Ajatus valvoi ja hymyili. Olento makasi yleellisellä tiikerintaljoin verhotulla vuoteella Edustaja jaloissaan ja hengitti viimein syvään ja rauhallisesti. Rauhoittuminen oli kestänyt pitkään. Edustaja oli väsynyt, mutta Ajatus piti hänet valveilla. Tätä he olivat odottaneet vuosia, vuosikymmeniä.
Ennustus piti paikkainsa. Olento oli herännyt.
maanantai 5. heinäkuuta 2010
Viime kerroista + unolmon taustoja
”Epäpyhistä epäpyhin!” Kauhtuneeseen, tummanruskeaan kaapuun pukeutunut nuori velho säpsähti hereille Khorvainen suurimman kirjaston uumenissa. Kiroten hän huitaisi levotonta untaan häirinneen tiedonvartijan pois luotaan. Kasvot, jotka lapsuudessa olivat alituiseen virnistelleet olivat nyt muuttuneet kylmäksi, keskittyneeksi naamioksi. Niille oli ilmestynyt huolen uurteita vaikka nuorukaista saattoi tuskin sanoa mieheksi. Hän kohotti katsettaan opuksesta, joka käsitteli Sharnin historiaa daelkyrin voiman aikana, ja katseli ajatuksissaan seinään upotettua maagista ajanmittauslaitetta. ”Epäpyhistä epäpyhin!”, olento oli kirkunut raivoissaan juuri ennen kuin hirviö oli repinyt pään sen harteilta. Sanat olivat kaikuneet hänen mielessään levolle mennessä estäen nukkumisen täysin. ”Epäpyhistä epäpyhin”. Kuinka hän oli saattanut olla niin typerä...
”Daelkyr-kammotus oli kadonnut katakombien pimeyteen ja se on osittain meidän syytämme. En tiedä mitä tapahtui eikä asian yksityiskohdat minua jälkikäteen kiinnostakaan. Me olimme kuitenkin sallineen sen päästä vapauteen tappamalla sen viholliset. Nuka vaikuttaa taistelussa usein verenhimoiselta, mutta eräänlaista voimaa sekin on. Itsepä olen ystäväni valinnut. Uskon että Lendarin ja Nukan välinen suhde tulee kehittymään. Molemmilla on sisällään voimaa, joka on minullekin tuttua. Se voima tulee tuskasta ja menetyksestä. Se on tylyä ja kuolemaa pelkäämätöntä ja osaksi siksi tunnen olevani varmassa seurassa heidän kanssaan. Viime päivinä on tapahtunut niin paljon. Koulukin menee päin helvettejä. En ole ehtinyt opiskella lainkaan ja tulen todennäköisesti reputtamaan abjuraation ja manaamisen. Paskan väliä. Nyt kun asiaa ajattelen, en myöskään voi sanoa tuntevani näitä kumppaneitani, joiden kanssa olen kokenut enemmän kuin monet ihmiset kokevat elämänsä aikana. Ei ole kuitenkaan aikaa levolle. Ei vielä. Luotan heihin. Olen kaiketi sekoamassa kuin luopiovelho.
Liekö siunaus vai kirous että me saimme väkinäisiä uusia liittolaisia välittömasti onnettoman välikohtauksemme jälkeen. Haltiat ja drakolaiset, kuvittelevat tietävänsä kaiken kuten aina. Ennustusluennot kuultuamme meille luvattiin materiaalista apua. Tämän uskonnollisen miljonäärin tavattuani tekisi mieleni käydä parhaalla haarniskasepällä tilaamasa viisitoista levyhaarniskaa Saimme vapauden käyttää hänen varojaan arkisiin tarpeisiimme rajattomasti. Saimme myös arvokasta tietoa kuolonkivistä jolla varmasti voimme tuhota näkemämme hirviön. Yksi ilmeisesti on suhteellisen lähellä Sharnia... Meillä on nimi ja osoite. Lähdemme huomenaamuna.
