Talvivaara avunpyyntö - Pahan varjot ovat heräämässä

Aamunkoitto Talvivaaran kaupungissa
Lähellä uneliasta Talvivaaran kaupunkia, pahan varjot ovat heräämässä, sen on kyläläiset ja ympäröivän maaseudun väki on saanut sen myös huomata.

Aurinko nousi metsän ja kukkuloiden takaa, ensimmäisten auringonsäteiden lämpö alkoi jo häivyttämään aamu-usvaa nopeaan tahtiin. Korkealla taivaalla haukan musta silhuetti kaarteli laiskasti etsien saalista. Aamunsarastus toi myös mukanaan lintujen laulun, kuten myös kukon jos toisenkin kiekumisen, maailma kaupungin muurien ulkopuolella tuntui taas heräävän, tai paremminkin syntyvän uuteen päivään. Aamunsarastuksen myötä kaupunginmuurien sisällä alkoi myös tasainen metallinen kalke, sepän aloittaessan työntekonsa. Se tuntui ja kuulosti turvalliselta. Sen ylitse nousi
ainoastaan välillä lasten mekastus, kun se kohosi ja kaikui muurien sisäpuolella.

Kaupungin ulkopuolella, kaupunkiin johtavalla pölyisellä hiekkatiellä yksinäinen, repalaisiin ja likaisiin vaatteisiin kääriytynyt kumara ja huojuva hahmo asteli epävarmoin laahaavin askelin metsän varjoisasta siimeksestä auringon
valoon, kohti Talvivaaran kaupungin muurin suljettuja portteja, pysähtyen aina välillä lepäämään huojuen, lähes kaatuenkin, ennenkuin aloitti taas vaivalloisen taivalluksensa.

Muurilla vartija asteli edestakaisin katsellen ympärilleen, pysähtyen portinpäälle katsoen samalla tietä ja kohti metsänreunaa, haukoitellen ja hieroen silmiään nojatessaan keihään tukevaan varteen, väsymyksenkin alkaessa jo painaa tylsän vahtitehtävän lisäksi. Tarkentaen silmänsä metsänreunaan vartija kiinnostui, tiellä näkyi kuin näkyikin liikettä, hän ei ollut erehtynyt.
Päivän ensimäinen matkaaja tulossa, "onhan lähtenyt aikaiseen liikkeelle kun kävellen jo täällä" mutisi vartija itsekseen.
Katsoessaan uudestaan hahmon, nyt ollessa jo auringonpaisteesssa sen vaivalloinen kävely näkyi selkeämmin ja vahti kiinnostui enenemissä määrin hahmosta huutaen portilla oleville vahtitovereilleen.

Kaupungin vartioston partio karautti tie pöllyten hahmoa kohden ja pysäyttivät ratsunsa huojuvan rääsyläisen eteen. Eläimellisiä piireitä omaama hahmo hypähti alas ratsun selästä ja asteli varoen, pitäen kättään aseen kahvalla valmiina toimimaan. Rääsylyinen hahmo rojahti maahan, korahtaen, velttona. Burch katsoi hahmoa, ihmismiestä ja haistoi veren, vaikkei sitä pölyn alta juurikaan näkynyt. Seuraten katseellaan miehen askeleita, Burch näki maassa olevan enemmänkin verta. Mies oli vuotanut kokoajan kävellessään kohti kaupunkia ja turvaa. Kumartuessaan miehen puoleen Burch kokeili peilillä hengittikö tämä enää, miehen suusta purkaui parkaisu "Goblineita!"...


Kaupungintalolla, myöhemmin seuraavana päivänä.


Talvivaaran kylä, tai kaupunki kuten kaupunkilaiset itse sanovat ja sen ympäristö on kärsinyt yhä enenemässä määrin örkkien, peikkojen ja muiden hirviöiden piinasta, mutta eritoten goblineiden, noiden pienten ilkeiden tihulaisten tuhotöistä ja hyökkäyksistä.
Vartioston toiminta on ollut riittävää ja onnistunutta tähän saakka mutta senkään voimat eivät ole loputtomat. Vartiosto on suojellut kaupunkia, maatiloja, tiellä kulkijoita ja kauppiaita, kaikkea mitä nyt voi suojella, mutta nyt tilanteeseen on tullut muutos. Kun vartiosto on toisaalla etsimässä goblineita, nämä ovat vallan toisaalla tekemässä tihutöitään.

Vaikkakin pieniä voittoja on saavutettu, vartioston ja goblineiden taisteluiden vuoroveden suunta tuntuu muuttuneen, ja pikkuhiljalleen vartiosto on jäämässä häviölle. Tästä syystä Talvivaaran Herra Ernest Padraigon on koettanut pitää hyökkäykset aisoissa rajoittaen vahinkoja, rajata hyökkäykset kylän ulkopuolelle. Ikävä kyllä onnistuen siinä aina vain heikommin ja heikommin.

Talvivaaran voimat alkavat ehtyä sekä vartiostolta, kyläläisiltä ja varsinkin kylää ympäröiviltä maalaisilta. Ernest on tehnyt päätöksensä, apua on pyydettävä tai hukka perii kaiken...

