Välinäytös: Harken, Graywall ja Sharn

"Herrani", sanoi kersantti jonka punaisessa asetakissa oli kultareunustainen musta ympyrä.

Nazin Redthorinin katse viipyili kapeasta ikkunasta avautuvassa syksyisessä maisemassa.

"Jäikö heistä ketään henkiin? Haluasin kuulustella jotakuta", Nazin sanoi viimein ilkeästi virnistäen ja käänsi katseensa sotilaaseen.

"Herrani...", sotilas sanoi epävarmasti ja käänsi katseensa lattiaan. Nazinin niskakarvat nousivat pystyyn ennakkoaavistuksesta.

"Missä Barod on? Miksei hän ole kertomassa voitosta?"

"Herrani", kersantti toisti ja haki rohkeutta jostain missä sitä ei ollut.

Nazin nousi ylös niin että pöytä oli kaatua. "Missä serkkuni on?" hän karjui.

"Kuollut", sotilas kuiskasi.

* * * * *

Harman istui kapakassa ja kuunteli hiisien puheita. Hän ei pitänyt Graywallista. Se ei johtunut varsinaisesti viereisen pöydän hiisistä, eikä ovella portsarina toimivasta ogresta, eikä kadulla kaksintaiselua käyvistä minotaureista tai muistakaan kaupungin asukkaista sinänsä. Se johtui siitä että heitä oli täällä massoittain.

Hän ei jaksanut odottaa Avvilia täällä. Tämä oli jossain Graywall-vuorten eteläpuolella, Sharnissa tai jossain siellä välillä.

"Toivottavasti ei Sharnissa", Harman ajatteli. Hän löytäisi kyllä kisällinsä.

* * * * *

Paksuun samettiseen papinkaapuun pukeutunut lihava mies seisoi verhon takana. Hänen kasvonsa olivat hiestä märät ja kädet tärisivät tukahdutetusta kiihkosta. Hän raotti hyvin varovasti verhoa ja katseli peseytyviä nuorukaisia. Hänen vaaleanpunainen kielensä lipaisi turpeita huulia.

Välinäytös: Unolmon päänsärky

Loppujen lopuksi se oli kipu, mikä havahdutti Unolmon jonkinlaiseen puolihorteeseen. Kipu yhdistyi epäsäännöllisen kärrynpyörän jokaisella säännöllisellä pyörähdyksellä kuuluvaan vaimeaan tump-ääneen. Kipu johtui jomotuksesta ja kasvoi jokaisella pyörän pyörähdyksellä - aina sen aluksi Unolmon rento pää heilahti muutaman sentin korkeudelle kärrynlattiasta ja lopuksi hänen otsansa jysähti aina uudestaan kärryn lattiaan saaden aikaan tuon äänen.

Hän yökkäsi mutta ei pystynyt oksentamaan.

Hänen aistinsa tuntuivat oudon teräviltä. Hän haistoi karmean löyhkän jonka oli jo oppinut yhdistämään troglogyytteihin. Se oli hyvin vahva, mutta sen alta löytyi myös muuta: Avvilin omaleimainen haju sekä Lendarin ei ollenkaan paha tuoksu.

Myös hänen kuulonsa toimi nyt terävästi. Hän kuuli kärryä vetävän juhdan sähinän ja vieressä kävelevän ajurin kiroilun. Hän kuuli toisten mukana kulkevien troglodyyttien hajanaisen keskustelen. Heidän nimensä ja heidän odotuksensa. He puhuivat dragoniikkia, muinaista lohikäärmeiden kieltä. Oppinut Unolmo ymmärsi ja puhui sitä paremmin, kuin nämä sen äidinkielenään oppineet barbaariliskot.

Välinäytös: Tulkki, Drow-lady ja Ajatus

Delaxurathan raivosi. Sen valtava häntä piiskasi luostarin muureja ja torneja saaden tiilet ja satojen kilojen painoiset kivet lentelemään ympäriinsä. Ilian Lian ja Ajatus seurasivat turvallisen välimatkan päästä mustan lohikäärmeen vihaa.

Myös Ilian Lian oli vihainen. "Tulkki huijasi meitä! Sillä on ollut koko ajan omat taka-ajatuksensa ja suunnitelmansa!"

"Tietysti", Ajatus virkkoi ja vilkaisi drowta. "Se on ikivanha musta lohikäärme, mitä muuta voisi odottaakaan?"