Tämä on ihmisten aikaa ja minä en pelkää mitään. Ainoa asia mikä minua harmittaa on se että, jos onnistumme, saa se nämä vanhukset niin ylpeiksi itsestään ettei mitään rajaa. Meidän pitää alkaa suunnitella matkaamme pohjoiseen ja tehdä ostoja haltiaysävämme piikkiin. Eräs daelkyr-hirvitys juoksee vapaana maailmassa. Rakas päiväkirja, et kuule minusta ennen kuin se on kuollut”.
-Unolmo
5.7.2010
Seuraava osio on juttu jonka kirjoitin Unolmon taustoja kartoittaakseni. Enjoy... or not.
Unolmosta
Merkin löytyminen muutti kaiken.
Lapsi oli tullut vastuulleni vuosia ja vuosia aiemmin. Se oli sekavaa aikaa jolloin Khorvainen prinssit ja ruhtinaat todella raivosivat ja koettelivat voimiaan tosiaan vastaan. Olin silloin autonomisen Valenarin valtion takeltelevan armeijan ylikersantti. Partioryhmän johtajana tein eräänä syksyisenä aamuna päätöksen hyökätä vastuualueelleni tunkeutuneen rosvojoukkion selustaan. Tuhosimme vihollisen viimeiseen mieheen – ja naiseen. Vasta jälkeenpäin ymmärsimme että ilmeisesti pitkään yhdessä vaeltaneeseen ryhmään kuului myös Cyreläisiä siviilejä. Roskaväkeen sekoittuessaan ja vailla toivoa hyväkin väki alentuu toisinaan mitä alhaisimpiin tekoihin ja tapoihin. Joukkoon kuului myös arviolta kolmivuotias lapsi, joka oli haavoittunut lievästi väijytyksemme nuolisateessa. Löydöistämme huolimatta tiedän tänäkin päivänä tehneeni ennen hyökkäystä oikean päätöksen.
Nykyään on vaikea ymmärtää mikä lapsessa minua viehätti. Olin avioitunut toistakymmentä vuotta aiemmin, mutta lapsia emme olleet saaneet. Eonislara alkoi olla jo keski-iässä ja tiesin hänen haluavan lasta enemmän kuin mitään. En kai voi kieltää tunteneeni samoin sillä sisimmässäni tiesin että yhteinen onnemme tulisi kuihtumaan seuraavien vuosikymmenien mukana. Ainoana vanhempieni eloonjääneenä lapsena tunsin myös että oma sukuni sammuisi. Ehkä ajattelin isieni hengen jotenkin välittyvän tuohon omituiseen kirkassilmäiseen ihmispoikaan... Millaisia aivoituksia toivoton mies tuottaakaan...
Eonislara todellakin tuli onnelliseksi. Siitä saan edelleen kiittää poikaa. Mutta en paljoa muusta. Lapsi oli viekas. Hän oppi kaiken minkä opetin hänelle. Tai kaiken sen minkä halusi oppia. Metsällä hän ei viihtynyt hetkeäkään, mutta tarinoita hän olisi kuunnellut aamusta iltaan. Kielen hän oppi vuodessa, lukemaan toisessa. Tästä älykkyydestä huolimatta petyin, sillä tiesin että hyve ja viisaus eivät olleet sukua tämän lapsen ominaisuuksille. Varmasti lapsi oli äpärä, sillä taipumus valehteluun, varasteluun ja jatkuvaan huomionkipeyteen oli huomattava. Selkeän vähemmistön edustajana ymmärrän että oli varmasti vaikeaa löytää ystäviä haltiapoikien keskuudesta. Asiaa ei varmasti auttanut myöskään se että lapsi oli heikko fyysisesti. Jopa ottaen huomioon sen että ihmislapset rotevoituvat usein varsin nopeasti omaan kansaani nähden. Näistä seikoista huolimatta odotin, tai enemmänkin toivoin tällaisten olosuhteiden korostavan itsekuria ja viisautta. Annoin pojalle tosinimen vasta kun hän oli kymmenvuotias. Se oli ainoa nimi jonka tahdoin antaa: Unolmo - ”mitään ajattelematon”. Hän oppi, mutta ei koskaan ymmärtänyt.
