Näytetään tekstit, joissa on tunniste koukut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koukut. Näytä kaikki tekstit

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Kampanjakaaret (Campaign Arcs)

Olen huomannut että minulla on taipumus ajatella ja suunnitella kampanjan loppua ja alkua enemmän kuin sen keskiosaa. Tässä tapauksessa minulla oli alusta lähtien, eli noin vuosi sitten ensimmäisen Eberron Campaign Guiden lukemisen perusteella, mielessä loppupahis (Capo di tutti capi, The Villan) ja jonkinlainen käsitys suuresta loppukohtauksesta.

Nämä ajatukset ovat koukkujen taustalla. Sen lisäksi olen tietoisesti ohjannut ajatteluani siihen suuntaan ainakin Avvilin ja Unolmon taustan tulkintani suhteen. Toisin sanoen olen ajatellut tiettyjen osien heidän taustassaan olevan kytköksissä samaan kokonaisuuteen joka - tavalla tai toisella - johtaa suureen loppukohtaukseen. Tämä toki ei ole tullut heidän osaltaan yhtä voimakkaasti tai ainakaan selkeästi esille kuin Lendarin tapauksessa.

Lendarin osalta välinäytökset ovat tarjonneet tuoda tavan esille taustaan liittyviä asioita, erityisesti kun Lendarin pelaaja marghos on toiminut pelinjohtajana, eikä minulla sitä kautta ole ollut mahdollisuutta viedä tarinaa varsinaisen roolipelin muodossa eteenpäin.

Mutta takaisin ongelmaani. Suunnittelen yleensä kampanjan alun ja lopun kohtuullisen huolellisesti, mutta ajallisesti suuri vaihe - keskiosa - jää vähemmälle huomiolle. Tästä alkoi olla jo oireita esillä viime syksynä: pelini olivat paikoin vähemmän valmisteluja kuin olisin halunnut. Valmisseikkailuja soveltamalla pääsee pitkälle, mutta jossain vaiheessa täytyi tunnustaa, että kampanjaa ei voi viedä läpi valmisseikkailuin, vaan tarvitaan myös omaa työtä yksittäisten seikkailujen kehittämisessä.

Kampanjan ja sen yksittäisten pelikertiojen suunnittelu ei kuitenkaan ole aivan helppoa. Periaate on yksinkertainen: tarkoitus päästä pisteestä A pisteeseen B, josta A on alku ja B on loppu. Ei niin yksinkertainen osuus on, että välissä pitäisi olla mukavasti juoneellisesti yhteen liittyvästi 5 - 30 tason nousun verran seikkailua.

Pyrin soveltamaan tällä kertaa 5x5 metodia - vaikkakin on tunnustettava, että olen lukenut siitä vasta viime aikoina. Metodissa "keksitään" viisi suurta seikkailua (Major Quest), jotka hahmojen tulee suorittaa. Nämä viisi jaetaan kukin viiteen vähän pienempään seikkailuun (jotka itse asiassa ovat myös D&D 4e pelitermein myös Major Questeja), joista jokaisen viides ja viimeinen on aiemmin esitelty päätehtävä. Kun viisi kertaa viisi tehdään näin ovat hahmot viimeisessä vaiheessa lähempänä tasoa 30.

Eli esimerkiksi voisi ajatella, että meidän hahmot ovat toisessa Major Questissa menossa seuraavasti:

(Taustana, seurue on vapauttanut suuren vanhan pahan - nimeltä "Olento" - epähuomiossa hoitaessaan Sharnin alla olevia luolia Kruthik-invaasiosta. Kursivoidut tekstit edustavat sellaista jota pelaajat eivät vielä tiedä samoin kuin itseasiassa pääasiallisen tehtävän nimitys "Deal with the Thing", joka on tarkoituksella avoin ja mahdollistaa monia eri tapoja hoitaa asia.)

2. Major Quest: Deal With The Thing
2.1. Seek and find the Slaying Stone to deal with the Thing (Location: Western Breland)
2.2. Search Ir'Tain's warehouse to find out that the Thing has been shipped out of Sharn. (Location: Sharn)
2.3. Do something else (Location: Somewhere else)
2.4. Do yet something else (Location: Somewhere else)
2.5. Deal with The Thing (Location: secret at this point)

Meillä on siis viisi tuollaista sarjaa ja jokaisella viidenneksellä viidestä sarjasta on oma sijaintinsa. Tämä puolestaan edesauttaa epälineaarisuuden luomisessa. "Deal with the Thing" - kampanjakaaren aikana voidaan edistää toista kampanjakaarta, jonka jokin seikkailu sijaitsee samassa paikassa kuin jokin "Deal with the Thing" -kampanjakaaren seikkailuista.

Mitä niihin muihin viiteen päätehtävään tulee, niin liikaa paljastamatta jäljellä olevien nimet ovat karkeasti seuraavat:
  • Bring Light to the Shadows of Lord of the Blades
    • Rautasilmän ratkaisuista kummunneita tulevia seikkailuja.
  • Defeat X
    • Tästä ei tämän enempää tässä vaiheessa.
  • Liberation of Y
    • Tästäkään ei tämän enempää tässä vaiheesaa.

