lauantai 7. heinäkuuta 2012

Kohti parempaa peliä

Viime aikoina on tullut liiaksi mietittyä niitä piirteitä DnD nelosen pelimekaniikassa jotka mielestäni eivät tee pelistä sellaista kuin toivon. Liiaksi sen takia, että roolipelin (ainakin tämän minun vetämän roolipelin) parantamisessa pelimekaniikan muuttaminen voi ratkaista vain pienen osan ongelmista. Mitä sitten pitäisi muuttaa? Tietysti sitä osuutta pelissä mitä ei käsitellä pelimekaniikan keinoin.

Palataan kuitenkin hiukan taaksepäin ja mietitään mikä on ongelma ja mikä on tavoitetila. Pelimme on periaatteessa täysin toimivaa ja varsin viihdyttävää. Siinä on jotain sellaisia hetkiä joita toivoisi olevan vähemmän ja joitain hetkiä joita toivoisi olevan enemmän. Lisäämällä hyvää ja vähentämällä huonoa voi varmasti päästä siihen intensiiviseen pelikokemukseen jota itse tavoittelen.

Huonoja asioita ovat juonen kannalta turhat taistelut, pelitilanteessa muista asioista kuin pelin juonen kannalta keskeisten asioiden puiminen (sen voi tehdä myöhemminkin) ja pelinjohtajana minun huono valmistautuminen peliin.

Parhaita hetkiä The Souls Lost kampanjassa ovat mielestäni olleet, eivätkä nämä ole sitten missään järjestyksessä vaikka ensimmäinen onkin paras. :)
  • Avvilin perintö - jossa kävi ilmi että Avvil ei olekaan puoliörkki vaan se örkkipuoli onkin demoonista verta. Tällöin juoni ja hahmo yhtyivät suureksi draamaksi. Hänen äitinsä ei ollut hänen äitinsä eikä hänen isänsä hänen isänsä. Tämä on jotain jonka olin päättänyt jo kauan aikaisemmin. Avvil paljastui olevansa itse se mitä vihasi ja metsästi. Uskon että kaikki nauttivat tästä vaikka se onkin pelinjohtaja erittäin voimakasta puuttumista pelihahmon taustaan jota periaatteessa hallinnoi pelaaja.
  • Near-death experience. Kun koko seurueesta meinasi tulla vainajia jo ihan kampanjan alkuvaiheessa limakuution sisällä. Homman mahdollisti virheellisesti tulkitut säännöt (kumulatiivinen ongoing-damage). Ainoa kerta tässä kampanjassa kun muutamat taisivat epäonnistua death-saving-throws kolme kertaa.
  • Lendarin tausta. Se ei ole ollut viime aikoina esillä, mutta se on pitkään valmisteltu mm. monessa unessa jotka on kirjoitettu tähän blogiin. Tässä on syvyyttä tulossa samalla tavoin kuin Avvilin perinnössä.
  • Lohikäärme! Taistelu ilmalaivassa sinistä lohikäärmettä vastaan oli hyvin intensiivinen ja jäi hyvin mieleen. 
  • Rautasilmä/Valontuoja. Tässä pelaaja haki erittäin voimakkaasti hahmolle syvyyttä ja mielestäni hyvin onnistuneesti. Harmi ettei Mikko ole enää mukana. Harmi myös etten omalla pelinjohtamisella syventänyt Rautasilmä/Valontuojaa yhtä paljoin kuin esim. Avvilia tai Lendaria.
Näiden lisäksi on kyllä paljon muitakin. Pidän edelleen kovasti omista hahmoistani Snagasta ja myös Ravenista vaikka molempiin/ja itseeni niitä luodessa/pelatessa olen myös tyytymätön.  Mikon vetämä seikkailu missä kohdattiin sotataottu titaani, ja tietysti Markon drowt ja seikkailut Nentir-laaksossa. Se miten Avvil värväsi kykloopit taistelemaan Rautarinkuloita vastaan. Unolmo, miten hän tekee välillä yllättäviä ratkaisuja ja toisinaan ratkaisee taistelut muutamalla loitsulla.

Unolmo on ollut myös pelinjohtallisen erityispaneutumisen väliinputoaja. Cannithin huoneen nuori vesa, joka ei ole noussut siihen suuruuteen jota toivoisin näkeväni. Juonellisesti hänen taustaa ei ole juurikaan käsitelty. Inias Ilithian on ollut mukana. Cannith on talona ollut vahvasti mukana.Mutta mitään merkittävää ei ole paljastunut. Unolmo vaatii minulta ponnistuksia.

