Välinäytös: CSI Deneith toinen osa; Blackbones

Sharnissa satoi, kylmä tuuli puhalsi Tikarijoelta(Dagger river), ja jäiset pisarat putosivat taivaalta. Jalankulkijat, ne harvat jotka ulkona liikkuivat etsivät suojaa katosten ja siltojen alta, mutta silti Blackbonesissa oli lämmintä, lähes kuumaa. Ilma oli ummehtuneen oloista, täynnänsä savua ja pahanhajuista outoa tuoksua. Blackbonesin tunnelistot olivat reitti alas alapuolisiin tehtaisiin (cogs) ja sieltä tuoksut ja lämpö kohosi tänne, ylläpitäen savuisen lämmintä ilmapiiriä.

Alina d'Deneith katseli ympärilleen ärsyyntyneenä kiroten mielessään tuuriaan, kaupunginvartiosto oli kutsunut hänet tänne Sharnin Blackbonesiin slummialueelle hänen vahtivuoronsa päätteeksi. Tarkistaen ettei kostea viitta ollut tahriintunut tutkimuksen aikana, Alina otti hanskansa käsistään ja katseli ympärilleen. Viimeisiä vesipisaroita tippui hupun reunalta. Vartioston edustaja Dolias Nain oli selvittänyt Alinalle jo tilannetta, eivätkä he olleet sotkeneet paikkoja. Mutta silti Alinan loitsut olivat pettäneet hänet jo toistamiseen lyhyellä aikaa, tälläkin kertaa hän oli saanut ainoastaan epävarmoja vihjeitä tapahtumista.

Nyt jälkikäteen hän katseli tapahtumapaikkaa ja ruumista silmämääräisesti, tarkkaillen samalla ympäröivää aluetta. Liikennettä oli jonkin verran ja tuossa lähellä oli myös Punainen vasara niminen tavernan kyltti ja sisäänkäynti, ehkä joku olisi nähnyt jotakin?

Sotataottu oli menettänyt päänsä, se kuka tai mikä, oli tämän tehnyt oli ollut voimakas ja tehokas, sotataotussa ei näkynyt muita tuoreita jälkiä. Joitakin vanhoja, jo oikaistuja ja korjattuja kolhuja mutta ei mitään sen tuoreempaa, poissulkien sen että sillä ei ollut päätä. Dolias Nain oli jo ennen Alinan tuloa saanut selvitettyä, sotataotun tunnuksista, että se oli a1-Cluster, vapaa sotataottu, joka oli työskennellyt Sharnin alapuolisissa sulatoissa (cogs) Tainin suvun palveluksessa. Tämä oli jo kolmas lähiaikoina kuollut, oikeammin lopetettu sotataottu ja toinen sellainen johon Alina törmäsi. Kaksi sotataottua oli tapettu oudoissa olosuhteissa Sharnissa, Blackbonesin alueella ja yksi varastomurron yhteydessä, salakuljetusepäilyn yhteydessä, jota Alina tälläkin hetkellä tutki muiden asioiden ohella..

"Dolias, oletteko kyselleet onko kukaan nähnyt mitään?"

Lendarin päätös; Valon Temppeli kutsuu?

Lendar seisoi jälleen tornitaloa kiertävän kävelykadun kaiteella katsoen alas, syvyyksiin, odottaen ilma-alusta. Näkyvyys oli heikko, katua tai alempia siltoja ei erottanut. Vilkaisu taivaalle paljasti syyn pimeyteen, synkkääkin synkemmät pilvet peittivät Sharnin kaupungin alleen. Katse kääntyi jälleen alaspäin hakien ja etsien ilma-alusta, sitä ei näkynyt vieläkään, kaukaa kaikui jälleen kaupungin kellot kertoen ajankulumisesta.
Vihdoinkin ilma-alus näytti lähestyvän, valmistautuen tulevaan Lendar vilkaisi vielä ympärilleen pysähtyen katsomaan taakseen silmät ihmetyksestä suurentuen, Rautasilmä seisoi siinä aivan kosketusetäisyydellä surumielinen ilme kasvoillaan, puhuen jotakin. Oliko Rautasilmä muka seissyt siinä aivan kokoajan, ja puhuen vielä, jokin vei kuitenkin äänen. Lendar kuuli kyllä myrskypilvien pauhun ja kaupungin hälinän mutta Rautasilmän puhetta ei kuulunut.

Kääntäen katseensa takaisin odottamaansa ilma-alus kohteeseensa, Lendar näki sen olevan kohdalla ja hyppäsi kohti alempana kulkevaa alusta. Nyt Lendar kuuli ensimmäisen kerran Rautasilmän monotonisen mutta rauhallisen ja rauhoittavan äänen "Minä itse en osaa tai voi auttaa sinua, mutta Valon Temppelistä apu voi löytyä myös sinulle!"
Lendarin katse etsi ilma-alusta pimeydestä "Mihin se hävisi, minne se katosi?" Vauhti tuntui kiihtyvän ja pimeys väistyi hänen edestään ja näytti kiertyvän hänen ympärilleen, selässä tuntui kihelmöintiä, tatuointi tuntui taas sykkivän. Näkyvyys suoraan alaspäin parani pimeyden väistyessä, mutta se ei lohduttanut sillä se mitä näkyi, se ei ollut Sharn, se ei ollut kaupunki ollenkaan. Etäisyys näytti kasvavan vauhdin kasvaessa, eikä mitään pohjaa näyttänyt olevan, tai oli siellä jotakin kun tarkemmin katsoi, siellä oli vastassa jokin synkkyyttä ja pimeyttä sykkivä varjo, epämääräinen massa mustuutta joka muuntui ja siitä ojentui tummia lonkeroita kohti Lendaria aivan kuin valmistautuen ottamaan vastaan ja syleilyyn. Koko tämän ajan Rautasilmän sanat olivat kaikuneet varjoisista seinistä, nyt sanojen yli kuului toinen monen äänen yhteen ääneen lausuma "Tervetuloa takaisin lapsukainen! Tuhlaajatyttö palaa takaisin, pitkin mustan veren tietä." Pohja tuntui lähestyvän yhä kiihtyvällä nopeudella, eikä mikään mitä Lendar teki näyttänyt auttavan, tatuointi hehkui ja sykki yhä vahvemmin kuin eläen omaa elämäänsä... Viimein Lendar saavutti mustan syvyyden iskeytyen siihen ja upoten siihen, sen mustuuden tunkeutuessa kaikkialle Lendarin kehoon, neniin ja suuhun... Lendar taisteli mutta kaikesta taistelusta ja rimpuilusta huolimatta tunne oli kuin Lendar hukkuisi.

Lendar haukkoi henkeään havahtuessaan katsomaan Skadar Thuursteinia, Skadarista katse hakeutui muihin tuttuihin asioihin. Shifter näytti olevan väsynyt, tuoksu oli vahva aivan kuin hän olisi ollut juhlimassa pidemmän kaavan mukaan. Skadar katseli Lendaria tutkien "Taisit nukahtaa ja taisi olla melkoinen uni? Haukoit henkeäsi ja koetit saada henkeä aivan kuin hukkuisit ja itkit samalla." Skadar istahti alas "No mitä asiaa sinulla on? Samanlaista rahakasta keikkaa ei ole nyt tiedossa mutta ehkä me jotakin sinun taidoillesi vielä löydämme." Skadar katsoi käsiään ennenkuin jatkoi "Mutta mitä asiaa sinulla oikein oli?"

Lendar ravisteli itsensä takaisin todellisuuteen, se oli ollut unta. Hän oli istunut Thief's Dagger nimisen tavernan takahuoneessa odottamassa Skadarin saapumista ja näköjään olikin sitten torkahtanut ja nähnyt unta. "Siihen keikkaan liittyen tuliknkin ja se oli ensimmäinen ja samalla viimeinen sellainen minulle! Se oli virhe, valtava erehdys enkä toista sitä enää!" Lendar nousi ylös, kasvot suuttumuksesta kivettyneinä, silmät palaen katsoen samalla Skadaria silmiin "Muista se! Niitä keikkoja en ota vastaan. Areenalla voin kyllä taistella mutta muuten minä en ole käytettävissä näissä hämäräperäisen epämääräissä keikoissa!" Lendar tunsi kuinka vatsassa pyöri ja taverna tuntui olevan liikkeessä mutta siitä huolimatta Lendar asteli käytävääpitkin kohti ulko-ovea...

Skadar katsoi pieni hymynpoikanen huulillaan ja nyökkäsi Lendarin poistuessa "Muistan kyllä..." kuului ensin ääneen ja hetken perästä, Lendarin ollessa hiukan kauempana Skadar puki ajatuksensa sanoiksi ja jatkoi vielä hiljaisella äänellä "...mutta katsotaan miten tyttären käy..."

Lendar asteli nopeaan tahtiin ulos, hän voi pahoin. Tämmöistä ei ollut koskaan ollut, mitä tämä oikein oli? Tavernan ulkopuolella Lendar putosi polvilleen ja antoi ylen, oksennus purskahti katukiveykselle. Lätäkkö laajeni maassa Lendarin kasvojen edessä, vapisevin jaloin Lendar nousi ylös ja katsoi eteensä. Suussa tuntui oksennuksen makua mutta se mikä kiinnitti Lendarin huomion oli oksennus itsessään, se oli mustaa limamaista ainetta... Oliko se äskeinen sittenkään pelkkää unta?

...Ehkä minun pitää käydä keskustelemassa Valon temppelillä, selvittämässä ja etsimässä vastauksia, jos sellaisia on? Minä en luovuta!

Tylsää... Pirun tylsää.

Muutaman päivän ryyppyputki takana. Haiseva kaupunki, pokkuroivia pellejä, huonoa olutta. Olen yrittänyt saada edes jonkinlaista kännirähinää aikaiseksi, mutta puolet kaupunkilaispelleistä juoksee pakoon mustelman pelossa.

Uusi ilta, uusi kapakkakierros. Koitan valita taas uusia kapakoita, koska jostain syystä minua katsotaan kieroon vanhoissa paikoissa. Alkuilta sujui tylsästi, ei mitään toimintaa. Olut oli laihaa ja naiset hajustettuja. Tapasin metallipapinkin, tuli estämään lupaavasti alkamassa olevan rähinän. Päätin siis lähteä kotiin. Kännissäkin huomasin papin seuraavan minua, no, huvinsa kullakin.

Mytty ja huppuhiippari sillalla. Sateella on pirun hankala nähdä tarkasti. Vertavuotava mytty ja huppuhiipparin askellus sillalta "alas?". Menin katsomaan myttyä... ruumis kai. Viittoilin pappia paikalle, jos vaikka osaisi auttaa, kun huomasin silmäkulmasta, että huppuhiippari oli kiertänyt sillan alta taakseni. Yritin ottaa aseeni vaivihkaa ja hyökkäsin. Edes yksi kunnon tappelu tänään. Ja kunnon tappelu siitä tulikin. Onneksi tämä tylsä kaupunki on täynnä itsetuhoisia metalliheppuja, ja tässäkin oli yksi sellainen. Jaoimme iskuja puolin ja toisin, pappi ihmetteli ja höpötteli aikansa kunnes päätyi auttamaan. Muutama katselijakin tuli paikalle, ja pieni, ruma gobbari. Tuli pomppimaan tappeluun mukaan ja onnistui tuurilla lyömään viimeisen iskun. Pappi huusi vartioston jo aiemmin paikalle, ja nyt ne taisivat olla tulossa paikalle. Pappi palautti rautakaverinsa henkiin, mutta siitä lähti jokin lepakko lentämään taivaisiin?

Olin jo lähdössä pois, kun vartiosto tuli paikalle ja esti. Hetki juttelua ja ryhmän pomo oli jo aika kärsivän näköinen. No, sanoin, että kapteeni Kalaisi, vai mikä se olikaan, sai kysellä tarkemmin jos halusi. Ei kai halunnut. Menin kotiin nukkumaan krapulaa pois.

Välinäytös: Red Hammer of Blackbones

Punainen Vasara (Red Hammer) taverna, on sosiaalinen turvasatama Sharnin blackbonesin alueen sotataotuille. Osittain taverna, osittain seppäin työpaja, se tarjoaa ja avaa keskustelumahdollisuuksia korjausten lomassa. Lukuisat sotataotut rentoutuvat yleisissä tiloissa, entinen Thranen armeijan sotilas vaihtaa tarinoita Brelishiläisen tunnustelijan kanssa, kun toisaallaa Cyranilainen jousiampujaa kiillottaa Karrnilainen pioneeri. Valaistus on muutenkin himmeän ja hämäryyttä lisää ilmassa leijuva savu, joka tulee pohjoisseinustalla olevasta tulipesästä ja ahjosta.

Yhden pöydän äärellä kaksi sotataottua on syventynyt tiukkasävyiseen keskusteluun, jos niin voi sotataotun kohdalla sanoa, pöydällä siinä molempien edessä oli kärsinyt mekaaninen lintu, viimeinen viestinviejä.

Isompikokoinen, massiivisen yläruumiin omaava sotataottu piti kättään viimeisen viestinviejän päällä eikä sen silmissä ollut hehkua, tätä kesti hetken aikaa toisen odottaessa rauhassa.

