The Souls Lost on tauolla

Tämä blogi on tauolla. Pelaajaryhmämme on siirtynyt toistaiseksi pelaamaan DnD Next säännöillä Ikikesäkampanjaa, jota varten on perustettu oma blogi: A NEVERWINTER TALE.

Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan!

Kohti parempaa peliä

Viime aikoina on tullut liiaksi mietittyä niitä piirteitä DnD nelosen pelimekaniikassa jotka mielestäni eivät tee pelistä sellaista kuin toivon. Liiaksi sen takia, että roolipelin (ainakin tämän minun vetämän roolipelin) parantamisessa pelimekaniikan muuttaminen voi ratkaista vain pienen osan ongelmista. Mitä sitten pitäisi muuttaa? Tietysti sitä osuutta pelissä mitä ei käsitellä pelimekaniikan keinoin.

Palataan kuitenkin hiukan taaksepäin ja mietitään mikä on ongelma ja mikä on tavoitetila. Pelimme on periaatteessa täysin toimivaa ja varsin viihdyttävää. Siinä on jotain sellaisia hetkiä joita toivoisi olevan vähemmän ja joitain hetkiä joita toivoisi olevan enemmän. Lisäämällä hyvää ja vähentämällä huonoa voi varmasti päästä siihen intensiiviseen pelikokemukseen jota itse tavoittelen.

Huonoja asioita ovat juonen kannalta turhat taistelut, pelitilanteessa muista asioista kuin pelin juonen kannalta keskeisten asioiden puiminen (sen voi tehdä myöhemminkin) ja pelinjohtajana minun huono valmistautuminen peliin.

Parhaita hetkiä The Souls Lost kampanjassa ovat mielestäni olleet, eivätkä nämä ole sitten missään järjestyksessä vaikka ensimmäinen onkin paras. :)

• Avvilin perintö - jossa kävi ilmi että Avvil ei olekaan puoliörkki vaan se örkkipuoli onkin demoonista verta. Tällöin juoni ja hahmo yhtyivät suureksi draamaksi. Hänen äitinsä ei ollut hänen äitinsä eikä hänen isänsä hänen isänsä. Tämä on jotain jonka olin päättänyt jo kauan aikaisemmin. Avvil paljastui olevansa itse se mitä vihasi ja metsästi. Uskon että kaikki nauttivat tästä vaikka se onkin pelinjohtaja erittäin voimakasta puuttumista pelihahmon taustaan jota periaatteessa hallinnoi pelaaja.
• Near-death experience. Kun koko seurueesta meinasi tulla vainajia jo ihan kampanjan alkuvaiheessa limakuution sisällä. Homman mahdollisti virheellisesti tulkitut säännöt (kumulatiivinen ongoing-damage). Ainoa kerta tässä kampanjassa kun muutamat taisivat epäonnistua death-saving-throws kolme kertaa.
• Lendarin tausta. Se ei ole ollut viime aikoina esillä, mutta se on pitkään valmisteltu mm. monessa unessa jotka on kirjoitettu tähän blogiin. Tässä on syvyyttä tulossa samalla tavoin kuin Avvilin perinnössä.
• Lohikäärme! Taistelu ilmalaivassa sinistä lohikäärmettä vastaan oli hyvin intensiivinen ja jäi hyvin mieleen. 
• Rautasilmä/Valontuoja. Tässä pelaaja haki erittäin voimakkaasti hahmolle syvyyttä ja mielestäni hyvin onnistuneesti. Harmi ettei Mikko ole enää mukana. Harmi myös etten omalla pelinjohtamisella syventänyt Rautasilmä/Valontuojaa yhtä paljoin kuin esim. Avvilia tai Lendaria.

Näiden lisäksi on kyllä paljon muitakin. Pidän edelleen kovasti omista hahmoistani Snagasta ja myös Ravenista vaikka molempiin/ja itseeni niitä luodessa/pelatessa olen myös tyytymätön.  Mikon vetämä seikkailu missä kohdattiin sotataottu titaani, ja tietysti Markon drowt ja seikkailut Nentir-laaksossa. Se miten Avvil värväsi kykloopit taistelemaan Rautarinkuloita vastaan. Unolmo, miten hän tekee välillä yllättäviä ratkaisuja ja toisinaan ratkaisee taistelut muutamalla loitsulla.

Unolmo on ollut myös pelinjohtallisen erityispaneutumisen väliinputoaja. Cannithin huoneen nuori vesa, joka ei ole noussut siihen suuruuteen jota toivoisin näkeväni. Juonellisesti hänen taustaa ei ole juurikaan käsitelty. Inias Ilithian on ollut mukana. Cannith on talona ollut vahvasti mukana.Mutta mitään merkittävää ei ole paljastunut. Unolmo vaatii minulta ponnistuksia.

Palataan takaisin kysymykseen mitä pitäisi muuttaa. Uskon siis että se mitä eniten pitäisi muuttaa on se osuus peliä missä pelimekaniikka ei näyttele merkittävää osaa. Nostan esille seuraavat kehityskohteet. Nämä on tärkeysjärjestyksessä.