Ilian hämmästyi Ajatuksen sanoista. Hän veti syvään henkeä, mutta ei osannut sanoa mitään.

"Se metsästi sitä naista - sitä haltiaa. Siksi Delaxurathan oli täällä."

Ilian tuijotti Ajatusta edelleen sanattomana.

"Minä uskon, että Delaxurathan uskoi kuolonkiven surmaavan sen naisen. Ennustuksen voi tulkita niinkin." Ajatus sanoi ja näytti mietteliäältä. "Mutta kuolonkivi surmasikin Olennon - ja siinä samassa avasi portin Tuonelaan tai ainakin Khyberin syvyyksiin. Sellaista ei tapahdu sattumalta. Ja se mitä aion tehdä seuraavaksi, sitten kun tuo tuolla vähän rauhottuu, on kysyä Delaxurathanilta mitä mieltä hän on tapahtumasta ja Olennosta - sekä tästä oudosta joukosta joka häiritsee Organisaation toimintaa."

Välinäytös: Ilian Lian

Ilian Lian seisoi varustuksella ja katseli pohjoiseen. Hänen ajatuksensa olivat levolliset ja tyynet, mieliala jota hän ei usein kokenut, mutta jota hän usein ikävöi. Hän pohti varustuksen erikoista sijoittamista vuoren pohjoisrinteelle. Talvesta tulisi varmasti hurja, mutta siitä ei näkynyt merkkiäkään kesän viimeisinä lämpiminä päivinä. Ehkäpä varustuksen alkupäräiset rakentajat halusivat olla lähempänä jumalaansa tällä tavalla, tosin oikeampi sijoituspaikka olisi ollut koilisrinne. Silloin varustus olisi antanut kohti Hopeisen liekin uskonnon synnyinsijaa Thranea. Rauha ja levollisuus.

Kiven lämmin pinta tuntui miellyttävänä hänen sykkivää lonkerokättään vasten. Ja kun hän tajusi sen, levollisuus ja rauha oli tiessään. Lonkeron juuret olivat syvällä hänen mielessään ja täyttivät hänet vastustamattomalla vietillä ja himolla. Vietti saalistaa, himo tappaa. Se teki hänet voittamattomaksi. Mutta siihen ei kuulunut rauha eikä levollisuus.

Mutta jossain syvällä hänen mielessään huusi oikean Ilian Lian.

"Ajatus! Rakkaani! Miksi teit tämän minulle?"

Välinäytös: Druidi, samooja ja perintö

Alejon arvosti sammaleen pehmeyttä istuessaan kiven päällä suuren tammen alla. Tammen juuret olivat nostaneet tämän nimenomaisen kiven maan kätköistä - tapahtuma jota Alejon oli mielenkiinnolla seurannut kymmeniä vuosia.

Tämä nimenomainen puu oli Alejonille tärkeä. Se oli ensimmäinen puu, jonka kanssa hän nuorena druidina oli keskustellut. Alussa se oli sujunut kovin kehnosti, tammen kanssa keskustelu oli äärimmäisen hidasta ja juuri siksi vaikeaa nuorelle druidille. Alejonin viettäessä viikon puun luona, molemmat onnistuivat lausumaan virkkeen tai korkeintaan pari.

Viime vuosina Alejon oli ymmärtänyt puun olevan hyvin huolissaan. Hän näki sen juurista, jotka olivat koukkuraiset, haaroittuneet ja tulivat maanpinnan yläpuolelle enemmän kuin aiemmin. Alejonin jakoi tammen huolet ja hänen kasvojensa syvät juonteet muistuttivat hämmästyttävän paljon tammen juuria.

Lehvästöjen varjoista tammen alle astui samooja.

"Alejon", tämä sanoi hiukan kumartaen. Hän kantoi pitkähköä kangaskääröä kädessään.

"Harman", Alejon sanoi. "Onko tuo se?"

"Kyllä Druidi. Tämä on se - d'Karnagin perintö", hän sanoi taputtaen kangaskääröä. "Koko komeudessaan ja kaikessa hirvittävyydessään."

"Harva uskoi, että löytäisit sen."

Harman mietti hetken kuuluiko Alejon näihin harvoihin. Sitten hän sanoi jotain, joka sai juonteet Alejonin kasvoilla syvenemään entisestään.

"Löysin myös muuta. Löysin Avvilin äidin surmaajan."

