Kiven etsintää kylässä

Lendar nojasi taistelun väsyttämänä Kuuntemppelin ulkopuolella, ulkoseinään tukeutuen, katsellen ympärillään olevia ruumiita auringonpaisteessa. Örkkejä, goblineita, hobgoblineita lojui maassa taistelun jäljiltä, näennäisesti vahingoittumattomana mutta silti kuolleina. Siinä makasi myös Rautasilmä ja Unolmokin, Nukakin lyhen matkan päässä, hiukan kauempana. Antaen katseensa kiertää aukiolla, myös uusi tuttavuus, tuo salaperäinen ihmismetsästäjäkin oli mukana hiukan syrjempänä kylläkin. Aukion toisella puolella, varjossa seisoi jokin olento. Lendar oli nähnyt vilahduksen jos toisenkin siitä, sen liikkuessa varjojen keskellä, varjoisasta piilosta toiseen. Se jokin vältteli selkeästi valoa, mutta silti siellä se oli, odottamassa hetkeään.

Venytellen käsivarsiensa särkeviä lihaksiaan, Lendar paransi otettaan uudesta riimutetusta kirvestään ja huokaisi syvään, oikaisten itsensä samalla noustessaan täyteen mittaansa. Katsoessaan ystävien ruumiita, Lendar tunsi kuinka yksinäinen kyynel nousi silmäkulmaan.

Pyyhkien kyyneleen kämmenselällään Lendar valmistautui. Hitaasti hänen vakaat askeleensa veivät tuon väsyneen taistelijan aukiolla makaavien ruumiiden ylitse kohti varjoja, kohti tuota varjoissa piileskelevää olentoa.

Astellessaan lähemmäksi, hän tunsi selkäänsä tatuoidun kuvion, tuon epämääräisen muiston jostakin unohtuneesta, ikävästä tapahtumasta, kuhisevan. Se tuntui sykkivän, elävän. Se pysäytti Lendarin. Aukion keskellä seistessään, Lendar koetti rauhoittua ja ravistaen itsensä takaisin meneillään olevaan tilanteeseen, hän tarkensi katseensa ja aistinsa pimeyteen. Siellä, pimeyden keskellä näytti olevan enemmän liikettä, enemmän kuhinaa. Keskittyessään tarkemmin varjoihin ja johonkin siellä varjoissa. Kyllä, siitä Lendar oli aivan varma varjoissa näkyi enemmän liikettä, varjo näytti olevan elävä ja jokin siellä oli innoissaa ja odotti malttamattomana taistelijan lähestymistä.

Askel askeleelta Lendar lähestyi, alati kasvavaa ja synkistyvää pimeyttä, se näytti valtaavan tilaa ympäriltään. Syövän valoa ja levittäytyvän.

Pudistaen päätään Lendar astui viimeiset askeleensa ja pysähtyi muutaman askeleen päähän varjon reunasta. Siinä Lendar seisoi, aivan kuin areenalla, valmiina ottamaan vastaan vastustajan kuin vastustajan. Hän seivoi vakaassa haara-asennossa, kahden käden kirves valmiina viiltämään sen mikä varjoista sitten ilmestyisikään.

Liike varjojen sisällä kiihtyi, mutta nyt Lendar liikeen näkemisen lisäksi myös kuuli epämääräisen äänen. Liikkeeseen liittyi myös ääni, aivan kuin jonkin jalat kopisivat maahan ja sen lisäksi jokin osa hankasi tai laahasi. Mutta tämä ei ollut se ääni mihin Lendar kiinnitti tarkemmin huomionsa, liikeestä tulevan äänen ylitse toinen ääni, se kuulosti oudolta, aivan kuin useat suut ääntelivät yhteenääneen, muristen, mutisten, ärjyen ja kuiskaillen, kaikkea tätä yhtäaikaa.

Puristaen kirvestään tiukemmin ja seisoen tukevasti Lendar valmistautui iskemään ja viiltämään. Varjo vyöryi lähemmäksi, kasvaen ja kohoten Lendarin ylle.

Lendar havahtui, Rautasilmän kysyessä jotakin ja oikaisi selkänsä, temppelin kylmä seinä painoi selässä kilven reunoja selkää vasten.
Rautasilmä toisti sanansa "Tarvitsetko hoitoa?" katsoen Lendaria kysyvä ilme kasvoillaan, jos nyt sotataotun kasvoilta voi mitään ilmeitä havaita. Lendar pudisti hiukan päätään, antaen katseensa vaeltaa temppelin aukeata edustaa hiukan poissaolevan oloisena. Siinä makasivat kuolleet goblinit, jotka kuolivat edellisessä yhteenotossa ja ystävät, he olivat kunnossa! Helpotuksen syvä huokaus pääsi Lenarin suusta Rautasilmä katsellessa Lendaria, Rautasilmä, sotataottu pappi kyseli toisten vointia normaaliin tapaansa. He olivat olleet jälleen kerran voitokkaita. Pelastettu jopa aatelinen, vaikkakin petomainen shifter, joka kertoi että oli asunut kylässä, sen viemäreissä pitkän aikaa ja jopa opastikin heitä kiven etsinnässä, joten ehkäpä kivi löytyykin täältä kylästä mutta sen on tainnut viedä jokin iso, jokin iso jolla on voimaa ja isot, terävät kynnet.

