensa sotilaaseen.

"Herrani...", sotilas sanoi epävarmasti ja käänsi katseensa lattiaan. Nazinin niskakarvat nousivat pystyyn ennakkoaavistuksesta.

"Missä Barod on? Miksei hän ole kertomassa voitosta?"

"Herrani", kersantti toisti ja haki rohkeutta jostain missä sitä ei ollut.

Nazin nousi ylös niin että pöytä oli kaatua. "Missä serkkuni on?" hän karjui.

"Kuollut", sotilas kuiskasi.

* * * * *

Harman istui kapakassa ja kuunteli hiisien puheita. Hän ei pitänyt Graywallista. Se ei johtunut varsinaisesti viereisen pöydän hiisistä, eikä ovella portsarina toimivasta ogresta, eikä kadulla kaksintaiselua käyvistä minotaureista tai muistakaan kaupungin asukkaista sinänsä. Se johtui siitä että heitä oli täällä massoittain.

Hän ei jaksanut odottaa Avvilia täällä. Tämä oli jossain Graywall-vuorten eteläpuolella, Sharnissa tai jossain siellä välillä.

"Toivottavasti ei Sharnissa", Harman ajatteli. Hän löytäisi kyllä kisällinsä.

* * * * *

Paksuun samettiseen papinkaapuun pukeutunut lihava mies seisoi verhon takana. Hänen kasvonsa olivat hiestä märät ja kädet tärisivät tukahdutetusta kiihkosta. Hän raotti hyvin varovasti verhoa ja katseli peseytyviä nuorukaisia. Hänen vaaleanpunainen kielensä lipaisi turpeita huulia.

Pimeyttä pimeämpään

Hahmojen taival lähestyy käännekohtaa. Pelitermein tämä tarkoittaa Sankarillisen kehän päättymistä. Näiden termien kääntäminen on oikea haaste, haaste jota en yritä kunnolla, tässä termi on Heroic Tier. Sankareita he ovatkin. Sharnissakin heidän nimensä tunnetaan mm. lohikäärmeentappaja sekä Dallannan tornin pelastajina. Nentirlaaksossa he ovat juuri suuren taistelun aatossa, ja suurissa taisteluissa sankarit tehdään.

Sankareista tulee joskun perikuvia ja tämä on seuraava kehä. Pelitermein he valitsevat kymmennennellä tasolla Perikuvan polun (Paragon Path). Tämä polku vie heidän aina tasolle 20 - ainakin ne jotka hengissä selviävät. Pelimekaniikkaa riittää vielä tämänkin jälkeen eeppisellä kehällä (Epic Tier), mutta tämä kampanja nykymuodossaan päättynee ennen sitä.

Viimeisimmät lähetykset Amazonilta ovat tuoneet minulle materiaalia jota käytetään tämän kampanjan loppupuolella. Ensin tuli Underdark, joka Eberronissa tunnetaan nimellä Khyber, ja jossa hahmot jo ehtivätkin lyhyesti vierailla. Nyt seurasi toinen lähetys jonka mukana oli kuvaus Manalasta (The Shadowfell).

Tämä polku vie pimeyteen, matkalle jossa voit hukata sielusi.

Kampanjakaaret (Campaign Arcs)

Olen huomannut että minulla on taipumus ajatella ja suunnitella kampanjan loppua ja alkua enemmän kuin sen keskiosaa. Tässä tapauksessa minulla oli alusta lähtien, eli noin vuosi sitten ensimmäisen Eberron Campaign Guiden lukemisen perusteella, mielessä loppupahis (Capo di tutti capi, The Villan) ja jonkinlainen käsitys suuresta loppukohtauksesta.

Nämä ajatukset ovat koukkujen taustalla. Sen lisäksi olen tietoisesti ohjannut ajatteluani siihen suuntaan ainakin Avvilin ja Unolmon taustan tulkintani suhteen. Toisin sanoen olen ajatellut tiettyjen osien heidän taustassaan olevan kytköksissä samaan kokonaisuuteen joka - tavalla tai toisella - johtaa suureen loppukohtaukseen. Tämä toki ei ole tullut heidän osaltaan yhtä voimakkaasti tai ainakaan selkeästi esille kuin Lendarin tapauksessa.