Joten nyt pitkällisen harkinnan ja neuvonantajien ohjeistuksien mukaan Talvivaaran Herra Ernest Padraig on päättänyt lähettää poikansa muutaman miehen saattueen kera hakemaan apua.

Huoneessa olevat soihdut ja tulisijat valaisivat tilaa, ylväsryhtinen harmaahapsinen mies katseli huoneen koristeita, nyökkäsi hiljaisen totiselle neuvonantajalleen ja käänsi sen perään katseensa suoraan eteensä, kohti kolmea hahmoa jotka siinä seisoivat.
Mietteliäänä Ernest aloitti, yskäisten ensin, selvittääkseen ääntään tai saadakseen huomion. Hänen äänensä oli totinen, se vavahteli hiukan...
"Ystäväni, tiedän ettet haluaisi lähteä tai jättää kaupunkiamme mutta tilanne on vain ajautunut sellaiseksi, että meidän pitää pyytää apua. Me emme pärjää itse, emme ainakaan talven ylitse ja Fallcrestiin on lohikäärmetalojen uusi yhdistetty enklaavi perustettu tai perusteilla. Väki joka sitä on perustamassa on se sama joista on Harkenwoldin pelastajina huhuttu, ehkä he voisivat auttaa meitä? Ehkä saamme tukea myös taloilta?"

Hänen katseensa kiersi edessään olevassa hermostuneessa kolmikossa, ilmeetön lohikäärmesyntyinen panssaroitu soturi ja hänen oma henkivartijansa Raiann, synkkäilmeinen soturi ja vartioston jäsen Kolkar ja kolmantena siististi pukeutunut Ninaran,haltijasyntyinen metsästäjä. Ainoastaan Kandlerin itsensä ilme paljasti jotakin, ehkä hienoista hermostuneisuutta tai yllättyneisyyttä ehkä jotakin muuta. Ehkä Kandler oli odottanut jotakin reaktiota edessään olevilta, eikä tällaista tyyntä käytöstä.

"Teillä on reilun päivän matka Fallcrestin kaupunkiin, eihän meillä juurikaan ole ylimääräistä maksaa mutta, ehkä tästä kirjeestä on apua neuvotteluissa ja pienemmästä ehkä sinulle apua."
Ojentaen selän takana pitämänsä sinetöidyt kirjekääröt Raiannille.

"Ratsut löytyy tallista, pitäkää kiirettä ja varokaa niitä pahaisia goblineita"

Kolmikko sitten peliteknisinkin tiedoin, valmiiksi ne on tehty mutta jos halua/tarvetta on niin voihan niitä muokata.
Kolkar (human, barbarian... lvl 3)
Raiann (age 30, good [Dol Arrah] male dragonborn warlord [Marshal], lvl 3)
Ninaran (age '30', female elf archer(hunter), lvl 3)

Talvivaara (Winterhaven)

Peli jatkuu

Into ei ole laimentunut vaikka tämä blogi on tänä syksynä ollutkin hiljaisempi kuin aiemmin. Kuten edellisistä kirjoituksista voi päätellä, olen ollut pelaajana viime kerroilla mutta ajatukset pelinjohtamiseen liittyen eivät koskaan jätä minua pitkäksi aikaa. Harmittavasti olemme tässä DnD pelissä keskellä kahden viikon taukoa joka johtuu todellisen elämän asettamista vaatimuksista. Kerron tässä hiukan taustaa missä mennään niille jotka seuraavat kampanjaamme pelkästään tämän blogin välityksellä.

Hahmot ovat tällä hetkellä tasoilla 10 ja 11 joka tarkoittaa uuden sivun kääntämistä Dungeons and Dragonsin neljännessä laitoksessa. Unolmo, Lendar, Avvil ovat Sharnissa tunnettu lohikäärmeen surmaajina ja Nentirlaaksossa he ovat Harkenwoldin puollustajia. Avvil ja Unolmo ovat taloiltaan saaneet ohjeet Tharashkin ja Cannithin yhteisen enklaavin perustamisesta Nentirlaaksoon. Apunaan heillä on Valontuoja joka aiemmin tunnettiin Rautasilmänä (paladin joka oli aiemmin cleric) sekä pelaamani Korppi joka on Brelandin kuninkaan vakooja sen läntisillä rajamailla. Enklaavin perustaminen onkin seuraavissa seikkailuissa mukana samalla kun sekä marghos että minä olemme varanneet erinäisen määrän haasteita hahmoille tässä laaksossa.

Gardmoorin luostarin hulluus odottaa pelaajia jos ja kun marghosin asettamista seuraavista haasteista selvitään. Soturinainen Lendar on matkustanut vuorille, ja on huhujen mestarina toisessa luostarissa samalla kun hänen puheilleen pyrkivät sekä vanhat örkkidruidit että taivaallisten jumalten edustajat. Eikä painajaisunet vieläkään ole päästäneet Lendaria otteestaan. Itse asiassa ne ovat pahentuneet entisestään. Eikä Ajatuskaan ole Lendaria ja muuta seuruetta unohtanut.