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Välinäytös: Valon temppelillä (osa 4)

Lendar syöksyi syvyyteen Zai vierellään. Vesi valui goljattinaisen silmistä ja hänen oli vaikea nähdä mitä kohti he olivat syöksymässä. Pimeys alla otti outoja muotoja. Nämä muodot olivat hohtavassa pimeydessä sykkiviä juonteita ja polkuja. Niissä oli jotain Lendarille hyvin tuttua. Kesti hetken ennen kuin hän ymmärsi.

"Tatuontini!" hän huusi ja katsoi kohti Zaita. Lendar viittasi kädellään syvyyteen ja pyörähti ilmavirtauksesta pari kieppiä ympäri ennen kuin onnistui taas hallitsemaan syöksynsä.

Heidän kommunikaationsa oli enemmän kuin sanoja ja Zai ymmärsi Lendarin tarkoittavan selässään olevaa tatuointia. Se oli ilmestynyt hänen selkäänsä muutamia vuosia sitten, ja sikäli kuin Lendar ymmärsi, sillä oli jotain tekemistä hänen unensa kanssa.

- Se näyttää minusta lohikäärmemerkiltä, Lendar sanoi sanattomasti.

- Ei. En usko että se on lohikäärmemerkki, Zai vastasi. - Se on jotain vanhempaa perua, jotain joka oli vuosituhansia ennen ensimmäisiä lohikäärmemerkkejä. Mutta se ei myöskään ole täysin erilainen kuin lohikäärmemerkit ovat. Siinä on voimaa, se on muuttuva - kuin elävä tatuointi.

Lendar katseli tatuoinnin kiemuroita, kun he syöksyivät yhä alemmas ja lähemmäs sitä. Kun sitä tarkasteli lähempää, siitä tuntui löytyvän yhä enemmän erilaisia polkuja ja haarautumia.

- Huomaatko tuon, Zai sanoi hänen mielessään, ja viittasi Lendarin tarkkaavaisuutta suuntautumaan yhteen juonteeseen. Se juonne tuntui sykkivän ja hohtavan kirkkaammin kuin muut. Kun Lendar keskittyi, hän yhtäkkiä näki sen kulkevan mutkitellen halki kaikkien muiden juonteiden.

"Se on kuin kartta!" Lendar henkäisi ääneen.

- Niin, mutta minne?

Sitten, täysin tyhjästä, jokin taistelijanaisen aisti huusi yhtäkkiä varoitusta, ja Lendar käännähti ympäri valtava violettia tulta leimuava kirves kädessään ja katsoi ylöspäin valmiina heilauttamaan massiivista asetta. Ylhäältä heidän päälleen syöksyi hirviö, jollaista Lendar ei ollut koskaan nähnyt, mutta jollaisesta oli kuullut. Se oli beholderi, syvyyksien pahimpia kauhuja, leijuva pallo jolla oli valtava silmä ja lonkeroita, joiden päässä oli pienempiä silmiä. Sillä oli suu joka oli täynnä pitkiä teräviä hampaita, ja sen suu avautui kun se syöksyi Lendariin päin nopeammin kuin hän ehti kirvestään liikauttaa.

- RIITTÄÄ! Zain huuto palautti heidän mediaatiohuoneeseen. Lendar oli yltä päältä hiessä. Hänen selkäänsä poltti siitä missä tatuointi oli. Hänen kirveensä, se minkä hän oli jättänyt viereiseen huoneeseen, oli hänen kädessään, mutta sen terä hohti nyt voimakkaammin kuin koskaan aiemmin.

Foultaker (Byeshk Weapon)
Level 8 Uncommon

The violet-hued metal that makes up this weapon is anathema to creatures alien to the natural cosmos.
Price: 3,400 gp
Weapon: Orcish Greataxe
Enhancement: +2 attack rolls and damage rolls
Critical: +2d6 damage, +2d10 damage against aberrant creatures
Power (Daily): Free Action. Trigger: You hit with an attack using the weapon. Effect: A target of the attack is dazed until the end of your next turn. An aberrant creature is also restrained and cannot teleport until the end of your next turn.
Power (Daily): Free Action. Trigger: You are surprised. The weapon is within 10 squares. Effect: The weapon teleports to your hands and you are no longer surprised.

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Välinäytös: Valon temppelillä (osa 2)

Tyttö oli ehkä neljäntoista, korkeintaan kuudentoista vanha. Hänen silmänsä peitti valkoinen liina ja hänen vieressään seisoi palvelija - vanha ihmisnainen nimeltä Deshano. Tyttöä oli kutsuttu nimella Zai. Hän näytti ihmiseltä, mutta hänessä oli jotain hyvin outoa. Munkit jotka olivat vartioineet häntä olivat ulkopuolella. Myös temppelinvanhin, Harnoillen, oli jäänyt ulkopuolelle. Huoneessa oli kolme naista.