Isomman sotataotun silmien hehku palasi hitaasti ja lopulta se nosti katseensa kumppaniinsa
"Lyhyt yhteenveto Cutterin viimeisistä hetkistä, kumppanimme oli jo saanut sen heikon lihakkaan Bonalin nujerrettua ja onnistuminen oli jo niin lähellä, aivan käsinkosketeltavissa, kun siihen sillalle tuli joku puoliörkki ja merkitsemätön sotataottu tulivat paikalle. Siihen liittyi hiukan myöhemmin vielä Cannithin huoneen edustaja, goblin ja ne kolmistaan nujersivat Cutterin. Cannithin huoneen tilat seurantaan, merkitsemätön sotataottu on Valon edustaja joten se voidaan löytää valon temppeliltä. Puoliörkki taas vaikuttaa etsijältä, olisiko jonkun turvamies, ehkä tämän sotataotun.."

Jykevä sotataottu puristi kätensä nyrkkiin, rusentaen kädessään olevan viimeisen viestinviejän romuksi "Onnistuminen oli jo käden ulottuvilla, NIIN lähellä! Mutta sitten Cutter meni ja kärsi tappio. Ota yhteyttä niihin alamaailman elukoihin, niihin muuntautujiin ja ota muutama niistä mukaasi, etsi ja jäljitä tämä kolmikko ja pistä ne kärsimään! Äläkä unohda, tuo minulle se kirja! Lord of Blades tarvitsee sitä! Kärsiköön ja kuihtukoon liha!"

Välinäytös: CSI Deneith

Alina d'Deneith oli ärtynyt. Hänet oli kutsuttu paikalle liian myöhään. Jäljet oli sotkettu jo useita kertoja. Hän oli turvautunut loitsuihinsa, mutta ne olivat pystyneet antamaan ainoastaan epävarmoja vihjeitä.

Sotataottu Anes-61 oli surmattu varsin tehokkaasti kolmen hyökkääjän toimesta. Siinä ei ollut mitään uutta - se oli kuten Kersantti Gilmes d'Deneith oli kertonutkin. Hyökkääjät toimivat ilmeisesti jollain tasolla yhteistyössä kaupunginvartioston kanssa. ir'Tainin aatelissuku oli sekaantunut salakuljetukseen. Siinäkään ei ollut mitään uutta.

Se mikä kiusasi Alina d'Deneithiä oli hyökkääjänä ollut tuntematon sotataottu. Kaikki ei täsmännyt. Hän kaivoi käärön laukustaan ja alkoi suorittaa rituaalia.

Snaggan polku

Nimeni on As'huug Trutaah Sna'goosh ja se on kuin merkityksetön mantra, jota hoen yhä uudestaan etten sitä unohtaisi. Muistan paremmin aiemman nimeni, joka oli Snagga, ja sen myötä muistan myös ne tapahtumat, jotka tapahtuivat ennen kuin saavuin tähän syvinpien varjojen maahan.


Vaikka vaellan varjojen maassa, polkuni on kirkkaasti valaistu, koska edessäni siintää majakka jota tämän maan asukkaat eivät näe. Se tuo mieleeni sotataotun nimeltä Rautasilmä, joka oli ystäväni. Ennen kuin kävelen polkuni loppuun, ja se, mikä minusta on jäljellä, yhtyy viimein valoon, kirjoitan muistelmani tässä viimeisessä kaupungissa jonka muureja vartioivat korpit.

Tapasin Rautasilmän ennen kuin tapasin muut. Tapasin Avvilin, jonka veri huutaa valjastettua barbaarista vihaa. Heidät tapasin ennen kuin tapasin Lendarin, jonka myös muistan ystävänäni, kaikesta huolimatta ja kaikesta johtuen. Mutta minulle tärkein oli se kun tapasin Unolmon, jonka palvelija minä olin.

Lendarin unet

"Ole tarkkana, hio taitojasi ja pidä aseesi kunnossa, älä anna minkään seistä tielläsi voittoon. Tämä on tapa Goljatin." Lendar muisteli vanhaa sanontaa jonka oli kuullut jostakin jossakin vaiheessa elämäänsä, Rautasilmän kanssa kouluttautumisen lomassa käyty lyhyt keskustelu ei ollut ainakaan vielä auttanut tai avannut mitään.

Mutta ajatus siitä että kävisi sittenkin Valon temppelissä, ehkäpä sittenkin. Rautasilmän suosituksesta hän voisi käydä sielä katselemassa ja ehkä myös keskustelemassa, ja ehkä siellä saisi joitakin vastauksia ja ehkä he voisivat auttaa.
Siinä oli vain aivan liikaa epävarmuutta.

Mutta näitä unia niitä vastaan ei voinut valmistautua tai taistella, ne tulivat ja menivät, nykyään ne kuitenkin tulivat aivan liian usein ja ne vain pahenivat, ne kasvoivat, ne elivät? ELIVÄT? Miten se tuli mieleen, ei kai unet kuitenkaan eläviä ole? Eihän? Aivan, kuin myös tatuointi joka joskus unessa tuntui elävän ja kasvavan, sillä tuntui olevan aivan oma tahto, Jotenkin se tuntui olevan jotakin smanlaista kuin niillä joillakin lohikäärmemerkityillä jotka joskus käyttivät voimiaan, merkkiensä kautta...

Snagga lisätty Dramatis personæ -sivulle

Seurueen tuorein jäsen löytyy nyt Dramatis personæ -sivulta.

Painajainen

Lendar heittelehti vuoteessaan. Painajainen piti häntä otteessaan tiukasti toistaen samaa kaavaa yhä uudestaan ja uudestaan. Unen varjot hiipivät pidemmiksi ja pidemmiksi. Painajaisen kuunvalossa varjot olivat kuin musta veri, joka valui kymmeninä puroina haarautuen uusiksi poluiksi hänen ihollaan.

Ilmalaivan kapteeni, mies jonka pää oli kirveellä halkaistu, töni Lendaria, nauroi ja paasasi kuin hullu saarnaaja: "Mustan veren tie, luokse hänen heidät vie."

Lendar kohotti kirveensä ja löi miestä uudelleen. Viipale tämän päästä tippui pois, mutta suu vääntyi veriseen hymyn irvikuvaan, joka avautui valtaisaan tuhathampaiseen verta syöksevään kitaan.

Välinäytös; Lendar Sharnin salaisuuksia kaivamassa

Lendar seisoi rakennusta kiertävän tasanteen kaiteella ja katsoi silmät siristellen alas Sharnin syvyyteen, rakennusten välissä olevat sillat katkaisivat pudotuksen epäsäännöllisen säännöllisin välimatkoin ja eri paikoissa, sen näki hämärtyvässä illassa kun ikivalojen loiste alkoi erottua hämäryyden keskeltä. Ehkä tämä veisi hänet lähemmäksi sitä tai niitä jotka olivat aiheuttaneet hänen selkäänsä koristavan tatuoinnin. No, saalis itsessään ei häntä veisi yhtään lähemmäksi mutta tätä kyseistä saalista vastaan hän saattaisi saada tietoja, vaikkakin vain pieniä tiedonmurusia joka johdattaisivat hänet oikeaan suuntaan. Hänen saamansa tiedot olivat ainakin oikeita, oikeanlainen ilma-alus oli liikkeellä ja hän oli oikeassa paikassa. Lendar tunnisti sekä sen siipien että lipun kuviot.

Rauhallisesti hengittäen Lendar valmistaui toimintaan, hänen katseensa oli seesteisen rauhallinen maskin takana, tuulen tuivertaessa hiuksia yhtäkkiä mieleen nousi ajatus kumppaneista Rautasilmä, Nuka ja Unolmo mitähän he tekevätkään tällä hetkellä ja Avvil, ehkä me kohtaamme jälleen? lyhyt, karkea murahdus kantaui kurkusta Lendarin tuntiessa palan nousevan kurkkuunsa Heidät pitää etsiä, heillä ei ole puolustajaa varsinkin, jos aikomuksena on kohdata se paennut epäsikiö mitä minäkin olin epäonnisesti vapauttamassa.

Katsoessaan lähestyvää, aivan kohta alapuolellaan kulkevaa ilma-alusta, Lendar tyhjensi mielensä ja pudottautui, ilmvirta otti hänet vastustavaan syleilyynsä mutta silti Lendar putosi hallitusti kohti ilma-alusta, tuulen tuivertaessa korvissa. Putouksen aikana Lendarin mieleen nousi tuo ensimmäinen taistelu jonka aikan hän tapasi Rautasilmän, Unolmon ja Nukan täällä Sharnissa, se oli ollut hänen ensimmäinen ilma-aluskokemus, eikä siitäkään ollut niin pitkää aikaa vielä edes kulunut, mutta silti he olivat ennättäneet kokea jo melkoisesti. Heidän elämänsä oli myllerryksessä, osa omasta tahdosta osalla sattumien sormeilun vuoksi.

Lendarin vartalo kiertyi oikeaoppisesti hänen valmistautuessaan alastuloon, kahden käden kirvese ilmaantui oikeaan käteen valmiiksi. Kova-äänisesti tömähtäen Lendar laskeutui keinauttaen ilma-alusta hiukan, ei paljoa mutta kuitenkin. Ammattimaisen kevyesti ja oikeaoppisesti hän laskeutui jalkojensa ja käden varaan ilma-aluksen kannelle pieneen kyyryasentoon.

Nopeasti Lendar nousi pystyyn ja liikkuen kohti edessään olemaan ohjaamoa, hän oli pudottautunut niin että ohjaamo ja siellä seisova, täysin yllättynyt kapteeni oli suu ihmetyksestä auki ja simät selällään. Mutta silti, kuin ihmeenkaupalla Kapteeni vältti valtaisan heilahtavan kirveen iskun kyyristessään suojaan ruorinsa taakse, isku oli hiukan korkea. Mutta seuraavaa, ylhäältä alaspäin tulevaa iskua kapteeni ei enää väistänyt, ei olisi edes ennättänytkään. Räsähtäen valtava kirves halkaisi ja läpäisi sekä kovapuisen ruorin että pehmeämmän kapteenin kallon. Kääntäen päätään Lendar näki odotetusti, kokassa olleen miehistön jäsenen tulevan juoksuaskelin suoraan kohti, heiluttaen käsissään pitkää koukkupäistä ketjua. Samanaikaisesti aluksen kannen alta ryntäsi toinen miehistön jäsen heiluttaen lyhyttä miekkaansa. Kaksikko lähestyi Kapteeninsa tappanutta uhkaavan pelottavaa hahmoa varoen, Lendar antoi kaksikon tulla hiukan lähemmäksi ennenkuin taas räjähti toimintaan, astuen lähemmäs ja pyörähtäen, heilauttaen samalla valtaisaa kirvestään laajassa kaaressa. Ketjun kanssa aseistautunut yritti torjua ketjullaan voimakasta iskuaan epäonnistuen siinä surkeasti ja kaatuen päätä lyhempänä juuri pudottamansa ketjun päälle. Isku tehosi myös miekkamieheen, viiltäen tätä hiukan alempaa mutta yhtä kaikki tappavan tehokkaasti. Laskeutumisesta tähän taistelun loppuun ei ollut mennyt aikaa juurikaan hetkeä pidempään.

Lendar mietti että oli hyvä, että oli ilta-aika muuten olisi liikaa katsojia kaupungin kävelykaduilla ja silloilla. Ilma-alus pysyi suunnassaan, ruori oli jumiutunut iskusta eikä edessä näyttänyt olevan rakennuksia tulossa lähiaikoina. Nopaesti liikkuen Lendar siirtyi aluksen kannen alle, onneksi nämä eivät ole isoja aluksia, joutuisi etsimään liikaa eikä aikaa ole hukattavaksi. No tässäkin on pieni ruuma, mutta eiköhän hänen saamansa ohjeet auttaisi asiassa, nopeasti Lendar kävi läpi ruuman ja mursi siellä olevan, yhden ainoan odottamansa laatikon. Laatikon jäännöksistä Lendar kaivoi esiin etsintänsä kohteen, puisen, koristellun rasian ja nopeasti rasia siirtyi vyötäröllä olevaan säkkiin.

Kevyet askeleet kuljettivat Lendarin nopeasti kannelle ja siitä aluksen reunalle, antaen katseensa kiertää alapuolista maisemaa, hymy nousi huulille. Ajoitus oli lähes täydellinen. Alapuolella oli tulossa kohdalle uusi rakennusten välinen silta, tällä kertaa pudotusta oli hiukan enemmän mutta rauhoittuen Lendar odotti oikeaa hetkeä ennenkuin pudottautui. Ilmavirta kasvoilla tuntui rauhoittavalta ja nopeasti pudoten Lendar laskeutui kevyesti kierähtäen sillalle.

Noustessaan seisomaan Lendar kokeili nopeasti kädellään säkkiä, se oli mukana, Olisi ikävää menettää se näin lähellä onnistumistaan ja nopeasti hänen kevyet askeleensa veivät kohti varjoja, kohti Sharnin syvyyksiä...

Sharn.

Majoittauduin huoneemme taloon täällä. Lady käski ilmoittautua Kapteeni Kalaesille yhdessä kapakassa. Kuulostaa jo paremmalta, eipähän tarvitse pokkuroida missään hoveissa.

