Enter the Pargon Path

“As you can see, my interpretation of the Prophesy was no false,” Delaxurathan said with his hissing sound.
“Indeed,” Thought answered thinking what Deluxurathan has told to him before. “This goliath woman – Lendar is the key or gate or map or whatever. She will lead us to Price. But the other too, they have more significance than I have thought before. And then there is this artifact – the Deck.”
Silence fell between the two.
“Tell me about the Deck. I have heard of it, of course. Tell me something I don’t already know.” Thought said finally.
“The Deck is what makes it hard to interpret the Prophesy.” the black dragon said. “It always had, I just didn’t realize that it is in the Nentir Valley.”
“What do you mean?” Thought raised his face and looked deep into the dragons burning eyes.
“The Deck has fooled my kin before. Some Fey say it has power over the Prophecy, but they are wrong of course, nothing has power over the Prophecy.”
Thought kept his silence, not telling the dragon where he actually would have liked to stuff the Draconic Prophesy.
“The Deck is a tool of Chaos. In some ways, it is more related to Price than to Fey who claim to have invented it. However within the proximity of the Deck the Prophesy is nearly incomprehensible.”
“We need to control the Deck then,” Thought said.
“The Devils of the Nine Hells cannot control the Deck. The Gods of the Sovereign Host nor the Dark Six can control the Deck of Many Things. It does what it does. I do not claim to know the true origin or the purpose of the Deck. When the Deck is present, as it is now, my advice is to clear the fuck off. But I do not see you as a man who backs off from the greatest Price imaginable just because an old wyrm says so.”
They both knew that Thought, with his mastery of sorcery, was one of the few individuals in the whole continent of Khorvaire that could pose deadly threat to black dragon Deluxurathan in any battlefield. With those words, from one of the most ego-centric beings in the Eberron, their alliance was sealed again.

Peli jatkuu

Into ei ole laimentunut vaikka tämä blogi on tänä syksynä ollutkin hiljaisempi kuin aiemmin. Kuten edellisistä kirjoituksista voi päätellä, olen ollut pelaajana viime kerroilla mutta ajatukset pelinjohtamiseen liittyen eivät koskaan jätä minua pitkäksi aikaa. Harmittavasti olemme tässä DnD pelissä keskellä kahden viikon taukoa joka johtuu todellisen elämän asettamista vaatimuksista. Kerron tässä hiukan taustaa missä mennään niille jotka seuraavat kampanjaamme pelkästään tämän blogin välityksellä.

Hahmot ovat tällä hetkellä tasoilla 10 ja 11 joka tarkoittaa uuden sivun kääntämistä Dungeons and Dragonsin neljännessä laitoksessa. Unolmo, Lendar, Avvil ovat Sharnissa tunnettu lohikäärmeen surmaajina ja Nentirlaaksossa he ovat Harkenwoldin puollustajia. Avvil ja Unolmo ovat taloiltaan saaneet ohjeet Tharashkin ja Cannithin yhteisen enklaavin perustamisesta Nentirlaaksoon. Apunaan heillä on Valontuoja joka aiemmin tunnettiin Rautasilmänä (paladin joka oli aiemmin cleric) sekä pelaamani Korppi joka on Brelandin kuninkaan vakooja sen läntisillä rajamailla. Enklaavin perustaminen onkin seuraavissa seikkailuissa mukana samalla kun sekä marghos että minä olemme varanneet erinäisen määrän haasteita hahmoille tässä laaksossa.

Gardmoorin luostarin hulluus odottaa pelaajia jos ja kun marghosin asettamista seuraavista haasteista selvitään. Soturinainen Lendar on matkustanut vuorille, ja on huhujen mestarina toisessa luostarissa samalla kun hänen puheilleen pyrkivät sekä vanhat örkkidruidit että taivaallisten jumalten edustajat. Eikä painajaisunet vieläkään ole päästäneet Lendaria otteestaan. Itse asiassa ne ovat pahentuneet entisestään. Eikä Ajatuskaan ole Lendaria ja muuta seuruetta unohtanut.