Välinäytös: Tulkki ja Ajatus

"Hän ei ole se, kenestä ennustus kertoo", sanoi Ajatus ja loi ärtyneen silmäyksen Tulkkiin.

"Niin", Tulkki sanoi ja katsoi inhoten epäsikiötä. "En ole koskaan väittänyt, että ennustus olisi selkeä."

"Minä maksan sinulle omaisuuksia, koska sinun pitäisi olla paras. Mutta mitä minä  tällä teen?" Ärtymys kasvoi Ajatuksen äänessä kun hän viittasi kädellään Olentoon.

Tulkki oli myös ärtynyt ja herkutteli hetken ajatuksella, että hyökkäisi Ajatuksen kimppuun ja silpoisi tämän pieniksi palasiksi. Liiketoiminta oli kuitenkin tärkeämpää kuin hetkellinen nautinto.

"Hän ei ole Kartta, mutta ehkäpä hän on Avain", Tulkki sanoi.

"Ehkäpä? Ehkäpä? Se ei ole vastaus jonka haluan!"

Ajatus oli pitkään hiljaa. Hän tiesi että hänellä oli yhtä ja toistakin käyttöä Olennolle. Vaikkei ollutkaan se mitä hän oli etsinyt, tämä oli kuitenkin äärimmäisen kiinnostava. Olento oli jotain joita ei enää ollut, tai ei ainakaan pitänyt olla. Olento oli todiste siitä ettei etsintä, jota Ajatus oli tehnyt vuosikymmenien ajan, ollut turhaa.

Välinäytös: Valon temppelillä (osa 4)

Lendar syöksyi syvyyteen Zai vierellään. Vesi valui goljattinaisen silmistä ja hänen oli vaikea nähdä mitä kohti he olivat syöksymässä. Pimeys alla otti outoja muotoja. Nämä muodot olivat hohtavassa pimeydessä sykkiviä juonteita ja polkuja. Niissä oli jotain Lendarille hyvin tuttua. Kesti hetken ennen kuin hän ymmärsi.

"Tatuontini!" hän huusi ja katsoi kohti Zaita. Lendar viittasi kädellään syvyyteen ja pyörähti ilmavirtauksesta pari kieppiä ympäri ennen kuin onnistui taas hallitsemaan syöksynsä.

Heidän kommunikaationsa oli enemmän kuin sanoja ja Zai ymmärsi Lendarin tarkoittavan selässään olevaa tatuointia. Se oli ilmestynyt hänen selkäänsä muutamia vuosia sitten, ja sikäli kuin Lendar ymmärsi, sillä oli jotain tekemistä hänen unensa kanssa.

- Se näyttää minusta lohikäärmemerkiltä, Lendar sanoi sanattomasti.

- Ei. En usko että se on lohikäärmemerkki, Zai vastasi. - Se on jotain vanhempaa perua, jotain joka oli vuosituhansia ennen ensimmäisiä lohikäärmemerkkejä. Mutta se ei myöskään ole täysin erilainen kuin lohikäärmemerkit ovat. Siinä on voimaa, se on muuttuva - kuin elävä tatuointi.

Lendar katseli tatuoinnin kiemuroita, kun he syöksyivät yhä alemmas ja lähemmäs sitä. Kun sitä tarkasteli lähempää, siitä tuntui löytyvän yhä enemmän erilaisia polkuja ja haarautumia.

- Huomaatko tuon, Zai sanoi hänen mielessään, ja viittasi Lendarin tarkkaavaisuutta suuntautumaan yhteen juonteeseen. Se juonne tuntui sykkivän ja hohtavan kirkkaammin kuin muut. Kun Lendar keskittyi, hän yhtäkkiä näki sen kulkevan mutkitellen halki kaikkien muiden juonteiden.

"Se on kuin kartta!" Lendar henkäisi ääneen.

- Niin, mutta minne?

Sitten, täysin tyhjästä, jokin taistelijanaisen aisti huusi yhtäkkiä varoitusta, ja Lendar käännähti ympäri valtava violettia tulta leimuava kirves kädessään ja katsoi ylöspäin valmiina heilauttamaan massiivista asetta. Ylhäältä heidän päälleen syöksyi hirviö, jollaista Lendar ei ollut koskaan nähnyt, mutta jollaisesta oli kuullut. Se oli beholderi, syvyyksien pahimpia kauhuja, leijuva pallo jolla oli valtava silmä ja lonkeroita, joiden päässä oli pienempiä silmiä. Sillä oli suu joka oli täynnä pitkiä teräviä hampaita, ja sen suu avautui kun se syöksyi Lendariin päin nopeammin kuin hän ehti kirvestään liikauttaa.