Saavuin paikalle sovittuun aikaan. Nurkkapöydässä istuivatkin jo vanhat, heroistiset seikkailijatuttavani. Moikkasin heitä "ystävällisesti". Tilasin pari olutta Kapteenin piikkiin. Rupesivat selittämään jostain liskonmunasta ja heidän omista mokistaan. No, sen liskon löytämisestä saisi mukavan palkkion. Ei sillä että minä rahalla mitään tekisin, mutta kun huone käski niin silloin totellaan. Piste. Tein kyllä mielipiteeni asiasta selväksi. Lisko olisi kuulemma jossain varastossa, jos enää siellä olisi. Tarvitsevat ulkopuolisia tarkistamaan paikan. Vaadin Kapulta taustavoimia ja lisäksi parempia aseita. Lähdin itse varmistamaan aseiden saannin, ja muut lähtivät etsimään tietoja.

Kuten arvattiin, niin ei näillä kaupungin pelleillä ole edes kunnon taika-aseita... Yhden tulinuolen löysivät, ja jos se lisko on yhtään lohikäärmeen kaltainen, se vain nauraa tuolle. Alkaapa taas lupaavasti. Otin kuitenkin aseita mukaan, jos vaikka joskus tulevaisuudessa niitä tarvitsisi.

Tavattiin varastolla. Sovittiin vartioston kanssa, että tulevat valomerkistä paikalle. Hypättiin pienen kuilun yli laiturille, jo tuossa toinen "sankareista" meinasi tippua (Papit!). No, sen velhon metallikoira tipahti. Hah!

Avattiin ovi samalla, kun hilattiin pappia ylös kuilusta. Onneksi oli köydet ympärillä. Kun kaikki oli laiturilla, kuului sisältä ääniä. Suljettiin ovet. Joku pysähtyi oven taakse, mutta sen jälkeen ei kuulunut mitään. Odottelimme jonkun aikaa ja koska mitään ei kuulunut, päätimme rynniä sisään. Oven takana odottelikin meitä samanlainen, mutta tappelukykyisempi, metalliukko kuin pappimme. Pirulainen heitteli tikareita ja löi monta kertaa siinä kun me kerran tahi kaksi. Velhonkuvatus alkoi saman tien tehdä valomerkkiä... Sehän piti tehdä vasta kun lisko olisi löytynyt. No, toiset panikoituvat helpommin, eivät ymmärrä että kuolema on varma, tärkeintä on vain miten kuolee.

Kohta mukaan liittyi lauma hobgoblineita. Hah. Pellet. Nämä kaikki nujerrettiin nopeasti, yksi pääsi huonokuntoisena pakoon. Haki kersantin apuun. Samaan aikaan tosin vartiosto pääsi sisään. Alkoi tylsä selittely ja syyllisten etsiminen. Sillä aikaa löysin salaoven viereiseen varastoon. Joku hyypiö oli toisella puolella, joten tartuin sitä remeleihin. En saanut vedettyä omalle puolelle joten työnnyin toiselle puolelle. Lisää niitä, salakuljettajia? Pappi tuli apuun ja vartiostokin kiiruhti ulko-ovesta läpi, joten luuserit luovuttivat heti. Arkuissa oli huumeita. Sieppasin muutaman pussin mukaan, ajattelin myydä myöhemmin, mutta velhonalku vinkkasi, että laita ne hobbareiden taskuun. Näin tein. Saatiin motiivi ja päästiin livahtamaan syytteittä, kun hobbareista tuli pahiksia. Hah! Oikein niille luusereille, mitäs syntyivät.

Liskoa ei löytynyt, on kuulemma jo kaukana. Jos oikein arvaan, niin seuraavaksi minua pyydetään (käsketään) jäljittämään sitä. Pääseepähän kuitenkin pois tästä ihmisille haisevasta läävästä.

Etenemisestä

Hahmot ovat neljännellä tasolla tässä kampanjassamme, ja lähestyvät viidettä. Marghos astuu hetkeksi syrjään pelaajan paikalta ja vetää peliä hetken aikaa. Itse en valitettavasti pääse osallistumaan seuraavaan pelikertaan, mutta minulla on hahmo valmiina omaa pelaamistani varten. Olen myös viihdyttänyt itseäni rakentamalla tulevia encountereita ja lukemalla Monster Vaultin seikkailun ja itse Monster Vault -kirjaa.

Kovasti olen tykästynyt tähän Essentials-ideaan. Olen nyt hankkinut kaikki muut paitsi pelaajien kirjat Heroes of the Fallen Lands ja Heroes of the Forgotten Kingdoms. Näitä en edes suunnittele hankkivani, koska materiaaliin pääsee käsiksi uusitun Character Builderin kautta.

Minun tuleva hahmoni The Souls Lost kampanjassa ei tule olemaan Essentials-hahmo, itse asiassa kaukana siitä, mutta mikä on mielenkiintoista ja arvostettavaa on, että kaikki olemassa olevat hahmot ovat "perus"-hahmoja. Meillä on Fighter (Defender), Cleric (Leader), Ranger (Striker) ja Wizards (Controller) - erinomainen perussetti. Siitä on fantasia tehty. Saa nähdä miten oma hahmoni saa tasapainoisen pakan epätasapainoon.

Välinäytös: Pikkupiru

Danaxhamun lensi täysin äänettömästi avonaisesta ikkunasta sisään ja lähestyi kuolemattoman olennon kärsivällisyydellä raskaan tammipöydän ääressä kirjaa lukevaa eladriniä. Cannithin huoneen kirjasto oli muutoin tyhjä. Oli yö.

Danaxhamun käytti taikuuttaan, hän oli näkymätön ja äänetön, ja hänen kieroutunut sielunsa hyrisi kun hän lähestyi eladriniä. Hän mietti myrkkypistemensä käyttämistä tähän. Eladrin oli lähettänyt hänet muutamaa tuntia aikaisemmin suorittamaan tehtäväänsä kuin minkäkin vähäisen palvelijan.

- Mitä näit Danaxhamun? eladrin kysyi vaivautumatta edes kohottamaan katsettaan kirjasta.

Saastainen velho, paholainen kirosi mielessään. - Herrani, he eivät löytäneet Olentoa.

- Olento ei ole enää kaupungissa, Inias Ilithian virkkoi ja katsoi vihdoin paholaista silmiin. Danaxhamun muuttui taas näkyväksi ja laskeutui pöydälle vilkaisten samalla kirjoja mitä eladrin kerännyt pöydälle.

- He päihittivät Deneithin vartiat, jotka vartioivat ir'Tainin varastoa. Ja murtautuivat naapuriin, missä oli Orienien salakuljettajien varasto. Seurueen uusi jäsen, Avvil, onnistui piilottamaan Orionin varastosta löytämiään laittomia myrkkyjä Deneithin suurhiisivartioiden taskuihin. Kaiken kaikkiaan nolo ilta Deneithille. Orion ja ir'Tain selvisivät vähemmin vaurioin.

Eladrin hymyili. Danaxhamun oli ollut hänelle hyödyllinen tiedonlähde. Pikkupiru oli ollut vangittuna Ashurtan hautaholviin kuten Olentokin, ja Unolmo ystävineen oli vapauttanut myös hänet tuhansien vuosien jälkeen.

Paluumatka. Pääsin vihdoinkin eroon siitä seikkailijaporukasta. Vaelsin nopeasti syvemmälle Droaamin turvallisiin salomaihin suunnaten kohti Graywallia. Täällä ei ihmisiin usein törmää.

Matkalla tapasin vanhan tuttavani Grunt Ihmisvihaajan. Gruntin lähes koko örkkisuvun tappoivat aikoinaan ihmiset etsiessään aarteita, ja ties mitä muuta, heidän kotiluolastostaan. Tuon jälkeen Grunt on rosvojoukkoineen ryöstänyt ihmisten rajakyliä ja karavaaneja kostoksi. Jaoin hänen joukkionsa kanssa nuotion ja vaihdoimme kuulumisia.

Loppumatka sujui rauhallisesti ja sain palautettua osittain tuhoutuneen kirjan Velho Amarrothille. Palkkioksi sain hieman hintahtavat kengät, mutta kuulemma niissä on taikaa joten täytynee kuitenkin kokeilla niitä.

Pian sainkin huoneeltani käskyn mennä Sharniin ja ilmoittautua siellä Lady Velderanille. Kirottua! Tämä tietää peseytymistä ja parranajoa. Inhoan sitä "sivistyksen" löyhkää joka leimaa jokaista suurkaupunkia.

Sharnin alamaailma

Hämyisen synkällä kujalla, kahden korkean rakennuksen juurella Sharnin alimmalla tasolla, ennen maanalle siirtymistä illan hämärtyessä, tuulen tuivertaessa 'solia' myöten sadepisaroiden kera. Tummaan viittaan kietoutunut isokokoinen hahmo kyyristyi hiukan edessään seisovien Sharnin alamaailman edustajien, rääsyihin pukeutuneiden mutta hyväkuntoisten ja lihaksikkaiden, eläimellisiä piirteitä omaavien hämäräperäisten hahmojen äärelle. Hänen ojentaessaan samalla kookkaan, metallisen pinnan verhoaman kätensä kohti kaksikkoa ja irrottaen otteensa rahapussukasta, pudottaen sen toisen kyyristelevän henkilön ojennettuun käteen vaimean kilahduksen kera.

- Se on siis sovittu, te ja teidän joukkionne avustatte minua tai määräämääni edustajaa täällä Sharnin kaupungissa, kun tarvetta ilmenee, ja voitte olla varmoja tarvetta on aina! Korkea mutta muuten persoonaton särähtävä ääni rikkoi kujan hiljaisuuden, viittaa raotettiin hiukan ja varjoissa pysyttelevä hahmo esitteli kädessään hiuksista roikuttamansa verisen, irtihakatun ihmispään.
- Olkaa valmiina toimimaan kun käsky käy, emme odota teiltä muuta kuin äärimmäistä tottelevaisuutta ja vastaamme kyllä nopeasti ja verisesti tottelemattomuuteen. Päätä peittävä huppu liikahti, nyökäten kohti heidän jalkojaan, kolmikon viereen maahan, jossa makasi verisessä lammikossa Sharnin kaupunginkaartin panssariin pukeutuneen, luultavasti ihmismiehen taistelussa kärsinyt päätön ruumis.
-Näin käy kun asettuu meitä tai valtiastamme vastaan! Viittaan pukeutunut jatkoi, koko tänä aikana sen ääni ei ollut muuttunut, korkea mutta silti persoonaton ja oudosti särähtävä ääni.

Kaksikko nyökkäsi mykkinä, nostaessaan karvoittuneet kasvonsa ylös ruumiista kumpikin virnisti verenhimoisesti, nuolaisten huuliaan heidän silmiensa kiiluen ahneesti, kolikkopussin vastaanottanut virnisti huomattavasti leveämmin, paljastaen samalla terävät kulmahampaansa ja sen jälkeen tämä kääntyi nopeasti ja astelivat, kevyin askelin ja nopeaan tahtiin kohti kujan päätä, häviten siellä nopeasti. Avoin viemäriaukko sulkeutui kolahtaen kaksikon perässä, näiden kadotessa siitä alas Sharnin viemäreiden pimeyteen.

Viittaan kietoutunut hahmo kääntyi rauhallisesti, antoi katseensa kiertää kujalla ja rakennuksien rakenteissa, ihaillen niiden mahtipontisuutta ja jykevyyttä. Lopulta, ollessaan valmis se puolihuolimattomasti irrotti otteensa kädessään pitämästään päästä, pää putosi lätsähtäen maahan. Lätsähdys oli aivan kuin merkki lähteä liikkeelle, sen jälkeen hän astelikin kohti kujan suuta, kulunut tumma viitta oli kiedottu edelleenkin tiukkaan vartalon ympärille, peittäen ja piilottaen... kujalta pääkadulle astuessaan, se teki kevyen päänheilahduksen ja viitan huppu valui pään päältä pois, paljastaen sotataotun kulmikkaan metallisen pään. Sotataottu pysähtyi ja antoi katseensa kiertää kadulla harvakseltaan kulkevia lihallisia ja mietti tulevaisuutta, mitä kaikkea he saisivatkaan aikaiseksi kun he saisivat etsimänsä käsiinsä. Eikä siihen menisi edes pitkään, sillä he olivat lähellä, niin lähellä...

Välinäytös: Cannith

- Sisään, Inias Ilithian sanoi.

Ovi avautui ja kärsimättömän näköinen selvästi korkeasyntyinen ihminen astui sisään heti sotataotun henkivartiansa jäljessä. Toinen sotataottu sulki oven heidän perässään ja jäi ulkopuolelle vartioon.

Iättömän näköinen eladrin istui nojatuolissa takkatulen loisteessa, kunnes käänsi hitaasti katseensa Cannithin huoneen korkea-arvoisen jäsenen, Sharnin enklaavia johtavan Merrix d'Cannith puoleen.

- Herrani, eladrin sanoi tavalla, joka sai Merrixin entistä ärtyneemmäksi. Vaikka ei ollut epäselvyyttä, että Inias Ilithian oli Cannithin huoneen palvelija - palkollinen vailla lohikäärmemerkkiä ja virallista asemaa - hän onnistui aina kohottamaan itsensä muiden yläpuolelle olipa toinen sitten lohikäärmemerkityn talon paroni tai ihmisvaltakunnan kuningas.

Merrix kuitenkin kätki ärtymyksensä ja käveli ikkunan ääreen. Hän katseli hyvän tovin synkkää Sharnin Lohikäärmetornien välissä riehuvaa syysmyrskyä.