Piiskatessani eräänä päivänä jälleen kerran kurittoman kolmetoistavuotiaan rääpäleen takamusta putosin melkein itsekin tuoliltani. Siinä merkki oli. Tekemisen merkki. Olin sotilasaikoina kerran tilannut Eonislaran serkulta, Shaelas Tiralethissa asuvalta Cannithin huoneen virkailijalta lumotun pitkäjousen. Sellainen oli jokaisen arvostetun Valenarilaisen upseerin oikeus tuohon aikaan. Saada virkansa vastaava ase tai varuste. En koskaan ole pitänyt kädessäni toista sen veroista välinettä. Sen päissä on useita liikkuvia osia ja väkipyörät. Sen saattoi taivuttaa kaksinverroin niin että se palautui täydellisesti muotoonsa, mutta ponnistukseen vaadittiin kaksi miestä. Myös jouhi on käsittämättömän kestävä mutta pehmeä kosketukselle. Kerran muistan provinssinkisoissa ampuneeni sillä nuolen vyötäröni paksuisen tammen lävitse. Mutta nyt minä eksyn aiheesta... Olin selittämässä Unolmon merkin löytymistä. Sen muoto oli niin selvä etten voinut uskoa silmiäni. Ja sen äkillinen ilmestyminen oli käsittämätöntä. Saatoin vannoa ettei se kaksi päivää aiemmin ollut vielä mitenkään huomattavissa. Kesken piiskauksen laitoin vitsan poi kädestäni ja käskin pojan painua vintille häpeämään. Ensimmäisen järkytyksen jälkeen ymmärsin välittömästi mitä merkki voisi tarkoittaa. Itse painuinkin kirjoituspöydän ääreen.
Kaksi kuukautta myöhemmin keppiinsä nojaava Cannithin huoneen mestari haki hänet. Eonislara ei puhunut. Hänkään ei puhunut vaikka käskin hänen totella uusia isäntiään ja muistaa äitiään kirjeillä. Uuden herransa kanssa Unolmo tosin tuli toimeen. Tämä sai hänet nauramaan ja näin että poika koki elämässään jotain aivan uutta - seikkailun. Tämä oli ensimmäinen kerta kun tunsin hengenheimolaisuutta tämän lapsen kanssa.
Kun hän käveli pihatiellämme lepäävän mäen ylitse hän pysähtyi ja katsoi taakseen tovin ajan. En osaa sanoa mitä hän tarkoitti tuolla eleellä sillä hän katsoi minuun eikä vilkaissutkaan äitiinsä joka suri. Ehkä tuossa hetkessä oli vihaa, ehkä hellyyttä. Silloin kuitenkin ymmärsin ettei se ollut enää minullekaan samantekevää... Minä hymyilin.
Ote,
Vinachdan Serineläisen muistelmat
Lendarin unet
Nyt raotetaan hiukan Lendarin yhtä taustapiirteitä joka on jäänyt vähän vähemmälle (masked taustapiirre)
Lendar ei juurikaan muista uniaan, mutta on poikkeuksia ja poikkeuksiin liittyy yleensä naamiot ja niiden unien jälkeen Lendar herää sekavin tuntein.
Yksi sellainen on sellainen, jossa Lendar on yleensä huoneessa jossa on paljon naamioituneinta hahmoja, silti Lendar tuntee olevansa aivan yksin ja kaikkia näitä muita naamioituja hahmoja johtaa yksi tietty kalpea pitkänoloinen naamioitu hahmo, joka on aina läsnä vaikkakin taustalla.