• Pelaajahahmojen taustan ja piirteiden hyödyntäminen juonessa. Vahvasti uskon siihen lähestymiseen että pelaajalla pitää olla taustassaan sellaisia asoita mistä pelinjohtaja tietää mutta mistä pelaaja itse ei tiedä. Kysymys onkin tässä niiden tuomisesta mukaan juoneen. Sama pätee myös niihin asioihin joita pelaaja tuo hahmoonsa mukaan. Minun pelinjohtajana pitää huomioida nämä aivan yhtä tärkeinä.
• Ei-pelaajahahmojen sekä juonellisten sosiaalisten tilanteiden laadun parantaminen ja lisääminen. Tässä kohtaa minä olen korkeintaan keskinkertainen. Valmistelen nämä asiat yleensä puutteellisesti ja otan näitä kohtauksia liian vähän peliin. Tämän tyyppisen pelaamisen osuus sessioajasta voisi olla 1/3 - 1/2. Tähän liittyy vahvasti paitsi juoni, myös seuraava kohta.
• Tunnelman rakentaminen kerronnallisesti mm. ympäristöstä (sää, maasto, ei-pelaajahahmot ja monsterit...) ja pelaajahahmojen kuviteltavissa olevista psyykkisistä tiloista. Tämä koskee kaikkia pelisession aikana olevia tilanteita (combat, exploration). Melko vähällä vaivalla saisi mukaan näitä elementtejä syventämään tilannetta. Yritän tehdä sitä jonkun verran - mutta se on enemmän D20 heitto jossa tulos 1 tarkoittaa todella pahaa myrskyä ja 20 unelmailmaa. Vika on siinä, että lisään sen satunnaisena elementtinä kun minun pitäisi enemmän miettiä sellaisia asioita kuin että onko kääpiöllä jonka pelaajat kohtaavat ilkeän näköinen arpi ikään kuin hänen kurkkunsa olisi joskus leikattu tai että kapakan edessä on sateen jäljiltä valtava mutalammikko.
• Juoni. Se minne haluan pelin viedä, ei ne encounterit jotka on mainittu valmisseikkailussa.Vaatii panostusta minulta. Jos en tee sitä, en usko että olen kovin tyytyväinen.

Tällaisia ajatuksia tällä kertaa. Kommentteja otan mielelläni vastaan.

Uudistumisia

Viime viikkoina on paljon pyörinyt pelit ja pelaaminen mielessä. Tähän kun lisää että olen lukenut yhden ja lukemassa toista Faerûniin sijoittuvaa romaania niin myllerrys on mielessä käynyt. Olen lukenut myös mainiota Neverwinter-kampanjakirjaa, joka on sieltä parhaasta päästä omalla alueellaan.

Minulla on pieni väsymys meidän kampanjaamme - se on ihan luonnollista ja muistin mukaan väistämätöntä. Aina kun jotain tahkoaa pidemmän aikaa - tulee lopulta sellainen olo että pitäisi aloittaa uusi kampanja alusta. En kuitenkaan ole sellaista tässä nyt suunnittelemassa. Vaikka periaatteessa olisi mahdollista pelata välillä jotain muutakin. Vaikka Neverwinteriä, tai DnD Nextin pelitestausmateriaalia.

Hiukan isompi väsymys on käytettyihin sääntöihin. En tykkää siitä että taistelut kestää niin pitkään.Toivoisin uuden DnD Next version edistyvän vähän nopeammin, mutta eipä siinä paljon minun toiveet vaikuta. Wizardilta kertovat että eivät julkaise uutta versiota ennen kuin ovat työstäneet sen todella hyväksi. Luotan tässä vielä enemmän markkinatalouteen ja liikkeenjohtoon - heidän myyntinsä täytyy kärsiä nykytilanteesta, joten he pukkaavat kyllä uuden version ulos heti kun mahdollista. Toivotaan että se on hyvä.

Pelit taas pyörii - pientä välianalyysiä

Tänä keväänä peliä haitanneet tosielämän koitokset on voitettu ja pelataan taas noin kerran viikossa tahtia. Olen palannut tunkiomestarin tehtäviin ja Marghos pelaa taas Lendaria. Olemme siirtyneet Madness at Gardmore Abbey valmisseikkailuun hiukan tuunattuna ylöspäin ja kampanjaan sovitettuna.

DnD Next on ollut minun seuraamisen kohteena menneenä keväänä. Julkisen betan myötä sääntöjen ensimmäisiin versiohinkin on päässyt jo tutustumaan. Olen positiivisen odottavalla kannalla tulevan version suhteen. Se mitä tällä hetkellä tehdään näyttää parhaalta mitä Dungeons & Dragons on ikinä ollut. Se mitä minä koen että tarvitaan on mahdollisuus pelata pelimekaniikan osalta yksinkertaisemmin tai monimutkaisemmin sen mukaan mikä on tarpeen pelin kannalta.

Neljäs laitos on monimutkainen - ainakin mitä encountereihin tulee. Encounterit kestää lähes aina pidempään kuin niiden toivoisin kestävän. Powerit tuovat paljon peliin taktisesti, mutta ne syövät tilaa mielikuvitukselta ja luovuudelta. Tämä korostuu ylemmillä tasoilla ainakin pelaajahahmojen osalta. Välillä se on ihan ok, mutta välillä toivoisin jotain nopeaa, yksinkertaista ja toimivaa, ja sitä DnD Next lupaa.

Toisaalta minä voisin pelinjohtajana tehdä paljon enemmän suunnittelemalla encounterit ja tuunaamalla monsut sopiviksi. Parhaiten monsuina minusta toimii Brutet ja Controllerit. Ehkä siksi, että pelaajat oppivat pikkuisen pelkäämään niitä, mutta toisaalta niiden mättäminen ei vaadi hirmuisesti aikaa. Tykkään myös Soloista ja Eliiteistä. Tärkeät NPC:t pitää olla niitä. Minioneiden suhteen fiilikset on vähän kaksijakoiset.Ainakin ne on nopeita niittää ketoon.