- Mikä tuo sinut Sharniin? hän kysyi lopulta suoraan.

Inias Ilithian hymyili hetken itsekseen ennen kuin vastasi. - Eräs suojattini on joutunut vaikeuksiin joista ei ehkä selviä omin neuvoin.

- Se äpäräkö? Unolmo? Merrix tuijotti suoraan eladriniin, mutta tämä ei vastannut hänen katseeseensa.

- Kuka hän oikein on? Merrix tiukkasi.

- Herrani. Valitettavasti en voi kertoa teille, eladrin virkkoi rauhallisesti.

- Miksi? Merrix karjaisi viimein tukahdetun vihansa julki.

- Paroni Starrin d'Cannithin käskystä, herrani.

- Paroni Starrin d'Cannith on ollut kuolleena neljä vuotta!

- Se, arvon Merrix d'Cannith, ei vähennä mitenkään hänen käskynsä merkitystä. Paronin käsky on voimassa niin pitkään kunnes d'Cannith saa valittua uuden paronin.

Merrix d'Cannith pakotti itsensä kääntämään katseensa takaisin myrksyyn ja huomasi puristavansa molempia käsiään tuskallisen lujasti nyrkkiin.

Dramatis personæ sivua päivitetty

Lisäsin muutamia ei-pelaajahahmoja Dramatis personæ -sivulle.

Välttämättömyydet

Wizards of the Coast julkaisee parhaillaan uudestaan D&D:n neljännen laitoksen perussääntöjä nimikkeen 'Essentials' alle. Ajatus ei ensi kuulemalta vaikuta järkevältä. Neljänteen laitokseen on jo julkaistu huomattava määrä sääntökirjoja - minulta löytyy kolme Player's Handbookia muutama Dungeon Master Guide ja pari Monster Manualia. Nämä kaikki laajentavat sarjojensa ensimmäisiä kirjoja. Miksi ihmeessä sitten Essentials? Miksei Essentials olisi ensimmäiset kirjat kuten aiemmin?

En tiedä. Enkä oikeastaan mietikään tätä kuin omalta kannaltani. Olen hankkinut Rules Compendiumin (sisältää säännöt yhdessä normaalia pienempikokoisessa kirjassa) ja Dungeon Master Kitin. Aion hankkia vielä ainakin Monster Vaultin.

Minulla on kaksi perustetta. Haluan tokenit, koska koen että ne ovat välttämätön osa sujuvaa neljännen laitoksen peliä ja paljon halvempia kuin miniatyyrit. Toinen peruste on, että haluan säännöt uudelleenkirjoitettuina korjattuina versioina.

Vaikka pidän kymmenistä hahmoluokista, joita eri Player's Handbookit ovat tuoneet mukanaan, eläkeläisenä pelaan kuitenkin luultavammin Essentials-tyyppisillä säännöillä, joista turhuudet on karsittu pois.

Vignette pidetty

Eilen oli meillä sitten se suunniteltu vignette, jossa pelattiin eri hahmoilla kuin normaalisti. Patchy sen ensimmäisenä taisi ääneen sanoa:  se oli encountteri, joka ei ollut tehty voitettavaksi. Tosin ainoa kuollut pelaajahahmo oli Patchyn pelaama warlord, joka mainiosti johti Sharnin vartioston luutnanttina undercover-operaatiota kunnes alkoi viskomaan death saving throweja.

Saatiin kolme tuntia uppoamaan yhteen encounteriin. Pelaajat saivat pelata eri tyyppisiä hahmoja. Mikon rogue oli hyvin erilainen kuin Rautasilmä ja hyvin tehokas omassa roolissaan. marghosin invoker-pappi jakoi tuomiota kovalla kädellä ja Alepon battlemind pystyi seisomaan ketä tahansa vastaan ja imemään paaljon vahinkoa ilman suurempaa hätää.

Olento kohdattiin, ja sain tilaisuuden testata sitä. Aivan tuollaisena se tuskin uudelleen peliin ilmestyy, erikoispowereita täytyy tuunata hieman - kävi nimittäin pikkuisen kyllästyttäväksi. Kolmen tunnin mätön jälkeen päätyi bloodied tilaan, joten hit pointtien puutteeseen ei homma kaatunut. Olennon lisäksi tavattiin huppupäinen mies ja drow-nainen. Näistä kolmesta lisää myöhemmin.

Uni

Lendar tiesi että se oli unta. Se oli liian surrealistista ollakseen totta. Mutta siinä oli jotain, joka teki siitä unenakin todellisempaa kuin mikään taistelu jossa hän oli koskaan ollut. Tämä jokin täytti hänet pelolla, jonka vertaista hän ei ollut koskaan ennen tuntenut. Hän oli maan alla, valtavassa luolassa joka oli maailma maailman sisällä. Tämän maailman jokainen kivi eli niin kuin lihas on elävä. Tämä maailma sykki, se hohti valoa ja se piti ääntä joka sai hänet värisemään. Jossain kaiken tämän lihallisen epätodellisen todellisuuden tuolla puolen oli mies, jonka ympärille hänen elämänsä kietoutui. Miehen kasvoilla oli kultainen naamio.

Välinäytös: Stipendiaatti

Harnoillen huokaisi syvään katsellessaan ikkunasta Snaggan huoletonta viilettämistä luostarin puutarhassa. Hän laski kädestään käärön, jossa kerrottiin tämän stipendiaatista Sharnin yliopistoon. Hän ei pitänyt ajatuksesesta, mutta toisaalta ei katsonut olevan oikea henkilö estämään sen toteutumista.

Hänen suojateistaan ainakin Rautasilmä oli Sharnissa. Ehkä hän voisi pitää Snaggaa silmällä.

Dispatched

No niin.

Delivery 1 of 1
Dispatched
Delivery Estimate: 26 Oct 2010

* VOR Rukoth: An Ancient Ruins Adventure Site for D&D (4th Edition D&D) (Dungeons & Dragons) VOR Rukoth: An Ancient Ruins Adventure Site for D&D (4th Edition D&D) (Dungeons & Dragons)
James Wyatt

* Rules Compendium: An Essential Dungeons & Dragons Compendium (4th Edition D&d) Rules Compendium: An Essential Dungeons & Dragons Compendium (4th Edition D&d)
James Wyatt

* Dungeons & Dragons Fantasy Roleplaying Game: An Essential D&d Starter (4th Edition D&d) Dungeons & Dragons Fantasy Roleplaying Game: An Essential D&d Starter (4th Edition D&d)
Wizards RPG Team

* Dungeon Master's Kit: An Essential 4th Edtion D&d Kit (4th Edition D&d) (Dungeons & Dragons) Dungeon Master's Kit: An Essential 4th Edtion D&d Kit (4th Edition D&d) (Dungeons & Dragons)
Wizards RPG Team

Sellaista tuli tilattua tällä kertaa. Olen varmaan hyvä asiakas. Maksan kuukausimaksua D&D Insideristä ja tilaan kirjoja, joissa kerrotaan samat säännöt jotka minulla on jo sekä saatavissa online että olemassa olevissa kirjoissa. Odotan näitä innolla.

Rautakoira

Välinäytös: Lohikäärmemerkitty

- Lady Velderan, ilahduttavaa tavata jälleen teidät.
  Kava Velderan käänsi katseensa ja hymyili uniformuun pukeutuneelle miehelle.
  - Kapteeni Kalaes. Miten minusta tuntuu, että et etsinyt minua tästä juhlahumusta pelkästään siksi, että minun tapaamiseni ilahduttaa sinua?
Kalaes naurahti ilottomasti. Hän arvasi, että huhut olivat jo saavuttaneet Tharashkin huoneen edustajan, eikä se ollut ihme - Kava Velderan johti Sharnin suurinta yksityistä tiedustelupalvelua Globea.
  - Niin, pyydämme epävirallisesti apua Tharashkin huoneelta. Epäilemme että etsinnän kohde on jättämässä Sharnin.
  Lady Velderan katseli hetken aikaa tutkivasti Kalaesia. Tämä vastasi naisen katseeseen.
  - Tietysti, Kapteeni. Avvil d'Karnag saapuu huomenna Graywallista Droaamista. Hänet on siirretty osastolleni Sharniin. Lohikäärmemerkitty. Hän tulee tapaamaan sinua.
  - Kiitokset Lady Velderan, Kapteeni sanoi kumartaen.

Herääminen

Vesi tuntui lämpimältä vasten kasvojani. Minulla ei kuitenkaan ollut aikaa eikä erityistä mielenkiintoa nauttia vedestä, sillä kuolonkivi oli viimeinkin lähellä. Näin sen kalmean kajon altaan pohjalla. Monta päivää sitä on etsitty ja moni on kaatunut etsintöjen edetessä. Goblinit voivat olla barbaareja, mutta ehkä hekin olisivat voineet löytää valon. Mutta ahneudessaan he olivat ottaneet tämän kaupungin oikeilta omistajiltaan ja antaneet ahneutensa johtaa heidät pimeälle polulle. Pelastus ei ollut mahdollista.

Annoin itseni upota altaan pohjalle ja kävellessäni mietin tekojamme syvemmin. Ensimmäinen retkemme goblinin kartanoon vieläkin syvensi mieltäni. Nukkuvien goblinien murhaaminen.. Mitä jos joku heistä oli löytänyt valon? Mutta se käärme.. Olisin vaarantanut ystävieni hengen jos olisin epäröinyt. Mutta mikä tärkeintä, olisin vaarantanut tehtävän ja antanut sen epäsikiön jatkaa pahoja suunnitelmiaan. Kumpi painaa enemmän: yksi mitä luultavammin himmeä goblin vai ne tuhannet viattomat jotka se epäsikiö aikoo murhata ja mutatoida?

Harnoillen olisi luultavasti ollut eri mieltä, mutta hän itsehän sanoi että jokaisen tulee valaista oma polkunsa. Minun polkuni on vienyt minut läpi pimeyden, epäsikiöiden ja monien taisteluiden. Mitä hänen kaltaisensa munkki tietäisi taistelusta? Kirjastossa pätee eri säännöt kuin taistelukentällä. Vaikka en voi kieltää hänen tiensä arvoa, minun tulee löytää omani. Liian kauan olen ollut muiden palvelijana, seuraten muiden käskyjä ja ohjeita. Ystävän sana voi olla avain yhtä hyvä kahle ajatuksille kuin allekirjoitus paperilla voi olla ruumille.

Kun havahduin ajatuksistani, olin jo saavuttanut kiven. Pysähdyin sen eteen ja katselin sen pinalla kierteleviä riimuja ja syvennyin taas ajatuksiini. Olen Rautasilmä, minut on luotu, mutta ei jumalan kädestä. Minut teki ja nimesi varmaan joku työhönsä kyllästynyt maagi joka ei omistanut minulle mitää ajatuksia rutiininsa yli. Tunnustelin ghulgraani*, Rautasilmä.. Jälleen kerran toinen kahle. Minut luotiin ja nimettiin vartioimaan, katsomaan ja partioimaan. Minut luotiin olemaan paikoillaan ja vartioimaan muiden latelemia sääntöjä. Mutta olen nyt vapaa kulkemaan omaa polkuani, miksi nimeni osoittaa minun olevan edelleen jonkun himmeän velhon orja?

Ajatuksissani poimin kuolonkiven ja yllättäen tunsin sen karmean voiman. Säpsähdin kun taisteluvaistot ottivat hetkeksi vallan kun ne aistivat vihamielistä taikuutta. Mielenkiintoista.. Demonien lapset tekivät tämän kiven aseeksi tyhmiin sotiin, vaikka heille valo on saavutettavissa. Nyt tämä ase tullaan käyttämään valon suureksi eduksi. Edes ajattelematon esine ei ole tekinjänsä ajatusten orja.

Piilotin kiven ja kipusin ulos altaasta monet ajatukset ja tunteet seuranani. Ystäväni olivat näköjään neuvotelleet örkkien kanssa "sotakorvauksista". Toisaalta halveksin heidän ahneuttaan, mutta minun piti myöntää että tarvitsimme lisää aseita sitä epäsikiötä vastaan. Kuolonkivi voi ehkä olla avain sen otuksen kukistamiseen, mutta vain himmeä kuvittelisi sen yksin riittävän. Yllätyin kun kuulin Lendarin vaatineen heitä antautumaan. Se ei oikein kuulostanut tämän soturinaisen tapaiselta. Oliko hän ottanut minusta esimerkkiä? Mutta, kuitenkin epäilykseni edelleen söivät minua. Olisinko tarpeeksi vahva? Mitä Harnoillen ajattelisi minusta? Olenko oikeasti valon puolella vai käytänkö sitä vain työkaluna?

Mutta sitten Unolmo näytti minulle örkkien sotakorvauksena antamia keltaisia kiviä. Tunnistin ne heti. Tämä oli selkeä merkki.

En ole Rautasilmä. En ole vartija. En ole kenenkään orja. Käänsin katseeni kohti Unolmon ärsyyntyneitä kasvoja. Hän varmaan oletti minun jo ottavan ne perhanan kivet. Kaunkohan olin seisonut hänen edessään ajatuksissani?

Otin kivet ja toivoin että voisin hymyillä.

* sotataotuilla on otsalla tunnus, joka kertoo kyseisen taotun nimen.