Lendar on nähnyt hänestä unta jo vuosia aina silloin tällöin, mutta nyt tuo naamioitu kalmankalpea hahmo oli alati läsnä aina, odottaen unien reunalla. Joskus unet, joissa tämä pitkänhuiskea kalmankalpea hahmo oli mukana, olivat pelkästään sellaisia joissa oli lyhyitä kauhistuttavia välähdyksiä pidempien ja vähemmän uhkaavien unien välissä, aivan kuten salamaniskut myrskyn seassa. Toisinaan uni oli taas pidempi ja monimutkaisempi, uhkaavampi ja synkempi. Kun uni oli tällainen pidempi ja synkempi, Lendar tunsi paniikin kosketuksen joka syntyi tunteesta ettei Lendar löydä tietään ulos, tai ettei tapahtuma koskaan lopu. Tuollaisien öiden jälkeen Lendarin olo oli kuin rankan, hävityn taistelun jälkeen, hakattu ja rasittunut. Kaikki paikat kipeänä ja arkana.
Nyt kun yö jälleen saapui Sharniin, Lendar koki taas yhden noista synkemmistä unistaan...
Ensin unessa oli pitkä, kalmankalpea hahmo, hoikka ja ehkäpä ensimmäistä kertaa selkeästi erottuen, valtavan pitkä kalmankalpea hahmo ilman mitään tunnistettavaa piirrettä jonka kasvoja peitti kuvioimaton maski, naamio, joka ainoa tarkemmin hahmoteltu kohta oli sen leveästi hymyilevä punertava suu, leveä ja valtavin hampain varusteltu suu.
Ensimmäisessä unessaan Lendar käveli läpi pimeiden huoneiden ja käytävien, jossain valtavassa tutunoloisessa rakennukseessa, hän oli rauhallinen vaikka tunnelma jota Lendar tunsi oli painostava ja hätääntynyt, aivan kuin jotakin olisi väärin tai aivan kuin hän olisi menettänyt tai kadottanut jotakin tärkeää. Aina välillä Lendarin katse kääntyi taakse ja joka ainoa kerta jokin kalpea pitkänhuiskea hahmo häipyi näkökentän ulkopuolelle huolimatta Lendarin tekemistä käännöksistä tai liikkumisesta. Se jokin, uhkaavan oloinen kalpea pitkä hahmo pysytteli näkökentän ulkopuolellla, kiusoitellen ja ärsyttäen...
Kaikki oli mennyt ja edennyt näin, unet tulivat ja menivät, mutta nyt viimeisten päivien mullistavien tapahtumien jälkeen unissa tapahtui selkeä muutos synkempään suuntaan ...
Kaikki alkoi kuten ennenkin mutta yhtäkkiä tilanne ja sijainti muuttui, Lendar juoksi hengästyneenä läpi vuorten kivikkoisten kallioiden, yön pimeydessä kylmän sateen kastellessa häne n alastoman vartalon. Lendar oli alaston, hänen vartalonsa oli veren, mudan ja kylmän veden tahrima, koko selän peittämä tatuointi tuntui hohtavan oudosti. Toisessa nyrkissään Lendar puristi tiukasti kuvioimatonta, tyhjää kasvonaamiota ja toisessa hänellä oli verta tippuva taistelukirves tiukassa otteessa valmiina sivaltamaan. Märistä hiuksista valui hiuksista kasvoille nestettä, Lendar ei ollut varma oliko se verta vai vettä, muttei hän ennättänyt juuri sitä ajatellakaan.
Sillä Lendar juoksi läpi synkkien kallioiden, tuuheiden kasvien haavoittuvana ja avuttomana, peloissaan, ja pitkän kalmankalpean hahmo seuratessa Lendarin perässä..