Meidän pelaajahahmot ovat kohtuullisessa tasapainossa keskenään. Lendar pystyy hoitamaan Defender-roolia erinomaisesti. Unolmo on todella vaarallinen välillä jos on paljon vihollisia kimpussa - niinkuin Controllerin kuuluukin olla. Avvil on kuitenkin pelottavin. Minulla on tunne että tämä tekee keskimäärin 60 pistettä damagea kierroksessa ja hyvissä kierroksissa mennään yli sadan. Jos jossain olisi äänestys jossa voisi valita mielestään tehokkaimman classin DnD 4. laitoksessa, niin minä äänestäisin Rangeria.

Lendar saapuu Fallcrestiin

Fallcrestin kaupunki näytti rauhallisemmalta kuin joki ja Nentirin koski joiden äärellä kaupunki sijaitsi. Fallcrestin porttien sisällä ja kujien varrella tapahtuvista hämärämiesten ja muiden agitaattoreiden aiheuttamista häiriöistä ei ollut tietoakaan, kaikki se kuohunta ja toiminta oli piilossa pinnan alla. Eikä tavallinen kansa näin ollen ollut mistään näistä kuohuista tietoisia, ehkä he näkivät ja kuulivat vain pienet loiskeet ja ylivuodot ja niitäkin pidettiin sitten pelkkinä huhuina tai pahimmassa tapauksessa ihan puhtaana liittoitteluna ja paskapuheena.


Auringon porottaessa pilvettömältä taivaalta, Fallcrestin kaupunki kylpi sen kirkkaassa loisteessa ja polttavassa kuumuudessa keskipäivän paahteessa näyttäen siten sen rauhallisen levolisen ja aurinkoisen julkisivun asukkailleen ja vierailleen. Täällä ei näkynyt goblineita tahi susia, tai mitään muitakaan öykkäreitä. Fallcrestin katuja asteli reippaasti kuumuudesta ja päiviä kestäneestä matkaamisen nuhjaantumisesta huolimatta Lendar, hikisen pölyisenä mutta kuitenkin hyvävointisena ja iloisena. Silmäillen tiukasti takaisin häntä tuijottavaa ja osoittelevaa kaupungin väkeä ja varsinkin perässä seuraavia leikkiviä lapsia, jotka seurasivat Lendarin kävelyä, osa nänistä lapsista matki Lendarin ryhtiä vielä tarkemmin ja kantoi lisäksi vielä isoja keppejä aivan kuten Lendar kantoi kirvestään.


"Eikö ne ole goljattisoturia ennen nähneet?" Kävi Lendarin mielessä mutta häipyi lähestulkoon samantienunohtaen kuten muutkin ulkoiset häntä seuraavat häiriötekijät, sillä hän etsi ystäviään ja huhut kertoivat Harkenwoldin sankareiden olevan Fallcrestissä "Mistähän tilasta Avvilin, Unolmon, Ravenin, Snaggan tai Rautasilm... vai Valontuoja, millä nimellä tuo tuhti uskonmies kulkeekaan nykyään, löytäisinkään? Hän oli jo saanut jonkin verran tietoja, epämääräisiä sellaisia. Valontuojaa ei kylässä ollut juurikaan näkynyt, eikä sen koomin Snaggaa mutta Raven ja Unolmo olivat liikkuneet Avvilin seurassa. Ravenista ei paljoa kukaan puhunut, huomaamaton seuralainen ja hyvätapainen sellainen. Unolmostakin oli tavernan vieraiden puheissa leivottu Lendarin yllätykseksi ilkeämielinen salamurhaaja ja murhamies jo kertaalleen, vaikka toisaalta heti perään joku toinen asiakas oli tokaissut Unolmon maineen jo puhdistuneen ja entäs sitten Avvil, häntä ylistettiin Sillan Sankariksi. Mikä ihmeen Sillan sankari?


Saamansa opastuksen mukaan Lendar asteli reippain askelin kohti yläkaupunkia, eikä kukaan lapsista seurannut enää hänen perässään. Yläkaupunki, siellä ystävykset asustelisivat, tai niin Lendaria oli opastettu tavernassa muutaman tarjotun tuopin jälkeen kun kielenkantimet olivat löystyneet, muiden huhupuheiden ohessa, eikä näillä tuntunut olevan mitään syytä valehdella tai muuten aiheuttaa ylimääräistä närää. Ehkä tavernan asiakkaat jäivät miettimään miksi hänenkaltaisensa soturi etsii väkeä, ehkä eivät, mutta se ei liikuttanut Lendaria eikä kukaan kysynyt syytä, eivät vain uskaltaneet avata suuntaan.