Paska päivä.

Sain vihdoinkin kiinni sen goblininpaskiaisen, jota olin jahdannut yli 2 kuukautta ympäri tätä kirottua maata. Velho Amarroth pyysi minua etsimään taikakirjan, jota hänen ilmalaivansa oli kuljettanut mukanaan. Laiva oli jostain syystä tippunut alas... No, takaisin tähän päivään. Olin juuri päässyt alkuun neuvotteluissa, kun jostain tupsahti omituinen lauma niin kutsuttuja "sankareita". Ei tämä vielä mitään, mutta niiden mukana on yksi papinpirulainenkin. Kuinka huonoa tuuria voi olla. Tosin he todennäköisesti pelastivat henkeni, mutta se ei kuulu tähän mitenkään. Loppujenlopuksi kävi niin, että kirja osin tuhoutui. Onneksi sain loput talteen. Eiköhän Amarrothilla ole jokin kirjojen henkiinherättämishommeli takataskussaan.

Jouduin kuitenkin lähtemään tämän seikkailijaporukan mukaan. Antoivat ne minulle muutaman taikanuolen korvaukseksi, mutta en minä niiden vuoksi mukaan lähtenyt. Tosiasia vain on, että nämä "sankarit" pitävät niin isoa meteliä ja tappelevat kaiken liikkuvan kanssa, että yksin ei ole mitään mahdollisuuksia päästä kylästä ulos. Kaikkihan täällä ovat jo hälytysvalmiudessa. Menen siis näiden mukana ja lähden sitten myöhemmin omille teille.

Yövyttiin yhden koboldin luona. Metallipappi näytti välillä nukkuvan, mutta jokin hänessä herätti levottomuutta. Iso naissoturi mutisi huppumiehistä unissaan. No, fantasiansa kullakin. Pikku velhonalku sentään nukkui normaalisti.

Aamulla lähdettiin takaisin temppelialueelle. Koboldi voisi kuulemma kertoa jotain hehkuvan kiven (kuolonkiveksi taisivat sanoa) vieneestä lohikäärmeestä. Sitä ennen piti kuitenkin taas tapella. Tällä kertaa liippasi läheltä, mutta onneksi sentään se iso soturinainen osaa jonkin verran hoitaa haavoja.

No, se koboldi kertoi, että lohikäärmeet viihtyvät jossain kuumassa. Olipa uutinen! Imeväinenkin olisi voinut sen kertoa. Mentiin siis kuumille lähteille, jossa tapeltiin taas. Örkit sentään tajusivat antautua ajoissa. Sain jonkin hihhulipoikien taikatikarinkin. Pitänee kokeilla, tosin ymmärän kyllä, että örkkipomo itse ei tätä kehdannut käyttää. Olisi mennyt kerralla maine ja maat. Voihan sen myydä, jos ei muuta käyttöä keksi. Sitten juteltiin lohikäärmeen kanssa. Hullua porukkaa. Tosin saivat sen kivensä ja nyt voidaankin pikkuhiljaa lähteä pois... toivottavasti.

Avvil lisätty Dramatis personæ -sivulle

Pelaajahahmogalleriaan on nyt päivitetty Avvil. Huomaan, että ei-pelaajahahmojen esittelyt puuttuu edelleen. Katsotaan jos niille saisi jotain tehtyä.

Vignette

vi·gnette noun \vin-ˈyet, vēn-\

a : a short descriptive literary sketch
b : a brief incident or scene (as in a play or movie) 

Olen kirjoittanut tänne blogiin välinäytöksiä, jotka (ainakin tähän mennessä) menevät ajallisesti yhteen kampanjan etenemisen kanssa. Ne ovat tuoneet mukavan mausteen tarinaan lisäämällä Samaan aikaan toisaalla -tyyppistä kerrontaa.

Samalla idealla päätin viikonloppuna toteuttaa sen mistä DMG2:ssa puhutaan nimellä Vignette. Eli lyhyt välähdys edelleen, mutta tällä kertaa pelaajat ovat mukana. Mietin sitä millaiset hahmot pelaajille tekisin kontrolloitavaksi niin pitkään, että lopulta ulkoistin homman pelaajille. Heillä onkin siis tehtävä tehdä nopea hahmo lyhyeen hetkeen meidän seuraavaa pelikertaa varten.

Minulla on monta syytä tehdä tämä. Kerron niistä myöhemmin lisää, mutta yksi on se, että pelaajat saavat hetken pelata hyvin erilaista hahmoa kuin mitä he tällä hetkellä pelaavat. Eli pyöräytimme samalla 4. laitoksen Rooli-pyörää.

Kiven etsintää kylässä

Lendar nojasi taistelun väsyttämänä Kuuntemppelin ulkopuolella, ulkoseinään tukeutuen, katsellen ympärillään olevia ruumiita auringonpaisteessa. Örkkejä, goblineita, hobgoblineita lojui maassa taistelun jäljiltä, näennäisesti vahingoittumattomana mutta silti kuolleina. Siinä makasi myös Rautasilmä ja Unolmokin, Nukakin lyhen matkan päässä, hiukan kauempana. Antaen katseensa kiertää aukiolla, myös uusi tuttavuus, tuo salaperäinen ihmismetsästäjäkin oli mukana hiukan syrjempänä kylläkin. Aukion toisella puolella, varjossa seisoi jokin olento. Lendar oli nähnyt vilahduksen jos toisenkin siitä, sen liikkuessa varjojen keskellä, varjoisasta piilosta toiseen. Se jokin vältteli selkeästi valoa, mutta silti siellä se oli, odottamassa hetkeään.

Venytellen käsivarsiensa särkeviä lihaksiaan, Lendar paransi otettaan uudesta riimutetusta kirvestään ja huokaisi syvään, oikaisten itsensä samalla noustessaan täyteen mittaansa. Katsoessaan ystävien ruumiita, Lendar tunsi kuinka yksinäinen kyynel nousi silmäkulmaan.

Pyyhkien kyyneleen kämmenselällään Lendar valmistautui. Hitaasti hänen vakaat askeleensa veivät tuon väsyneen taistelijan aukiolla makaavien ruumiiden ylitse kohti varjoja, kohti tuota varjoissa piileskelevää olentoa.

Astellessaan lähemmäksi, hän tunsi selkäänsä tatuoidun kuvion, tuon epämääräisen muiston jostakin unohtuneesta, ikävästä tapahtumasta, kuhisevan. Se tuntui sykkivän, elävän. Se pysäytti Lendarin. Aukion keskellä seistessään, Lendar koetti rauhoittua ja ravistaen itsensä takaisin meneillään olevaan tilanteeseen, hän tarkensi katseensa ja aistinsa pimeyteen. Siellä, pimeyden keskellä näytti olevan enemmän liikettä, enemmän kuhinaa. Keskittyessään tarkemmin varjoihin ja johonkin siellä varjoissa. Kyllä, siitä Lendar oli aivan varma varjoissa näkyi enemmän liikettä, varjo näytti olevan elävä ja jokin siellä oli innoissaa ja odotti malttamattomana taistelijan lähestymistä.

Askel askeleelta Lendar lähestyi, alati kasvavaa ja synkistyvää pimeyttä, se näytti valtaavan tilaa ympäriltään. Syövän valoa ja levittäytyvän.

Pudistaen päätään Lendar astui viimeiset askeleensa ja pysähtyi muutaman askeleen päähän varjon reunasta. Siinä Lendar seisoi, aivan kuin areenalla, valmiina ottamaan vastaan vastustajan kuin vastustajan. Hän seivoi vakaassa haara-asennossa, kahden käden kirves valmiina viiltämään sen mikä varjoista sitten ilmestyisikään.

Liike varjojen sisällä kiihtyi, mutta nyt Lendar liikeen näkemisen lisäksi myös kuuli epämääräisen äänen. Liikkeeseen liittyi myös ääni, aivan kuin jonkin jalat kopisivat maahan ja sen lisäksi jokin osa hankasi tai laahasi. Mutta tämä ei ollut se ääni mihin Lendar kiinnitti tarkemmin huomionsa, liikeestä tulevan äänen ylitse toinen ääni, se kuulosti oudolta, aivan kuin useat suut ääntelivät yhteenääneen, muristen, mutisten, ärjyen ja kuiskaillen, kaikkea tätä yhtäaikaa.

Puristaen kirvestään tiukemmin ja seisoen tukevasti Lendar valmistautui iskemään ja viiltämään. Varjo vyöryi lähemmäksi, kasvaen ja kohoten Lendarin ylle.

Lendar havahtui, Rautasilmän kysyessä jotakin ja oikaisi selkänsä, temppelin kylmä seinä painoi selässä kilven reunoja selkää vasten.
Rautasilmä toisti sanansa "Tarvitsetko hoitoa?" katsoen Lendaria kysyvä ilme kasvoillaan, jos nyt sotataotun kasvoilta voi mitään ilmeitä havaita. Lendar pudisti hiukan päätään, antaen katseensa vaeltaa temppelin aukeata edustaa hiukan poissaolevan oloisena. Siinä makasivat kuolleet goblinit, jotka kuolivat edellisessä yhteenotossa ja ystävät, he olivat kunnossa! Helpotuksen syvä huokaus pääsi Lenarin suusta Rautasilmä katsellessa Lendaria, Rautasilmä, sotataottu pappi kyseli toisten vointia normaaliin tapaansa. He olivat olleet jälleen kerran voitokkaita. Pelastettu jopa aatelinen, vaikkakin petomainen shifter, joka kertoi että oli asunut kylässä, sen viemäreissä pitkän aikaa ja jopa opastikin heitä kiven etsinnässä, joten ehkäpä kivi löytyykin täältä kylästä mutta sen on tainnut viedä jokin iso, jokin iso jolla on voimaa ja isot, terävät kynnet.

Lendar virnisti Rautasilmälle vastatessaan tälle, katseen viipyessä aukion toisella puolella varjoissa. "Ei, en kaipaa apua. Ei näistä goblineista ollut juurikaan vastusta"
Lendar katsoi ympärilleen, "Ehkäpä on parempi että siirrymme suojaan, emmekä jää tähän keskelle kaikkien nähtäväksi. Tiedä vaikka tämä yksi goblin juoksisikin karkuun ja kauas täältä. Mutta on mahdollisuus että se käy hälyttämässä muut, jos meitä nyt ei vielä ole havaittu? Meillä on nyt kaksi vaihtoehtoa, joko kuumille lähteille tai takaisin kartanolle, mutta käydään katsomassa niitä raatelujälkiä. Se kertoo jo paljon. Jos raatelujäljet ovat isot, isommat kuin kartanolla olevan liskon niin voimme mennä ensin kuumille lähteille etsimään kiveä."

Lendar ajatteli lyhyesti aamupäivän tapahtumia, he olivat nousseet viemäreistä kirjastoon. Siellä he olivat törmänneet tähän uuteen kumppaniin, pelastaen tai no auttaen ainakin, jos nyt ei suoranaisesti pelastaen, goblineiden keskeltä. Metsästäjä oli väitellyt, vaatinyt yhtä goblinia luovuttamaan hänelle salaperäisen kirjan. Taistelun tuoksissassa, metsästäjä sai kyllä kirjan itselleen, hiukan kärsineenä kylläkin.

He olivat keskustelleen lyhyesti yhteistyöstä ja maagiset nuolet takasivat että ehkäpä kaveri olisi hetken aikaa täällä kylässä heidän kumppaninsa. Kesken kaiken, huomio kiinnittyi aukealle jossa örkkijoukkio kiusoitteli goblineita. Örkit kuuluivat, kuten Lendar muisteli viillelty silmä-nimiseen palkkasoturijoukkioon ja yksi niistä viilsi haavan yhden goblinin silmän ylitse.

Kohtapuolin tuli toinen häiriö, joukkiomme havaitsi seuraajat. Kellarin kautta oli jokin seuraamassa heidän jälkiään, susi seurasi heidän hajujälkiään ohjastajansa kanssa. Susi ja ohjastaja yllätettiin ja nujerrettiin nopeassa taistelussa, niin etteivät päässeet tekemään hälytystä.

Tämän jälkeen etsimme kirjastosta jälkiä kivestä, sitä ei löytynyt mutta joitakin teoksia joista ehkä olisi hyötyä. Lyhyen etsinnän jälkeen eskustelmimme miten jatkamme ja ehdotuksia oli viemäreihin palaamista ja sitä kautta temppeleille matkaamista, tänne emme voineet jäädä enää. Sillä etsijöitä varmaan on liikkeellä. Lendar ehdotti, katsellessaan ikkunoista tyhjän kaupungin kaduille, autiolle aukiolle. He voisivat mennä suorinta tietä torin halki temppeleille, hiukan naamiointia. Rääsyjä päälle ja Unolmo kuitenkin hallitsee kieltä, jos joku tulisi vastan he vain ärisisivät ja peloittaisivat väen tieltä, Unolmon sadatellessa ja kiroillessa. Mutta ketään ei tullut, joten nelikkomme pääsi nopeasti temppelialueelle. Täällä he olivat pelastaneet tämän shifter aatelisen goblinoidi joukkion keskeltä, Kuunjumalatteren temppelistä, yksi goblin kylläkin pääsi karkuun nopeiden jalkojensa avulla.


ps. pitää muokata jos jotakin jäi mainitsematta tai tökerösti laitettua.