Lendar juoksi nopeasti, todella nopeasti ja erinomaisesti, hyppien helposti vaikeampienkin esteiden ylitse, mutta silti tuo pitkänhuiskea kalmankalpea hahmo ei jäänyt jälkeen. Vaikka kuinka Lendar koetti kiriä vauhtiaan ja juosta nopeammin, hahmo pysyi helposti perässä vaikka se käveli hitain, päättäväisin askelin, pysyen helposti Lendarin jäljessä. Ja aina kun Lendar heitti hätäisen vilkaisun olkapäänsä ylitse, kauhistuksekseen hän näki kalmankalpean pitkänhuiskean hahmon saavuttavan askel askeleelta, hitaasti mutta varmasti.
Lendar juoksi juoksemistaan,
Yhdessä vaiheessa Lendar, tuntiessaan hahmon saavuttavan, pysähtyi ja kääntyi, iskien vahvasti valmiiksi verisellä kirveellään. Vertavuotava kirves upposi kalmankalpean hahmon rintaan, äänettömästi huolimatta iskun voimasta. Tuo kelmeä kalmankalpea, pitkä hahmo kaatui iskun voimasta selälleen, pysähtyen näin ja antaen Lendarille hengähdyshetken nousten kuitenkin melkoisen nopeasti jälleen kyyryyn. Eikä se näyttänyt välittävän rintakehässään ammottavasta haavasta, noustessaan yllättävän kepeästi jälleen pystyyn hymyillen, paljastaen hohtavan vaaleat, kirkkaat ja terävät hampaat. Lendar kääntyi jälleen ympäri ja jatkoi juoksuaan.
Lendar juoksi äärirajoillaan, koettaen karistaa kauhistuttavaa jahtaajaansa tuon pitkänhuiskean kalmankalpean hahmon, jonka ilkeä hymy kasvoi askel askeleelta sen lähestyessä Lendarin tatuoitua selkää jokaisen askeleen myötä. Hymyilevä suu oli kauhistuttava, se kasvoi ja venyi askel askeleelta ja se oli aivan liian valtava ja suuri hahmon päähän tai muuhun vartaloon suhteutettuna. Kalpea pitkänhuiskea hahmo lähestyi edelleen rauhallisesti kävellen, se tuli Lendarin perässä läpi sateen ja esteiden lähestyien, Lendarin tatuoitua leveää selkää. Hymyilevä hahmo käveli kävelemistään mutta silti se läheni lähenemistään ja juuri kun hahmo ojensi kalmankalpeat, luunvalkeat sormensa, tarrautuen tiukasti Lendarin paljaaseen, alastomaan olkapäähän...
...Lendar heräsi, nousten ylös huohottaen, sydän hakaten, katseen hakiessa kohdetta ja käden puristaen vilttiä,aivan kuin asetta...
... Hänen kehonsa värisi ja hän ravisteli päätään, selvittääkseen ajatuksensa ja sijaintinsa. Mutta silti ryömien taaksepäin sängynpäätyyn, kohti seinää kunnen Lendarin selkärankansa painautui seinän puita vasten. Hänn kehonsa, kasvonsa, kurkkunsa ja rintansa oli hiestä märkänä ja iholla oleva hiki, se maistui aivan veren, mudan ja vasta sataneelta vedeltä...
Ravistellen päätään Lendar muisteli äskettäisiä Sharnin alapuolisia tapahtumia, joissa hänkin oli mukana. Pitkänhuiskea unessa ollut hahmo ja tuo munasta kuoriutunut epäsikiö oli karannut jonnekin päin Sharnia ja nyt Lendar olikin yllättäen mukana jossakin ennustuksessa, tuon ylvään haltianaisen mukaan. Nukan,Unolmon ja Rautasilmän kanssa Lendar oli ottanut haasteen vastaan.
Lendar ei juurikaan muista uniaan, mutta on poikkeuksia ja poikkeuksiin liittyy yleensä naamiot ja niiden unien jälkeen Lendar herää sekavin tuntein.