Lendarin osalta välinäytökset ovat tarjonneet tuoda tavan esille taustaan liittyviä asioita, erityisesti kun Lendarin pelaaja marghos on toiminut pelinjohtajana, eikä minulla sitä kautta ole ollut mahdollisuutta viedä tarinaa varsinaisen roolipelin muodossa eteenpäin.

Mutta takaisin ongelmaani. Suunnittelen yleensä kampanjan alun ja lopun kohtuullisen huolellisesti, mutta ajallisesti suuri vaihe - keskiosa - jää vähemmälle huomiolle. Tästä alkoi olla jo oireita esillä viime syksynä: pelini olivat paikoin vähemmän valmisteluja kuin olisin halunnut. Valmisseikkailuja soveltamalla pääsee pitkälle, mutta jossain vaiheessa täytyi tunnustaa, että kampanjaa ei voi viedä läpi valmisseikkailuin, vaan tarvitaan myös omaa työtä yksittäisten seikkailujen kehittämisessä.

Kampanjan ja sen yksittäisten pelikertiojen suunnittelu ei kuitenkaan ole aivan helppoa. Periaate on yksinkertainen: tarkoitus päästä pisteestä A pisteeseen B, josta A on alku ja B on loppu. Ei niin yksinkertainen osuus on, että välissä pitäisi olla mukavasti juoneellisesti yhteen liittyvästi 5 - 30 tason nousun verran seikkailua.

Pyrin soveltamaan tällä kertaa 5x5 metodia - vaikkakin on tunnustettava, että olen lukenut siitä vasta viime aikoina. Metodissa "keksitään" viisi suurta seikkailua (Major Quest), jotka hahmojen tulee suorittaa. Nämä viisi jaetaan kukin viiteen vähän pienempään seikkailuun (jotka itse asiassa ovat myös D&D 4e pelitermein myös Major Questeja), joista jokaisen viides ja viimeinen on aiemmin esitelty päätehtävä. Kun viisi kertaa viisi tehdään näin ovat hahmot viimeisessä vaiheessa lähempänä tasoa 30.

Eli esimerkiksi voisi ajatella, että meidän hahmot ovat toisessa Major Questissa menossa seuraavasti:

(Taustana, seurue on vapauttanut suuren vanhan pahan - nimeltä "Olento" - epähuomiossa hoitaessaan Sharnin alla olevia luolia Kruthik-invaasiosta. Kursivoidut tekstit edustavat sellaista jota pelaajat eivät vielä tiedä samoin kuin itseasiassa pääasiallisen tehtävän nimitys "Deal with the Thing", joka on tarkoituksella avoin ja mahdollistaa monia eri tapoja hoitaa asia.)

2. Major Quest: Deal With The Thing
2.1. Seek and find the Slaying Stone to deal with the Thing (Location: Western Breland)
2.2. Search Ir'Tain's warehouse to find out that the Thing has been shipped out of Sharn. (Location: Sharn)
2.3. Do something else (Location: Somewhere else)
2.4. Do yet something else (Location: Somewhere else)
2.5. Deal with The Thing (Location: secret at this point)

Meillä on siis viisi tuollaista sarjaa ja jokaisella viidenneksellä viidestä sarjasta on oma sijaintinsa. Tämä puolestaan edesauttaa epälineaarisuuden luomisessa. "Deal with the Thing" - kampanjakaaren aikana voidaan edistää toista kampanjakaarta, jonka jokin seikkailu sijaitsee samassa paikassa kuin jokin "Deal with the Thing" -kampanjakaaren seikkailuista.

Mitä niihin muihin viiteen päätehtävään tulee, niin liikaa paljastamatta jäljellä olevien nimet ovat karkeasti seuraavat:

• Bring Light to the Shadows of Lord of the Blades
• Rautasilmän ratkaisuista kummunneita tulevia seikkailuja.
• Defeat X
• Tästä ei tämän enempää tässä vaiheessa.
• Liberation of Y
• Tästäkään ei tämän enempää tässä vaiheesaa.