Enter the Pargon Path

“As you can see, my interpretation of the Prophesy was no false,” Delaxurathan said with his hissing sound.
“Indeed,” Thought answered thinking what Deluxurathan has told to him before. “This goliath woman – Lendar is the key or gate or map or whatever. She will lead us to Price. But the other too, they have more significance than I have thought before. And then there is this artifact – the Deck.”
Silence fell between the two.
“Tell me about the Deck. I have heard of it, of course. Tell me something I don’t already know.” Thought said finally.
“The Deck is what makes it hard to interpret the Prophesy.” the black dragon said. “It always had, I just didn’t realize that it is in the Nentir Valley.”
“What do you mean?” Thought raised his face and looked deep into the dragons burning eyes.
“The Deck has fooled my kin before. Some Fey say it has power over the Prophecy, but they are wrong of course, nothing has power over the Prophecy.”
Thought kept his silence, not telling the dragon where he actually would have liked to stuff the Draconic Prophesy.
“The Deck is a tool of Chaos. In some ways, it is more related to Price than to Fey who claim to have invented it. However within the proximity of the Deck the Prophesy is nearly incomprehensible.”
“We need to control the Deck then,” Thought said.
“The Devils of the Nine Hells cannot control the Deck. The Gods of the Sovereign Host nor the Dark Six can control the Deck of Many Things. It does what it does. I do not claim to know the true origin or the purpose of the Deck. When the Deck is present, as it is now, my advice is to clear the fuck off. But I do not see you as a man who backs off from the greatest Price imaginable just because an old wyrm says so.”
They both knew that Thought, with his mastery of sorcery, was one of the few individuals in the whole continent of Khorvaire that could pose deadly threat to black dragon Deluxurathan in any battlefield. With those words, from one of the most ego-centric beings in the Eberron, their alliance was sealed again.

Murha! ja kokoontuminen

Kuunkiven tornin (moonstone keep) yksi yövahdeista kiersi siistissä sisävuorossaan hallia ja käytäviä, valppaus oli tiessään ja ajatukset olivat tulevassa vahdinvaihdossa.
-Vielä kaksi kierrosta ja sitten hän pääsisi nukkumaan. Mitä täällä pääsisi tapahtumaan kun ulkona oli vahdit ja kaupungissa nuo Sharnista tulleet talojen edustajat, ei niin mitään.

Noustessaan rutiininomaisesti rappuja ylös kierroksellaan, jokin kuitenkin havahdutti ja pysäytti vahdin liikkeen. Pää kääntyili ja etsi kohdetta. Hän oli kuullut jotakin, jokin ääni oli kuulunut ja herättänyt huomion, jokin normaalista poikkeava.

Puristaen keihästään tiukemmin ja vetäen miekkansa hiljaa huotrasta hän koetti hiipiä hiljaa, kiroten heti hiljaa mielessään raskasta panssariaan, yläkertaan. Tasanteelta lähti käytäviä kolmeen suuntaan ja raput ylöspäin kohti tyhjää ullakkokerrosta. Päästessään tasanteelle vahti pysähtyi hetkeksi, tasaamaan hengitystään, ihmetellen kuinka hiipiminen saattoi olla niin raskasta ja samalla kuuntelemaan. Taas se sama ääni toistui, nyt hän jo hahmotti sitä hiukan. Kurlaavan pulputtava ääni ja sen lisäksi jokin tuntui liikkuvan raahautuvan lattialla ja kaikki se ääni kuului oikeanpuoleisesta käytävästä. Varoen aiheuttamasta ääntäkään vahti liikkui niin hiljaa kuin vain osasi kohti käytävää. Ihmetellen hiukan sitä miksi käytävä oli normaalia synkempi ennenkuin tajusi, lyhdyt ja ikisoihdut olivat jostakin oudosta syystä yllättävän himmeät.

Vahti astui käytävän seinustaa pitkin valppaana ja varuillaan, koettaen kuunnella samalla tarkkaavaisesti ja havaita jos jokin liikkui käytävällä. Hiukan kauempana käytävällä oli tumma kyyristynyt hahmo toisen tumman mytyn päällä. Arvioiden tilannetta vahti teki päätöksensä, astuen keskemmälle käytävää hiljaa puristaen aseitaan tiukasti kourassaan koettaen pitää äänensä vakaana ja uhkaavana hän urahti lyhyen komennon "Liikkumatta, Fallcrestin hallitsijan nimeen" Rynnäten, miekka valmiina sivaltamaan, kohti kyyristynyttä hahmoa, hahmoa joka käänsi päätään ja nosti yllättyneen katseensa kohti vahtia.

Vahti katsoi itsekin yllättyneenä, sillä häntä tuijotti silmätysten yksi näistä Harkenwoldin sankareista, yksi vieraista neuvottelijoista Cannithin huoneen maagi. Maagi? Unolmo Cannith? Kyyristynyt Unolmo koetti perääntyä mutta liukastui hiukan, kaatuen rähmälleen, jokin kierähti Unolmon kädestä ja kieri seinustan viereen. Kuului humahdus ja maagi oli poissa, teleportti? Vahti huusi apujoukkoja "Ruumis yläkerran käytävällä, tekijä karkasi teleportilla etsikää! Sulkekaa linna!" Herättäen käytävän varrennukkujat ja varmaan vähän kauempanakin nukkuvat, katsoessaan vihdoin hiukan tarkemmin maassamakaavaa myttyä. Tunnistaen tämän yhdeksi Fallcrestin omista neuvotteljoista.
Väkeä alkoi kerääntyä oviaukkoihin ihmettelemään meteliä, raskaita juoksuaskeleita kuului käytävillä kun lisää vahteja ryhtäsi ja vahti havainnoi myös sen että käytävän ikisoihdut ja lyhdyt olivat jälleen normaalisti valaisevia. Noustessaan vahti huomasi jonkun kimaltelevan seinustalla, poimien lasikuulan (orb) varoen käteensä ja ojentaen sen vahtipäällikölleen joka juuri saapui paikalle puuskuttaen "Tämä lasikuula putosi epäillyltä, se oli se Cannithin suvun maagi. Unolmo"



Jossakin muualla Fallcrestin alueella, synkkä kellari oli tunkkainen ja himmeästi valaistu.