Palataan takaisin kysymykseen mitä pitäisi muuttaa. Uskon siis että se mitä eniten pitäisi muuttaa on se osuus peliä missä pelimekaniikka ei näyttele merkittävää osaa. Nostan esille seuraavat kehityskohteet. Nämä on tärkeysjärjestyksessä.
  • Pelaajahahmojen taustan ja piirteiden hyödyntäminen juonessa. Vahvasti uskon siihen lähestymiseen että pelaajalla pitää olla taustassaan sellaisia asoita mistä pelinjohtaja tietää mutta mistä pelaaja itse ei tiedä. Kysymys onkin tässä niiden tuomisesta mukaan juoneen. Sama pätee myös niihin asioihin joita pelaaja tuo hahmoonsa mukaan. Minun pelinjohtajana pitää huomioida nämä aivan yhtä tärkeinä.
  • Ei-pelaajahahmojen sekä juonellisten sosiaalisten tilanteiden laadun parantaminen ja lisääminen. Tässä kohtaa minä olen korkeintaan keskinkertainen. Valmistelen nämä asiat yleensä puutteellisesti ja otan näitä kohtauksia liian vähän peliin. Tämän tyyppisen pelaamisen osuus sessioajasta voisi olla 1/3 - 1/2. Tähän liittyy vahvasti paitsi juoni, myös seuraava kohta.
  • Tunnelman rakentaminen kerronnallisesti mm. ympäristöstä (sää, maasto, ei-pelaajahahmot ja monsterit...) ja pelaajahahmojen kuviteltavissa olevista psyykkisistä tiloista. Tämä koskee kaikkia pelisession aikana olevia tilanteita (combat, exploration). Melko vähällä vaivalla saisi mukaan näitä elementtejä syventämään tilannetta. Yritän tehdä sitä jonkun verran - mutta se on enemmän D20 heitto jossa tulos 1 tarkoittaa todella pahaa myrskyä ja 20 unelmailmaa. Vika on siinä, että lisään sen satunnaisena elementtinä kun minun pitäisi enemmän miettiä sellaisia asioita kuin että onko kääpiöllä jonka pelaajat kohtaavat ilkeän näköinen arpi ikään kuin hänen kurkkunsa olisi joskus leikattu tai että kapakan edessä on sateen jäljiltä valtava mutalammikko.
  • Juoni. Se minne haluan pelin viedä, ei ne encounterit jotka on mainittu valmisseikkailussa.Vaatii panostusta minulta. Jos en tee sitä, en usko että olen kovin tyytyväinen.
Tällaisia ajatuksia tällä kertaa. Kommentteja otan mielelläni vastaan.

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Uudistumisia

Viime viikkoina on paljon pyörinyt pelit ja pelaaminen mielessä. Tähän kun lisää että olen lukenut yhden ja lukemassa toista Faerûniin sijoittuvaa romaania niin myllerrys on mielessä käynyt. Olen lukenut myös mainiota Neverwinter-kampanjakirjaa, joka on sieltä parhaasta päästä omalla alueellaan.

Minulla on pieni väsymys meidän kampanjaamme - se on ihan luonnollista ja muistin mukaan väistämätöntä. Aina kun jotain tahkoaa pidemmän aikaa - tulee lopulta sellainen olo että pitäisi aloittaa uusi kampanja alusta. En kuitenkaan ole sellaista tässä nyt suunnittelemassa. Vaikka periaatteessa olisi mahdollista pelata välillä jotain muutakin. Vaikka Neverwinteriä, tai DnD Nextin pelitestausmateriaalia.

Hiukan isompi väsymys on käytettyihin sääntöihin. En tykkää siitä että taistelut kestää niin pitkään.Toivoisin uuden DnD Next version edistyvän vähän nopeammin, mutta eipä siinä paljon minun toiveet vaikuta. Wizardilta kertovat että eivät julkaise uutta versiota ennen kuin ovat työstäneet sen todella hyväksi. Luotan tässä vielä enemmän markkinatalouteen ja liikkeenjohtoon - heidän myyntinsä täytyy kärsiä nykytilanteesta, joten he pukkaavat kyllä uuden version ulos heti kun mahdollista. Toivotaan että se on hyvä.