Välinäytös: Druidi, samooja ja perintö

Alejon arvosti sammaleen pehmeyttä istuessaan kiven päällä suuren tammen alla. Tammen juuret olivat nostaneet tämän nimenomaisen kiven maan kätköistä - tapahtuma jota Alejon oli mielenkiinnolla seurannut kymmeniä vuosia.

Tämä nimenomainen puu oli Alejonille tärkeä. Se oli ensimmäinen puu, jonka kanssa hän nuorena druidina oli keskustellut. Alussa se oli sujunut kovin kehnosti, tammen kanssa keskustelu oli äärimmäisen hidasta ja juuri siksi vaikeaa nuorelle druidille. Alejonin viettäessä viikon puun luona, molemmat onnistuivat lausumaan virkkeen tai korkeintaan pari.

Viime vuosina Alejon oli ymmärtänyt puun olevan hyvin huolissaan. Hän näki sen juurista, jotka olivat koukkuraiset, haaroittuneet ja tulivat maanpinnan yläpuolelle enemmän kuin aiemmin. Alejonin jakoi tammen huolet ja hänen kasvojensa syvät juonteet muistuttivat hämmästyttävän paljon tammen juuria.

Lehvästöjen varjoista tammen alle astui samooja.

"Alejon", tämä sanoi hiukan kumartaen. Hän kantoi pitkähköä kangaskääröä kädessään.

"Harman", Alejon sanoi. "Onko tuo se?"

"Kyllä Druidi. Tämä on se - d'Karnagin perintö", hän sanoi taputtaen kangaskääröä. "Koko komeudessaan ja kaikessa hirvittävyydessään."

"Harva uskoi, että löytäisit sen."

Harman mietti hetken kuuluiko Alejon näihin harvoihin. Sitten hän sanoi jotain, joka sai juonteet Alejonin kasvoilla syvenemään entisestään.

"Löysin myös muuta. Löysin Avvilin äidin surmaajan."

Välinäytös: Valon temppelillä (osa 3)

Lendar seisoi kelmeän harmaan kallionkielekkeen reunalla ja kurkisti alas. Syvyydellä ei ollut pohjaa, se oli musta kuin taivas hänen yläpuolellaan, mutta vailla tähtiä ja kuita.

"Kuin maailman reunalla", hän sanoi ääneen mietteissään.

"Aivan oikean", syvä naisääni vastasi hänen vierestään. Hän katsoi ja näki Zain, tai jonkun joka oli kuin Zai, mutta vanhempi ja eikä sokea.

"Kuka sinä olet?" Lendar kysyi.

"Minä olen Zai, sokea orpo Sarlonasta", tämä sanoi hymyillen.

"Mutta sinä et ole sokea!" Lendar protestoi.

"Olen Bahalin, Cyren prinsessa", nainen jatkoi.

Lendar katsoi naista epäuskoisasti. "Minä olen kotoisin Cyrestä, mutta en muista Bahalin nimistä prinsessaa!"

"Olen Fenah, Argonnessen barbaarien huora!" nainen huusi.

Lendar perääntyi. Naisen yhtäkkiä esille purskahtanut viha oli syvempi kuin syvyys heidän vierellään.


"Olin Xen'drikissä, kun titaanit rakennuttivat palatsejansa", nainen jatkoi taas tyynenä ja rauhallisena. Sitten hän hiljeni pitkäksi aikaa.

"Tämä on unta", Lendar viimein sanoi.


Nainen hymyili.

"Se ei tee siitä vähemmän todellista."

Välinäytös: Valon temppelillä (osa 2)

Tyttö oli ehkä neljäntoista, korkeintaan kuudentoista vanha. Hänen silmänsä peitti valkoinen liina ja hänen vieressään seisoi palvelija - vanha ihmisnainen nimeltä Deshano. Tyttöä oli kutsuttu nimella Zai. Hän näytti ihmiseltä, mutta hänessä oli jotain hyvin outoa. Munkit jotka olivat vartioineet häntä olivat ulkopuolella. Myös temppelinvanhin, Harnoillen, oli jäänyt ulkopuolelle. Huoneessa oli kolme naista.