Lyhyt analyysi

Eilen oli normaali sessio, jossa meillä oli muuten meillä uusi jäsen mukana. Sessio oli melko taistelupainotteinen, mutta siinä saavutettiin muutama juonellinen tavoite, eli:

• esiteltiin uusi hahmo,
• syvennettiin örkkien roolia Kirish Dahnissa sekä tuotiin enemmän esille örkkien ja hiisien välistä kitkaa,
• pelaajat kohtasivat Hut-Jatin lähettämän jäljittäjäpartion ja
• pelaajat saivat toisen kerran suoria vihjeitä siitä mistä kuolonkiveä kannattaa etsiä.

Minulta jäi muutama juonellinen tavoite saavuttamatta; niille ei ollut aikaa. Syystä tai toisesta encounterit kestävät meidän ryhmällä melko pitkään, vaikka muut pelaajaryhmät kertovat, että ne ovat 4. laitoksessa huomattavan nopeita.

Toinen, varsinainen korjattava asia oli encounterien helppous. Olin nostanut NPCt/monsterit yhdellä levelillä, mutta toisaalta en ollut huomioinut, että porukassa on yksi jäsen enemmän. Lopputulos oli haasteen vähäisyys. Tähän tullaan kiinnittämään huomiota seuraavassa sessiossa. *evil grin*

Välinäytös: Hälytys

- Kyvyttömillä ääliöt! suurhiisipomo Hut-Jat huusi ja potki samalla lattialla sänkynsä vieressä makaavaa kuollutta hiisisoturia. - Etsikää jälkiä! Keitä he olivat? Mihin he menivät? Selvittäkää!
- Haluan vastauksia! hän ärjyi ja silmäili kuolleita ja tajuttomia sotureitaan, hereillään olevien yrittäessä näyttää mahdollisimman huomaamattomilta.
- Haluan kaikki hereille! Haluan että käännätte joka paikan! Haluan että tuotte minulle ruumiita!

Kesti hetken ennen kuin kukaan uskalsi häiritä suurhiisipomon jupinaksi hiljentynyttä raivoa. Sitten karvainen ja vankkarakenteinen karhuhiisijäljittäjä puhui ääneen.

- Hut-Jat, ei näytä siltä, että hyökkääjät olisivat olleet koboldeja, tai örkkejä. He ovat olleet taitavia, ehkäpä haltioita, hän sanoi mietteissään.

- Ota sotureita Makul. Ota susia. Ota niin paljon kuin tarvitset. Hut-Jat virkkoi vaarallisen hiljaisella äänellä.

- Mutta löydä heidät! hän ärjyi naama punottaen.

Seuraavaa pelikertaa odotellessa...

Tiistaina pelataan taas. Sain odotellessa luettua kokonaisuudessaan The Slaying Stonen, joka on muokkautunut hyvin vähällä vaivalla osaksi meidän kampanjamme pääjuonta. The Slaying Stone on ensimmäisen tason hahmoille tarkoitettu moduuli. Käytin D&D Insiderin tarjoamia työkaluja nostaen NPC:ien tason yhtä tasoa korkeammalle, jotta ne vastaavat paremmin seurueen kykyjä. Sen jälkeen tallensin ne PDF muotoon ja siirsin Kindleeni, jotta voin käyttää niitä pelin aikana. Ei mennyt pitkään, alle minuutti per NPC/monsteri.

Tykkäsin siitä miten teknologia (josta maksan) auttaa roolipeliä (josta pidän).

Kuolonkiven etsintä

Hiukan myöhässä ja hiukan enemmän unholassakin tapahtumat parilta viime kerralta, mutta pistetään kuitenkin jotakin tietoa, ettei ihan täysin unholaan jää nämäkään päivitykset.

Pelikerta a
Tehtävän saannin jälkeen käyskentelmimme Sharnissa, Kapteeni Caleas kutsui keskustelemaan kanssaan, hän halusi tietää olimmeko porukkamme löytänyt erään taikaesineen Sharnin alakerroksista, suorittaessamme tehtävää siellä. Emme myöntäneet mitään, mutta kuinka luotettavan kuvan annoimmekaan asiasta. Lupauduimme auttamaan asiassa kapteenia ja Sharnia asian hoidossa mutta mainitsimme että nyt meillä oli jokin polttavampi tehtävä edessämme...

Tämä polttavampi tehtävä vei meidän joukkioamma, nykyisin siis kolmikkoa Nukan kadottua johonkin, Brelandin luoteisnurkkaukseen, lähelle Droaamin rajaseutua. Täältä pitäisi löytää kontaktihenkilö joka voisi ohjata meitä oikeaan suuntaan Kuolon kiven. Matkan alkuosa meni nopeasti, kysyttyäni meidän apuamme kaipaavalta henkilöltä kuinka kiire asialla oikein on. Ratsastaen, tai vankkurikaravaanissa aikaa tuhrautuisi viikkotolkulla joten sain kokea ensimmäisen kerran portaalin käytön. Astuin Sharnin vilkkaassa kaupungissa, korkeassa tornissa sijaitsevaan portaalin läpi ja tullessani toiselta puolelta ulos näin matalan, huomattavasti pienemmän kaupungin, rajaseutujen vilkkaan kauppapaikan. Ympärilleni katsellessa, sekä Rautasilmä että Unolmo ilmaantuivat kuin tyhjästä seuraani. Se ei vaikuttanut aiheuttavan ihmetystä kaksikkoon juurikaan, tai he onnistuivat pitämään sen salassa paremmin kuin minä.

Saimme vuokrattua ratsut ja pääsin näyttämään mallia kuinka ratsastetaan, vauhtimme oli hyvä ja ensimmäinen este matkalla tuli havaittuamme epätavallista liikehdintää tiellä, siellä joukkio ihmishahmoja kiusasi ja härnäsi erästä yksinäistä goblin hahmoa. (ajatus katkos, minkä "lahkon" jäseniä nämä olikaan). Taistelun, tai tämän kohtaamisen alku, sillä eihän se heti mikään taistelu ollut kuitenkaan, oli hankala. hiivimme tarkkailuasemiin ja minä kaadoin puunrungon vahingossa ja paljastin ainakin itseni, Unolmo ja Rautasilmä olivat paremmin piilossa. No, en antanut tämän itseäni estää tai hidastaa, puu kaatui mukavasti sillaksi joen yli joten ryntäsin sen yli ja tielle astellen kohti joukkoja. Taisteluhan siitä syntyi, goblin antoi palkkioksi komean naamiooni sopivan kaulakorun ja hän pysytteli meidän mukanamme jonkin aikaa opastaen meitä oikeaan suuntaan.

Erottuamme me kolme lähdimme kohti kaupunkia, tai kyläksi sitä kai voisi ennemminkin sanoa mutta kuitenkin. Illan lähestyessä susilauma sai vainun meistä mutta karautimme niitä karkuun parin sillan ylitse ja valaistun tornin ohitse aina kaupungin muureille asti, sudet jäivät taaksemme eivätkä ne enää seuranneet meitä. Porttien vahdit goblin heimolaisia, eivät ensin meinanneet laskea meitä sisään mutta saimme ne puhuttua ympäri. Tai taisi olla pelkkää ahneutta, ne laskivat meidät sisään ja koettivat uhkailla meitä luovuttamaan aseemme ja tavaramme. Lyhyt yhteenotto päätyi voittoomme ja näiden goblineiden johtaja opasti meidät oikeaan suuntaan, ikäväkseen pakotettuna ja peloitettuna mukaamme.

(Pelikerta b alkaa jotakuinkin näiltä nurkilta, jos oikein muistan)
Olimme kylää kohti karauttaessamme ohittaneet etsimämme kohteen kodin, tuon valaistun tornin. saimme kutsun sisään, päästimme goblinin vapaaksi ja astuimme sisään, keskustelimme alueen historiasta ja kuolon kivistä, yksi ehkä kylästä löytyisi mutta kylä olikin ikävä kyllä goblineiden hallussa kuten saatoimme havaita. No saimme muutamia vinkkejä mistä kylässä kannattaisi etsintä aloittaa ja me kolme astelimme rohkein mielin goblineiden hallitsemaan kylään kiertotietä ja hiipien. Ensimmäinen paikka josta aikomuksemme oli etsiä kuolon kiveä oli kylän entinen hallintopaikka, kartano.

Hiivimme sinne ja pääsimme vahtien ohitse, sisällä hiivintä jatkui. Minä en tosiaankaan siitä välitä, hiipiminen ei sovi kuvioihin mutta ehkäpä tässä tilanteessa näin oli parempi. Goblineilla oli jokin iso lisko lemmikkinä, pääsimme myös sen ohi. Muutama goblin meinasi herätä ja aiheuttaa hämminkiä mutta saimme ne nujerrettua siististi, tai nopeasti ainakin jos nyt ei siististi. Onnistuimme pitämään metelin kuitenkin tarpeeksi matalana ettei kukaan herännyt.

Kartanon yläkerta oli lähes raunioina, katto vuosi ja paikat sotkussa, joten päättelimme ettei siellä ei nyt ainakaan mitään sellaista olisi mitä kannattaisi lähteä etsimään. Siispä suuntasimme kellariin, viemäröintiä pitkin etenimme kauemmaksi, ajatuksena poistua kartanosta viemäröinnin kautta ettei meitä tavattaisi. Etenimme viemäröintiä pitkin kunnes tulimme levennykselle. Siellä olevasta ovesta asteli vastaamme karskin näköinen ja itsevarma örkki barbaari, naispuoleinen sellainen joka vaati meitä antautumaan. Taistelu oli kova, örkki oli todellakin kova ja paha vastus meille mutta saimme hänet kuitenkin nujerrettua yhteisvoimin. Örkiltä sain, Rautasilmän mukaan erittäin maagisen aseen, örkin käyttämä riimujen täyttämä suurkirves oli sellainen jota rupean käyttämään, jos en heti niin pikimmiten....


ps. Ehkä lyhenneltynä, hiukan epävarmasti muistettuna ja väsyneenä kirjoitettuna voi olla virheitä jne jne sallittakoon se ja korjataan tarvittaessa.

Peli jatkuu!

Kesätaut on nyt pidetty ja peli jatkuu. Eilen oli ensimmäinen sessio lämpimien lomien jälkeen. Nuka loisti poissaolollaan (ja sillä että oli vienyt Ashurtan miekan mennessään). Tilanne saattaa ainakin jatkua samana, vaikka toivottavasti ainakin välillä myös häntä nähdään pelissä.

Ennen peliä keskustelimme toiveista kampanjan ja pelien suhteen. Pääkampanja jatkuu kahdella pääasiallisella juonilinjalla kuten tähänkin asti. Lisäksi minä teen oman hahmon ja pelaamme välillä muutaman session toisella pelinjohtajalla.

Pysykäähän kanavalla.

Välinäytös: Olento, Edustaja ja Ajatus

Ajatus valvoi ja hymyili. Olento makasi yleellisellä tiikerintaljoin verhotulla vuoteella Edustaja jaloissaan ja hengitti viimein syvään ja rauhallisesti. Rauhoittuminen oli kestänyt pitkään. Edustaja oli väsynyt, mutta Ajatus piti hänet valveilla. Tätä he olivat odottaneet vuosia, vuosikymmeniä.

Ennustus piti paikkainsa. Olento oli herännyt.

Viime kerroista + unolmon taustoja

”Epäpyhistä epäpyhin!” Kauhtuneeseen, tummanruskeaan kaapuun pukeutunut nuori velho säpsähti hereille Khorvainen suurimman kirjaston uumenissa. Kiroten hän huitaisi levotonta untaan häirinneen tiedonvartijan pois luotaan. Kasvot, jotka lapsuudessa olivat alituiseen virnistelleet olivat nyt muuttuneet kylmäksi, keskittyneeksi naamioksi. Niille oli ilmestynyt huolen uurteita vaikka nuorukaista saattoi tuskin sanoa mieheksi. Hän kohotti katsettaan opuksesta, joka käsitteli Sharnin historiaa daelkyrin voiman aikana, ja katseli ajatuksissaan seinään upotettua maagista ajanmittauslaitetta. ”Epäpyhistä epäpyhin!”, olento oli kirkunut raivoissaan juuri ennen kuin hirviö oli repinyt pään sen harteilta. Sanat olivat kaikuneet hänen mielessään levolle mennessä estäen nukkumisen täysin. ”Epäpyhistä epäpyhin”. Kuinka hän oli saattanut olla niin typerä...

”Daelkyr-kammotus oli kadonnut katakombien pimeyteen ja se on osittain meidän syytämme. En tiedä mitä tapahtui eikä asian yksityiskohdat minua jälkikäteen kiinnostakaan. Me olimme kuitenkin sallineen sen päästä vapauteen tappamalla sen viholliset. Nuka vaikuttaa taistelussa usein verenhimoiselta, mutta eräänlaista voimaa sekin on. Itsepä olen ystäväni valinnut. Uskon että Lendarin ja Nukan välinen suhde tulee kehittymään. Molemmilla on sisällään voimaa, joka on minullekin tuttua. Se voima tulee tuskasta ja menetyksestä. Se on tylyä ja kuolemaa pelkäämätöntä ja osaksi siksi tunnen olevani varmassa seurassa heidän kanssaan. Viime päivinä on tapahtunut niin paljon. Koulukin menee päin helvettejä. En ole ehtinyt opiskella lainkaan ja tulen todennäköisesti reputtamaan abjuraation ja manaamisen. Paskan väliä. Nyt kun asiaa ajattelen, en myöskään voi sanoa tuntevani näitä kumppaneitani, joiden kanssa olen kokenut enemmän kuin monet ihmiset kokevat elämänsä aikana. Ei ole kuitenkaan aikaa levolle. Ei vielä. Luotan heihin. Olen kaiketi sekoamassa kuin luopiovelho.