Yksi sellainen on sellainen, jossa Lendar on yleensä huoneessa jossa on paljon naamioituneinta hahmoja, silti Lendar tuntee olevansa aivan yksin ja kaikkia näitä muita naamioituja hahmoja johtaa yksi tietty kalpea pitkänoloinen naamioitu hahmo, joka on aina läsnä vaikkakin taustalla.
Lendar on nähnyt hänestä unta jo vuosia aina silloin tällöin, mutta nyt tuo naamioitu kalmankalpea hahmo oli alati läsnä aina, odottaen unien reunalla. Joskus unet, joissa tämä pitkänhuiskea kalmankalpea hahmo oli mukana, olivat pelkästään sellaisia joissa oli lyhyitä kauhistuttavia välähdyksiä pidempien ja vähemmän uhkaavien unien välissä, aivan kuten salamaniskut myrskyn seassa. Toisinaan uni oli taas pidempi ja monimutkaisempi, uhkaavampi ja synkempi. Kun uni oli tällainen pidempi ja synkempi, Lendar tunsi paniikin kosketuksen joka syntyi tunteesta ettei Lendar löydä tietään ulos, tai ettei tapahtuma koskaan lopu. Tuollaisien öiden jälkeen Lendarin olo oli kuin rankan, hävityn taistelun jälkeen, hakattu ja rasittunut. Kaikki paikat kipeänä ja arkana.
Nyt kun yö jälleen saapui Sharniin, Lendar koki taas yhden noista synkemmistä unistaan...
Ensin unessa oli pitkä, kalmankalpea hahmo, hoikka ja ehkäpä ensimmäistä kertaa selkeästi erottuen, valtavan pitkä kalmankalpea hahmo ilman mitään tunnistettavaa piirrettä jonka kasvoja peitti kuvioimaton maski, naamio, joka ainoa tarkemmin hahmoteltu kohta oli sen leveästi hymyilevä punertava suu, leveä ja valtavin hampain varusteltu suu.
Ensimmäisessä unessaan Lendar käveli läpi pimeiden huoneiden ja käytävien, jossain valtavassa tutunoloisessa rakennukseessa, hän oli rauhallinen vaikka tunnelma jota Lendar tunsi oli painostava ja hätääntynyt, aivan kuin jotakin olisi väärin tai aivan kuin hän olisi menettänyt tai kadottanut jotakin tärkeää. Aina välillä Lendarin katse kääntyi taakse ja joka ainoa kerta jokin kalpea pitkänhuiskea hahmo häipyi näkökentän ulkopuolelle huolimatta Lendarin tekemistä käännöksistä tai liikkumisesta. Se jokin, uhkaavan oloinen kalpea pitkä hahmo pysytteli näkökentän ulkopuolellla, kiusoitellen ja ärsyttäen...
Kaikki oli mennyt ja edennyt näin, unet tulivat ja menivät, mutta nyt viimeisten päivien mullistavien tapahtumien jälkeen unissa tapahtui selkeä muutos synkempään suuntaan ...
Kaikki alkoi kuten ennenkin mutta yhtäkkiä tilanne ja sijainti muuttui, Lendar juoksi hengästyneenä läpi vuorten kivikkoisten kallioiden, yön pimeydessä kylmän sateen kastellessa häne n alastoman vartalon. Lendar oli alaston, hänen vartalonsa oli veren, mudan ja kylmän veden tahrima, koko selän peittämä tatuointi tuntui hohtavan oudosti. Toisessa nyrkissään Lendar puristi tiukasti kuvioimatonta, tyhjää kasvonaamiota ja toisessa hänellä oli verta tippuva taistelukirves tiukassa otteessa valmiina sivaltamaan. Märistä hiuksista valui hiuksista kasvoille nestettä, Lendar ei ollut varma oliko se verta vai vettä, muttei hän ennättänyt juuri sitä ajatellakaan.
Sillä Lendar juoksi läpi synkkien kallioiden, tuuheiden kasvien haavoittuvana ja avuttomana, peloissaan, ja pitkän kalmankalpean hahmo seuratessa Lendarin perässä..