- RIITTÄÄ! Zain huuto palautti heidän mediaatiohuoneeseen. Lendar oli yltä päältä hiessä. Hänen selkäänsä poltti siitä missä tatuointi oli. Hänen kirveensä, se minkä hän oli jättänyt viereiseen huoneeseen, oli hänen kädessään, mutta sen terä hohti nyt voimakkaammin kuin koskaan aiemmin.

Foultaker (Byeshk Weapon)
Level 8 Uncommon

The violet-hued metal that makes up this weapon is anathema to creatures alien to the natural cosmos.

Price: 3,400 gp
Weapon: Orcish Greataxe
Enhancement: +2 attack rolls and damage rolls
Critical: +2d6 damage, +2d10 damage against aberrant creatures

Power (Daily): Free Action. Trigger: You hit with an attack using the weapon. Effect: A target of the attack is dazed until the end of your next turn. An aberrant creature is also restrained and cannot teleport until the end of your next turn.
Power (Daily): Free Action. Trigger: You are surprised. The weapon is within 10 squares. Effect: The weapon teleports to your hands and you are no longer surprised.

Välinäytös: Valon temppelillä (osa 3)

Lendar seisoi kelmeän harmaan kallionkielekkeen reunalla ja kurkisti alas. Syvyydellä ei ollut pohjaa, se oli musta kuin taivas hänen yläpuolellaan, mutta vailla tähtiä ja kuita.

"Kuin maailman reunalla", hän sanoi ääneen mietteissään.

"Aivan oikean", syvä naisääni vastasi hänen vierestään. Hän katsoi ja näki Zain, tai jonkun joka oli kuin Zai, mutta vanhempi ja eikä sokea.

"Kuka sinä olet?" Lendar kysyi.

"Minä olen Zai, sokea orpo Sarlonasta", tämä sanoi hymyillen.

"Mutta sinä et ole sokea!" Lendar protestoi.

"Olen Bahalin, Cyren prinsessa", nainen jatkoi.

Lendar katsoi naista epäuskoisasti. "Minä olen kotoisin Cyrestä, mutta en muista Bahalin nimistä prinsessaa!"

"Olen Fenah, Argonnessen barbaarien huora!" nainen huusi.

Lendar perääntyi. Naisen yhtäkkiä esille purskahtanut viha oli syvempi kuin syvyys heidän vierellään.


"Olin Xen'drikissä, kun titaanit rakennuttivat palatsejansa", nainen jatkoi taas tyynenä ja rauhallisena. Sitten hän hiljeni pitkäksi aikaa.

"Tämä on unta", Lendar viimein sanoi.


Nainen hymyili.

"Se ei tee siitä vähemmän todellista."

Välinäytös: Valon temppelillä (osa 2)

Tyttö oli ehkä neljäntoista, korkeintaan kuudentoista vanha. Hänen silmänsä peitti valkoinen liina ja hänen vieressään seisoi palvelija - vanha ihmisnainen nimeltä Deshano. Tyttöä oli kutsuttu nimella Zai. Hän näytti ihmiseltä, mutta hänessä oli jotain hyvin outoa. Munkit jotka olivat vartioineet häntä olivat ulkopuolella. Myös temppelinvanhin, Harnoillen, oli jäänyt ulkopuolelle. Huoneessa oli kolme naista.

Lendar katseli Zaita tutkivasti, mulkoilevan Deshanon mielestä todennäköisesti tunkeilevasti. Lendar ei välittänyt siitä. Hän oli jättänyt aseensa temppelinvanhimman pyynnöstä toiseen huoneeseen.

Zai viittasi kädellään ja Deshanon siirtyi huoneen nurkkaan, istuutui tyynylle ja käänsi huomionsa neuletyöhön. Koko huone oli täynnä patjoja ja tyynyjä. Verhot peittivät sen seinät. Tila oli hyvin hiljainen ja rauhallinen. Zai istuutui tyynylle ja viittasi myös Lendarin istuutumaan.

