Sharnissa satoi, kylmä tuuli puhalsi Tikarijoelta(Dagger river), ja jäiset pisarat putosivat taivaalta. Jalankulkijat, ne harvat jotka ulkona liikkuivat etsivät suojaa katosten ja siltojen alta, mutta silti Blackbonesissa oli lämmintä, lähes kuumaa. Ilma oli ummehtuneen oloista, täynnänsä savua ja pahanhajuista outoa tuoksua. Blackbonesin tunnelistot olivat reitti alas alapuolisiin tehtaisiin (cogs) ja sieltä tuoksut ja lämpö kohosi tänne, ylläpitäen savuisen lämmintä ilmapiiriä.
Alina d'Deneith katseli ympärilleen ärsyyntyneenä kiroten mielessään tuuriaan, kaupunginvartiosto oli kutsunut hänet tänne Sharnin Blackbonesiin slummialueelle hänen vahtivuoronsa päätteeksi. Tarkistaen ettei kostea viitta ollut tahriintunut tutkimuksen aikana, Alina otti hanskansa käsistään ja katseli ympärilleen. Viimeisiä vesipisaroita tippui hupun reunalta. Vartioston edustaja Dolias Nain oli selvittänyt Alinalle jo tilannetta, eivätkä he olleet sotkeneet paikkoja. Mutta silti Alinan loitsut olivat pettäneet hänet jo toistamiseen lyhyellä aikaa, tälläkin kertaa hän oli saanut ainoastaan epävarmoja vihjeitä tapahtumista.
Nyt jälkikäteen hän katseli tapahtumapaikkaa ja ruumista silmämääräisesti, tarkkaillen samalla ympäröivää aluetta. Liikennettä oli jonkin verran ja tuossa lähellä oli myös Punainen vasara niminen tavernan kyltti ja sisäänkäynti, ehkä joku olisi nähnyt jotakin?
Sotataottu oli menettänyt päänsä, se kuka tai mikä, oli tämän tehnyt oli ollut voimakas ja tehokas, sotataotussa ei näkynyt muita tuoreita jälkiä. Joitakin vanhoja, jo oikaistuja ja korjattuja kolhuja mutta ei mitään sen tuoreempaa, poissulkien sen että sillä ei ollut päätä. Dolias Nain oli jo ennen Alinan tuloa saanut selvitettyä, sotataotun tunnuksista, että se oli a1-Cluster, vapaa sotataottu, joka oli työskennellyt Sharnin alapuolisissa sulatoissa (cogs) Tainin suvun palveluksessa. Tämä oli jo kolmas lähiaikoina kuollut, oikeammin lopetettu sotataottu ja toinen sellainen johon Alina törmäsi. Kaksi sotataottua oli tapettu oudoissa olosuhteissa Sharnissa, Blackbonesin alueella ja yksi varastomurron yhteydessä, salakuljetusepäilyn yhteydessä, jota Alina tälläkin hetkellä tutki muiden asioiden ohella..
"Dolias, oletteko kyselleet onko kukaan nähnyt mitään?"
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Alina d'Deneith. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Alina d'Deneith. Näytä kaikki tekstit
tiistai 21. joulukuuta 2010
sunnuntai 12. joulukuuta 2010
Välinäytös: CSI Deneith
Alina d'Deneith oli ärtynyt. Hänet oli kutsuttu paikalle liian myöhään. Jäljet oli sotkettu jo useita kertoja. Hän oli turvautunut loitsuihinsa, mutta ne olivat pystyneet antamaan ainoastaan epävarmoja vihjeitä.
Sotataottu Anes-61 oli surmattu varsin tehokkaasti kolmen hyökkääjän toimesta. Siinä ei ollut mitään uutta - se oli kuten Kersantti Gilmes d'Deneith oli kertonutkin. Hyökkääjät toimivat ilmeisesti jollain tasolla yhteistyössä kaupunginvartioston kanssa. ir'Tainin aatelissuku oli sekaantunut salakuljetukseen. Siinäkään ei ollut mitään uutta.
Se mikä kiusasi Alina d'Deneithiä oli hyökkääjänä ollut tuntematon sotataottu. Kaikki ei täsmännyt. Hän kaivoi käärön laukustaan ja alkoi suorittaa rituaalia.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)