"Nytkö ssitten muisstetaan meidät ja tullaan meidän luokssemme kyselemään tukea?" Pienikokoinen huppupäinen puolituinen tokaisi kuivasti, räkäisten maalattialle kuuluvasti ennenkuin taas jatkoi "Enssin ajatte meidät yläkaupungissta ja Odotussten Tornilta poiss ja nyt kun joku tulee teidän kimppuunne, palatte halussta keskustella! En tiedä mitä ssinä oikein odotat meiltä Erron?"

Drow seisoi ulkoisesti rauhallisena ja tyynenä, pitäen ylitsevuotavan raivonsa sisällään aivan kuten myös kivut joita hän yhät tunsi ja kärsi viime taistelussa saamiensa ruhjeista ja viiltojen myötä. Mutta hänellä ei ollut tapana näyttää heikkouksiaan "Niin, maailma ja olosuhteet muuttuvat, joskus dramaattisemmin kuin toisinaan ja meidän on sopeuduttava." Kohauttaen hiukan laihoja olkapäitään "Mutta ymmärsin, että teilläkin olisi kana kynittävänä samaisten sankarikuvatusten kanssa. Jokin yhteenotto sillalla?" Drow antoi pienen hymypoikasen nousta kasvoilleen jatkaessaan "Mutta ei anneta menneisyyden vaivata vaan palataan asiaan, haluan nämä isot talot täältä pois. Sen jälkeen voimme jatkaa kuten ennenkin tai voimme vahvistaa toisiamme yhteistyötä tehden. Viime yönä tapahtui murha Kuunkiven tornilla (moonstone keep). Epäillyltä velholta ei ennätetty kysellä asioita koska hän, murhaaja, pääsi pakoon mutta silti jotakin jäi. Hänen esineitään ja lisäksi hänet on tunnistettu. Eräs yövahti näki hänen kasvonsa, kuten oli tarkoituskin. Tietysti eihän se ollut hän itse joka sieltä pakeni mutta häneen kaikki johtaa, apulaiseni osaa asiansa. Tämä kaikki aiheuttaa sopivasti myös eripuraa neuvottelijoiden välille ja nostaa epäilystä koko asiaa kohtaan. Sitä minä haluan, ikävä kyllä hän pääsi kyllä pakenemaan meiltä, mutta ei mitään hätää. Hän ei muista mitään. Apulaiseni ainekset pitävät siitä kyllä huolen. Apulaiseni kyllä voi auttaa teitäkin jatkossa, jos teistä on apua minulle. Hänellä on kykyjä ja taitoja joita teiltä tai minulta uupuu. Nytkin tämä velho joutuu melkoiseen pyörteeseen, apulaiseni hallitsee kyllä asiansa."

Odotusten Tornilla

Tumma hahmo tornin ylimmässä kerroksessa seisoi ikkunan ääressä mutta silti havaitsemattomissa hämärän varjoissa katsoen alas pihalle, jossa yksinäinen hahmo liikkui hitaasti ja varovaisesti kohti tornia ja sen juurella olevaa kivistä asuinrakennusta. Julma hymy karehti kalvakoilla kasvoilla katseen seuratessa kaapuun kääriytyneen hahmon liikkumista, käsi puristui ikkunankarmiin, murentaen vanhaa haurastunutta puuta.

"Ah, tulehan toki! Tule nauttimaan vieraanvaraisuudestani"
Hiljaa ja kuiskaten lausuttu tokaisu hävisi kuitenkin tuulen tuiverrukseen eikä sitä kuullut kukaan muu kun puuta kappaleita putosi maahan hahmon pyyhkäistessä kättään viittansa liepeeseen.

Tornissa tuuli tuiversi, joen ja kosken pauhu kuului niin selkeästi ylitse kaupungin heräävän melskeen. Tornin seinät olivat yhä tukevat, kivistä rakennettua laadukasta työtä, mutta puuosat eivät enää olleet alkuperäisessä kunnossa. Hahmo asteli kohti rappusia, varoen askeliaan ettei vain astuisi heikon, kärsineen puun päälle ja kokisi apurinsa kohtaloa. Rappusille päästessään tumma hahmo pysähtyi, katsoi ympärilleen aivan kuin jokin olisi huoneessa liikkunut. Olkiaan kohauttaen hän jatkoi alapäin, vaikka jokin vaivasi häntä. Kaikki ei ollut niin kuin pitäisi, ei alkuunkaan alueelle oli tullut liikaa väkeä, aivan liian paljon nuuskijoita ja erinäköisiä seikkailijoita. Kaiken lisäksi aivan liikaa oli tapahtunut sen jälkeen kun alueelle oli tullut suuret talot tunnustelemaan mahdollisia enklaavin sijoituskohteita.

Hahmon astellessa alaspäin, ajatukset kiertyivät erinäköisiin tapoihin estää enklaavin perustaminen... askeltaessaan alaspäin hän mutisi huomaamattaan itsekseen "Fallcrest ei ole enää turvallinen! Ei ole, varsinkaan silloin jos nuo isot talot saisivat todellista jalansijaa täällä. Minun täytyy järjestää jotakin, jotakin sellaista etteivät ne halua tulla tänne..."