Pelaajana pelaamisesta

Olen taas vaihteeksi pelaajana kun marghos vetää peliä. Minulle on vaikeampi olla pelaajana kuin pelinjohtajana. Pelaajana olen melko kokematon. Mietin tuossa eräänä päivänä omia pelaajahahmojani vuosien varrelta. Kolme nousi mieleen: ensimmäinen, minä ja minun kaaoslordini.

Ensimmäinen oli haltiabardi. Pelasimme silloin armeijassa ja suurin osa peleistä oli ystäväni Mikan kanssa vedettyjä sooloseikkailuja Rolemasterilla. Haltiabardi oli nimeltään muistaakseni Haldir, Sormusten herrasta lainattuna. Haldir sai nuolen otsaansa juuri kun vaivalloisen pelaamisen jälkeen oli päässyt toiselle tasolle. Nahkakypärä ei suojannut. Rolemasterin parasta antia - ihanat kriittisen osuman taulukot - koituivat kohtaloksi. Se oli A tai B sarakkeesta. Hyvä heitto.

Sitten olin minä. Systeeminä Immortal jossa siis pelasin itseäni sen jälkeen kun olin tajunnut että olen kuolematon. Ensimmäisiin tapahtumiin liittyi Helvetin enkeleitä ja Helsinki. Se oli ehkä parasta peliä mitä olen pelannut.

Sitten oli kaaoslordi. Tämä kuoli mutta heräsi vampyyrinä. Defensive bonus oli jossain vaiheessa yli 200 - systeeminä siis jälleen Rolemaster. Kaaoslordi oli ainoa meidän hahmoista joka taisteli Creatures and Treasures II:n Sithi-demonia vastaan eikä edes kuollut.

Tänä syksynä tein uuden hahmon vaikka pidinkin Snaggasta. Oli kaksi syytä miksi halusin tehdä uuden hahmon. Ensinnä minä pelaan harvoin ja siksi haluan pelata itselleni "täydellisellä hahmolla". Toinen syy on sitten se miksi Snagga ei ollut minulle täydellinen: minusta tuntui että jos pelaan Snaggaa "oikein" niin silloin hän vetäytyy tietyissa sosiaalisissa tilanteissa palvelijan rooliin kun taas itse haluan että hahmoni käyttäytyisi niissä tilanteissa hyvinkin eri lailla. Oikeasti syitä on varmaan muitakin. Ihan varmasti etsin jonkinlaista alter egoa - henkilöä jollainen haluaisin olla toisessa elämässä. Ja ihan yhtä yhtä varmasti uudessa hahmossani Korpissa on paljon samaa kuin Snaggassa.

Korppi on haltia kuten Haldir, ja myös hahmo joka on kotonaan sosiaalisissa tilanteissa. Harkitsin itse asiassa bardin tekemistä - mutta tämän luokan kyvyt (D&D 4E Powers) eivät ole sellaiset joita haen täydelliseltä hahmoltani. Korppi on salamurhaaja/vakooja (Assassin, Executioner-build, Heroes of Shadow). Haltia joka on elänyt niin pitkään Shadowfellissä että häntä on vaikea ajatella enää normaalina haltiana. Kaikkein hankalinta oli keksiä syy miksi tämä tuppautuisi ja ennen kaikkea miksi tämä hyväksyttäisiin seurueen jäseneksi. Syy löytyi yhdessä marghosin kanssa seurueen toimeksiantajan ja liittolaisen Brelannin kapteeni Kalaesin kautta. Korppi on ns. Pimeä lyhty (Dark lantern) - Brelannin kruunun vakooja ja salamurhaaja. Olen melkein varma että todellisuus on paljon monimutkaisempi, mutta se pysyköön vielä hämäränä - koska se on sitä myös minulle. Korpin taustan voit lukea tältä sivulta (kirjoitettu harjoituksen vuoksi englanniksi).

Sitten takaisin todellisuuteen. En osaa vielä pelata Korpilla. Muut ovat tämän saaneet huomata kun minun vuoro tulee - minulla ei ole usein hajuakaan mitä tekisin. Mutta minä opettelen. Tiedän jo että tarvitsen ki-fokuksen, koska peliteknisesti saan sen bonuksen hyödynnettyä kaikissa hyökkäyksissä. Silloin pääsen paremmin hyödyntämään kaikkia erilaisia aseita mitä Korpilla jo on ja mitä aion tälle hankkia. Silloin minun ei tarvitse miettiä että en hyökkää puhallusputkella koska saan maagisella tikarilla heittämällä paremman osumismahdollisuuden. Roolipelitasolla tuollaisia ei tarvitse miettiä - mutta D&D 4E on myös taktinen taistelupeli ja siinä pitää miettiä myös nuo asiat.

Yksi niistä jutuista mistä pidän Korpissa eniten on tämän adaptoituvuus erilaisiin tilanteisiin. Hän on valepukujen mestari. Haluan nähdä Korpin haltia-aatelisena, piraattina ja nunnana. Ja en niinkään Korpin vaan itseni kannalta toivon että näitä tilanteita tulee riittävästi.

Ennen kuin tulee nuoli otsaan.