Pientä pohdintaa

Mielestäni eilinen pelisessio oli hyvä. Se ei ollut tarinankerronnallisesti tai encounterien haastavuuden, mielenkiintoisuuden ja monipuolisuuden kannalta hyvä - vaan se oli hyvä koska sen aikana sekä ennen ja jälkeen keskusteltiin paljon siitä mihin suuntaan kampanjaa viedä ja mikä on kiinnostavaa. Ja se oli hyvä myös siksi että me kaikki selvästi halusimme ja teimme jotain muuta kuin mitä kirjaan oli kirjoitettu.

Minähän olin valmistautunut hyvin, lukenut uudelleen Reavers of the Harkenwaldin toisen kirjasen ja konvertoinut kaikki tarvittavat monsut alkuperäiseltä 3 - 5 tasolta tasoille 8-10 sekä miettinyt encounttereihin valmiiksi missä kohtaa tuunattuja Rautarinkulan joukkoja korvataan Verikehään klaanin monsuilla. Tälle työlle ei tietenkään löytynyt mitään käyttöä kun Avvil, Unolmo ja Lendar päättivät lähteä tutkimaan Dal Nystieren raunioita.

Eli improvisoimalla sitten. Lyhyesti kerrottuna sankarit löysivät Eladrin raunion joka sijaitsi paikassa joka oli kytköksissä Keijulaan (eli ns. Fey Crossing). Sieltä puolestaan löytyi, ei perinteinen siirtymä jossa maailma muuttuu keijumaailmaksi, vaan portaali joka aktivoitui kuunvalossa. Tämä portaali vei sankarit Mag Tureahiin - rautalinnoitukseen tai oikeastaan sen alla olevaan luolastoon. Sieltä löytyi kyklooppi ja kykloopilta löytyi isäntä, ei itse fomorian Thrumbolg (jota virheellisesti nimitin pelissä Lord Oraniksi), vaan tämän veljenpoika (joka jäi nimemättä pelissä, mutta olkoon vaikkapa piereskelytaipumuksistaan tunnettu Fartalot). Sitten he palkkasivat neljä kyklooppia taisteluun Rautarinkuloita vastaa ja täten mainiosti palauttivat pelin alkuperäiselle uomalleen.

Mag Tureath on paikka, jolla on merkitystä tässä kampanjassa. Vaikka sen todellinen merkitys käy suunnitelmani mukaan esille vasta myöhemmin, oli erinomainen sattumus että se löytyi jo tässä vaiheessa. Ja on luonnollista että portaali sinne löytyi nimenomaan Dal Nystierestä missä sankarit olivat matkalla. Asiat etenivät järkevään suuntaan kun niiden antaa edetä.

Välinäytös: Vahvistukset saapuvat

- Lordi Vhennyk lähettää terveisensä teille Komentaja, sanoi vankkarakenteinen ihminen, jonka uniformusta ja varustuksesta saattoi päätellä tämän olean Rautakehän ryhmänjohtaja. He seisoivat Rautalinnan varustuksella. Ryhmänjohtaja oli tuonut mukanaan Rautalinnaan kymmenen sotilaan osaston, mutta myös jotain muuta.

Nazin Redthorn hymyili. Kun hän pyysi täydennyksiä, hän oletti saavansa muutaman kymmentä soturia, parhammillaan ehkä ratsumiehiä, mutta tällä kertaa hän sai enemmän.

- Lordi Vhennyk on ollut pohjoisessa kiireinen ilmeisen hyvin tuloksin, Redthorn virkkoi sotilaalle ja ja tarkasteli kahta muuta osastoa jotka seisoivat pihassa.
- He ovat Verikeihään klaanista, ryhmänjohtaja sanoi.

Toinen osastoista oli vihaisimman näköisiä örkkejä mitä Redthorn oli koskaan nähnyt. Toinen oli jotain vieläkin enemmän - sen örkit olivat suurempia ja vahvempia ja niiden piirteet kertoivat että heidän suonissaan virtasi peikkojen veri.

- Kazum! Redthorn karjaisi pihalla olevalle luutnantilleen.
- Herrani!
- Käske joukkojen valmistautua! Huomenna marssimme sotaan ja näytämme tämän laakson kurjalle väelle kuka sitä hallitsee!
- Kyllä, herrani! Kazum vastasi ja alkoi jaella käskyjä.
- Eikä muutama hassu seikkailija enää pidä minua pilkkanaan, Nazin Redthorn lisäsi hiljaisemmalla äänellä.