He istuivat siinä vastakkain, he istuivat pitkään. Zai hyräili lähes äänettömästi ja heilui hitaasti edestakaisin. Lendarin valtasi outo raukeus. Jokin osa hänestä rekisteröi, että Deshano ensin sytytti suitsukkeita, joiden tuoksu hiipi hänen sisimpäänsä, ja toi sitten heille kristallipikarit, joissa oli jotain punaviinin näköistä nestettä. Lendar tarttui omaansa. Osa hänestä huusi varoitusta, mutta se osa oli hyvin pieni.

Liian pieni.

Välinäytös; d'Cannith, Lady Elaydren

Huone oli iso, verhot viistivät lattiaa mutta silti huoneessa oli hyvä valaistus, yhdellä seinustalla takka toi lämpöä tulenliekkien nuollessa ja syödessä takkaan asetettuja puita.
Tummansiniseen kaapuun kietoutunut siro nainen istui keskellä huonetta, pöydän ääressä, tummansiniset silmät katsoivat tarkkaavaisesti edessä olevalla pöydällä olevaa avattua pergamenttia, hän oli murtanut siitä sukunsa, d'Cannithin sinetin.
Hänen mustissa hiuksissaan oli koristeena hopeaa ja turkoosia. Saatuaan tekstin luettua Lady Elaydrenin tuli yhtäkkiä aivan kylmä ja hänen teki mieli rytätä ja heittää edessään oleva pergamentti suoraan huoneen nurkassa olevaan takkaan mutta onnistui kuitenkin hillitsemään itsensä. Hän käänsi katseensa viestin alkuun ja aloitti jälleen ylimmältä riviltä

Hyvä Lady Elaydren

Olen kuullut että olet tekemässä joitakin tutkimuksia Sharnissa ikäväkseni näitä tutkimuksia ei ole valtuutettu, eikä niitä ole hyväksytetty minulla ja nyt on selvinnyt että olemme menettäneet jo yhden historioitsijan, Bonal Geldenin vuoksesi. Pyydänkin sinua toimittamaan minulle kaikki mahdolliset hallussasi olevat Geldenin paperit ja tavarat, hänen avustuksellaan löytämäsi tiedot ja esineet, oli niistä sitten mitään etua tai hyöytä talollemme ja pitämään asian salassa. Näin tehdessäsi otan asian esille seuraavassa keskutelutuokiossamme ja mainitsen myös sinut kiittäen avustasi.

Odotan sinun toimivan perheemme ja sukumme eduksi.

Merrix d'Cannith


Lady Elaydren käänsi päätään, palvelijan selvittäessä kurkkuaan ja kysyen heti perään kysymyksen jota Elaydren osasi odottaa mutta johon hänellä ei ollut vastausta.

"Mylady, minkä vastauksen vien herralleni?"

Välinäytös: Valon temppelillä (osa 1)

Kylmät väreet levisivät Lendarin alaselästä hänen astuessaan sisään temppeliin ja nähdessään nuoren naisen, oikeastaan tytön, joka seisoi suuren salin reunalla muiden takana. Tytössä ei ollut mitään, miksi Lendarin olisi pitänyt huomata juuri hänet. Hetkeä myöhemmin jokin Lendarin tietoisten ajatusten taustalla rekisteröi suojaavan renkaan muodostavan ryhmän, joka ryhmittyi uudelleen Lendarin astuttua sisään.

Tyttö kohotti valkoiset mitään näkemättömät silmänsä goljattinaisen suuntaan. Vanha nainen tytön vieressä kietoi valkean kankaan tämän silmille, kuin loukkaantuneena Lendarin tuijotuksesta.

- Tervetuloa, sanoi vanha kalju ihmismies kumartaen Lendarille. Tämä oli ilmeisesti temppelin vanhin, josta Rautasilmä oli kertonut Lendarille. - Olemme odottaneet sinua.

Välinäytös: CSI Deneith

Alina d'Deneith oli ärtynyt. Hänet oli kutsuttu paikalle liian myöhään. Jäljet oli sotkettu jo useita kertoja. Hän oli turvautunut loitsuihinsa, mutta ne olivat pystyneet antamaan ainoastaan epävarmoja vihjeitä.

Sotataottu Anes-61 oli surmattu varsin tehokkaasti kolmen hyökkääjän toimesta. Siinä ei ollut mitään uutta - se oli kuten Kersantti Gilmes d'Deneith oli kertonutkin. Hyökkääjät toimivat ilmeisesti jollain tasolla yhteistyössä kaupunginvartioston kanssa. ir'Tainin aatelissuku oli sekaantunut salakuljetukseen. Siinäkään ei ollut mitään uutta.

