Rautasilmä heräsi. Hän katsoi ympärilleen mutta näki pelkää tyhjyyttä. Hän myös tunsi olonsa tyhjäksi, hän tiesi että jotain puuttui. Jokin hänessä oli rikki. Ei, hän oli rikki, hänen ajatuksensa kaikui. Rautasilmä yritti muistella mitä hänelle oli tapahtunut. Hän muisti etäisesti kuinka hänet vietiin pois Sharnista, jonnekkin. Muistellessaan hän huomasi tyhjyyden muuttuvan ja näyttävän hänen muistojaan, kuin koko taivaan peittävänä näyttämönä. Hän muisti ja näki linnan jonne hänet raahattiin, pimeän huoneen ja kivun. Se kaikki tuntui niin etäiseltä, aivan kuin se kaikki olisi tapahtunut jollekkin toiselle. Mutta se kipu ja se amuletti. Pelkkä etäinen muistikuva oli tarpeeksi täyttämään hänen sielunsa kauhulla.
Rautasilmä nosti päänsä ja näki kaukana muistikuvien takana hohtavan valon. Se oli kirkas, mutta silti lempeä valo. Se näytti aivan kuin se loistaisi kaukaisen tunnelin päästä. Rautasilmä tiesi mitä tämä tarkoitti. Rautasilmä alkoi leijua valoa kohti, "hän oli täyttänyt tarkoituksensa. Vahvuus, Rautakynsi, Leikkaaja.. He levittäisivät hänen viestiään ja aloittisivat taistelun rautaveljien vapauden puolesta". Kun hän läheistyi tätä lempeää valoa, Rautsilmän kipu alkoi sulaa pois ja linnan pimeä huone alkoi tuntua yhä etäisemmältä, pelkältä painajaisunelta. Hän antoi viimeisen katseen takanaan näkyville muistikuville ja huomasi jotain uutta. Hän näki suuren metallisen käden "Vahvuus?". Suuressa kourassa oli uusi Phlegm, häntä kohti ojennettuna ja siinä luki "Valontuoja"...
Yhtäkkiä toinen valo täytti tyhjyyden. Se oli lopputtoman kirkas, kauhea ja polttava. Se oli kaikkialla ja Rautasilmä ei enää nähnyt aikaisempaa pehmeää valoa. Se oli kadonnut, aivan kuin kuunvalo katoaa näkyvistä auringon noustessa. Tuska palasi ja tämä uusi valo poltti hänen silmiään. Hän yritti sulkeä silmänsä ja laittaa kätensä silmiensä eteen, mutta tämä valo loisti kaiken läpi, täyttäen koko kaikkeuden.
"EI."
"MINÄ TARVITSEN SINUA, SINUN MUISTOJASI JA TIETOJASI."
Rautasilmä tunnisti tuon äänen, hän oli puhunut tuolla äänellä silloin Sharnin kaduilla, kun hän oli valon täyttämänä pyhässä transsissa. Hän ei käsittänyt..
"SINÄ OLET HEIKKO. SINUN EPÄVARMUUTESI, SINUN HEIKKOUTESI JA SINUN TYPERYYTESI JOHTI NIIN MONEN RAUTAVELJEN KUOLEMAAN. MINÄ TEEN MEISTÄ VAHVAN JA TEEN SEN MIHIN SINÄ OLIT LIIAN HEIKKO."
Mitä tämä tarkoitti? Rautasilmä tunsi kipunsa kasvavan kun hänen tajuntansa alkoi palata hänen kehoonsa. Kipu poltti hänen joka raajaansa. Hänen kehonsa oli rikki. Hän tiesi sen. "miksi?", hän sai kuiskattua heikolla äänellä. Rautasilmä tajusi, Hänen äänimoduulinsa oli rikki..
"VALO EI LEPÄÄ NIIN KAUAN KUIN MAASSA ON VIELÄ PIMEYTTÄ. OLET SAANUT KUNNIAN TEHDÄ SUURIMMAN UHRAUKSEN, MAHDOLLISUUDEN LOISTAA TUHANNEN LYHDYN VALOLLA JA TUHOTA MIEKKOJEN HERRAN."
"MUISTATKO VIELÄ? KUN NE TUHOSIVAT SINUN KEHOSI JA MIELESI, RUKOILIT VALOLTA VOIMAA TUHOTA NE JOTKA KOHTELEVAT KALTOIN SOTATAOTTUJA. MUISTATKO? VANNOIT KERRAN OLEMATTA LEPÄÄMÄTTÄ KUNNES MIEKKOJEN HERRA ON TUHOTTU."
"VALASI KUULTIIN KORKEALLA JA NYT RUKOUKSIISI ON VASTATTU."
Rautasilmä yritti kamppailla, mutta valo loisti koko ajan kirkkaammin ja hän katosi sen loistoon. Hän palasi takaisin rikkinäiseen kehoonsa, metalliseen vankilaansa, jonka kaltereina toimi velvollisuus ja tuska.
~~~~~~~~~~~~
Valontuoja nousi. Hän nyökkäsi Vahvuudelle ja sanoi kiitokset. Hän oli toteuttanut Valon tahdon kuin oli odotettu. Valontuoja näki huoneessa myös voimakkaan barbaarin ja hintelän velhon. Se mietti ja otti otteen syvältä mielensä kätköistä ja kaivoi nimet esiin.. Avvil ja Unolmo. Hmm.. Heistä voisi olla hyötyä liittolaisina.
Suunnitelma alkoi muodustua sen mielessä..