Lendar katseli Zaita tutkivasti, mulkoilevan Deshanon mielestä todennäköisesti tunkeilevasti. Lendar ei välittänyt siitä. Hän oli jättänyt aseensa temppelinvanhimman pyynnöstä toiseen huoneeseen.

Zai viittasi kädellään ja Deshanon siirtyi huoneen nurkkaan, istuutui tyynylle ja käänsi huomionsa neuletyöhön. Koko huone oli täynnä patjoja ja tyynyjä. Verhot peittivät sen seinät. Tila oli hyvin hiljainen ja rauhallinen. Zai istuutui tyynylle ja viittasi myös Lendarin istuutumaan.

He istuivat siinä vastakkain, he istuivat pitkään. Zai hyräili lähes äänettömästi ja heilui hitaasti edestakaisin. Lendarin valtasi outo raukeus. Jokin osa hänestä rekisteröi, että Deshano ensin sytytti suitsukkeita, joiden tuoksu hiipi hänen sisimpäänsä, ja toi sitten heille kristallipikarit, joissa oli jotain punaviinin näköistä nestettä. Lendar tarttui omaansa. Osa hänestä huusi varoitusta, mutta se osa oli hyvin pieni.

Liian pieni.

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Ennustus-sivu lisätty

Lisäsin Ennustus-sivun. Toinen säe on kirjoitettu nykyiseen muotoon 24.4.2010 eli kuukausi sitten. Olen ollut varsin tyytyväinen "ennustajan kykyihini".

lauantai 27. maaliskuuta 2010

Naamio

Vielä vapaaehtoisena taustaoptiona tarjolla:
Mask
Prerequisites: none.The character has a bit weird but harmless fetish - he or she dreams of masks and masked persons very often. It is fully up to the player to decide how this interest manifest in the game.
Edit: tämä taustaoptio on varattu.

torstai 25. maaliskuuta 2010

Tatuoitu

Jatkaen sarjaa vapaaehtoisista taustaoptioista:
Tattooed
Prerequisites: none

Not long ago, the character woke up in the middle of night, feeling terrible pain in his back. The dreams that night were strange and twisted. In the morning, the character discovered mysterios markings, not unlike a tattoo, on his back.
Edit: Tämä taustaoptio on varattu.

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Takaa-ajettu

Yhtenä taustaoptiona tarjolla seuraava:
The Hunted One
Prerequisites: Must also have the background option 'Sarlona'.
The character is from the eastern continent called Sarlona. His or her race and class can be chosen normally by the player, but it is preferable that this background is also reflected by the choice of race or class. For example, the character's class can be one with the Psionic Power Source, such as Monk, Battlemind, or Psion. Or he or she can follow the religion of Path of Light. For some reason that will be agreed by the player and the dungeon master, the character has been forced to leave Sarlona and is hunted by a secret organization based on the continent.

Nämä blogissa tarjotut taustaoptiot on selitetty toivottavasti ymmärrettävästi edellisessä kirjoituksessa.

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Hahmojen taustaoptioista

D&D 4. laitoksen Player's Handbook 2 tuo käsitteen Backgrounds optioksi hahmonluonnin yhteyteen. Pelimekaniikan kannalta sillä ei ole suurta merkitystä, mutta tarinan ja hahmon syvyyden kannalta sitäkin enemmän. Taustoja voi valita yhden tai useamman, tai siis olla valitsematta. Taustoja on erilaisia ja ne mitä kirjasta löytyy tarjoaa pelkän pohjan jonka varaan voi lähteä kehittämään ja kuvailemaan tarkemmin. Eberron Player's Guide laajentaa valikoimaa edelleen. Kaikki nämä pieniä ideoita, jotka elävöittävät hahmoa luoden ehkä hiukan mysteeriä tai miksei jotain hyvin arkista osaksi hahmon tarinaa.

Dungeon Master Guide 2 kirjoittaa samasta aihepiiristä hiukan eri nimellä. Se puhuu asiasta nimellä Roleplaying Hooks. Ajattelin ottaa käyttöön tämän Stephen Radney-MacFarlandin idean The Souls Lost -kampanjaan yhdessä. Yllä mainittu Backgroud sääntö on myös käytössä.

Koukku on se, että pelaaja saa halutessaan valita yhden koukuista osaksi hahmon taustaa.  Seuraavassa on ensimmäinen niistä.

Mysterious Mark
Prerequisites: Elf, any aberrant dragonmark feat.
The character, an elf,  has an aberrant dragonmark in partially visible part of his or her body (neck, for example). The character suspects that the mark is not normal. The aberrant dragonmarks never are, but this one sometimes seems very vivid and and its markings change from time to time. Since character's birth the mark has been a well kept secret. The character does not know the identity of his father.

Lisään uusia koukkuja kirjoitetaan tägin koukut alle lähipäivinä.