Se mikä kiusasi Alina d'Deneithiä oli hyökkääjänä ollut tuntematon sotataottu. Kaikki ei täsmännyt. Hän kaivoi käärön laukustaan ja alkoi suorittaa rituaalia.

Välinäytös: Cannith

- Sisään, Inias Ilithian sanoi.

Ovi avautui ja kärsimättömän näköinen selvästi korkeasyntyinen ihminen astui sisään heti sotataotun henkivartiansa jäljessä. Toinen sotataottu sulki oven heidän perässään ja jäi ulkopuolelle vartioon.

Iättömän näköinen eladrin istui nojatuolissa takkatulen loisteessa, kunnes käänsi hitaasti katseensa Cannithin huoneen korkea-arvoisen jäsenen, Sharnin enklaavia johtavan Merrix d'Cannith puoleen.

- Herrani, eladrin sanoi tavalla, joka sai Merrixin entistä ärtyneemmäksi. Vaikka ei ollut epäselvyyttä, että Inias Ilithian oli Cannithin huoneen palvelija - palkollinen vailla lohikäärmemerkkiä ja virallista asemaa - hän onnistui aina kohottamaan itsensä muiden yläpuolelle olipa toinen sitten lohikäärmemerkityn talon paroni tai ihmisvaltakunnan kuningas.

Merrix kuitenkin kätki ärtymyksensä ja käveli ikkunan ääreen. Hän katseli hyvän tovin synkkää Sharnin Lohikäärmetornien välissä riehuvaa syysmyrskyä.

- Mikä tuo sinut Sharniin? hän kysyi lopulta suoraan.

Inias Ilithian hymyili hetken itsekseen ennen kuin vastasi. - Eräs suojattini on joutunut vaikeuksiin joista ei ehkä selviä omin neuvoin.

- Se äpäräkö? Unolmo? Merrix tuijotti suoraan eladriniin, mutta tämä ei vastannut hänen katseeseensa.

- Kuka hän oikein on? Merrix tiukkasi.

- Herrani. Valitettavasti en voi kertoa teille, eladrin virkkoi rauhallisesti.

- Miksi? Merrix karjaisi viimein tukahdetun vihansa julki.

- Paroni Starrin d'Cannithin käskystä, herrani.

- Paroni Starrin d'Cannith on ollut kuolleena neljä vuotta!

- Se, arvon Merrix d'Cannith, ei vähennä mitenkään hänen käskynsä merkitystä. Paronin käsky on voimassa niin pitkään kunnes d'Cannith saa valittua uuden paronin.

Merrix d'Cannith pakotti itsensä kääntämään katseensa takaisin myrksyyn ja huomasi puristavansa molempia käsiään tuskallisen lujasti nyrkkiin.

Välinäytös: Stipendiaatti

Harnoillen huokaisi syvään katsellessaan ikkunasta Snaggan huoletonta viilettämistä luostarin puutarhassa. Hän laski kädestään käärön, jossa kerrottiin tämän stipendiaatista Sharnin yliopistoon. Hän ei pitänyt ajatuksesesta, mutta toisaalta ei katsonut olevan oikea henkilö estämään sen toteutumista.

Hänen suojateistaan ainakin Rautasilmä oli Sharnissa. Ehkä hän voisi pitää Snaggaa silmällä.

Välinäytös: Lohikäärmemerkitty

- Lady Velderan, ilahduttavaa tavata jälleen teidät.
  Kava Velderan käänsi katseensa ja hymyili uniformuun pukeutuneelle miehelle.
  - Kapteeni Kalaes. Miten minusta tuntuu, että et etsinyt minua tästä juhlahumusta pelkästään siksi, että minun tapaamiseni ilahduttaa sinua?
Kalaes naurahti ilottomasti. Hän arvasi, että huhut olivat jo saavuttaneet Tharashkin huoneen edustajan, eikä se ollut ihme - Kava Velderan johti Sharnin suurinta yksityistä tiedustelupalvelua Globea.
  - Niin, pyydämme epävirallisesti apua Tharashkin huoneelta. Epäilemme että etsinnän kohde on jättämässä Sharnin.
  Lady Velderan katseli hetken aikaa tutkivasti Kalaesia. Tämä vastasi naisen katseeseen.
  - Tietysti, Kapteeni. Avvil d'Karnag saapuu huomenna Graywallista Droaamista. Hänet on siirretty osastolleni Sharniin. Lohikäärmemerkitty. Hän tulee tapaamaan sinua.
  - Kiitokset Lady Velderan, Kapteeni sanoi kumartaen.