Lendar virnisti Rautasilmälle vastatessaan tälle, katseen viipyessä aukion toisella puolella varjoissa. "Ei, en kaipaa apua. Ei näistä goblineista ollut juurikaan vastusta"
Lendar katsoi ympärilleen, "Ehkäpä on parempi että siirrymme suojaan, emmekä jää tähän keskelle kaikkien nähtäväksi. Tiedä vaikka tämä yksi goblin juoksisikin karkuun ja kauas täältä. Mutta on mahdollisuus että se käy hälyttämässä muut, jos meitä nyt ei vielä ole havaittu? Meillä on nyt kaksi vaihtoehtoa, joko kuumille lähteille tai takaisin kartanolle, mutta käydään katsomassa niitä raatelujälkiä. Se kertoo jo paljon. Jos raatelujäljet ovat isot, isommat kuin kartanolla olevan liskon niin voimme mennä ensin kuumille lähteille etsimään kiveä."

Lendar ajatteli lyhyesti aamupäivän tapahtumia, he olivat nousseet viemäreistä kirjastoon. Siellä he olivat törmänneet tähän uuteen kumppaniin, pelastaen tai no auttaen ainakin, jos nyt ei suoranaisesti pelastaen, goblineiden keskeltä. Metsästäjä oli väitellyt, vaatinyt yhtä goblinia luovuttamaan hänelle salaperäisen kirjan. Taistelun tuoksissassa, metsästäjä sai kyllä kirjan itselleen, hiukan kärsineenä kylläkin.

He olivat keskustelleen lyhyesti yhteistyöstä ja maagiset nuolet takasivat että ehkäpä kaveri olisi hetken aikaa täällä kylässä heidän kumppaninsa. Kesken kaiken, huomio kiinnittyi aukealle jossa örkkijoukkio kiusoitteli goblineita. Örkit kuuluivat, kuten Lendar muisteli viillelty silmä-nimiseen palkkasoturijoukkioon ja yksi niistä viilsi haavan yhden goblinin silmän ylitse.

Kohtapuolin tuli toinen häiriö, joukkiomme havaitsi seuraajat. Kellarin kautta oli jokin seuraamassa heidän jälkiään, susi seurasi heidän hajujälkiään ohjastajansa kanssa. Susi ja ohjastaja yllätettiin ja nujerrettiin nopeassa taistelussa, niin etteivät päässeet tekemään hälytystä.

Tämän jälkeen etsimme kirjastosta jälkiä kivestä, sitä ei löytynyt mutta joitakin teoksia joista ehkä olisi hyötyä. Lyhyen etsinnän jälkeen eskustelmimme miten jatkamme ja ehdotuksia oli viemäreihin palaamista ja sitä kautta temppeleille matkaamista, tänne emme voineet jäädä enää. Sillä etsijöitä varmaan on liikkeellä. Lendar ehdotti, katsellessaan ikkunoista tyhjän kaupungin kaduille, autiolle aukiolle. He voisivat mennä suorinta tietä torin halki temppeleille, hiukan naamiointia. Rääsyjä päälle ja Unolmo kuitenkin hallitsee kieltä, jos joku tulisi vastan he vain ärisisivät ja peloittaisivat väen tieltä, Unolmon sadatellessa ja kiroillessa. Mutta ketään ei tullut, joten nelikkomme pääsi nopeasti temppelialueelle. Täällä he olivat pelastaneet tämän shifter aatelisen goblinoidi joukkion keskeltä, Kuunjumalatteren temppelistä, yksi goblin kylläkin pääsi karkuun nopeiden jalkojensa avulla.


ps. pitää muokata jos jotakin jäi mainitsematta tai tökerösti laitettua.

Lyhyt analyysi

Eilen oli normaali sessio, jossa meillä oli muuten meillä uusi jäsen mukana. Sessio oli melko taistelupainotteinen, mutta siinä saavutettiin muutama juonellinen tavoite, eli:

• esiteltiin uusi hahmo,
• syvennettiin örkkien roolia Kirish Dahnissa sekä tuotiin enemmän esille örkkien ja hiisien välistä kitkaa,
• pelaajat kohtasivat Hut-Jatin lähettämän jäljittäjäpartion ja
• pelaajat saivat toisen kerran suoria vihjeitä siitä mistä kuolonkiveä kannattaa etsiä.