Viimeinen uni

Oli yö. Raven istui takkatulen ääressä ja tutki välkkyvässä valossa pientä nahkakantista kirjaa jonka oli ottanut kuolleen jokirotan taskusta. Samaisen jokirotan joka oli lähes tappanut hänet. Tämä oli ollut epätavallisen taitava taistelija pikkukaupungin rosvojengin jäseneksi.

Kirjan kannet oli tehty mustasta nahkasta. Niitä koristivat kuvat ihmisistä, haltioista ja örkeistä. Vaikutti siltä että kunkin rodun arat kohdat oli merkitty kuviin. Raven avasi kirjan. Sen kansilehdellä luki yleiskielellä vanhakantaisesti kirjoitettuna 'Viimeinen uni', mutta ei kirjoittajaa. Haaleat epäselvät riimut sivun yläreunassa oli lisätty jälkikäteen kuin omistuskirjoitus. Raven ei saanut niistä selvää. Hän käänsi esille sivun jolla oli esitetty haltia. Viiva osoitti kulman missä terä pitää lyödä haltian kylkeen jotta se puhkaisisi tämän sisäelimet.

Raven hieraisi arastavaa kylkeään ja käänsi seuraavan sivun.

Pimeyttä tunnelin päässä

Viiltävä kipu haihtui yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin Ravenin vajotessa kuiluun. Turta ärtymys korvasi sen. Miten typerä kuolema! Ota turha riski, ja ota miekka sisuksiisi. Typerä loppu jota pimeys ympäröi. Lähes ivallisesti hän katseli ympärilleen etsien katseellaan valoa. Hänen silmänsä porautuivat pimeyden läpi nähden pelkän tyhjyyden. Ei valoa hänelle, mutta varjolaan oli hänellä lyhyt matka. Siinä oli jotain tyydyttävää. Hän ansaitsi sen kaiken.

Sitten kuilu kääntyi ympäri ja jokin repäisi hänet takaisin Fallcrestiin silmänräpäyksessä. Avvilin kasvot hohtivat punaista demonista valoa. Hänen kasvoilleen oli roiskunut verta.

"Ethan ilen lianor Ar'ghlin il lian Phan, Avvil", Raven mutisi tuskissaan. Jos sinä olet puoliörkki niin minä olen ihminen, Avvil.

Seuraavaksi kaupunginvartiosto oli paikalla. Avvil oli pelastanut hänen henkensä.

Fallcrest ja jokirotat

Kellari oli tunkkaisen kostea ja hämärä, vaikka muutama tarkoin aseteltu lyhty koetti valaista avaraa tilaa vaikkakin heikolla, tai tarkoin suunnitellulla menestyksellä. Kellarissa tuoksui pääasiallisesti multa ja kostea maa-aines, niiden lisäksi jokin muukin tuoksu tuntui nenässä, jokin hiukan rikinkatkuisen pistävä ja metallinen tuoksu, joka pisti kokemattomien silmät ja nenän vuotamaan.

Tilaan ahtautununeista henkilöistä yksi istui rennosti, hiukan syrjässä ja sopivasti lyhtyjen valaiseman alueen saavuttamattomissa varjoissa laatikon päällä, muiden seistessä hermostuneesti ympäriinsä kellaria.
Tämä pienikokoien istuva hahmo oli kääriytynyt tummaan hupulliseen viittaan, käsissään hän pyöritteli terävää tikaria. Puhuessaan hänen äänensä oli hiljainen mutta silti se oli viiltävän teräksinen, uhkaava kuin kädessä pyörivä tikari.

"Sselvittäkää nyt äkkiä, kuka ja mikä ryhmittymä usskaltaa käydä kimppuumme. Meiltä menee maine, joss asia leviää pidemmälle tai menetämme lissää miehiä."

Muut ympärillä nyökyttelivät ja myöntelivät murahdellen kuka mitäkin, selkeää vastausta kenenkään suusta ei tullut, kaikkien katse harhaili puhujan ja lattialla verilammikossa lojuvan ruumiin välillä. Yksi hahmoista rykäisi varovaisesti ennen aloittamistaan epäröiden "Tor, minä kuulin että kaksikko kuuluu Harkenwoldin pelastajiin ja sankareihin ja ne ovat tulossa tänne Fallcrestiin oikein isojen sukujen voimalla, neuvottelut on kuulema käynnissä. Habebin ja muiden hoitaneen kirveenheiluttajan, sanoivat olevan Taraskin huoneen jäsen. Muitakin taloja, kuten Cannith on mukana, mutta muista ei vielä ole tarkempaa tietoa."

Tikarin hypnoottinen pyörivä liike pysähtyi kuin seinään, nyrkki sulkeutui tiukasti sen kahvan ympärille.
"Kirveenheiluttaja! Minäkin tiedän ssen kaksikon. Vastahan ne taisivat Fallcressstiin tulla. Odottakaa ja pysytelkää rauhassa, jatketaan toimintaa kuten ennenkin mutta koetatte välttää niitä. Kutsun kyllä teidät kasssaan kun aika on kyniä kana josss toinenkin ja paissstaa ne kunnon roihuissssa. Voitte nyt poistua, mutta tossssiaankin älkää koettako niitä yksssin hoitaa, hankimme vaikka sssitten apua niiltä kultisssteilta. Tiedän niisssstä asssian jos toisssenkin, eikä nekään varmaan halua ylimääräisssiä ssssilmiä alueelle urkkimaan niiden toimintaa,"


* * * * * * * *

PJ:n kommentti:
Kaksikko Avvil ja Raven aloittivat Fallcrestissä kaupunkiin tutustumista pieni kahakka jokirottien siltamaksuista ja näin ollen ansaiten kokemusta 1650 per nenä. Eli saman määrän saa sitten Unolmo, Valontuoja ja Lendarkin. Pysyvät sopivasti mukana.