Välinäytös: Hälytys

- Kyvyttömillä ääliöt! suurhiisipomo Hut-Jat huusi ja potki samalla lattialla sänkynsä vieressä makaavaa kuollutta hiisisoturia. - Etsikää jälkiä! Keitä he olivat? Mihin he menivät? Selvittäkää!
- Haluan vastauksia! hän ärjyi ja silmäili kuolleita ja tajuttomia sotureitaan, hereillään olevien yrittäessä näyttää mahdollisimman huomaamattomilta.
- Haluan kaikki hereille! Haluan että käännätte joka paikan! Haluan että tuotte minulle ruumiita!

Kesti hetken ennen kuin kukaan uskalsi häiritä suurhiisipomon jupinaksi hiljentynyttä raivoa. Sitten karvainen ja vankkarakenteinen karhuhiisijäljittäjä puhui ääneen.

- Hut-Jat, ei näytä siltä, että hyökkääjät olisivat olleet koboldeja, tai örkkejä. He ovat olleet taitavia, ehkäpä haltioita, hän sanoi mietteissään.

- Ota sotureita Makul. Ota susia. Ota niin paljon kuin tarvitset. Hut-Jat virkkoi vaarallisen hiljaisella äänellä.

- Mutta löydä heidät! hän ärjyi naama punottaen.

Välinäytös: Olento, Edustaja ja Ajatus

Ajatus valvoi ja hymyili. Olento makasi yleellisellä tiikerintaljoin verhotulla vuoteella Edustaja jaloissaan ja hengitti viimein syvään ja rauhallisesti. Rauhoittuminen oli kestänyt pitkään. Edustaja oli väsynyt, mutta Ajatus piti hänet valveilla. Tätä he olivat odottaneet vuosia, vuosikymmeniä.

Ennustus piti paikkainsa. Olento oli herännyt.

Välinäytös: Käännös

Unolmo tuijotti muistiinpanojaan silmät harittaen. Ongelmana oli, ettei hän tiennyt mistä säkeet alkoivat ja mitkä rivit kuuluivat mihinkin säkeisiin. Riimut olivat draconicia, mutta kieli oli syvyyden kieltä. Syvällä Ashurtan haudassa oli haudattuna suurikokoinen munamainen esine. Unolmo muisti sen hiljaisesti soivan kirkkaan sykkeen. Riimut tanssivat hänen silmissään hänen tuijottaessaan kirjaston ainoaa valonlähdettä, hänen oman sauvansa kärkeä. Entä jos säkeet menisivät näin, hän tuumi ajatuksissaan ja veti nuolia eri rivien välille symmetrisesti. Sitten hän kirjoitti tekstin puhtaaksi uudelle paperille sulkakynällään.

Syvään haudatut
Salaisuudet vanhimmat
Alle ajan, maan.

Syntyneet ovat
Ajatuksesta vieraan
Muutoksen ajan.

Sielusta valon
Ruumiista taivaan ja maan
Tahdosta pahan.

Haudattuna on
Unhoon ikiaikaiseen
Alle kaupungin.

Muutoksen aika
Taas kun saapuu uudelleen
Kuin valo kirkkain.

Niin kolme kohtaa
Hävityksen reunalla
Kun maa vaikertaa.

Vaan neljäs heille
Tien syvyyksiin näyttää
Kaikkeen löytyy syy.

Olento vieraan
Kirkkaudesta pimeyden
Syntyy uudelleen.

Välinäytös: Milady

Yläkaupungin tornihuoneisto oli yleellinen minkä tahansa kulttuurin mittapuun mukaan. Lohikäärmesyntyinen komentaja Berthax Xinair astui sisään jämäkästi luvan saatuaan. Hän marssi kultaisen virkistäytymiskulhon ääressä kasvojaan pesevän haltianaisen lähelle, jättäen kuitenkin kunnioittavan etäisyyden, ja laski toisen haarniskoidun polvensa ja valtavan miekkansa lattialle.