Minulta jäi muutama juonellinen tavoite saavuttamatta; niille ei ollut aikaa. Syystä tai toisesta encounterit kestävät meidän ryhmällä melko pitkään, vaikka muut pelaajaryhmät kertovat, että ne ovat 4. laitoksessa huomattavan nopeita.

Toinen, varsinainen korjattava asia oli encounterien helppous. Olin nostanut NPCt/monsterit yhdellä levelillä, mutta toisaalta en ollut huomioinut, että porukassa on yksi jäsen enemmän. Lopputulos oli haasteen vähäisyys. Tähän tullaan kiinnittämään huomiota seuraavassa sessiossa. *evil grin*

Välinäytös: Hälytys

- Kyvyttömillä ääliöt! suurhiisipomo Hut-Jat huusi ja potki samalla lattialla sänkynsä vieressä makaavaa kuollutta hiisisoturia. - Etsikää jälkiä! Keitä he olivat? Mihin he menivät? Selvittäkää!
- Haluan vastauksia! hän ärjyi ja silmäili kuolleita ja tajuttomia sotureitaan, hereillään olevien yrittäessä näyttää mahdollisimman huomaamattomilta.
- Haluan kaikki hereille! Haluan että käännätte joka paikan! Haluan että tuotte minulle ruumiita!

Kesti hetken ennen kuin kukaan uskalsi häiritä suurhiisipomon jupinaksi hiljentynyttä raivoa. Sitten karvainen ja vankkarakenteinen karhuhiisijäljittäjä puhui ääneen.

- Hut-Jat, ei näytä siltä, että hyökkääjät olisivat olleet koboldeja, tai örkkejä. He ovat olleet taitavia, ehkäpä haltioita, hän sanoi mietteissään.

- Ota sotureita Makul. Ota susia. Ota niin paljon kuin tarvitset. Hut-Jat virkkoi vaarallisen hiljaisella äänellä.

- Mutta löydä heidät! hän ärjyi naama punottaen.

Seuraavaa pelikertaa odotellessa...

Tiistaina pelataan taas. Sain odotellessa luettua kokonaisuudessaan The Slaying Stonen, joka on muokkautunut hyvin vähällä vaivalla osaksi meidän kampanjamme pääjuonta. The Slaying Stone on ensimmäisen tason hahmoille tarkoitettu moduuli. Käytin D&D Insiderin tarjoamia työkaluja nostaen NPC:ien tason yhtä tasoa korkeammalle, jotta ne vastaavat paremmin seurueen kykyjä. Sen jälkeen tallensin ne PDF muotoon ja siirsin Kindleeni, jotta voin käyttää niitä pelin aikana. Ei mennyt pitkään, alle minuutti per NPC/monsteri.

Tykkäsin siitä miten teknologia (josta maksan) auttaa roolipeliä (josta pidän).

Kuolonkiven etsintä

Hiukan myöhässä ja hiukan enemmän unholassakin tapahtumat parilta viime kerralta, mutta pistetään kuitenkin jotakin tietoa, ettei ihan täysin unholaan jää nämäkään päivitykset.

Pelikerta a
Tehtävän saannin jälkeen käyskentelmimme Sharnissa, Kapteeni Caleas kutsui keskustelemaan kanssaan, hän halusi tietää olimmeko porukkamme löytänyt erään taikaesineen Sharnin alakerroksista, suorittaessamme tehtävää siellä. Emme myöntäneet mitään, mutta kuinka luotettavan kuvan annoimmekaan asiasta. Lupauduimme auttamaan asiassa kapteenia ja Sharnia asian hoidossa mutta mainitsimme että nyt meillä oli jokin polttavampi tehtävä edessämme...

Tämä polttavampi tehtävä vei meidän joukkioamma, nykyisin siis kolmikkoa Nukan kadottua johonkin, Brelandin luoteisnurkkaukseen, lähelle Droaamin rajaseutua. Täältä pitäisi löytää kontaktihenkilö joka voisi ohjata meitä oikeaan suuntaan Kuolon kiven. Matkan alkuosa meni nopeasti, kysyttyäni meidän apuamme kaipaavalta henkilöltä kuinka kiire asialla oikein on. Ratsastaen, tai vankkurikaravaanissa aikaa tuhrautuisi viikkotolkulla joten sain kokea ensimmäisen kerran portaalin käytön. Astuin Sharnin vilkkaassa kaupungissa, korkeassa tornissa sijaitsevaan portaalin läpi ja tullessani toiselta puolelta ulos näin matalan, huomattavasti pienemmän kaupungin, rajaseutujen vilkkaan kauppapaikan. Ympärilleni katsellessa, sekä Rautasilmä että Unolmo ilmaantuivat kuin tyhjästä seuraani. Se ei vaikuttanut aiheuttavan ihmetystä kaksikkoon juurikaan, tai he onnistuivat pitämään sen salassa paremmin kuin minä.