Lendar katseli Zaita tutkivasti, mulkoilevan Deshanon mielestä todennäköisesti tunkeilevasti. Lendar ei välittänyt siitä. Hän oli jättänyt aseensa temppelinvanhimman pyynnöstä toiseen huoneeseen.

Zai viittasi kädellään ja Deshanon siirtyi huoneen nurkkaan, istuutui tyynylle ja käänsi huomionsa neuletyöhön. Koko huone oli täynnä patjoja ja tyynyjä. Verhot peittivät sen seinät. Tila oli hyvin hiljainen ja rauhallinen. Zai istuutui tyynylle ja viittasi myös Lendarin istuutumaan.

He istuivat siinä vastakkain, he istuivat pitkään. Zai hyräili lähes äänettömästi ja heilui hitaasti edestakaisin. Lendarin valtasi outo raukeus. Jokin osa hänestä rekisteröi, että Deshano ensin sytytti suitsukkeita, joiden tuoksu hiipi hänen sisimpäänsä, ja toi sitten heille kristallipikarit, joissa oli jotain punaviinin näköistä nestettä. Lendar tarttui omaansa. Osa hänestä huusi varoitusta, mutta se osa oli hyvin pieni.

Liian pieni.

Lendarin unet

"Ole tarkkana, hio taitojasi ja pidä aseesi kunnossa, älä anna minkään seistä tielläsi voittoon. Tämä on tapa Goljatin." Lendar muisteli vanhaa sanontaa jonka oli kuullut jostakin jossakin vaiheessa elämäänsä, Rautasilmän kanssa kouluttautumisen lomassa käyty lyhyt keskustelu ei ollut ainakaan vielä auttanut tai avannut mitään.

Mutta ajatus siitä että kävisi sittenkin Valon temppelissä, ehkäpä sittenkin. Rautasilmän suosituksesta hän voisi käydä sielä katselemassa ja ehkä myös keskustelemassa, ja ehkä siellä saisi joitakin vastauksia ja ehkä he voisivat auttaa.
Siinä oli vain aivan liikaa epävarmuutta.

Mutta näitä unia niitä vastaan ei voinut valmistautua tai taistella, ne tulivat ja menivät, nykyään ne kuitenkin tulivat aivan liian usein ja ne vain pahenivat, ne kasvoivat, ne elivät? ELIVÄT? Miten se tuli mieleen, ei kai unet kuitenkaan eläviä ole? Eihän? Aivan, kuin myös tatuointi joka joskus unessa tuntui elävän ja kasvavan, sillä tuntui olevan aivan oma tahto, Jotenkin se tuntui olevan jotakin smanlaista kuin niillä joillakin lohikäärmemerkityillä jotka joskus käyttivät voimiaan, merkkiensä kautta...

Painajainen

Lendar heittelehti vuoteessaan. Painajainen piti häntä otteessaan tiukasti toistaen samaa kaavaa yhä uudestaan ja uudestaan. Unen varjot hiipivät pidemmiksi ja pidemmiksi. Painajaisen kuunvalossa varjot olivat kuin musta veri, joka valui kymmeninä puroina haarautuen uusiksi poluiksi hänen ihollaan.

Ilmalaivan kapteeni, mies jonka pää oli kirveellä halkaistu, töni Lendaria, nauroi ja paasasi kuin hullu saarnaaja: "Mustan veren tie, luokse hänen heidät vie."

Lendar kohotti kirveensä ja löi miestä uudelleen. Viipale tämän päästä tippui pois, mutta suu vääntyi veriseen hymyn irvikuvaan, joka avautui valtaisaan tuhathampaiseen verta syöksevään kitaan.

Välinäytös: Milady

Yläkaupungin tornihuoneisto oli yleellinen minkä tahansa kulttuurin mittapuun mukaan. Lohikäärmesyntyinen komentaja Berthax Xinair astui sisään jämäkästi luvan saatuaan. Hän marssi kultaisen virkistäytymiskulhon ääressä kasvojaan pesevän haltianaisen lähelle, jättäen kuitenkin kunnioittavan etäisyyden, ja laski toisen haarniskoidun polvensa ja valtavan miekkansa lattialle.

"Milady. Vartionne on asemissa." hän sanoi ääni särähtäen vanhan kurkkuvamman takia.