Liekö siunaus vai kirous että me saimme väkinäisiä uusia liittolaisia välittömasti onnettoman välikohtauksemme jälkeen. Haltiat ja drakolaiset, kuvittelevat tietävänsä kaiken kuten aina. Ennustusluennot kuultuamme meille luvattiin materiaalista apua. Tämän uskonnollisen miljonäärin tavattuani tekisi mieleni käydä parhaalla haarniskasepällä tilaamasa viisitoista levyhaarniskaa Saimme vapauden käyttää hänen varojaan arkisiin tarpeisiimme rajattomasti. Saimme myös arvokasta tietoa kuolonkivistä jolla varmasti voimme tuhota näkemämme hirviön. Yksi ilmeisesti on suhteellisen lähellä Sharnia... Meillä on nimi ja osoite. Lähdemme huomenaamuna.

Tämä on ihmisten aikaa ja minä en pelkää mitään. Ainoa asia mikä minua harmittaa on se että, jos onnistumme, saa se nämä vanhukset niin ylpeiksi itsestään ettei mitään rajaa. Meidän pitää alkaa suunnitella matkaamme pohjoiseen ja tehdä ostoja haltiaysävämme piikkiin. Eräs daelkyr-hirvitys juoksee vapaana maailmassa. Rakas päiväkirja, et kuule minusta ennen kuin se on kuollut”.

-Unolmo

5.7.2010

Seuraava osio on juttu jonka kirjoitin Unolmon taustoja kartoittaakseni. Enjoy... or not.

Unolmosta

Merkin löytyminen muutti kaiken.

Lapsi oli tullut vastuulleni vuosia ja vuosia aiemmin. Se oli sekavaa aikaa jolloin Khorvainen prinssit ja ruhtinaat todella raivosivat ja koettelivat voimiaan tosiaan vastaan. Olin silloin autonomisen Valenarin valtion takeltelevan armeijan ylikersantti. Partioryhmän johtajana tein eräänä syksyisenä aamuna päätöksen hyökätä vastuualueelleni tunkeutuneen rosvojoukkion selustaan. Tuhosimme vihollisen viimeiseen mieheen – ja naiseen. Vasta jälkeenpäin ymmärsimme että ilmeisesti pitkään yhdessä vaeltaneeseen ryhmään kuului myös Cyreläisiä siviilejä. Roskaväkeen sekoittuessaan ja vailla toivoa hyväkin väki alentuu toisinaan mitä alhaisimpiin tekoihin ja tapoihin. Joukkoon kuului myös arviolta kolmivuotias lapsi, joka oli haavoittunut lievästi väijytyksemme nuolisateessa. Löydöistämme huolimatta tiedän tänäkin päivänä tehneeni ennen hyökkäystä oikean päätöksen.

Nykyään on vaikea ymmärtää mikä lapsessa minua viehätti. Olin avioitunut toistakymmentä vuotta aiemmin, mutta lapsia emme olleet saaneet. Eonislara alkoi olla jo keski-iässä ja tiesin hänen haluavan lasta enemmän kuin mitään. En kai voi kieltää tunteneeni samoin sillä sisimmässäni tiesin että yhteinen onnemme tulisi kuihtumaan seuraavien vuosikymmenien mukana. Ainoana vanhempieni eloonjääneenä lapsena tunsin myös että oma sukuni sammuisi. Ehkä ajattelin isieni hengen jotenkin välittyvän tuohon omituiseen kirkassilmäiseen ihmispoikaan... Millaisia aivoituksia toivoton mies tuottaakaan...

Eonislara todellakin tuli onnelliseksi. Siitä saan edelleen kiittää poikaa. Mutta en paljoa muusta. Lapsi oli viekas. Hän oppi kaiken minkä opetin hänelle. Tai kaiken sen minkä halusi oppia. Metsällä hän ei viihtynyt hetkeäkään, mutta tarinoita hän olisi kuunnellut aamusta iltaan. Kielen hän oppi vuodessa, lukemaan toisessa. Tästä älykkyydestä huolimatta petyin, sillä tiesin että hyve ja viisaus eivät olleet sukua tämän lapsen ominaisuuksille. Varmasti lapsi oli äpärä, sillä taipumus valehteluun, varasteluun ja jatkuvaan huomionkipeyteen oli huomattava. Selkeän vähemmistön edustajana ymmärrän että oli varmasti vaikeaa löytää ystäviä haltiapoikien keskuudesta. Asiaa ei varmasti auttanut myöskään se että lapsi oli heikko fyysisesti. Jopa ottaen huomioon sen että ihmislapset rotevoituvat usein varsin nopeasti omaan kansaani nähden. Näistä seikoista huolimatta odotin, tai enemmänkin toivoin tällaisten olosuhteiden korostavan itsekuria ja viisautta. Annoin pojalle tosinimen vasta kun hän oli kymmenvuotias. Se oli ainoa nimi jonka tahdoin antaa: Unolmo - ”mitään ajattelematon”. Hän oppi, mutta ei koskaan ymmärtänyt.

Piiskatessani eräänä päivänä jälleen kerran kurittoman kolmetoistavuotiaan rääpäleen takamusta putosin melkein itsekin tuoliltani. Siinä merkki oli. Tekemisen merkki. Olin sotilasaikoina kerran tilannut Eonislaran serkulta, Shaelas Tiralethissa asuvalta Cannithin huoneen virkailijalta lumotun pitkäjousen. Sellainen oli jokaisen arvostetun Valenarilaisen upseerin oikeus tuohon aikaan. Saada virkansa vastaava ase tai varuste. En koskaan ole pitänyt kädessäni toista sen veroista välinettä. Sen päissä on useita liikkuvia osia ja väkipyörät. Sen saattoi taivuttaa kaksinverroin niin että se palautui täydellisesti muotoonsa, mutta ponnistukseen vaadittiin kaksi miestä. Myös jouhi on käsittämättömän kestävä mutta pehmeä kosketukselle. Kerran muistan provinssinkisoissa ampuneeni sillä nuolen vyötäröni paksuisen tammen lävitse. Mutta nyt minä eksyn aiheesta... Olin selittämässä Unolmon merkin löytymistä. Sen muoto oli niin selvä etten voinut uskoa silmiäni. Ja sen äkillinen ilmestyminen oli käsittämätöntä. Saatoin vannoa ettei se kaksi päivää aiemmin ollut vielä mitenkään huomattavissa. Kesken piiskauksen laitoin vitsan poi kädestäni ja käskin pojan painua vintille häpeämään. Ensimmäisen järkytyksen jälkeen ymmärsin välittömästi mitä merkki voisi tarkoittaa. Itse painuinkin kirjoituspöydän ääreen.

Kaksi kuukautta myöhemmin keppiinsä nojaava Cannithin huoneen mestari haki hänet. Eonislara ei puhunut. Hänkään ei puhunut vaikka käskin hänen totella uusia isäntiään ja muistaa äitiään kirjeillä. Uuden herransa kanssa Unolmo tosin tuli toimeen. Tämä sai hänet nauramaan ja näin että poika koki elämässään jotain aivan uutta - seikkailun. Tämä oli ensimmäinen kerta kun tunsin hengenheimolaisuutta tämän lapsen kanssa.

Kun hän käveli pihatiellämme lepäävän mäen ylitse hän pysähtyi ja katsoi taakseen tovin ajan. En osaa sanoa mitä hän tarkoitti tuolla eleellä sillä hän katsoi minuun eikä vilkaissutkaan äitiinsä joka suri. Ehkä tuossa hetkessä oli vihaa, ehkä hellyyttä. Silloin kuitenkin ymmärsin ettei se ollut enää minullekaan samantekevää... Minä hymyilin.

Ote,

Vinachdan Serineläisen muistelmat

Lendarin unet

Nyt raotetaan hiukan Lendarin yhtä taustapiirteitä joka on jäänyt vähän vähemmälle (masked taustapiirre)

Lendar ei juurikaan muista uniaan, mutta on poikkeuksia ja poikkeuksiin liittyy yleensä naamiot ja niiden unien jälkeen Lendar herää sekavin tuntein.
Yksi sellainen on sellainen, jossa Lendar on yleensä huoneessa jossa on paljon naamioituneinta hahmoja, silti Lendar tuntee olevansa aivan yksin ja kaikkia näitä muita naamioituja hahmoja johtaa yksi tietty kalpea pitkänoloinen naamioitu hahmo, joka on aina läsnä vaikkakin taustalla.
Lendar on nähnyt hänestä unta jo vuosia aina silloin tällöin, mutta nyt tuo naamioitu kalmankalpea hahmo oli alati läsnä aina, odottaen unien reunalla. Joskus unet, joissa tämä pitkänhuiskea kalmankalpea hahmo oli mukana, olivat pelkästään sellaisia joissa oli lyhyitä kauhistuttavia välähdyksiä pidempien ja vähemmän uhkaavien unien välissä, aivan kuten salamaniskut myrskyn seassa. Toisinaan uni oli taas pidempi ja monimutkaisempi, uhkaavampi ja synkempi. Kun uni oli tällainen pidempi ja synkempi, Lendar tunsi paniikin kosketuksen joka syntyi tunteesta ettei Lendar löydä tietään ulos, tai ettei tapahtuma koskaan lopu. Tuollaisien öiden jälkeen Lendarin olo oli kuin rankan, hävityn taistelun jälkeen, hakattu ja rasittunut. Kaikki paikat kipeänä ja arkana.

Nyt kun yö jälleen saapui Sharniin, Lendar koki taas yhden noista synkemmistä unistaan...

Ensin unessa oli pitkä, kalmankalpea hahmo, hoikka ja ehkäpä ensimmäistä kertaa selkeästi erottuen, valtavan pitkä kalmankalpea hahmo ilman mitään tunnistettavaa piirrettä jonka kasvoja peitti kuvioimaton maski, naamio, joka ainoa tarkemmin hahmoteltu kohta oli sen leveästi hymyilevä punertava suu, leveä ja valtavin hampain varusteltu suu.

Ensimmäisessä unessaan Lendar käveli läpi pimeiden huoneiden ja käytävien, jossain valtavassa tutunoloisessa rakennukseessa, hän oli rauhallinen vaikka tunnelma jota Lendar tunsi oli painostava ja hätääntynyt, aivan kuin jotakin olisi väärin tai aivan kuin hän olisi menettänyt tai kadottanut jotakin tärkeää. Aina välillä Lendarin katse kääntyi taakse ja joka ainoa kerta jokin kalpea pitkänhuiskea hahmo häipyi näkökentän ulkopuolelle huolimatta Lendarin tekemistä käännöksistä tai liikkumisesta. Se jokin, uhkaavan oloinen kalpea pitkä hahmo pysytteli näkökentän ulkopuolellla, kiusoitellen ja ärsyttäen...

Kaikki oli mennyt ja edennyt näin, unet tulivat ja menivät, mutta nyt viimeisten päivien mullistavien tapahtumien jälkeen unissa tapahtui selkeä muutos synkempään suuntaan ...

Kaikki alkoi kuten ennenkin mutta yhtäkkiä tilanne ja sijainti muuttui, Lendar juoksi hengästyneenä läpi vuorten kivikkoisten kallioiden, yön pimeydessä kylmän sateen kastellessa häne n alastoman vartalon. Lendar oli alaston, hänen vartalonsa oli veren, mudan ja kylmän veden tahrima, koko selän peittämä tatuointi tuntui hohtavan oudosti. Toisessa nyrkissään Lendar puristi tiukasti kuvioimatonta, tyhjää kasvonaamiota ja toisessa hänellä oli verta tippuva taistelukirves tiukassa otteessa valmiina sivaltamaan. Märistä hiuksista valui hiuksista kasvoille nestettä, Lendar ei ollut varma oliko se verta vai vettä, muttei hän ennättänyt juuri sitä ajatellakaan.

Sillä Lendar juoksi läpi synkkien kallioiden, tuuheiden kasvien haavoittuvana ja avuttomana, peloissaan, ja pitkän kalmankalpean hahmo seuratessa Lendarin perässä..

Lendar juoksi nopeasti, todella nopeasti ja erinomaisesti, hyppien helposti vaikeampienkin esteiden ylitse, mutta silti tuo pitkänhuiskea kalmankalpea hahmo ei jäänyt jälkeen. Vaikka kuinka Lendar koetti kiriä vauhtiaan ja juosta nopeammin, hahmo pysyi helposti perässä vaikka se käveli hitain, päättäväisin askelin, pysyen helposti Lendarin jäljessä. Ja aina kun Lendar heitti hätäisen vilkaisun olkapäänsä ylitse, kauhistuksekseen hän näki kalmankalpean pitkänhuiskean hahmon saavuttavan askel askeleelta, hitaasti mutta varmasti.