Välinäytös: Tulkki, Drow-lady ja Ajatus

Delaxurathan raivosi. Sen valtava häntä piiskasi luostarin muureja ja torneja saaden tiilet ja satojen kilojen painoiset kivet lentelemään ympäriinsä. Ilian Lian ja Ajatus seurasivat turvallisen välimatkan päästä mustan lohikäärmeen vihaa.

Myös Ilian Lian oli vihainen. "Tulkki huijasi meitä! Sillä on ollut koko ajan omat taka-ajatuksensa ja suunnitelmansa!"

"Tietysti", Ajatus virkkoi ja vilkaisi drowta. "Se on ikivanha musta lohikäärme, mitä muuta voisi odottaakaan?"

Ilian hämmästyi Ajatuksen sanoista. Hän veti syvään henkeä, mutta ei osannut sanoa mitään.

"Se metsästi sitä naista - sitä haltiaa. Siksi Delaxurathan oli täällä."

Ilian tuijotti Ajatusta edelleen sanattomana.

"Minä uskon, että Delaxurathan uskoi kuolonkiven surmaavan sen naisen. Ennustuksen voi tulkita niinkin." Ajatus sanoi ja näytti mietteliäältä. "Mutta kuolonkivi surmasikin Olennon - ja siinä samassa avasi portin Tuonelaan tai ainakin Khyberin syvyyksiin. Sellaista ei tapahdu sattumalta. Ja se mitä aion tehdä seuraavaksi, sitten kun tuo tuolla vähän rauhottuu, on kysyä Delaxurathanilta mitä mieltä hän on tapahtumasta ja Olennosta - sekä tästä oudosta joukosta joka häiritsee Organisaation toimintaa."

Välinäytös: Ilian Lian

Ilian Lian seisoi varustuksella ja katseli pohjoiseen. Hänen ajatuksensa olivat levolliset ja tyynet, mieliala jota hän ei usein kokenut, mutta jota hän usein ikävöi. Hän pohti varustuksen erikoista sijoittamista vuoren pohjoisrinteelle. Talvesta tulisi varmasti hurja, mutta siitä ei näkynyt merkkiäkään kesän viimeisinä lämpiminä päivinä. Ehkäpä varustuksen alkupäräiset rakentajat halusivat olla lähempänä jumalaansa tällä tavalla, tosin oikeampi sijoituspaikka olisi ollut koilisrinne. Silloin varustus olisi antanut kohti Hopeisen liekin uskonnon synnyinsijaa Thranea. Rauha ja levollisuus.

Kiven lämmin pinta tuntui miellyttävänä hänen sykkivää lonkerokättään vasten. Ja kun hän tajusi sen, levollisuus ja rauha oli tiessään. Lonkeron juuret olivat syvällä hänen mielessään ja täyttivät hänet vastustamattomalla vietillä ja himolla. Vietti saalistaa, himo tappaa. Se teki hänet voittamattomaksi. Mutta siihen ei kuulunut rauha eikä levollisuus.

Mutta jossain syvällä hänen mielessään huusi oikean Ilian Lian.

"Ajatus! Rakkaani! Miksi teit tämän minulle?"

Välinäytös: Tulkki ja Ajatus

"Hän ei ole se, kenestä ennustus kertoo", sanoi Ajatus ja loi ärtyneen silmäyksen Tulkkiin.

"Niin", Tulkki sanoi ja katsoi inhoten epäsikiötä. "En ole koskaan väittänyt, että ennustus olisi selkeä."

"Minä maksan sinulle omaisuuksia, koska sinun pitäisi olla paras. Mutta mitä minä  tällä teen?" Ärtymys kasvoi Ajatuksen äänessä kun hän viittasi kädellään Olentoon.