Nainen kääntyi katsomaan komentajaa ja hymyili lempeästi. "Toivottavasti sinun ja kohorttisi matka sujui yhtä mukavasti kuin minun", hän virkkoi pehmeästi. "Huoneisto on erinomainen. Kiitos."

Komentaja nyökkäsi. Hänen sydämmensä täyttyi ylpeydestä. "Milady, mitä käskette?"

Nainen tarkasteli hetken märkiä kämmeniään, ennen kuin pyyhki ne ja kasvonsa huolellisesti pellavapyyhkeellä.

"Järjestä minulle audienssi Sivisin huoneen enklaaviin. Ennustuksen tapahtumat ovat jo liikkeellä, merkkien mukaan neljä ovat nyt yhdessä."

"Milady, minä...", Berthaxin ääni värisi yllättävän tunnekuohun vallassa. "Minä silvon heidät palasiksi, he eivät tuota teille vaaraa!"

"Voi Berthax", nainen virkkoi lempeästi. "Sinä olet joskus niin naiivi. Ennustuksissa asiat ovat harvoin sitä miltä ne näyttävät". 

"Ja nyt, se audienssi..." hän jatkoi terävämmin.

Lendar ja kutsu! Päivää, paria ennen juhlaa

Herätessään oksettavaan oloon ja valtavaan jomotukseen, joka oli aivan kuin kupariseppien tasaista taontaa takaraivon kupeessa, Lendar sulki silmänsä kohottaessaan kätensä kasvoilleen ja koetti muistella edellisen päivän tapahtumia. Hymyn noustessa kasvoille Lendar alkoi kelaamaan edellisen päivän tapahtumia.

'Sharnin alemmalla asuinalueella, tulivalon (firelight) punaisten lyhtyjen alueella sijaitsevassa Palava kehä (the burning ring) - nimisessä, monesti paikkaansa muuttaneessa taisteluluolassa oli sinäkin iltana täyttä. Siellä järjestettiin laillisia ja laittomia taisteluita. Tällä hetkellä pauhu oli mahtava, tömistykset ja taputukset raikuivat satunnaisten buuaus- ja kannustus huutojen kaikuessa montun yllä. Ilma oli tiiviis, kostean hikinen ja savuinen, useampi ottelu oli jo päättynyt. Keskellä monttua, väsymyksestä ja kivusta hiukan kyyristyneenä seisoi sekaisen oloinen ja verinen, kookas nainen, kookas ihmiseksi mutta pienitekoinen goljatiksi ja käsissään katkennut keihäs. Hänen ihonsa oli pölyinen, pölyn tartuttua vereen ja hikeen, paikoitellen kuitenkin iho kiilteli hiestä. Maassa, naisen edessä ja montun kovaksi tallautuneella verentarhimalla, hiekkaisella pohjalla makasi selällään kookas ja lihaksikas tummanahkainen, myös kärsineen oloinen, pölyinen ja verinen örkki yllättynyt ilme jähmettyneenä kasvoilleen. Väki montun ulkopuolella, katsomossa tuijotti, hakkasi käsiään, huusi ja hurrasi. Berthux lyömätön makasi maassa, keihäänkärki kurkullaan. Huohottava Lendar puristi keihästä tiukasti kaksin käsin eikä edes tajunnut voittaneensa.'

Tähän asti Lendar huomasi muistavansa edellisen päivän tapahtumat selkeästi ja hyvin mutta kaikki tapahtumat sen jälkeen juhlista tai jälkitilanteista, ne olivatkin sitten hämärän peitossa....

Yrittäessään muistella jälkikäteen taistelun jälkeisiä tapahtumia, Lendar muistaa vain hämäriä epämääräisiä muistikuvia, lyhyitä pätkiä sieltä täältä...

... Lendar astui montun reunalle... joku käsi ojentui ja avusti Lendarin pois montusta samaan aikaan kun muutama muu hyppäsi monttuun Berthuxia auttamaan...

... Tuoppi painettiin kouraan, vaistonvaraisesti Lendar nosti sen kasvoilleen ja kylmä juoma valui voidellen ja elvyttäen kuivaan kurkkuun samalla kun väsynyt katse harhaili katsojien ja onnittelijoiden iloisissa mutta oudon verenhimoisissa kasvoissa...