Dramatis personæn puolelle lisätty tietoa parista henkilöstä, otettu ne tähän perään. Eivät vielä ehkä niin vaikuttavia tai pitkä-ikäisiä:

Sherir (natural, humanoid [human])
Vanha sokea yrtti- ja kukkakauppias Fallcrestissä, joka asuu Odotusten Tornin saarella kasvattaen kasvejaan ja kukkiaan.

Tor (?[?])
Fallcrestin kaupungin pahantekijät, konnat joita Tor johtaa. Nimi paljastui kovistellessa erästä kiinnijäänyttä nuorta taskuvarasta, sen enempää ei tietoa herunutkaan vielä.

Teldorthan (natural, humanoid [dwarf])
Teldorthanin aseen kauppias ja omistaja, kääpiö, seppä. Fallcrestin alakaupungissa toimiva Kääpiöseppä, jolla yhteyksiä myös Hammerfastiin, no kellä kääpiöllä alueella ei olisi (Selvisi ainakin sen verran, että tuo/tuottaa sieltä kääpiöolutta, pienissä määrissä vain, mutta kuitenkin)

Keto (natural, humanoid [halfling])
Kiertävä esiintyjä, bardi johon Avvil ja Raven törmäsivät Nentirs innissä. Tuli juttelemaan ja tarjoamaan juomaa Avvilin esityksen jälkeen.

The lost brother

A baby was crying. She awoke a tiny moment before the younger sister knocked at her door. She was not accustomed to being woken in the middle of the night, but this did not sway her. At most it made her uneasy, as she knew there was something very unusual going on.

"Your holiness, I'm sorry to wake you, but we have an important guest. I'm sorry, but I didn't know what to do". She could hear alarm in the girl's voice and told her to leave. She would not be long. Sister Maelin had been mistress of Green leaf orphanage for four years now. She had been a sworn sister of the order for two decades now, but she was a practical woman, rather than a spiritual one. She preferred to use her time helping the children find their way in life. That was her prayer, a prayer in service, she often told herself.

It did not take long for her to robe herself and in moments she was heading down the stairs to the main hall where a young man - a magician apparently - was awaiting with a crying child wrapped up in his lap. "What is the meaning of this?" Maelin asked in a demanding voice, as she descended the stairs.

The mage looked at her, smiling, as she came down. "I wish to place this unfortunate individual, my son apparent, in your custody", he said with a enthuastistic look in his eyes. "Much promise in this one". Sister Maelin looked at the young man sceptically. She told the younger sister, who was on call, to wake a wetnurse. "The child is famished, can you not see?", after a moment of hesitation she asked: "We do not get visitors from a guildhouse often. Again, I ask, what is the meaning of this?"

Before she understood what was happening, the magician took a quick step closer and gave the babe to her arms. At the same time he spoke: "For the following ten years I will bring you fifty gold coins every month to maintain this boy's nourishment and education. I will check up on him every time I deliver you payment. He will be brought up as any other child in your establishment, though later he may require additional attention. Is this clear to you?"

She was not taken aback. She'd dealt with men like him before, or so she thought. There was nothing exceptional in the baby as far as she could tell, a scrawny, feeble thing he was. Maelin turned her look back upon the young man, who was still smiling in a most irritating way. She felt appalled by his presence, though this was a rare show of honesty on behalf of a mage of the house of Cannith. She imagined most such children would not be looked after in such fashion. Fifty gold pieces a month was something that gave her pause, though. The church could rarely give such stable support to her establishment. "A bastard then? May I have the pleasure of telling him his parent's names when he is of age".

"Never you mind about that, sister. Just raise him up good and obedient". With that said, the mage took from uder his robe a small bag, which he tossed at the reception table. A small clink took off the bag and with it the mage turned way and started walking back towards the door.

"What shall we call him, sir?" She asked abruptly.

He looked back at her and she could not be sure what the young magician was thinking, his eyes perplexed and full of pity. He stood there for a moment, then said: "Do you know elvish, sister..? The babe is our kind is he not? Call him Edaen. Let him have a chance to be a human child". And with that the mage strode off without another look back.

Kosto

Brutus käveli pitkin punaisten lyhtyjen alueen katuja siunaten hämärää, hieman punertavaa valaistusta. Eilinen ryyppäys- ja huorareissu Avvilin kanssa tuntui vieläkin vihlovana jomotuksena päässä ja ajoittain kuplivana pahoinvointina mahassa. Avvil oli ollut viime päivät omituisen ailahtelevainen: Ajoittain hän oli pahempi riidanhaastaja kuin Brutus koskaan, ja ajoittan hän vain istui kolpakko kädessä ja katsoi jonnekin, minne kukaan muu ei voinut nähdä. Brutus marssi minotaurin röyhkeydellä suoraan Viettelevän Seireenin edessä kiemurtelevan jonon ohi ja ovesta sisään suomatta ovella seisoville järjestyksenpitäjille katsettakaan. Hänet tunnettiin jo täällä tarpeeksi hyvin, ettei kukaan yrittänyt edes huutaa perään saatika pysäyttää häntä.