Lendar juoksi nopeasti, todella nopeasti ja erinomaisesti, hyppien helposti vaikeampienkin esteiden ylitse, mutta silti tuo pitkänhuiskea kalmankalpea hahmo ei jäänyt jälkeen. Vaikka kuinka Lendar koetti kiriä vauhtiaan ja juosta nopeammin, hahmo pysyi helposti perässä vaikka se käveli hitain, päättäväisin askelin, pysyen helposti Lendarin jäljessä. Ja aina kun Lendar heitti hätäisen vilkaisun olkapäänsä ylitse, kauhistuksekseen hän näki kalmankalpean pitkänhuiskean hahmon saavuttavan askel askeleelta, hitaasti mutta varmasti.
Lendar juoksi juoksemistaan,
Yhdessä vaiheessa Lendar, tuntiessaan hahmon saavuttavan, pysähtyi ja kääntyi, iskien vahvasti valmiiksi verisellä kirveellään. Vertavuotava kirves upposi kalmankalpean hahmon rintaan, äänettömästi huolimatta iskun voimasta. Tuo kelmeä kalmankalpea, pitkä hahmo kaatui iskun voimasta selälleen, pysähtyen näin ja antaen Lendarille hengähdyshetken nousten kuitenkin melkoisen nopeasti jälleen kyyryyn. Eikä se näyttänyt välittävän rintakehässään ammottavasta haavasta, noustessaan yllättävän kepeästi jälleen pystyyn hymyillen, paljastaen hohtavan vaaleat, kirkkaat ja terävät hampaat. Lendar kääntyi jälleen ympäri ja jatkoi juoksuaan.
Lendar juoksi äärirajoillaan, koettaen karistaa kauhistuttavaa jahtaajaansa tuon pitkänhuiskean kalmankalpean hahmon, jonka ilkeä hymy kasvoi askel askeleelta sen lähestyessä Lendarin tatuoitua selkää jokaisen askeleen myötä. Hymyilevä suu oli kauhistuttava, se kasvoi ja venyi askel askeleelta ja se oli aivan liian valtava ja suuri hahmon päähän tai muuhun vartaloon suhteutettuna. Kalpea pitkänhuiskea hahmo lähestyi edelleen rauhallisesti kävellen, se tuli Lendarin perässä läpi sateen ja esteiden lähestyien, Lendarin tatuoitua leveää selkää. Hymyilevä hahmo käveli kävelemistään mutta silti se läheni lähenemistään ja juuri kun hahmo ojensi kalmankalpeat, luunvalkeat sormensa, tarrautuen tiukasti Lendarin paljaaseen, alastomaan olkapäähän...
...Lendar heräsi, nousten ylös huohottaen, sydän hakaten, katseen hakiessa kohdetta ja käden puristaen vilttiä,aivan kuin asetta...
... Hänen kehonsa värisi ja hän ravisteli päätään, selvittääkseen ajatuksensa ja sijaintinsa. Mutta silti ryömien taaksepäin sängynpäätyyn, kohti seinää kunnen Lendarin selkärankansa painautui seinän puita vasten. Hänn kehonsa, kasvonsa, kurkkunsa ja rintansa oli hiestä märkänä ja iholla oleva hiki, se maistui aivan veren, mudan ja vasta sataneelta vedeltä...
Ravistellen päätään Lendar muisteli äskettäisiä Sharnin alapuolisia tapahtumia, joissa hänkin oli mukana. Pitkänhuiskea unessa ollut hahmo ja tuo munasta kuoriutunut epäsikiö oli karannut jonnekin päin Sharnia ja nyt Lendar olikin yllättäen mukana jossakin ennustuksessa, tuon ylvään haltianaisen mukaan. Nukan,Unolmon ja Rautasilmän kanssa Lendar oli ottanut haasteen vastaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)