...Lendar tunsi kuinka selkään taputettiin, kädet kietoutuivat ympärille halauksiin ja kuuli kuinka onnitteluita huudettiin sekä läheltä että kaukaa...
... Skadar Thursteenin, tuon shifterin tuttu ja tutun viekkaasti virnuileva hahmo, avusti ja samalla myös ohjasi Lendaria looshien suuntaan, puhuen jotakin, jotakin jota Lendar ei suurin surminkaan saa enää mieleensä...

...Skadar ohjasi Lendarin erääseen looshiin, sellaiseen mikä on varattu arvoasiakkaille ja jossa nytkin joku nuori, jonkin raharikkaan perheen ylhäisen oloinen nuorukainen mies seurueineen juhlisti Lendarin voittoa ja tarjosi lisää juomaa Lendarille ja onnitteli tätä vielä enemmänkin, juomaa lisää juttelua mutta Lendar ei jaksanut keskittyä keskusteluun...

...Juhlintaa murskatussa kivessä, siirtyminen ulos ja johonkin toiseen osoitteeseen... ilma-alus... tanssia ja seurustelua ilma-aluksen kannella, maskeihin pukeutuneita juhlijoita... Iso parveke, juhlava paikka paljon väkeä...

...Tanssia Skadarin kanssa... musiikkia... Lukas Tainin kasvot ja vartalo tanssin pyörteissä... Tanssin pyörteissä musiikin tahdissa, muita tanssijoita ja juhlijoita... jotakin outoa... Miksi kaikilla muilla on maskit kasvojen peittona...

...Ilmalaiva Skadar yrjöämässä juomia pihalle...Kapuaminen ylös maasta kaatumisen jälkeen nauraen rehvakkaasti...

...Ovi...

...Huoneen seinä, väsy... lattialla on hyvä olla..

...kipuaminen ylös lattiaa pehmeämpään sänkyyn.... jonku muu sängyssä, ulahdus Lendarin tyrkätessä tämän pois ja kova kolahdus... hiljaisuus...

Silmänsä jälleen avatessaan Lendar tunsi edelleen jomotuksen, tuon kupariseppien taonnan takaraivossaan. "Ei näin, ei! Missä ihmeessä me olimme? Oliko siellä tosiaankin joitain maskein varustautuneita juhlijoita? Ketä ne oikein olivat? Vai oliko se taas unta?" Sängynlaidalla istuessaan ja antaessaan katseensa harhailla pientä sekavaa makuusoppea, Lendarin katse pysähtyi lattialla vatsallaan makaavaan Skadariin, siinä se makasi mihin se viime yönä sammuikin. hmm ei vaan siinä mihin minä sen tyrkkäsin sängystä?
hmm mutta miksi ihmeessä se on täällä, en muista sen tulleen mukana. Vai muistanko asiat väärin?
Lendar, voimakasvartaloinen goljattinainen jonka vaalean harmaata ihoa peitti erinäiset goljatilille tyypilliset ihokuviot ja pahkurat, näiden lisäksi moninaiset arpikuviot, muistot monista kamppailuista ja selän valtava synkkä ja tummansävyinen tatuointi, herätti Skadarin julmasti nakkaamalla kannullinen vettä tämän niskaan. Lyhyt väittely ja riitely asiasta kunnes Skadar kertoi että tämän ylhäisen nimen, sen joka oli ollut juhlimassa ja joka oli kustantanut illan. Hänen nimensä oli Lukas Tain ja hän oli Tainin suvun, rikkaan kauppiassuvun nuorin vesa ja tämä oli vielä eilisen juhlan päätteeksi kutsunut Lendarin sukunsa järjestämiin juhliin ikäänkuin kiitoksena voitosta. Vetäen kutsukirjeen paitansa sisältä ja heilutellen sitä.