Seireenin sisällä Brutus vilkaisi nopeasti ympärilleen. Kolmella keskikorokkeella tanssi jo mukiinmeneviä, puolialastomia naisia. Tällä kertaa näköjään yksi ihminen, yksi puolihaltia ja yksi puolituinen. Hän tiesi, ettei kestäisi kauaakaan, ennenkuin korokkeelle marssisi yksi minotaurilehmä. Oli hän sen verran rahaa tähän paikkaan jo upottanut. Paikka oli jo tupaten täynnä, mutta silti baaritiskin luona istui yksinäinen mies kummallakin puolellaan vähintään metrin verran tyhjiä baarijakkaroita ja edessään kunnioitettava keko tyhjiä kolpakoita. Mies oli vetäytynyt syvälle myrskyviitan hupun syvyyksiin, mutta vyöllä roikkuvat kaksi sotakirvestä kertoivat kaiken tarpeellisen.

"Avvil!", Brutus karjahti möreällä äänellä kävellessään miehen luokse. Avvil heilautti sormeaan baarimikkoa kohti, joka yllättävän ripeästi toi uuden kolpakon Avvilin viereen. "Alahan juoda jos meinaat saada minut kiinni", Avvil murahti nyökäten kolpakkoa kohti. Avvil ei vieläkään nostanut katsettaan kolpakosta, ja huppu esti Brutusta näkemästä Avvilin kasvoja. Brutus hörppäsi kolpakon kerralla tyhjäksi ja nyökkäsi baarimikkoa kohti, joka jo olikin tuomassa seuraavaa kolpakkoa. Brutus jatkoi juomista istuen hiljaa Avvilin vieressä. Hän tiesi, että jos Avvil haluaisi puhua, hän puhuisi. Rotueroista huolimatta he olivat luonteeltaan yllättävän samanlaisia. Ehkä he sen takia olivatkin ystävystyneet näin nopeasti.

Puolentusinaa kolpakkoa myöhemmin, juuri, kun Brutus alkoi epäillä, että ilta kuluisi kummankin jurottaessa, Avvil alkoi puhua. "Arvaahan Brutus, minkä takia minä palasin Sharniin?", Avvil kysyi ja jatkoi odottamatta vastausta:

"Tulin tänne kostamaan! Silpomaan, ruhjomaan, häpäisemään, ehkä jopa tappamaan äitini murhanneen epäsikiön! Sain tietää hänen nimensä, ja ensimmäinen yllätys olikin se, että murhaaja ei ollutkaan mies, kuten olin aina luullut, vaan nainen. No, kostoajatukseni menivät uusiksi, mutta ei paljoa: Mieheltä ajattelin leikata kielen, kädet, jalat ja pallit, ehkä vielä sokaista ja mahdollisesti silpoa korvatkin, ja sen jälkeen jättää muiden huoleksi, tai kuolemaan katuojaan. Nainen! No, palleja ei voisi silpoa, mutta ajattelin, että leikkaisin rinnat pois ja hieman pyörittelisin tikaria sen alapäässä.

Jotta asia ei olisi liian helppo, se nainen oli nykyään jonkin tuhrivan liekin ylipapitar. Muistatko sen papin tuossa ulkona, joka muuttui joksikin epäsikiöksi ja manasi paikalle demonin. No, se oli tämän saman liekkihomman pappi. Vein sen pään niiden temppeliin, ja johan alkoi asiat sujua. Siellä ollut pappi vei meidät iloiten ylipapittaren luokse. Keskustelusta meinasi tulla jopa hilpeä, mutta en kestänyt paria lausetta pidempään ennenkuin nykäisin kirveen esille ja aloin mätkiä sitä huorapapitarta! Ne muutamat vartijat ja pappi eivät voineet mitään minun vihani edessä. No, auttoi se cannithin hokkuspokkustyyppikin hieman. En kuitenkaan tappanut sitä naista. Ajattelin juuri ruveta silpomaan sitä, kun se alkoi tarjota tietoja.

Ensinnäkin yläkerrasta löytyi tämän naisen vastasynnyttämä hieman demonipiirteinen poikavauva. Toiseksi, kävi ilmi että tämä vauva oli minun velipuoli, eli tämä ylipapitar olikin minun äitini. Perkele!!! Se oli vaihtanut mut sinne kuoppaan, koska ei asemansa vuoksi voinut aikoinaan saada minunkaltaista sekasikiötä. Mätkin sitä hieman lisää ja se kertoi isäni nimen. Enhän minä voinut omaa äitiäni tappaa tai silpoa, joten lähetin sen suhteiden avulla Valon Polun luostariin kauas itään."

Brutus katsoi hämmentyneenä Avvilia, joka tuijotti vieläkin kolpakon pohjalle. Avvil siemaisi kolpakon kerralla tyhjäksi ja tokaisi. "Nyt riittää! Nyt saa Tiamatin kostohöpötykset painua helvettiin. Jos se narttu vielä kuiskailee jotain minun korvaani, sen on parempi tulla armeijan kanssa, muuten katkon siltä äänihuulet yhdessä kaulan kanssa!". Avvil nosti katseensa ja katsoi Brutusta silmillä, jotka näyttivät jollain oudolla tavalla loistavan. Avvil suoristi selkänsä ja näytti Brutuksen silmissä omituisen kuninkaalliselta samalla kun punertava loiste silmissä lisääntyi pakottaen Brutuksen kääntämään katseensa sivuun. Jokin Avvilissa oli muuttunut.