Saimme vuokrattua ratsut ja pääsin näyttämään mallia kuinka ratsastetaan, vauhtimme oli hyvä ja ensimmäinen este matkalla tuli havaittuamme epätavallista liikehdintää tiellä, siellä joukkio ihmishahmoja kiusasi ja härnäsi erästä yksinäistä goblin hahmoa. (ajatus katkos, minkä "lahkon" jäseniä nämä olikaan). Taistelun, tai tämän kohtaamisen alku, sillä eihän se heti mikään taistelu ollut kuitenkaan, oli hankala. hiivimme tarkkailuasemiin ja minä kaadoin puunrungon vahingossa ja paljastin ainakin itseni, Unolmo ja Rautasilmä olivat paremmin piilossa. No, en antanut tämän itseäni estää tai hidastaa, puu kaatui mukavasti sillaksi joen yli joten ryntäsin sen yli ja tielle astellen kohti joukkoja. Taisteluhan siitä syntyi, goblin antoi palkkioksi komean naamiooni sopivan kaulakorun ja hän pysytteli meidän mukanamme jonkin aikaa opastaen meitä oikeaan suuntaan.

Erottuamme me kolme lähdimme kohti kaupunkia, tai kyläksi sitä kai voisi ennemminkin sanoa mutta kuitenkin. Illan lähestyessä susilauma sai vainun meistä mutta karautimme niitä karkuun parin sillan ylitse ja valaistun tornin ohitse aina kaupungin muureille asti, sudet jäivät taaksemme eivätkä ne enää seuranneet meitä. Porttien vahdit goblin heimolaisia, eivät ensin meinanneet laskea meitä sisään mutta saimme ne puhuttua ympäri. Tai taisi olla pelkkää ahneutta, ne laskivat meidät sisään ja koettivat uhkailla meitä luovuttamaan aseemme ja tavaramme. Lyhyt yhteenotto päätyi voittoomme ja näiden goblineiden johtaja opasti meidät oikeaan suuntaan, ikäväkseen pakotettuna ja peloitettuna mukaamme.

(Pelikerta b alkaa jotakuinkin näiltä nurkilta, jos oikein muistan)
Olimme kylää kohti karauttaessamme ohittaneet etsimämme kohteen kodin, tuon valaistun tornin. saimme kutsun sisään, päästimme goblinin vapaaksi ja astuimme sisään, keskustelimme alueen historiasta ja kuolon kivistä, yksi ehkä kylästä löytyisi mutta kylä olikin ikävä kyllä goblineiden hallussa kuten saatoimme havaita. No saimme muutamia vinkkejä mistä kylässä kannattaisi etsintä aloittaa ja me kolme astelimme rohkein mielin goblineiden hallitsemaan kylään kiertotietä ja hiipien. Ensimmäinen paikka josta aikomuksemme oli etsiä kuolon kiveä oli kylän entinen hallintopaikka, kartano.

Hiivimme sinne ja pääsimme vahtien ohitse, sisällä hiivintä jatkui. Minä en tosiaankaan siitä välitä, hiipiminen ei sovi kuvioihin mutta ehkäpä tässä tilanteessa näin oli parempi. Goblineilla oli jokin iso lisko lemmikkinä, pääsimme myös sen ohi. Muutama goblin meinasi herätä ja aiheuttaa hämminkiä mutta saimme ne nujerrettua siististi, tai nopeasti ainakin jos nyt ei siististi. Onnistuimme pitämään metelin kuitenkin tarpeeksi matalana ettei kukaan herännyt.

Kartanon yläkerta oli lähes raunioina, katto vuosi ja paikat sotkussa, joten päättelimme ettei siellä ei nyt ainakaan mitään sellaista olisi mitä kannattaisi lähteä etsimään. Siispä suuntasimme kellariin, viemäröintiä pitkin etenimme kauemmaksi, ajatuksena poistua kartanosta viemäröinnin kautta ettei meitä tavattaisi. Etenimme viemäröintiä pitkin kunnes tulimme levennykselle. Siellä olevasta ovesta asteli vastaamme karskin näköinen ja itsevarma örkki barbaari, naispuoleinen sellainen joka vaati meitä antautumaan. Taistelu oli kova, örkki oli todellakin kova ja paha vastus meille mutta saimme hänet kuitenkin nujerrettua yhteisvoimin. Örkiltä sain, Rautasilmän mukaan erittäin maagisen aseen, örkin käyttämä riimujen täyttämä suurkirves oli sellainen jota rupean käyttämään, jos en heti niin pikimmiten....


ps. Ehkä lyhenneltynä, hiukan epävarmasti muistettuna ja väsyneenä kirjoitettuna voi olla virheitä jne jne sallittakoon se ja korjataan tarvittaessa.