"Milady. Vartionne on asemissa." hän sanoi ääni särähtäen vanhan kurkkuvamman takia.

Nainen kääntyi katsomaan komentajaa ja hymyili lempeästi. "Toivottavasti sinun ja kohorttisi matka sujui yhtä mukavasti kuin minun", hän virkkoi pehmeästi. "Huoneisto on erinomainen. Kiitos."

Komentaja nyökkäsi. Hänen sydämmensä täyttyi ylpeydestä. "Milady, mitä käskette?"

Nainen tarkasteli hetken märkiä kämmeniään, ennen kuin pyyhki ne ja kasvonsa huolellisesti pellavapyyhkeellä.

"Järjestä minulle audienssi Sivisin huoneen enklaaviin. Ennustuksen tapahtumat ovat jo liikkeellä, merkkien mukaan neljä ovat nyt yhdessä."

"Milady, minä...", Berthaxin ääni värisi yllättävän tunnekuohun vallassa. "Minä silvon heidät palasiksi, he eivät tuota teille vaaraa!"

"Voi Berthax", nainen virkkoi lempeästi. "Sinä olet joskus niin naiivi. Ennustuksissa asiat ovat harvoin sitä miltä ne näyttävät". 

"Ja nyt, se audienssi..." hän jatkoi terävämmin.

Välinäytös: Etsintäkuulutettu

Aric Blacktree oli hermostunut. "Etsintäkuulutettu! Ne saastat!" hän jupisi itsekseen tarkastellessaan ympäristöään. Kuja oli varjoisa ja autio.

Hänen operaationsa oli epäonnistunut. Ne samat kolme kirottua inhotusta, joista hän näki pahoja unia neljän vuoden takaa, olivat estäneet hänen tuomiopäiväkonettaan tuhoamasta Dalannanin tornia. Hänen oli pakko koota itsensä, Organisaation edustaja oli tulossa tapaamaan häntä. Hän oli valmis myöntämään, että Vaikerrusdemoonin manaaminen ja lähettäminen Vaikerruksen muistopäiväjuhlaan oli ollut virhe. Se oli ajoitusvirhe, virhe jota ei olisi tapahtunut jos hän olisi saanut tuomiopäiväkoneen ajoissa valmiiksi. Silloin hän olisi voinut tuhota tornin muistopäivänä.

Yllätys oli täydellinen; hän tunsi jäätävän kylmän terän kurkullaan täsmälleen samalla hetkellä kun soinnukas naisääni kuiskasi hänen korvaansa: "Yksi liike, yksi kuolema". Aric ei liikkunut. Hänelle aika oli pysähtynyt, hän huomasi hämmästyksekseen pohtivansa vain naisen ääntä ja sen haltiakorostusta. Siinä oli jotain murhaavan kaunista. "Phiarlan?" Aric kysyi värittömällä äänellä. Nainen sähähti joitain haltiakielisiä sanoja, joita Aric ei ymmärtänyt, mutta joiden sisältö oli viha. Haltianainen oli Thurannin huoneen salamurhaaja. Aric ei tiennyt miksi oli hengissä. "Juo tämä", soinnukas ääni sanoi ja Aric tunsi pienen pullon huulillaan. "Se ei vahingoita sinua", nainen jatkoi kun Aric epäröi. Aine oli karvasta. Muutaman hetken kuluttua nainen puhui taas.

"Oletko valmistellut hyökkäyksen, joka uhkaa sitä, jota olet tullut tänne tapaamaan?"
"En", vastaus tuli hänen suustaan välittömästi ilman, että hän pystyi siihen vaikuttamaan mitenkään. Thuranni vihelsi kimeästi kaksi kertaa, sitten terä vetäytyi hänen kurkultaan ja nainen oli poissa.

Huppupäinen hahmo lähestyi. Organisaation edustaja oli tullut tapaamaan häntä. Aric Blacktree värisi.

* * * * *

Edustaja katseli kun Aric Blacktree käveli pois. Luuletko että hän tottelee? ääni kysyi hänen mielessään. En, edustaja vastasi rehellisesti ajatuksellaan. Hän on arvaamaton. Todellakin. Miksi en saanut tappaa häntä? edustaja kysyi. Hän palvelee vielä tarkoitusta, ääni vastasi. Tulkki uskoo, että hän osoittaa meille neljännen. Ja neljäs palvelee ennustuksen tarkoitusta.