Lendar juoksi juoksemistaan,
Yhdessä vaiheessa Lendar, tuntiessaan hahmon saavuttavan, pysähtyi ja kääntyi, iskien vahvasti valmiiksi verisellä kirveellään. Vertavuotava kirves upposi kalmankalpean hahmon rintaan, äänettömästi huolimatta iskun voimasta. Tuo kelmeä kalmankalpea, pitkä hahmo kaatui iskun voimasta selälleen, pysähtyen näin ja antaen Lendarille hengähdyshetken nousten kuitenkin melkoisen nopeasti jälleen kyyryyn. Eikä se näyttänyt välittävän rintakehässään ammottavasta haavasta, noustessaan yllättävän kepeästi jälleen pystyyn hymyillen, paljastaen hohtavan vaaleat, kirkkaat ja terävät hampaat. Lendar kääntyi jälleen ympäri ja jatkoi juoksuaan.

Lendar juoksi äärirajoillaan, koettaen karistaa kauhistuttavaa jahtaajaansa tuon pitkänhuiskean kalmankalpean hahmon, jonka ilkeä hymy kasvoi askel askeleelta sen lähestyessä Lendarin tatuoitua selkää jokaisen askeleen myötä. Hymyilevä suu oli kauhistuttava, se kasvoi ja venyi askel askeleelta ja se oli aivan liian valtava ja suuri hahmon päähän tai muuhun vartaloon suhteutettuna. Kalpea pitkänhuiskea hahmo lähestyi edelleen rauhallisesti kävellen, se tuli Lendarin perässä läpi sateen ja esteiden lähestyien, Lendarin tatuoitua leveää selkää. Hymyilevä hahmo käveli kävelemistään mutta silti se läheni lähenemistään ja juuri kun hahmo ojensi kalmankalpeat, luunvalkeat sormensa, tarrautuen tiukasti Lendarin paljaaseen, alastomaan olkapäähän...

...Lendar heräsi, nousten ylös huohottaen, sydän hakaten, katseen hakiessa kohdetta ja käden puristaen vilttiä,aivan kuin asetta...

... Hänen kehonsa värisi ja hän ravisteli päätään, selvittääkseen ajatuksensa ja sijaintinsa. Mutta silti ryömien taaksepäin sängynpäätyyn, kohti seinää kunnen Lendarin selkärankansa painautui seinän puita vasten. Hänn kehonsa, kasvonsa, kurkkunsa ja rintansa oli hiestä märkänä ja iholla oleva hiki, se maistui aivan veren, mudan ja vasta sataneelta vedeltä...

Ravistellen päätään Lendar muisteli äskettäisiä Sharnin alapuolisia tapahtumia, joissa hänkin oli mukana. Pitkänhuiskea unessa ollut hahmo ja tuo munasta kuoriutunut epäsikiö oli karannut jonnekin päin Sharnia ja nyt Lendar olikin yllättäen mukana jossakin ennustuksessa, tuon ylvään haltianaisen mukaan. Nukan,Unolmon ja Rautasilmän kanssa Lendar oli ottanut haasteen vastaan.

Viides pelikerta; Tutkimustuloksia ja synkät ajat syvyyksissä!

Viides pelikerta; Tutkimustuloksia ja synkät ajat syvyyksissä

I osa Tutkimuksia ja etsintää
Lendarin katkeran gladiaattoriareenalla koetun tappion jälkeisenä päivänä sekä Unolmo että Rautasilmä päättivät lähteä jo hyvissä ajoissa tutkimaan Sharnin kirjaston antia, koettaen saada lisätietoa löydetyistä aarteista (mm tuosta Ashurtan miekasta) ja goblineiden historiasta...
Heidän osaltaan kyseinen päivä alkoi aamutuimaan, hyvissä ajoin ennen kukonlaulua ja se kului Sharnin yliopiston tiloissa, tuoreisiin kirjoituksiin tai pölyisempiin ja vähemmän käytettyihin opuksiin tutustuessa, kaivautuen yhä syvemmälle Sharnin historiaan, Goblineiden historiaan ja saaden jotakin valaistusta asiaan.

Nuka lepäili ja mietti asunnossaan, Lendarin lähtiessä alakaupunkiin tekemään omia tutkintojaan, etsien opettajaa tai kouluttajaa spiked chainin käyttöön...

Päivän päätteeksi etsintöjen tulokset olivat hedelmällisiä...
Lendar löysi House Deneithin suotuisalla avustuksella itselleen kouluttajan, salaperäinen haltija. Kokenut ja mystinen, joka sai alkavan kärhämän lakkaamaan jo pelkällä olemuksellaan.
Unolmon ja Rautasilmän tutkimukset yliopistolla tuottivat myös tulosta, historiasta löytyi kuvausta ja Ashurtan terästäkin tuli lisätietoa.

II osa Tunneleihin jälleen kerran, syvemmälle syvyyksiin Sharnin alle...

Seuraavana päivänä nelikkomme askelsi jälleen kerran kohti Sharnin alapuolisia syvyyksiä, virkeänä ja varustautuneena. Reitti alkoi muodostua tutuksi ja pääkalloista muovattu pyramidi jäi jälleen jälkeen. Alueella ei näyttänyt olevan juurikaan liikennettä, ehkä kruthigit olivat liikkuneet enemmänkin, mutta muita jälkiä ei näyttänyt olevan.

Kruthigitkin jättivät meidät rauhaan ja pääsimme, yhteisestä sopimuksesta Ashurtan hautakammion ovelle, Rautasilmä ja Nuka koettivat katsoa avaimen reiästä tilannetta miltä siellä näyttää. Rautasilmän mielestä valo oli kirkastunut ja se oli vahvempi, kun taas Nuka ei ollut aivan samaa mieltä. Tästä emme sen enempää alkaneet väittelemään, sillä tuttu ääni alkoi kuulumaan takaamme käytävästä. Aurinkotangot valaisivat sopivasti käytävää ja noita kuusijalkaisia kultakolikoita, kuten Unolmo kruthikeita kerran kutsui, oli tulossa. Niitä oli useita, isoja ja pieniä, yhden lentävän johtaessa.

Taistelu oli lyhyt, tuhoisa ja ennenkaikkea tuottoisa. Lentävä kruthik saatiin kiinni ja häkkiin, taistelun jälkeen yhteisen päätöksen tehtyämme päätimme viedä lentävän kruthikin saman tien pois jaloista, alkuun olisimme olleet sitä jättämässä Olakille, tuolle goblin papille jonka apua olimme välillä jo käyttänneet. Mutta lopulta päätimme tässä vaiheessa vielä tehdä niin että viemme suoraan yliopistolle, professorille. Joka ilostui saatuaan elävän tutkimuskohteen. Kruthikit olivat murtaneet uuden oman käytävän Ashurtan haudan ja laattahuoneen välille, tästä olivat nämä taaksemme ilmaantuneet tulleet käytävään meitä etsimään.

Tämän jälkeen palasimme alas syvyyksiin, Ashurtan hauta voisi jäädä nyt rauhaan. Laattahuoneesta johti vielä yksi ovi jota emme vielä olleet käyttäneet, oven takana oli rappukäytävä ja lyhyen tutkinnan jälkeen tulimme siihen tulokseen että siinä olisi ansa. Ovet sulkeutuisivat ja rappuset kääntyisivät ja muodostaisivat liukumäen ansan lauetessa, ja siinä rappusilla sillä hetkellä olijat saisivat elämänsä kyydin liukuessaan alaspäin. Ties mitä siellä olikaan vastassa, sillä sieltä alhaalta tuntui kuuluvan kitinää ja huminaa, mitä siellä olikaan. Kruthikeiden pesä, vai jotakin muuta? Jotakin siellä kuitenkin oli ja lisäksi himmeää valoa tuntui hohtavan jostakin sieltä kauempaa...

Ashurtan hautakammio ja hohtava muna, se olisi reittimme siis sittenkin. Edes köysi ei taitaisi auttaa jos ovikin sulkeutuisi ansan lauetessa.

Nuka jäi odottemaan käytävän varrelle, tuohon uuteen kruthikien tekemän reiän kohdalle kun muut astelivat kohti ashurtan hautakammiota. Ovi avattiin varovaisesti Rautasilmän toimesta ja kolmikko eteni varovaisesti Ashurtan hautaholvissa, tuon valtaisan munan sykkeen valaistessa huonetta. Unolmo jäi oven lähettyville kuuntelemaan jos Nuka huutaisi jotakin. Rautasilmän ja Lendarin astellessa hautaholvissa varovaisin askelin kohti suljettua ovea. Lendar jäi hiukan taka-alalle, Rautasilmän koettaessa oveen tuota aikaisemmin saatua avainta. Lukko avautui ja Rautasilmän työntäessä ovia varovaisesti auki, se näytti avautuvan lyhyeen käytävään jossa lyhyen matkan päässä näytti lähtevän raput alaspäin.

Nuka, odotellessaan valppaana tunnelin suuaukolla... Jotakin hmm askeleita, toisesta suunnasta. Huuto unolmolle että jotakin on tulossa, tämä jatkoi viestiä Lendarin ja Rautasilmän suuntaan. Jotakin tulossa.

Rautasilmä, sulki ja lukitsi oven ennenkuin lähti Lendarin kanssa juoksemaan Unolmon ohi, käytävään ja kohti Nukaa. Sieltä tuli ryhmä dragoniceja johtajanaan tonttu, nämä puhuivat jotakin outoa mongerrusta, Unolmo käänsi ja kertoi niiden puhuvan dragonicia. Ne keskustelivat vastassaan olevista, meistä. Nukan ensimmäinen nuoli kolahti yhden dranonicin panssariin, tontun kääriytyessä viittaansa ja muuttuessa näkymättömäksi.

Lendar ja Nuka etunenässä, valmiina toimimaan. Rautasilmän huutaessa taustalta väkeä odottamaan ja rauhoittumaan, aikomuksenaan hoitaa kohtaus rauhanomaisesti, Lendarin käyttäessä uhkailevaa olemustaan tukena. Ehkä tämä olisi saatu sillä selvitettyä mutta Nukan seuraava toiminto laukaisi tilanteen ruutitynnyriin heitetyn soihdun tavalla. Nuka asetteli jousensa pois ja otti miekkansa esiin, seuraavassa hetkessä Nuka olikin jo iskemässä miekoillaan edessään olevaa dragonicia, Lendarin yrittäessä toivottomasti saada Nukan pysähtymään mutta ollessaan auttamattomasti myöhässä.

Taistelu oli tiukka ja uhkaava, Nukan ja Lendarin ollessa eturintamassa, Rautasilmän ja Unolmon toimiessa takarivissä vahvistaessa. Jossakin vaiheessa taistelua Unolmo perääntyi käytävää pitkin kohti Ashurtan hautakammiota, aikomuksenaan sulkea ovi. Maaginen käsi, jonka Unolmo juuri loitsi, seurasi kantaen Rautasilmältä saatua avainta. Unolmon päästyä ovien luokse hautakammiossa välähti ja kuului valtaisa räsähdys. Koko hautakammio, käytävät täyttyivät valtavan kirkkaaseen valoon. Paineaalto työnsi Unolmoa edessään, aina takaisin Rautasilmän luokse. Koko sen matkan mitä hän oli äsken kävellyt. Paineaalto työnsi muitakin edessään. Toisia enemmän kuin toisia, mukaan lukien dragonicit.

Taistelu jatkui nyt laattahuoneen puolella, Rautasilmän astellessa kohti räjähdyksen alkupistettä. Ashurtan hautaholvia. Ovien luona huoneeseen katsoessaan Rautasilmän mieli täyttyi epäilyksestä. Mikä tuo on, Kookkaampi kuin hän, yli nelimetrinen, hoikkavartaloinen aivan kuin haltia mutta kaula, se oli käärmeen kaula päätyen liskon/käärmeen päähän ja sillä oli lisäksi häntä. Tämä olento kaapi ja raapi räjähdysessä sen päälle lentänyttä vihertävää mönjää vartaloltaan, suoristuessaan hitaasti. Hetken aikaa se venytteli ja oikoi itseään, kääntyen ja lähtien askeltamaan rauhallisesti kohti Rautasilmää ja oviaukkoa. Näyttäen Rautasilmälle käsimerkein että tämän tulisi väistyä.

Rautasilmä kuitenkin lukitsi oven ja ryntäsi kohti vielä meneillään olevaa taistelua, joka näytti kääntyneen epäsuotuisaan suuntaan ajatellen dragonicia. Mutta tuon vastasyntyneen olennon seuratessa Rautasilmää, ovetkaan eivät sitä pidätelleet pitkään. ne olivat räsähtäen pirstoutuneet tämän tullessa niiden läpi. Olennon nähdessään nämä jo valmiiksi heikossa kunnossa olevat dragonicit unohtivat kuitenkin seurueemme ja asettuivat epäsikiön eteen, Rautasilmä oli lyhyesti ennättänyt saada ennen olennon saapumista että dragonicit olivat tulleet sitä varmaan tuhoamaan tai vangitsemaan Nelikkomme pysytellessä syrjässä epäsikiön raivatessa dragonicit edestään ja astellessaan kohti ulosvievää käytävää. Ryhmämme tajutessa hirvittävän virheensä... yksi dranonic jäi vielä henkiin nelikkomme seurassa ehkä voimme sovitella asiaa jotenkin... jos se onnistuu, niin tulee kysymys kenen kanssa sovittelua voi tehdä?