Voitonriemuisena Skadar avasi kutsua "Nämä ovat avecin kera, joten minä olen seural....?" Skadarin ääni hiljenee kesken puheen ja silmät suurenevat yllätyksestä, suuttumuksen puna ja huulet kiristyvät irvistykseen. Käsien nopea liike ja kutsu lentää kohti Lendaria, joka vain vaivoin saa sen siepattua Skadarin mutistessa ja ärjyessä jotakin lujaa omalla kielellään, jotakin mikä ei tietäisi hyvää Lukas Tainille jos tämä olisi ollut samassa huoneessa.... Avaten kutsun Lendar keskittyy, silmiään siristellen ja lukee kutsun sisällön. Kutsu oli hienoa paperia, se oli kirjoitettu koristeellisesti ja sitä koristi Tainin suvun sinetti ja vaakuna, sen sisältö oli erittäin yksinkertainen "Lendar oli kutsuttu Tainin suvun järjestämiin juhliin yksin, ilman avecia, kyyti odottaisi Lendaria tämän kämpän luona ja päiväys" Ne juhlat, ne olisivat jo heti seuraavana päivänä...

Prologi - Lendar Villiruusu Nual

Tässä Lendarille lyhyt kuvaus, epämääräisenä aikana epämääräisessä tavernassa ja epämääräisessä seurassa.

Lendar Villiruusu

Istut tavernassa, lähellä tulisijaa ja naukatessasi olutta annat katseesi harhailla ympäri meluista ja savuisen hämärää tavernaa, palaten kuitenkin takaisin omaan pöytään tai oikeammin kuohuvan tuoppisin taakse, vastapäätäsi istuvaan kookkaaseen ja kauniiseen, kuluneisiin nahkapanssariin ja ketjuun pukeutuneeseen goljattinaiseen, punertavat avoimet hiukset ja vaalea, tatuoitu ja hiukan laikukas iho paljastuen panssarin alta.. Tämä näyttää keskittyneen tavernan tapahtumiin, joten rykäiset hiukan ja heti perään hiukan kovemmin jonka jälkeen kysyt jälleen kerran edessäsi olevalta Lendarilta tämän taustasta. Lendarin kookkaat kädet puristuivat hetkessä aseen kahvalle, rentoutuen heti. Lendar kääntää tuiman katseensa sinuun ja nyökkää, rauhoituttuaan hiukan ensin. Lyhyt siemaus tuopista ja hymyillen julmasti Lendar aloittaa, hänen äänensä on selkeä ja kuuluva huolimatta tavernan melusta, äänestä kuultaa läpi lyhyen elämän tuoma kokemus, ollen samaan aikaan sekä suloisen hunajainen mutta kuitenkin kylmä ja kova.
- Kyllä, kyllä. Olethan sinä oikeassa. Ehkä on aika raottaa minua ja taustaani verhoavaa mysteeriä. Me olemme kuitenkin nähneet, tehneet ja kokeneet kaikenlaisia asioita, sellaisiakin joista toiset eivät ole edes osanneet uneksia tai kuvitella. Olemme olleet lähellä kuolemaa.
Lendarin ilme jähmettyy hänen jatkaessaan.
- Sen voin sanoa, että kerran olin nuori tyttö, täynnänsä tanssia, naurua ja iloa ja minulla oli rakastava perhe mutta nyt se kaikki on mennyttä. Se kaikki on poissa...

Kolme päivää ennen Vaikerrusta

Kapteeni Darlus Da'el tarkasteli nuotion loisteessa hehkuvia kasvoja. Nainen katseli rauhallisesti liekkejä. Valo ja varjot tanssivat hänen veistoksellisen kauniilla kasvoillaan. Nuka oli Ohrn Kaluunin perillinen. Hänen esi-isänsä ja -äitinsä olivat ihmisiä, jotka olivat solmineet sopimuksen demoonisten voimien kanssa. Audairin seitsemännessä armeijakunnassa Darlus oli Sarlonasta kotoisin oleva palkkasoturi, Nuka puolestaan Audairin kansalainen sarvineen ja häntänsä päätä myöten. Darlus tiesi ettei tiennyt naisen taustasta mitään olennaista, eikä nainen puolestaan tiennyt hänen historiastaan.

Heillä molemmilla oli salaisuutensa. He molemmat ymmärsivät kunnioittaa hiljaisuutta. Darlus Da'el käänsi katseensa nuotioon ja hymyili.