Tulkki oli myös ärtynyt ja herkutteli hetken ajatuksella, että hyökkäisi Ajatuksen kimppuun ja silpoisi tämän pieniksi palasiksi. Liiketoiminta oli kuitenkin tärkeämpää kuin hetkellinen nautinto.

"Hän ei ole Kartta, mutta ehkäpä hän on Avain", Tulkki sanoi.

"Ehkäpä? Ehkäpä? Se ei ole vastaus jonka haluan!"

Ajatus oli pitkään hiljaa. Hän tiesi että hänellä oli yhtä ja toistakin käyttöä Olennolle. Vaikkei ollutkaan se mitä hän oli etsinyt, tämä oli kuitenkin äärimmäisen kiinnostava. Olento oli jotain joita ei enää ollut, tai ei ainakaan pitänyt olla. Olento oli todiste siitä ettei etsintä, jota Ajatus oli tehnyt vuosikymmenien ajan, ollut turhaa.

Välinäytös: Etsintäkuulutettu

Aric Blacktree oli hermostunut. "Etsintäkuulutettu! Ne saastat!" hän jupisi itsekseen tarkastellessaan ympäristöään. Kuja oli varjoisa ja autio.

Hänen operaationsa oli epäonnistunut. Ne samat kolme kirottua inhotusta, joista hän näki pahoja unia neljän vuoden takaa, olivat estäneet hänen tuomiopäiväkonettaan tuhoamasta Dalannanin tornia. Hänen oli pakko koota itsensä, Organisaation edustaja oli tulossa tapaamaan häntä. Hän oli valmis myöntämään, että Vaikerrusdemoonin manaaminen ja lähettäminen Vaikerruksen muistopäiväjuhlaan oli ollut virhe. Se oli ajoitusvirhe, virhe jota ei olisi tapahtunut jos hän olisi saanut tuomiopäiväkoneen ajoissa valmiiksi. Silloin hän olisi voinut tuhota tornin muistopäivänä.

Yllätys oli täydellinen; hän tunsi jäätävän kylmän terän kurkullaan täsmälleen samalla hetkellä kun soinnukas naisääni kuiskasi hänen korvaansa: "Yksi liike, yksi kuolema". Aric ei liikkunut. Hänelle aika oli pysähtynyt, hän huomasi hämmästyksekseen pohtivansa vain naisen ääntä ja sen haltiakorostusta. Siinä oli jotain murhaavan kaunista. "Phiarlan?" Aric kysyi värittömällä äänellä. Nainen sähähti joitain haltiakielisiä sanoja, joita Aric ei ymmärtänyt, mutta joiden sisältö oli viha. Haltianainen oli Thurannin huoneen salamurhaaja. Aric ei tiennyt miksi oli hengissä. "Juo tämä", soinnukas ääni sanoi ja Aric tunsi pienen pullon huulillaan. "Se ei vahingoita sinua", nainen jatkoi kun Aric epäröi. Aine oli karvasta. Muutaman hetken kuluttua nainen puhui taas.

"Oletko valmistellut hyökkäyksen, joka uhkaa sitä, jota olet tullut tänne tapaamaan?"
"En", vastaus tuli hänen suustaan välittömästi ilman, että hän pystyi siihen vaikuttamaan mitenkään. Thuranni vihelsi kimeästi kaksi kertaa, sitten terä vetäytyi hänen kurkultaan ja nainen oli poissa.

Huppupäinen hahmo lähestyi. Organisaation edustaja oli tullut tapaamaan häntä. Aric Blacktree värisi.

* * * * *

Edustaja katseli kun Aric Blacktree käveli pois. Luuletko että hän tottelee? ääni kysyi hänen mielessään. En, edustaja vastasi rehellisesti ajatuksellaan. Hän on arvaamaton. Todellakin. Miksi en saanut tappaa häntä? edustaja kysyi. Hän palvelee vielä tarkoitusta, ääni vastasi. Tulkki uskoo, että hän osoittaa meille neljännen. Ja neljäs palvelee ennustuksen tarkoitusta.