Ajatuksia

Tuoksuja. Saavuttuani Kennruniin olen taas alkanut huomata erilaisia hajuja. Kääpiöt tuoksuvat myskiltä, hieltä, maalta. Voimakkaalta. Goblinit hieman homeisilta, tunkkaisilta, ummehtuneilta, mutta nurinkurisesti kuitenkin raikkailta. Yhdistyessään goblinien ja kääpiöiden tuoksut tuovat mieleen örkkien tuoksun. Ja ihmiset, ihmiset eivät koskaan tuoksu samalta. Ihonväri, vaatteet, hajusteet. Kaikki tuovat oman lisänsä ihmisten tuoksuun. Täällä Kennrunissa ihmisetkin tuoksuvat raikkailta, tuoreilta. Sharnissa heihin on tarttunut kaupungin ummehtunut haju, aivan kuin ihmiset siellä eivät voisi hyvin. Tunnelissa tapaamamme epäkuolleet tuoksuivat aivan samalle. Ehkä ihmiset Sharnissa ovat enemmän kuolleita kuin eläviä?

Taistellessani aavetta ja sen epäkuolleita tovereita vastaan aloin miettiä, että miksi taistelen. Minulle luvattiin palkkio rikollisen löytämisestä, mutta olisiko näitä edesmenneiden varjoja voinut auttaa jollain toisella tavalla. Onko Rautasilmällä sittenkin jotain opetettavaa minulle? Ei, en voi uskoa sitä, sillä sehän on vain eloon herätetty metallikasa, luotu kaatumaan luojiensa puolesta.

Nyt, kun olen poissa Sharnista, huomaan ajatuksieni olevan jollainlailla... ehjemmät, selvemmät. Vihani pääsee liiaksi valtaan ollessani ihmisten isoissa kaupungeissa, ja huomaan muuttuvani enemmän ihmiseksi. Olisikohan Alejonilla viisasta neuvoa tähän? Vai helpottaako vihani vasta saatuani kauan himoitsemani kostoni? Pahoin pelkään, että vain aika kertoo vastauksen.